tiistai 1. lokakuuta 2013

Kulissien takana

Ensimmäinen puhelimella ja blogger-sovelluksella kirjoitettu teksti. En siis takaa tekstinasettelun laatua.

Olen huomannut monista lukemastani blogeista, että arjen kuvaus ja postaukset on kovin ruusuisia. Arki on ihanaa, mies on ihana, vauva on ihana, kaikki on ihanaa.  Selailin vähän kriittisemmällä silmällä omia vanhoja postauksia ja huomasin,  että olen itse sortunut monesti ihan samaan.  Vain hyvistä hetkistä tulee kerrottua ja vain nauravia poikia kuvattua.

No, nyt olisi sitten luvassa kurkistus kaksosarjen kulissien taakse.

Mitään kauhean pahaa en valitettavasti voi kertoa, sillä pääosin meillä arki kulkee helposti ja sulavasti. Tästä kiittäminen on vain ja ainoastaan poikien hyviä yöunia. Jos toisella tai molemmilla olisi koliikki, olisin ihan varmasti lähes kuollut nyt. Blogia ei varmasti olisi tullut päivitettyä näin säännöllisesti ja arki olisi varmasti rajoittunut neljän seinän sisään. Henkan ja mun välillä olisi todennäköisesti jo viikkoja kestänyt mykkäkoulu.

Vaikka nukkumisen kannalta kaikki on sujunut paremmin kuin hyvin, ei arki silti aina ole ruusuilla tanssimista. Lievänä shokkina on tullut oman ajan puute, parisuhteen muutos ja poikien riippuvuus minusta.

Poikien ensi viikkoina en osannut ottaa omaa aikaa lainkaan.  Odottelin, että Henkka olisi käskenyt mut vaikka yksin kaupungille pariksi tunniksi tai lähtenyt poikien kanssa jonnekin. En halunnut sanoa ääneen,  että haluan lomaa lapsistani. Sitten se purkautuikin yhtenä iltana huutona, itkuna ja riitelynä ulos. Etkö tajua että tarvitsen hetken omaa aikaa!!?? Ärsytti tyhmä mies, joka kyllä huolehti omasta yksinajastaan muttei muistanut että minäkin sitä tarvitsen. Ärsytti minussa kiinniolevat vauvat.  Ärsytti tuntea ja ajatella niin. Ärsyyntyä siitä, että oli jollekin maailman tärkein. Ärsyyntyä vauvoille joita toivoi niin paljon. Huono äiti.

Kaikki tämä oli jälleen poissa kun pääsin yksin jumpalle. Kotona yksinoloakin yritin mutta eihän siitä mitään tullut. Pakko oli touhuta koko ajan. Järki käski istua sohvalle katsomaan leffaa mutta kädet alkoi vaan siivota. Miksi pitää olla tällainen siivousnarkkari! Miksei voi kestää villakoiria nurkissa ja vinossa olevia sohvatyynyjä! ? Tyhmä äiti.

Nyt nämä tunteet pysyy hyvin hallinnassa,  sillä pääsen viikoittain yksin jumpalle. Tai lenkille. Tai kaupungille.

Nautin kotona olosta. On ihanaa kun ehtii siivota ja laittaa ruokaa. Olla kotiäiti. Nähdä kuinka pojat oppii kaikkea uutta.  Saada niitä päivittäisiä hymyjä ja nauruja. Kääntöpuolena sitten se, että minulle ne väsyneenä kiukkuaa ja minä vaihdan ne kymmenet vaipat päivän aikana. Isi saa töistä tullessaan hymyt ja naurut vaikka äidille olisi kiukuttu koko päivä. Epäreilua.

