perjantai 25. tammikuuta 2013

viikko 16+0

Taas on niin mielettömästi tapahtunut sitten viime kirjoittaman, ettei oikein tiedä mistä aloittaa. Tämän kolme viikkoa on ollut muka niin kiire ettei ole ehtinyt koneelle kirjoittamaan tänne mitään. Todellisuus taitaa olla enemmänkin se, ettei työpäivien jälkeen ole riittänyt energiaa koneen avaamiseen ja tuntojen kirjoittamiseen. Vaikka eipä se nyt niin työlästä ole. Kuitenkin helpompi on vaan ollut lysähtää ruuan jälkeen sohvalle, taistella siinä unta vastaan yhdeksään ja mennä sitten nukkumaan. Pahoittelut! :)

Väsymys on siis ollut edelleen ihan älytöntä. Nyt ehkä viikon ajan se on jo vähän helpottanut. Nyt jopa selviän sinne yhdeksään ilman suurempia haukotteluja. Ysi, tai puoli kymppi on kuitenkin vihonviimeinen hetki, jolloin on jo päästävä peiton alle nukkumaan. Aiemmin illat meni niin, että seittemän jälkeen tuntui ettei silmät pysy enää ollenkaa auki. Eli jo helpottaa.

Pahoinvoinnitkin loppui. Ei ne nyt ihan seinään loppuneet niin kuin lääkärit lupaili, mutta melkein. Jouluna vielä oli iltaisin, ja joskus aamuisinkin ihan kauhea olo, mutta siitä se sitten pikkuhiljaa alkoi helpottaa. Illat oli tammikuun alussa vielä pahimpia. Silloin väsymys aiheutti juuri sen että ruoka tai iltapala tuli kokonaan ylös. Enää ei kuitenkaan ollut sellaisia monen oksennuksen maratoneja. Aamupahoinvointi pysyi kurissa sillä, että mies toi joka aamu mulle lasillisen mehukeittoa, jonka sitten join ennen nousemista. Sängystä sitten melko suoraan aamupalalle, koska muuten heikotus aiheutti taas oksennuksen. Eli kunnon noidankehä :D

Nyt siis tilanne on se, ettei reiluun viikkoon ole ollut ollenkaan pahoinvointia tai etovaa oloa. Kerran oon oksentanut, mutta se oli kyllä taas omaa tyhmyyttä. En juonut sitä aamun mehukeittoa, vaan aattelin selviäväni ilman.. Tyhmä minä. Se kostautui sitten hetken päästä. Mutta muuten olo on ollut tosi hyvä. Nyt noiden kammottavien olojen ja keskenmenojen pelkäämisen jälkeen voi nauttia raskaudesta. Jaksaa paljon paremmin ja ruokakin maistuu.

Vauvoille kuuluu hyvää. Ainakin neuvolatädin mukaan. Liikkeitä en ole vielä tuntenut, ainakaan mitään varmaa. Välillä tuntuu sellasta poreilua navanseudulla, jotka saattas olla vauvojen liikkeitä, mutta varmaksi en osaa sanoa. Odotellaan :) 
Neuvolassa muutenkin selvisi, että vauvoilla kaikki hyvin. Molempien sydänäänet kuului vahvoina, 150 krt/min löivät molemmilla. Myös sikiöseulonnoista tulleet tulokset olivat ihan normaaleja. Downriskisuhde oli molemmilla 1:15000 ja se toinen jonka nimeä en muista oli 1:100 000 eli ihan hyvät lukemat. Eihän nekään kaikesta kerro ja vaikka mitä voi vielä löytyä, mutta ainakaan ei tarvitse mistään numeroista stressata.

Kaikesta muusta sitten pitääkin. Varsinkin ihmisten jatkuva jankuttaminen siitä, kuinka kahden vauvan hoitaminen on niin hirveän rankkaa että. Mitään ei pysty tekemään itse ja on ihan kiinni vauvoissa 24/7. Joo, tiedän että on varmasti rankkaa ja ei voi aatella vaan itseään, mutta niin ne on muutkin selvinneet. Ja ei se tarkoita, että vaikka meille kaksi vauvaa tuleekin kerralla, että ne olisi sitten molemmat koko aika itseviä ja täystyöllistäviä. On sekin mahdollista että nukkuvat tyytyväisenä kolmen tunnin unia ja heräävät sitten välillä tankkaamaan. Ei kaikki vauvat itke puolen tunnin välein. Ja yhtälailla yhden vauvan hoitaminen voi olla kamalan kuluttavaa ja rankkaa. Ei kukaan tiedä millasia meidän vauvat tulee olemaan. Turha jossitella. Ovat varmasti oikeita kullannuppuja jos äitiinsä tulevat <3<3

