keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Kuumeilua

Monissa seuraamissani blogeissa, joita kirjoittavilla äideillä on lähes samanikäisiä lapsia kuin pojat, raskaus- ja vauvakuumeillaan. Joillakin vauva on haaveissa, toisille se on jo tulossa. Ja eipä siinä, nythän se pikkukakkonen on tehtävä jos tahtoo sen lyhyellä ikäerolla ensimmäiseen (tai toiseen tai kolmanteen). Toisaalla taas haaveillaan raskausmahasta ja haluttaisiin jälleen raskaaksi, kuitenkin ilman sitä lopputulosta.

Pikkuiset kirppuni <3
 







Täälläkin kuumeillaan. Ei tosin vauvoista tai mahoista. Kahdessa vauvassa riittää sen verran tekemistä, etten olisi valmis kolmanteen näin pian. Nyt jos laitettaisiin tai saataisiin laitettua vauva alulle, tulisi sille ja pojille vuosi ikäeroa. Kolme alle vuoden ikäistä.. Kiitos Ei! Omaa mahaani taas ei ole sitäkään vertaa ikävä kuin pienen pientä vauvaa saattaisi olla. Oma mahani kun oli vaan niin hetken kivan kokeinen. Aika pian, jo viikolta 25 eteenpäin, se oli niin iso että tuli tielle ja haittasi muutenkin elämää kovasti. Eikä ihme, olihan se silloin jo sen kokoinen kun monella yhtä synnyttämään menevällä olisi. Mulla on siis tainnut mennä ohi se 'ah ihana söpö pallomaha'-vaihe. Mulla kun se oli sellainen vaan hetken.


Mutta se kuume. Se on omakotitalokuume. Ja aika suuri sellainen. Rakastan tätä meidän nykyistä asuntoa. Tässä on ihana pohjaratkaisu, kauniit pinnat ja juuri sellainen sisustus kun on haluttukin. Myös asumiskustannuksiltaan tämä on aika huokea, kiitos vesikiertoisen lattialämmityksen. Se mikä tästä puuttuu on isompi keittiö, tilavampi tuulikaappi ja suuremmat makkarit. Eli neliöitä.

Haaveilen isosta valkoisesta kivitalosta, jossa on lämmin autotalli ja sopivan iso piha. Hyvät ulkoilumaastot. Riittävän lähellä mutta toisaalta tarpeeksi kaukana keskustasta. Mutta mitä keskustaa. Se tässä taitaa olla se suurin mutta. Henkan töistä kun ei oikein tiedä missä ne parin vuoden päästä on. Joensuu ja Jyväskylä taitaa olla tällä hetkellä ne vahvimman ehdokkaat ja itse toivoisin myös Lahtea vaihtoehdoksi. Mulle kai niitä töitä löytyy melkein mistä vaan. Uraa kun ei ole haaveissa kuitenkaan rakentaa vielä vuosiin, joten ei ole hirveästi väliä mitä työtä teen. Tai sitten rupean vaan kotirouvaksi.

Mistä te kuumeilette?

Maanantaina meillä oli se lääkärineuvola. Oma neuvolatäti oli ilmeisesti sairaana, kun kollega otti meidät vastaan. Ja pakko taas valittaa, että ikävöin koko käynnin niin sitä meidän omaa tätiä. Sen luona käydessä ei tule sellainen olo, että meistä halutaan mahdollisimman pian eroon, vaan mieltä painavista asioista voidaan ja ehditään jutella. Nyt oltiin oikeastaan liukuhihnalla. Täti ei edes nostanut katsetta tietokoneen ruudusta, saatika viitsinyt kirjoittaa mittoja neuvolakorttiin. Piti pyytää ne lääkäriltä. Se myös päätti että Rasmus vierastaa, kun se alkoi itkeä tädin työntäessä naamansa kovaan ääneen puhuen sen eteen. Kai nyt kuka vaan säikähtää tuollaista. Ärmur. Kyllä taas sappi kiehui siellä :D En kyllä kestä jos meillä menee neuvolatäti vaihtoon. Meidän neuvolaan on tulossa kolmas terveydenhoitaja, jolle sitten osa asiakkaista siirtyy. Jaot menee jotenkin uusiksi :/

Mutta niitä mittoja (4,5kk). Suluissa edelliset eli 3kk.