Haluaisin niin olla äiti, joka on läsnä koko ajan. Mutta voi sitä ärsytyksen määrää,  kun juuri on kaatanut kahvin kuppiin ja syventynyt lukemaan jotain uutta blogia ja jompikumpi herää.  Se siitä hetken rauhasta. Ja ei, vauva ei viihdy lattialla tai sitterissä vaan haluaa olla sylissä. Miksi en siis nauti siitä hetkestä vauvan kanssa ja sylittele häntä. Pussaile js halaile.  Ei, kaipailen kahvia ja koneen näyttöä. Takaraivossa sitten jyskyttää psykan tekstit vuorovaikutuksesta ja kiintymyssuhteesta. Välinpitämätön äiti.

Ärsyttää sekin,  että olen se vastuunvetäjä kotona.  Silloinkin kun Henkka on kotona. Pitää huolehtia ruoka-ajoista ja nukkumaanmenoajoista. Tietää mikä itku tarkoittaa mitäkin.  Samalla kun haluaisi vaan antaa ohjat välillä toiselle. Heittäytyä sohvalle peiton alle ja sulkea hetkeksi korvat itkulta. Lukea välillä jotain muuta kuin "kukas se sieltä kurkistaa" tai "minun maailmani" .

Olisi ihanaa taas heittäytyä miehen kanssa.  Makoilla koko sunnuntai sohvalla tai lähteä ex temporeen kylpylään. Halailla, pussailla ja olla vaan.  Ei koko ajan tiedostaa,  että pojat voi herätä milloin vaan. Tuntea itsensä jälleen seksikkääksi eikä ajatella vaan löysää mahan ihoa ja raskausarpia. Että parisuhde olisi taas sitä rakastumisen alkuhuumaa eikä arjen tiskikoneen täyttöä ja imurointia. On kauheaa, että nykyään on kivempi käydä yhdeksältä nukkumaan ja katsoa telkkaria. Missä on se parisuhdelaatuaika? Milloin meistä tuli vain isi ja äiti?  Mihin katosi mies ja nainen?

Tiedän, ettei tarvitse kuin lukea muutamaa blogia tai lukea päivän lehti ja tunnen itseni taas kauheaksi ihmiseksi kun kirjoitin näin. Tai koska tunnen  ja ajattelen joskus näin. Itsesyytöksethän ne pahimpia on. Tiedän, että valitan turhasta ja elämäni on ihanaa.  En vaihtaisi sitä mistään hinnasta.  Se ei silti poista sitä, että kaikki hetket ei ole ruusunpunaisia. Välillä ärsyttää. Se ei silti poista kiitollisuutta siitä, että kaikki on niin hyvin. Välillä sas ärsyttää. Ihmisiä mr kaikki ollaan.

Voi olla että tekstistä tuli tosi sekavaa ja sotkuista. En tiedä sainko jäsenneltyä aihetta päässäni tarpeeksi vai menikö teksti hyppimiseksi. Puhelimesta on vaikea nähdä kokonaiskuvaa.  No pointti oli, että välillä ärsyttää. Ihana kamala arki.

35 kommenttia:

  1. Voi miten kiva postaus, kuulostaa oikein tutulta! Ihanaa että saa olla äiti ja maailman tärkein jollekin, mutta kyllä se vastuu välillä saa väsyttää. Mulle paras irtiotto oli kun miut tultiin hakemaan yllärinä omiin polttareihin pari kk sitten... Sillon mentiin ja adios vaan isi ja vauva, pärjäilkää! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, on varmasti ollut ihan huippua! :D
      Ja pitäisi aina muistaa, että kyllähän ne isi ja vauva pärjää. On vaan joskus niin ihana tuntea itsensä huipputärkeäksi! :D

      Poista
  2. Tosi, siis oikeasti todella hyvin kirjoitettu!! <3 Ja voin yhtyä kyllä niiiiiin moneen asiaan sun kanssa!!, ja kyllä tästä todellakin paistoi nimenomaan se mitä halusitkin sanoa; että, oma elämä & lapset on maailman parhaimmat, mutta kaikki ei ole aina täydellistä tai mieli ei ole aina taivaissa- niin kuin monet haluavat omasta elämästään olettaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Meeri! :)
      Kiva jos onnistuin tuomaan juuri nuo oikeat asiat esiin. Joskus tunnehöyryissä on niin vaikea kirjoittaa selkeää tekstiä :D