Toinen mikä ottaa päähän on ihmisten jatkuva jankuttaminen siitä, että vauvat syntyy ennen aikaisesti. Joo, tätäkään ei taas voi tietää. Kaksosilla toki on riski syntyä keskosina mutta kuulkaas, niin on yksösilläkin! Yhtä paljon kaksoset syntyy viikoilla 25-30 kuin yksösvauvatkin. Että se niistä tilastoista. Kaksoset kyllä syntyy aikasemmin kuin yksöset, mutta se ei tarkoita etteivät ne olisi täysaikaisia. Suurin osa yksösistä kun syntyy viikoilla 39-42 kun kaksoset taas 36-38. Ja taaskaan millään tällä ei ole hittoakaan merkitystä, koska kukaan ei voi tietää milloin vauvat syntyy. Joten jospa ei jossitella. Kyse on kuitenkin meidän vauvoista ja ollaan kyllä ihan tietoisia riskeistä ilman että muiden tarvitsee niistä koko ajan jankuttaa.

Kolmas asia, mikä mun karvat nostaa aina pystyyn, jos mua aletaan opastaa, kouluttaa tai neuvomaan miten mun pitäisi raskaana ollessa toimia, miten vauvoja hoidetaan ja mitä niille hankitaan. Ja nyt en tarkoita ollenkaan esim. neuvolatädin ohjeita, jotka otan ihan mielelläni vastaan, vaikka ne suurin osa ovatkin jo tuttuja. Kyse on tuttujen ja tuntemattomien ohjeista ja neuvoista, jotka on jo miljoonaan kertaan tullut luettua jostain. Nämä vauvat kun oli enemmän kuin toivottuja niin kyllä opiskelu on aloitettu jo pari vuotta sitten. Jo pelkästään mun koulutuskin ohjaa jonkin verran sitä, että lapsista on tullut luettua jos jonkinlaista. Myös mun luonne on sellanen, että mulla on pakottava tarve suunnitella asioita vaikka ne ei olisi ihan ajankohtaisia. Mä imen tietoa joka paikasta, ja kerään niitä leikekirjaan. JA mä kyllä uskallan kysyä jos joku mietityttää tai askarruttaa. Jos en kysele niin harvemmin silloin mun mieltä myöskään painaa mikään asia, koska jos näin olisi niin google olisi käännetty ympäri ja raskaana olevat ja olleet kaverit soiteltu läpi. En vaan jaksa olla tietämättä jotain. Ja päivän selvistä asioista kertominen tuntuu vaan siltä että mua pidetään tyhmänä tai yksinkertaisena. Puuuhhh.. että sellasta. Varmasti ihmiset tarkoittaa ihan hyvää, mutta tuntuu että kyse on mun ja mun miehen raskaudesta ja mekin halutaan nauttia siitä, että etsitään vauvoille nättejä vaunuja ja hienoja sänkyjä. Varsinkin materialisti-minä nautin siitä että saan hankkia kaikkea kivaa, nättiä ja uutta vauvoille. Ja miksei vanhaakin jos sen hankkimisessa on jotain järkeä. En tykkää siitä että mulle sanotaan mitä me tarvitaan. KYllähän me itsekin tiedetään.. Mutta se siitä purkamisesta.

Neuvolassa muuten sujui siis hyvin, mutta mun hemoglobiini on tullut aika reilusti alas, joten rautaa pitäisi alkaa syömään. Myös verenpaine on laskenut. JOten ei ihmekään että joskus heikottaa ja päätä särkee.

Sokerirasituskin oli ja siitä selvisin yllättävää kyllä helposti. Pelotti kauheasti että oksennan kun mitään ei saanut juoda eikä syödä mutta enpä oksentanut. Kauhea nälkä oli koko ajan mutta siinä se pari tuntinen sitten meni. Tuloksetkin tuli ja olivat reilusti alle viitearvojen, joten karkkia voi syödä edelleen. Arvot oli muistaakseni, 4,4/7,2/6,1 olikohan noin.. en nyt mene vannomaan, joten älkää hermostuko jos eivät ole niiden viitearvojen sisällä.. Muistan sitten vaan väärin nuo numerot.

Hassulta tuntuu kun nytkin välillä kuplii mahassa. Jospa ne pienet hiirulaiset siellä pyörisi <3<3

torstai 3. tammikuuta 2013

Viikko 13+0

Niin se vaan neljästoista viikko alkoi, joulu meni ja vuosi vaihtui. Jouluna oli muka niin kiire etten missään välissä ehtinyt kirjotella. Olisihan siinä varmaan ollut aikaa, mutta tuntui etten käynyt koneella ollenkaan ja kaikki aika meni johonkin muuhun. No, nyt sitten uudella innolla!

Eli joulu meni, ja kerrottiin uutinen molmpien vanhemmille ja mun isovanhemmille. Lisäksi hyvin menneen np-ultran jälkeen laitoin myös kuvan Facebookkiin jakoon, joten salaisuus oli sitten mennyttä viimeistään siinä vaiheessa.

