sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Sairastuvalla

No mitäs tänne?

Rasmus on edelleen kipeänä, vaikka antibiootit tuntuukin auttavan korvakipuun, aiheuttaa ne samalla lisäkipuja, joiden vuoksi yöt on olleet hieman rikkonaisia. Apteekissa kyllä sanottiin, että antibiootti voi aiheuttaa vauvalle mahakipuja ja ripulia, mutta mä fiksuna tyttönä ajattelin ettei silti tarvita maitohappobakteereja. No, olisi ehkä kannattanut niitä ottaa. Antibioottien vuoksi, meillä on koettu ensimmäiset niskap*skat, yövalvomiset ja kipuitkut.

Henkka valvoi melkein koko pe-la yön mahakipuisen Rasmuksen kanssa, kun pienelle ei uni tullut kuin sylissä ja pienessä pystyasennossa. Aamulla tajuttiin sitten mahakipu itkujen syyksi, sellaiset ripulit oli nimittäin aamulla ilmestyneet vaippaan..

Viime yökin oli vähän rikkonainen, onneksi Henkka hoiti senkin, niin mä sain nukuttua vähän varastoon ensi viikkoa ajatellen. Meillä on sellainen työnjako, että mä hoidan yösyötöt arkena, jotta Henkka jaksaa päivän töissä ja Henkka hoitaa yösyötöt viikonloppuisin, jotta mä sitten saan nukuttua vähän varastoon. Hyvin toimii :)

Ulkopäiväunetkin alkaa sujua koko ajan paremmin. Tänään kumpikin nukahti ihan itse vaunuun, ilman mitään työntelyjä. Kai muuten Rasmuksenkin saa laittaa ulos vaikka sillä se korvatulehdus onkin? Kun ei sillä ole kuumetta niin ajattelin ettei tosta ole haittaa.. Kun viileä ilmahan vaan avaa tukkoista nenää.. Eikö?

Ja kiitos taas vinkeistä poikien päikkärirytmiin liittyen! Nyt kun Rasmus on ollut kipeä, ja muutenkin nukkunut enemmän kuin normaalisti, en oo sitä raaskinut herättää. Mutta kunhan tervehtyy, niin taidan kokeilla herättää toisen aina puolentunnin sisällä toisen heräämisestä. Katsotaan kuinka käy!

Viime viikolla aloiteltiin joulukorttikuvauksia. Tässä yhden illan kokeilu kuvina, voi olla ettei tämä kortteihin asti pääse huonon valon vuoksi, joulufiilistä nostattaa ainakin! ;)








Joko kohta muuten saa laittaa joulukoristeita? Onhan kuitenkin viikonpäästä jo joulukuu! Meillä ei vielä joulua ole hirveästi tehty, olohuoneeseen on tulleet vaan uudet sohvatyynyt, niistä postausta ensi viikolla! Luvassa myös poikien 5kk postaus, sekä vähän selvitystä siitä, miten meidän viisikuiset vauvat syö. Pysykäähän kuulolla!

24 kommenttia:

  1. Meillä on tähtivalo (tai mikä lie nimeltään) ollut ikkunassa jo pari viikkoa ;) Ihanaa tunnelmaa tulee joulukoristeista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitten mäkin laitan! Henkka sanoi että joulukoristeita saa laittaa vasta viikko ennen joulua. Pyh! Sittenhän ne pitää ottaa heti pois!

      Poista
  2. Ihania kuvia <3

    Paranemisia Rasmukselle! :)

    VastaaPoista
  3. Oiii miten ihania kuvia! Kylläpä tulin näistä tontuista hyvälle mielelle :) -susanna

    VastaaPoista
  4. Ihania pikkutonttuja :) Piristi päivääni :)

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia ja hauskoja ilmeitä pojilla! :)

    VastaaPoista
  6. Todella ihania tonttupoikia! Toivotaan edelleen pikaista paranemista! Tottakai saa laittaa joulukoristeita, itse olen laittanut kaikki valot jo parvekkeelle ja ikkunoihin, ja eilen laitoin vähän joulukoristeitakin jo, sellasia mitkä oli kädenulottuvilla eikä alhaalla häkkivarastossa. Me ei olla joulua täällä omassa kodissa, vaan matkustetaan koko joulunajaksi vanhempien luokse, joten omaa isoa joulukuusta ei tänne laiteta. Tämävuoksi olenkin aina antanut itselleni luvan laittaa joulukoristeita vähän aiemmin jo, että ehtii niistä hyvin nauttimaankin. Vähän himottaisi laittaa jo myös meidän pikkuinen muovikuusi jo nyt, saanko?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihanaa! Ja saat laittaa kuusesi! Se kun ei ole oikea niin eihän se edes roskaa ;) Joulukoristehan sekin on! Meilläkin taitaa tulla eka joulu omassa kodissa, joten myös kuusi pitäisi hankkia.. Jännää!

      Poista
  7. oi ihana idea ottaa saunassa joulukuvat tosiaan ihana joulutunnelma :)

    VastaaPoista
  8. Ihania <3 noita kuvia saa elvytettyä kuvankäsittelyohjelmalla. Esim picmonkeyllä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! En tullut edes ajatelleeksi. Tosin oon niin laiska muokkaamaan kuvia, et olisi helpompi ottaa suoraan hyvät kuvat.. Jospa Henkka muokkaisi niitä :D

      Poista
  9. Voi herranjestas kuinka sulosia noi tonttukuvat sun pojista! <3

    VastaaPoista
  10. Voi mitä ihania tonttupoikia! ♥ Meillä on tapana laittaa joulua ensimmäisenä adventtina eli viikon päästä, mutta en voinut enää vastustaa kiusausta ja laitoin tänään yhdet valot :) Henkka on kyllä ihan outo, jos vasta viikkoa ennen saa laittaa :o

    VastaaPoista
  11. Aivan ihania kuvia! Siis kerrassaan ihania, suloisia poikia <3

    Mia

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!