      Poista
  3. Minä olen samaa mieltä näin lukijana ja itsekin äitinä että monien blogit antavat kuvan melkoisen ruusuisista pilvilinnoista. Entäs jos aloittaisit blogihaasteen että kaikkien on kerrottava KARU TOTUUS!!! :)

    VastaaPoista
  4. Ihana kirjoitus! Varmasti jokaisella äidillä on vastaavanlaisia tuntemuksia, en usko ollenkaan, että jollakin kaikki päivät olisivat vain yhtä hehkua ja onnea. Itse olen yhden lapsen kotiäiti ja tuplat tulossa, välillä hiipii mieleen, että kuinka huomiota riittää kolmelle pienelle, kun nyt yhdenkin kanssa tuntuu välillä juuri siltä, että voi kun saisin olla omassa rauhassa... Muta luotettava on, että selvitään! Onneksi meillä on puoliso muistanut myös päästää minua välillä omille menoilleni, ihan vain vaikka iltapäivä kirjastossa yksin tuntuu luksukselta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä elämä kolmen pienen kanssa on haastavaa, mutta kaikesta selviää. Meillä on kolme alle kaksivuotiasta ja toistaiseksi hengissä kaikki ;)

      Poista
    2. Varmasti selviätte! Ainahan uusi tilanne vaatii totuttelua mutta kyllä asiat useimmiten järjestyy. :) Ja ihanaa että miehesi on tajunnut, että sinäkin tarvitset yksin aikaa! Eihän sen tarvitse olla pitkä aika, mutta hetki yksin omien ajatusten kanssa tekee kyllä ihmeitä!

      Onnea sinulle odotukseen! :)

      Poista
  5. Hyvin kirjoitettu! :)
    Lapset lapset, herran lahja... :D <3

    VastaaPoista
  6. Ihana kirjoitus! Kerrankin tekstiä siitä millaista arki lasten kanssa välillä on. Itselläni on kaksi lasta, 3 ja puoli vuotias ja 5kk ikäiset. Kirjoituksesi on kuin suoraan omasta elämästäni :D Luen jonkun verran eri blogeja ja välillä on käynyt mielessä, että olenko ainoa äiti jolla arki lasten kanssa ei aina ole ruusuista, vaikka rakastankin lapsiani ja elämääni. Välillä, kun lapset vaativat jatkuvaa huomiota ja ovat huonolla tuulella alkaa muistelemaan aikaa jolloin sai olla miehen kanssa kaksistaan. En kuitenkaan vaihtaisi päivääkään pois, kyllä ne lapset vaan on ihania. Mikäs sen ihanampaa kun heti herätessä saada ihana hampaatonhymy :D Ihana blogi sulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ompa ihana kuulla etten ole ainoa! Joskus sitä tosiaan rypee itsesäälissä ja ajattelee, että kaikki muut osaavat sen äitiyden niin paljon paremmin. Onneksi se ei taida kuitenkaan olla niin. Hymyt ne tosiaan palkitsee! <3

      Poista
  7. No ihmettelisin kyllä jos oikeasti olisit sellainen koko ajan minkä kuvan blogi susta antaa! Hyvä Nelli, kiva kun auoit taustoja. :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogin hyvät ja huonot puolet on tosiaan, että itsestä on helppo antaa hyvin yksipuolinen kuva. Monesti tosin tietoisesti ei paljasta ihan kaikkea. Ihana kamala blogimaailma :D

      Poista
  8. Veit niin jalat suustani! :) Ihan samoja ajatuksia ja samoja itsesyytöksiä näistä ajatuksista.. :) Vaikka tietääkin, että kaikki tuntevat näin, on silti ihanaa lukea, että tosiaan, en ole ajatusteni kanssa yksin..!

