maanantai 13. toukokuuta 2013

vauvanvaatepyykkiä

Kummasti alkaa jo huomata, kuinka kevät alkaa siirtyä kohti kesää. Ei enää pilvisenäkään päivänä lämpömittari tipahda lähelle nollaa, vaan huitelee yli kympissä. Oon kyllä niin kesänlapsi kuin joku vaan voi olla. Pientä iloa maanantaihin toi jo se, että perus legginssi-trikoopaita vaatetuksen pystyi vaihtamaan jo kevyempään versioon. T-paita+collegeshortsit. Vielä ei tietysti ulkona ihan näin tarkene, mutta kotivaatetuksena toimii! Tosin, alkaa tää kotimammailukin jo kyllästyttää. Eilen äitienpäiväpäivälliselle valmistautuessa huomasi, kuinka sitä onkaan kaivannut laittautumista. Vähän tunnelmaa tosin laski se, että koska en ole hirveästi viitsinyt laittaa rahaa äitiysvaatteisiin alkaa kaapin vaate tarjonta olla aika minamalistinen. Ja enää en oikeen viitsisi uusia hankkia. Sitä kun ei tiedä onko ne sitten käytössä viikon vai kuukauden. Eli yritetään nyt pärjätä näillä mitä on! Ihana olisi kuitenkin eilenkin ollut miettiä, että laitanko tuon tuon vai tuon eikä, nämä suorat housut ja tämä siihen käydä paita. Piste. No, eipä mene vatvomiseksi..

 Paluu siis arkeen. Vieläkun noihin kanankoipiin saisi vähän väriä. Masu 31+4

Vähän harmittaa, että vasta 20 viikon jälkeen olen havahtunut tähän mahan kuvailuun. On siitä toki aiemminkin otettu kuvia, ei vaan näin tiheästi. Joskus tammi-helmikuun kuvien kohdalla havahtuu siihen, että maha on vaan yhtäkkiä kasvanut pienestä pömpöstä palloksi. Ja nyt tuntuu ettei se ole kasvanut viikkoihin :D 
Onneksi huomenna pääsee pitkästä aikaa neuvolaan ja saa sitä sf-mittaa ihan konkreettiseksi todisteeksi. Muutenkin tuntuu, että neuvola on ton äitipolin takia ihan hylännyt mut.. Oon käyny neuvolassa koko raskausaikana vaan neljä kertaa?! Tuntuu jotenki tosi vähältä, vaikka eihän siellä kai sen kummempaa ois. En vaan haluaisi, että multa jää jotain oleellista kuulematta.. Äitipolikäynneillä kun vaan katotaan verenpaine ja ultrataan vauvojen koko ja kohdunkaula. Vielä kun mulla on kenties maailman ihanin neuvolatäti, niin ei ole mitään syytä miksi siellä ei voisi käydä. Eikä neuvolaan ole matkaakaan kuin jokunen sata metriä..

Huomenna onkin siis aika tutkimusten täyteinen päivä. Aamulla se neuvola ja iltapäivällä sitten ultra. Eli huomisessa postauksessa varmasti konkreettisempaa infoa bebeistä kuin pelkkää "musta tuntuu"-asiaa.

Tänään on myös tullut pestyä viimeisiä pikkupyykkejä. Seuraavat sitten kun pikkuiset on jo kotona <3 En vaan tajua, miten niin pienillä ihmisillä voi olla niin kauhean paljon tavaraa jo nyt? Vaikkei ne vielä ole edes syntyneet. (Silti mietin koko ajan onko sitä nyt tarpeeksi..)