Reaktiot oli yllättäviä. Miehet vanhemmat reagoi yllättävän kevyesti, olin odottonut enemmän järkyttyneitä reaktioita. Ei kai tämä uutinen sitten muille ollutkaan niin uskomaton ja olivat kai osanneet sitä jo jonkin aikaa odottaa. 

Omille vanhemmille kertominen jännitti huomattavasti appivanhempia enemmän. Helpottavaa oli huomata että varsinkin isäni reaktio oli selvästi ilahtunut. Hänen reaktionsa pelottikin ehkä eniten. Äiti liikkui siten jossain onnen, järkytyksen, ärtymyksen ja ilon välimaastossa joulun ajan. Ärtymys ilmeisesti johtui enimmäkseen minun tiputuksessa oloon ja siihen etten sitä ollut kertonut. Olisi kuulemma halunnut olla tukena. Isovanhemmat ei sitten yllättyneet vauvasta oikeastaan yhtään. Se että niitä onkin kasi yllätti sitten jo vähän. Ilmeisesti hekin olivat osanneet uutisia jo odottaa. Ketään ei onneksi tuntunut ihmetyttävän se ettemme ole naimisissa. Sekin vähän yllätti, kun olin olettanut että siihen reagoidaan vahvemmin. Nyt voi rauhassa lykätä häät jonnekkin vauvojen syntymän jälkeiseen aikaan :) Ilmeisesti ihan turhaan pelkäsin uutisten kertomista, kaikki kun tuntuivat lopult aolevan ihan iloisia ja odottavan tulevaa kesää :)

Joulun tienoilla pahoinvointikin helpotti. Selkeästi stressillä on jotain tekemistä oksentelujen kanssa, sillä lomaillessa en oksenttanut enkä joutunut ottamaan pahoinvointilääkettä kertaakaan. Kuitenkin heti kun torstaina olin päivän töissä. olo illalla oli ihan kammottava eikä kahdeksaa pidempään valvominen olisi tullut kysymykseenkään. Myös eilen selkeästi työt väsytti ja illalla olo oli taas ihan hirveä ja kaikki töiden jälkeen syödyt ruuat lensivät kaaressa vessanpönttöön. 

Np-ultrakin oli heti joulun jälkeen. Kylläpä jännitti. Vasta jälkeenpäin huomaa miten kireä tuli oltua ennen sitä. Kaikki oli kuitenkin onneksi hyvin ja molempien niskapoimu 1,2mm eli ilmeisesti ihan raja-arvoissa. Tällä viikolla pitäisi tulla puhelu, mikäli arvoissa jotain häikkää on. Eihän se tietysti koko totuutta kerro välttämättä, mutta helpottaa ja huojentaa oloa kummasti. Molemmilta löytyi kaikki tarvittava virtsarakkoja myöten. Vaikka lähtiessä yritin vielä lääkäriltä kysellä, että niin löytykö mitään huomautettavaa, niin ei ollut. Kaikki oli niinkuin pitikin. Istukat oli etu ja takaseinässä. Se oli ilmeisesti hyvä asia, niin eivät kasva ainakaan yhteen. Ja saa kumpikin sitten kaiken tarvitsemansa oman istukkansa kautta. Synnytykseen sijainnit ei kuulemma vaikuta. A-vauva eli alempana oleva, joka jo viime ultrassa heitteli kuperkeikkoja makasi tässä ultrassa selällään ja hyppi ylös-alas :D Hassua miten ne jo nyt voi liikkua niin paljon. B-vauva on selkeästi rauhallisempi vaikka liikettä näkyi paljon silläkin. Hauska sitten nähdä kun syntyvät, että onko luonteet vielä samanlaiset :D 
Mukava yllätys oli myös se, että ultraava lääkäri lupaili että jos eivät ole syntyneet ennen viikkoa 38 niin sitten käynnistetään. Se viikko ajoittuu jonnekin juhannuksen jälkeiselle viikolle. Ilmeisesti ne eivät halua päästää kaksosia liian isoiksi. Hyvä vain. Viikolla 38 vauvat kuitenkin on jo täysin kehittyneitä muutenkin täysiaikaisia, niin ei oikeastaan huoleta ajoissa syntyminen. Helpottaa vaan :)

Helmikuun lopulla on sitten rakenneultra, jonka jälkeen ilmeisesti aletaan seurailla vauvoja ja mua vähän tarkemmin. Ilmeisesti erityisesti kohdunkaulan kypsymistä vahditaan. Hyvä vaan että tutkivat. Ompahan ainakin turvallinen olo. Nythän en ole käynyt sen enempää lääkärissä tai neuvolassa kuin yhtäkään odottovat. Kahden viikon päästä olisi sitten seuraava neuvolakin. Ja loma siihen heti perään. :)

Sokerirasituskokeeseenkin varasin ajan, senkin kahden viikon päähän. Vähän hirvittää, miten pystyn olemaan syömättä niin kauan. Ja kun sitä nestettä ei kuulemma saisi oksentaa.. :/ No, jospa se siitä..