    VastaaPoista
  9. Välillä pitää käydä alhaalla, että muistaa olleensa ylhäällä. Arkikin on ihaninta aikaa maailmassa, kuin muistaa ottaa aikaa itselleen. Kaikkea ihanaa teille <3

    VastaaPoista
  10. Kiva kun teit tän postauksen. Kyllä onnen ja ilon rinnalla ne ärsytyksen aiheet ja negatiiviset mietteetkin ovat sitä oikeaa Elämää isolla E:llä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, eihän se elämä aina voi olla pelkkää ruusuilla tanssimista. Ei ne ihanat asiat tuntuisi miltään jos kaikki olisi koko ajan yhtä onnen hekumaa :)

      Poista
  11. Ja taas onnistuit kirjoittamaan ihan suoraan siitä mitä mun pään sisällä liikkuu! Jes en olekaan ainoa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah :D Onkohan monikkoäideillä jokin synkronoitu tunne-elämä? :D

      Poista
  12. Monesti sitä itsekin keskittyy kirjoittamaan niistä positiivisista asioista elämässä, "unohtaen" ne negatiivisemmat asiat. Mielestäni on erittäin tervettä sanoa kaipaavansa omaa aikaa, olkoon se vaikka pihakeinussa istumista -ihan yksin.
    Monet kuvittelevat ettei lapsen/lapsien saaminen muuta mitään, että samalla samalla tavalla mennään ja tehdään kuin aikaisemminkin. Mutta onneksi vanhemmuus opettaa niin hyvässä ja huonossakin. Esikoisen kanssa opin juuri tuon sinä Nelli.. omaa aikaa ei ole. Vauva riippui tississä kiinni 24/7. Olin koko ajan tietoinen mitä tapahtuu seuraavaksi; syömistä, nukkumista ym. Olin niin kateellinen miehelle, joka pääsi töihin, aikuisten pariin, pakoon kotia ja vauva-arkea.

    Uskon, että vauva-aika vahvistaa tai hajoittaa parisuhteen. Riippuen kuinka paljon vanhemmat ovat valmiit joustamaan, tinkimään, ajattelemaan toista vanhempaa ja ajattelemaan "meitä". Vauvavuosi on raskas, vaikkeivat vauvat olisikaan hankalia mahavaivoineen tai allergioineen. Jokainen vauva on erilainen ja jokaiselle vanhemmalle jokin asia on se raskain.

    Nyt kun meillä on kolme alle kaksivuotiasta, voin rehellisesti sanoa etten tajunnut kuinka helpolla yhden vauvan kanssa pääsin! Vaikka oli yövalvomista niin päivällä sai nukkua vauvan nukkuessa.. Nyt kun kaksoset valvottavat (onneksi hyvin vähän) niin silti pitää nousta esikoisen kanssa aamulla. Väsytti tai ei. Mutta onneksi vauva-aika on rajallista ja yleensä ensimmäisen vuoden jälkeen helpottaa.

    Kiitos Nelli tästä postauksesta. Rehellistä puhetta, tykkään :)

    VastaaPoista
  13. Hyvä postaus! Nämä on juuri niitä asioita mitä harvemmin tulee sanottua ääneen vaikka ne omassa päässä pyöriikin. Tekis mieli jonnekkin mennä tai jotain tehdä, mutta sitten kun menet ja teet niin siitä tulee vaan huono omatunto. Vaikka niin ei saisi olla. Oma aika on sallittua ja todellakin ansaittua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niimpä! Miksi se tuntuu iseille olevan niin paljon helpompaa?

      Poista
  14. Kiitos! Ihan kun olisit kirjottanut mun ajatuksista.. Olen naiivi ja luulin, että olen ainoa huono äiti, joka ajattelee noin. Lohduttavaa tietää etten ole ainoa. Blogiasi on muutenkin kiva lukea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et suinkaan, taitaa olla ihan tervettä pystyä myöntämään ettei ole täydellinen. Pahempi se varmaan olisi elellä pilvilinnoissa, ja tipahtaa rytinällä alas..