Taas täytyy kylä hehkuttaa kaksoset&kolmoset -yhteisöä Facebookissa. On ihan mahtavaa kuinka tuntemattomat ihmiset jaksaa tsempata ja kohottaa jonnekin maan alle vajonnutta mieltä. Ei se lähimmäisen rakkaus ehkä ihan täysin oo kadonnut, vaikka eilen ruokajonossa siltä tuntuikin. Aivan mahtavia ihmisiä! <3

Ja täytyyhän mun vähän masistellakin. Eikai se elä voi olla niin täydellistä ja ihanaa vaaleanpunaista hattaraa koko ajan. Ihan en tiedä mistä alottaisi, kun liian tyhjentävästi en halua asioista puhua ihan vaan muiden yksityisyyden suojan vuoksi. Jos tämä koskisi vaan mua itseäni, niin ei olisikaan mitään ongelmaa. Mutta kun tästä on tllut viime aikoina sellainen soppa, että oksat pois. Ensin kai voisin hehkuttaa maailman ihaninta pikkuveljeäni, joka tosin ei enää ihan pieni ole, mutta tuntuu siltä kymmenen vuoden ikäeron vuoksi. Eilen aamulla sain häneltä äitienpäiväonnittelusoiton ja kyselyn voinnistani <3 ihana. Siitä saa joku tyttö jonain päivänä itselleen hienon miehen. Tästä jo meinasin pillahtaa itkuun. (viime aikoina on ollut itku herkässä.) Kun sitten myöhemmin sanoi että voisi käyttää palkinnoksi saamansa Inter Sportin 100e:n lahjakortin minuun ja hankkia mulle jotain kivaa, olikin sitten toinen pillahdus niin lähellä. Miten voi olla noin ajattelevainen <3 Oma mieskään ei aina muista, että joskus kaipaisin hemmottelua niin yläasteikäinen pikkuveli on sitten näin ajattelevainen. 

Muutenkin huolestuttaa veljen jaksaminen. Eikä asiaa helpota yhtään se, että itse olen näin kauhean kaukana eikä päivittäiset kyläilyt ole ihan mahdollisia. Itse haluaisin olla jotenkin tukena ja lohtuna kun ilmeisesti muut ei siihen kykene.

Tällä hetkellä raivostuttaa koko tilanne niin valtavasti, että kihisen vaan täällä itekseni. Joinain päivinä tuntuu, että tässä on itse se ainoa aikuinen, joka ymmärtää asian kohtuuttomuuden ja järjettömyyden. Hoetaan, että mun pitäisi ottaa rauhallisesti ja olla stressaamatta, mutta voisiko joku kertoa miten sen teen kun kaikki muut käyttäytyy niin lapsellisesti ja itsekkäästi koko ajan??!!

Joskus tekisi hyvää avautua vaan kunnolla. En vaan aina löydä sanoja tunnoilleni. Enkä toisaalta halua sanoa ilkeästi. Eihän tässä kuitenkaan kukaan ole syyllinen tai toisaalta myöskään syytön. Nyt varsinkin, kun hormonit tuntuu alkavan vaikuttaa myös minuun, niin koko touhu menisi itkemiseksi ja sitä taas en halua. Tässä kun on kuitenkin ihan pointti jonka haluaisin takoa kaikkien päähän. 

Varrmaan kohta tarvitsen itse jonkinlaista terapiaa ja väylää tälle ärtymykselle. Tai jotain hermolomaa. Tiedämpä sitten ainakin mihin pistän pojat hoitoon. Varmaan nekin nauttii kauheasti kun äiti on ihan hiilenä koko ajan. 

Niin ja haluan miniläppärin. Sen piti alunperin olla yksi asia mistä oli tarkoitus pitempäänkin kirjoittaa, mutta sattuneesta syystä ja viime aikoina mielessäni heränneen huolen elämäni pikkuteinejä kohtaa, jäi tämä miniläppäri asia nyt vähemmälle. No, sen vielä sanon, että sen käyttö olisi huomattavasti kätevämpää kuin tämän miehen ison läppärin. Ja taidampa palkita sillä itseni synnytyksen jälkeen, kunhan kesälomarahatkin pamahtavat tilille :)

Nyt viikkaan nuo viimeiset vauvanvaatteet lipastoon ja alan odotella ystävää kylään <3

Hauskaa viikonalkua kaikille!
 

2 kommenttia:

  1. Murumurmelini, TeeJii lähettelee isot lämpöhalaukset, niin iloille kuin suruillekin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana <3 Niitä joskus kyllä tarvitaan..

      Poista

Kiitos kommentistasi!