perjantai 13. syyskuuta 2013

Pienet pojat 3kk

Pienet mieheni ovat tänään jo 3 kuukautta. Mihin se aika oikein menee?! Tuntuu, että ihan äskenhän ne syntyi, ihan äskenhän lapsivedet meni, tai ihan äsken jännitettiin np-ultrassa onko kaikki hyvin. Ihan äsken oltiin Espanjassa, eikä pojista ollut vielä tietoakaan. Ihan äsken, vuosi sitten.







Mitä osaavat kolmikuiset Rasmus ja Kasper? Hymyillä, nauraa, jokeltaa, kujertaa, leikkiä, heilua, kääntyä ja kannatella päätä.

Molemmat on oikeita hymy poikia. Aamuisin ja ruuan jälkeen väläytellään aurinkoisia hymyjä. Varsinkin kasvot vastakkain oleminen ja seurustelu saa aikaan myös suloisen kujerruksen ja naurun sekoituksen. Pojat ovat valloittavia pieniä hurmureita.



"en se minä ollut, se oli RAsmus!"


Molemmat tapailee jo jokeltamista. Kasper enemmän ja Rasmus vähän vähemmän. Kasper jokeltaa varsinkin leikkimaton leluille, isille ja sängyssä reunapehmusteille. Jos nukkuminen ei huvita, alkaa sängystä kuulua vauvajargonia. Rasmus nauraa mieluummin suu auki kuin tuottaa mitään ääntä.





Molemmista on tullut kovin huomionhakuisia, vähän väliä leikkimatolla toinen huutelee ja huitoo haluavansa syliin. Leikkimatolle takaisin laskeminen saa aikaan katkeran tekoitkun. Sylissä on mukavaa <3 Katsekontaktia yritetään hakea kovasti, kun pojat kuulee, että isi tulee kotiin, kuikuillaan ovelle jo kovasti. Mistä se tuttu ääni kuului? Varsinkin Kasper on isin perään. Jos isi ei ota heti syliin, alkaa kitinä. Sylissä sitten kujerretaan.





Molemmat viihtyy edelleen tosi hyvin leikkimatolla. Lelut saa kyytiä kun niitä huidotaan ja potkitaan. Jotkut liikkeet alkaa olla jo hallittuja, ja liikkeen ja äänen yhdistelmä on pojista kaikkein hauskin. Kun oman käden huitaisu saa lelun rapisemaan, nauretaan ääneen.







Molemmat heiluu kovasti. Selällään maatessa jalat on ilmassa ja niiden avulla keikutaan kyljeltä toiselle. Kumpikaan ei ole kuitenkaan vielä kääntynyt itse mahalleen. Rasmuksen kun laittaa vatsalleen, kellahtaa hän lähes heti takaisin selälleen. Masullaan on tyhmää. Kumpikaan ei oikein viihdy. Mahallaanoloharjoitukset onkin molempien mielestä tyhmiä ja kitinä alkaa parin minuutin päästä. Kasper ei ole mennyt vielä ympäri kuin kerran vahingossa. Pojista huomaa edelleen, että Kasper on verbaalisesti ja sosiaalisilta taidoiltaan lahjakkaampi, kun taas Rasmus on motorisesti taitavampi.

Nyrkki molemmilla menee jatkuvasti suuhun. Myös purulelua järsitään antaumuksella. Voikohan ikenet jo kutittaa?

Velleistä pojat ovat jo maistelleet maissia ja peruna-porkkanaa. Peruna-porkkanaa syödään iltapalaksi ja maissia aamupalaksi. Maitoa menee paljon. Jospa kohta voitaisiin aloittaa jo kiinteiden maistelu, niin pojat saisi paremmin mahat täyteen.

Tuttia kumpikin syö ja se pitää saada aina nukkumaan mennessä suuhun. Myös nunnu päivä- ja yöunilla on välttämätön. Parhaimmat unet tulee, kun nunnu on osittain naamalla nenää vasten. Unileluista pojat ei vielä välitä. Rasmus on rauhallinen nukkuja, ja pysyy lähes samassa asennossa koko yön. Kasper pyörii ja heiluu unissaan. Aamulla Kasper saattaa löytyä peiton alta sängyn jalkopäästä. Tai poikittain keskeltä sänkyä.

Kumpikin nukkuu hyvin. Haukotteleva tai pilkkivä poika viedään sänkyyn tutin ja nunnun seuraksi, vedetään peitto päälle, silitetään hiuksia ja annetaan suukko. Silmät menee kiinni monesti saman tien. Pari kertaa saattaa joutua käydä nostamassa tuttia, mutta muuten pojat nukkuu rauhallisesti 1,5-3 h päiväunia. Ja samaanaikaan, mikä on aika luksusta. Joinain päivinä, toinen on aina hereillä kun toinen nukkuu. Tällöin itse ei ehdi tehdä oikein mitään. Pojat nimittäin viihtyvät keskenään hyvin leikkimatolla, yksin vähän huonommin.