Rasmus: Pituus 65cm (61cm)
               Paino 7400g (6400g)
               Päänympärys 43,8cm (41,6cm)

Kasper: Pituus 66cm (62cm)
              Paino 7900g (7100g)
              Päänympärys 42,9cm (41cm)

Kummastakaan ei hajuakaan mitä lääkäri oli kirjoittanut, mitään huomautettavaa ei kuitenkaan ollut :) Kovasti kehui poikia, mutta niinkai ne kehuu kaikkia vauvoja.

Omaa mieltä piristi kovasti se, että lääkäri totesi poikien olevan selvästi hyvinvoivia. Noin nauravaisilla pojilla ei varmasti voi olla huonot olot kotona. Itsellä se pahin pelko poikien kasvatukseen liittyen on juuri se, että pelkään heidän jäävän jostain paitsi. Onhan heitä kuitenkin kaksi, joten kaikki aika ja huomio on jaettava heidän kesken. Ilmeisesti en ole kuitenkaan onnistunut pilaamaan poikien minäkuvaa vaan kiintymyssuhde on muodostunut hyväksi <3 Pojat luottaa, että äiti ja isi huolehtii, vaikkei aina ehdi tai voi sylitellä.

Lääkärikin totesi Rasmuksen olevan selvästi se liikkuvaisempi veljes kun taas Kasper on sitten puheliaampi. Kasper jokelteleekin jo hurjasti ja on koko ajan suu hymyssä. Polvien päällä hytkyminen on Kasperista hauskinta ja silloin KAsper nauraa ääneen. Ihana <3.

Eilisen huippuhetkiin kuului Rasmuksen kääntyminen selältä mahalle! Tämä oli eka kerta, mahalta selälle molemmat osaa kääntyä jo sujuvasti. Ainakin useimmiten. Rasmus on koko ajan ihme mutkalla, joten ei ole kovin yllättävää että kääntyi nyt. Kasper antaa vielä odotella. Ei se Kasperillakaan kaukana ole, joten katsellaan. Kasper on osannut nauraa ääneen jo kuukauden verran, mutta nyt Rasmuskin on oppinut. Kaulapoimua puhdistaessa Rasmus hekottaa ja tänään aamulla nauroi ääneen Pingulle. Vauvanauru on vaan niin suloista, väkisinkin alkaa itse nauraa :D

Maanantaina meille sattui muutakin jännää, mutta siitä lisää sitten tammikuussa vasta ;)

8 kommenttia:

  1. No ethän sie voi vasta tammikuussa kertoa :D

    Hienosti kasvettu <3

    VastaaPoista
  2. Eikä, mulla on ihan hirveä omakotitalokuume kans, ollu jo pidemmän aikaa! Ja me ei oikeestaan ees tarvittais niitä lisäneliöitä, kuumeen syyt on täysin "mävaanhaluan" -tyyppiset :D aateltiin kuitenkin muutama vuos ootella ja kattoo pysyykö tää meiän duunipulju pystyssä, josko sit :) Ja hei, tietty tuutte Lahteen jos vaan töiden puolesta mahdollista ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidetään peukkuja, että pulju on pystyssä jatkossakin!
      Mäkin vaan haluan sen omakotitalon! Ois se niin kiva <3

      Poista
  3. Mullakin on asuntokuume! Tosin rivitaloasunto, mutta kuitenkin. :) Nyt asutaan vuokralla ihanassa rivarikolmiossa, mutta tän pohjaratkaisu on tosi huono (toinen makuuhuone yläkerrassa ja toinen alakerrassa), että jossain vaiheessa olisi tarkoitus ostaa oma asunto. Ei nyt ehkä kuitenkaan vielä ihan hetkeen, kun on nuo vauvat juuri tulossa.

    VastaaPoista
  4. Meinasin ensin vastata etten kuumeile mistään. Lapset on tehty ja oma talo on ihana. Mutta.. pakko myöntää että kuumeilen remontoimisesta (makkareihin vähän uutta tapettia ja sellasta pientä) ja vielä enempi kuumeilen rakentamisesta. Siitä omasta, itse suunnittelemasta talosta, missä on kaikki itse valittua.. ah. No ehkä kun lapset vähän kasvaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, itse rakennettu tai rakennetettu talo olisi ihana, juuri tuon takia että saisi vaikuttaa kaikkiin ratkaisuihin. Ehkä joskus :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!