      Kiva kuulla että olet viihtynyt! :)

      Poista
  15. Äidin jaksamisesta puhutaan julkisesti mielestäni liian vähän. On normalia haluta omaa aikaa vaikka rakastaisikin lapsiaan ylikaiken. Koko perhe voi paremmin kun äiti jaksaa iloita arjesta ja voi hyvin. Itsellenikin tuli ensimmäisen lapsen kohdalla väsymys joka lopulta johti synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Koetin hoitaa, kodin, lapsen ja parisuhteen, minähän se olin kotona päivät, aikaa olisi. Kun miehenikin havahtui pahaan olooni, järjestimme asiat uusiksi. Äidille säännöllisesti omaa aikaa (mielellään pois kotoa, en osannut olla vaan jos pyykkivuori kaatui päälle), kotityöt jaettiin ja vastuu lapsen hoidosta molemmille. Nyt koko perhe voi paremmin. Toisen lapsen kohdalla masennus uusiutui mutta se ei ehtinyt mennä "pahaksi" kun mies jo puuttui asiaan ja ulkoisti äidin välillä ulos. HIeman jännittää, mitä tämä kolmas tuo tullessaan.

    Voimia ja jaksamista perhearkeen! Äiti voi olla joskus vähän väsynyt ja se on ihan okei. Ja aina voi hieman alentaa rimaa siisteydessä ;) Tiedän, se voi olla vaikeaa, mutta aina kannattaa yrittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta. Mutta nyt osaatte ainakin seurata merkkejä, jos alkaa näyttää että äiti väsyy liikaa, isä on hereillä ja huomaa tämän ja puuttuu jälleen ajoissa. :)

      Kiitos Hannamari <3 Rimaa voisi tosiaan alentaa, joskus se siivous vaan on juurikin se henkireikä ja agression purkukeino ;)

      Poista
  16. Heips! Eksyin juuri blogiisi ja kun luin tämän postauksen, täytyy todeta, että: wau, suoraan kuin minun ajatusmaailmani! Vaikka meillekin lapsi oli erittäin toivottu, on hän nyt synnyttyäänkin todella rakastettu, mutta välillä pitää muistuttaa itselleen, että olen edelleen muutakin kuin vain äiti :) Totta, ihana kamala arki ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ja ihanaa että saa olla muutakin kuin vain äiti. Tulisi elämästä aika tylsää jos sen sisältö olisi vain kakkavaipat ja tuttipullot.. Ihana kamala arki todellakin ;)

      Poista
  17. Hei! Löysin blogisi pari päivää sitten ja nyt oon jo lukenu tänne asti vanhoja postauksia (imettäessä kerkee :D) kun jäin niin koukkuun! Kirjoitat tosi hyvin ja monet jutut on niiiin samoja kuin minulla! Ja siis tämä teksti. Ihan suoraan minun ajatukset. Meillä on vajaa 2,5v ja 6kk lapset ja voin kyllä kertoa että tätä äitiä on ainakin väsyttänyt ihan todella paljon ja on ollu niiin huonoäitifiilis ja huono omatunto kaikesta kuin vain voi olla. Eniten ehkä ärsyttää juurikin se että miksi tuntuu tältä, vaikka lapset olivat haluttuja ja tottakai ihania ja rakastettuja. Mutta silti. Isomman uhma taannuttaa minutkin väsyneenä lapseksi ja monesti olen vain itkenyt kun mies tulee kotiin. Ja se on jotenkin noloa, kun kuitenkin kaikki on hyvin! Ihanaa että kirjoitit tämän. Ja muutenkin blogisi on huippu! Ja näytät hirveen tutulta :D asuin joensuussa kun opiskelin yliopistossa vuosina 2008-2010, nyt ollaan taas kuopiossa. Tiiä vaikka oisin siellä sinut nähny :D

    Mut joo, pointtina että kiitos blogistasi ja tästä vertaistuesta! Innolla odotan jatkoa (ja nää vanhat postaukset tietty luen kans :D)!

    Tiina H

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!