Vaununukkujia pojat ei ole. Jos vaunut on liikkeessä niin sitten kyllä, mutta jos paikallaan niin itku alkaa lähes heti. Melkein poikkeuksetta. Kasper on nukkunut muutamat pidemmät vaunu-unet terassilla, mutta Rasmus pitää siirtää aina sänkyyn jatkamaan unia.

Yöunetkin sujuu hyvin. Yöunille mennään 20-21 aikaan ja maitoa tankataan n. 02.00. Unet jatkuu heti ja seuraavan kerran nälkä yllättää n. 05.00. Kuuden aikaan Rasmus haluaisi jo herätä, mutta jatkaa uniaan muutamalla tutin nostolla tai siirrolla meidän sänkyyn. Seitsemän kahdeksan aikaan molemmat herää. Useimmiten molemmat herää samoihin aikoihin yölläkin, mutta toisinaan vain toinen, tällöin herätelen myös nukkuvan. Olen koittanut myös sitä etten herätä, mutta sitten nälkä yllättää nukkujan puolen tunnin tai tunnin päästä.

Äitikin jaksaa melko hyvin. Pienet irtiotot ja yksintehdyt lenkit helpottavat arjessa jaksamista. Silti on päiviä milloin ärsyttää kun toinen vaan kitisee, eikä suostu nukkumaan. Päiviä kun odottaa,että Henkka jo viimein tulisi töistä niin pääsisi itse hetkeksi pois. Niitä päiviä kun ärsyttää, että itse on kuunnellut koko päivän kitinää ja yrittänyt lohduttaa molempia vuoronperään. Nähnyt vain väpättäviä alahuulia. Sitten Henkka tulee kotiin ja saa osakseen ne naurut ja hymyt. On se joskus epäreilua. Sitten taas palkitsee kun toinen haluaa nukahtaa syliin tai ei rauhotu isin syliin. Silloin tuntee itsensä taas tarpeelliseksi.

Diettikin sujuu. Paino putoaa tasaisen tappavan hidasta 200g/vko tahtia. Farkkujen käyttö ahdistaa edelleen ja vain legginsit on pop.

11 kommenttia:

  1. Voi mitä ihania söpöläisiä! :)

    VastaaPoista
  2. Ihania <3
    Kaksosista huomaa varmasti hyvin sen kuinka jokainen pieni on yksilö. Olisihan se hassua jos olisivat aina samassa tahdissa. Miun paino näyttää vielki +10kg :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin huomaa. MOlemmat kehittyy niin eriaikaan. Silti meinaa aina verrata muihin lapsiin. Vaikka eikö se nyt jo pitäisi tajuta, että kukin vauva omalla aikataulullaan! :D

      Poista
  3. Ihanan helpolta kuulostaa teidän nukkumaan meno! Meillä kun ei millään suostuta nukahtaa yksin ainakaan yöunille. Äitin kädestä on pideltävä kiinni että uni tulee :D Ja siihen voi mennä 10-50 min... Onneksi koko ajan on nukahtaminen nopeutunu! :) että ehkä vielä joku päivä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana <3 Kyllä varmasti joku päivä!
      Justkun pääsin sanomasta et pojat menee helposti nukkumaan, niin koko viikonlopun ne sitten vuoronperää huuteli päikkäreillelaiton jälkeen.. Koskaan ei pitäisi kehua :D

      Poista
  4. Pojat on ihania vauvapulleroita <3. Söpöjä, kun ihan vierekkäin pötköttelevät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on :D varsinkin niiden reidet on niin söpön pulleat! :D

      Poista
  5. Haha! Toi toka kuva missä Rasmuksel toi hymy! :D päivän naurut. Ja toi tuttipullo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D nii toi kypärähattu-kuva? Joo, Rasmus vähän nauttii maitoa.. sillä menee silmät aina tolleen kun on oikein kova nälkä.. On jossain transsissa syödessään :D

      Poista
  6. Mun oli Nelli pakko tulla taas "vertaamaan". Ihan käsittämätöntä kuin samalla tahdilla menee nää mein tyypit. Joel on motorisesti kehittyneempi kun taas Adele kiljuu ja juttelee enemmän. Yöunetkin on näköjään aika identtiset :) samoin noi nunnurätit jne....oikeestaan aika pelottavaa :D nyt onki sit kiva kattoo et mennäänkö jatkossakin tein viitoittamalla tiellä :) vellejä mä oon nyt miettiny, et voinko vaan ruveta kokeilee? Ku meil on 3kk neuvola vasta kahen vkon päästä......

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!