lauantai 16. marraskuuta 2013

Syöttötuolipohdintaa

Tähän asti pojat ovat syöneet sittereissä puoli-istuvassa asennossa. Kumpikin yrittää kovasti jo kammeta istumaan, joten syöttäminen on monesti melkoista akrobatiaa..

Syöttötuolin hankkiminen alkaa siis tulla ajankohtaiseksi. Mutta millaisen?

Syöttäminen ei välttämättä vielä tapahtuisi tuolissa, ehkä tässä pitää edetä pikkuhiljaa. Uusi pystyasento kun on varmasti pojille outo. Mutta jo se helpottaa omaa syömistä kummasti, kun saa istutettua pojat saman pöydän ääreen. Viihtyvät _ehkä_ paremmin pöydässä kuin yksin lattialla.

Kaikkien aikojen suosikkini on TrippTrapin tuoli. Se vaan on kaikessa yksinkertaisuudessaan ja monikäyttöisyydessään ehdoton numero yksi. Ainoa miinus tuolissa on hinta. Viitsiikö panostaa jos tuoli on yltäpäältä porkkanassa ja bataatissa vuoden päästä?

Kuva Täältä



Eli olisiko parempi tyytyä samanlaiseen mutta halvempaan versioon? Näissä vaan monessa haarojen väliin tulee pelkkä naru, joka ei ehkä ole yhtä hyvä pienelle istujalle kuin TripTrapin baby-setin muoviset jalka-aukot. (Kiitos Maiju vinkistä!)

Kuva Täältä


Vai olisiko Ikean halpa ja muovinen Antilop parempi vaihtoehto? Tai joku muu Ikea?

Kuva Täältä


Perinteistä Väkisen syöttötuolia meille ei varmasti tule.

Kuva täältä


Nämä muovisysteemitkin ovat nounou. Eivät vaan sovi sisustukseen millään.

Kuva täältä
Millaisiin syöttötuoleihin te olette päätyneet? Nyt risut ja ruusut!

75 kommenttia:

  1. Kannattaa katsoa Brio Sit- syöttötuolia myös. Idea sama kuin TrippTrapissa, mutta mielestäni muotoilultaan kauniimpi, pyöreälinjaisempi. On myös helpompi pitää puhtaana, kun ei ole niin paljoa kaikkia koloja ym. Tätä näkee usein myös tarjouksessa lastentarvike-liikkeissä, eli voi saada edullisemmalla kuin Stokken vastaavan. -Pia

    VastaaPoista
  2. Meillä on Tripp trappit pojilla. Ollaan pyydetty ( ja saaatu) kaikille kolmelle kastelahjana miehen vanhemmilta Tripp trappit. Tosin kuopuksen tuoli on vielä kaupassa, mutta kohta kotona kuitenki. Kuopuksella on käytössä ison veljen tuoli. Ja että elämä helpotti ku neuvolan kehotuksesta syöttötuoliin siirryttiin. Kuopushan on muutaman viikon teän poikia vanhempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin neuvola viikon päästä niin pitää siellä kysellä joko poikia uskaltaa istuttaa tuolissa :)

      Poista
  3. ja kannattaa miettiä, miten herkästi tuoli saattaa kaatua! Ainakin noihinTrippTrappeihin saan vielä ne jatkopalat, ettei kaadu niin helposti! Ja niissä istuu lapset vielä monta vuotta, ei vain "vauva-aikaa". Tuo esim. ikean tuoli, missä neljä jalkaa näyttää just siltä, että kun lapsi vähän pöytää vasten potkaisee niin keikkaa. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, turvallisuus ennen kaikkea :) Tosin luulen, että kaikissa syöttötuoleissa kiinnitetään huomiota siihen ettei kaadu helposti :)

      Poista
    2. Oon nähny ainaki semmosen hienon artekin syöttiksen, mikä piti kiinnittää naruilla sun muilla, ettei lapsi saanut sitä keikautettua!

      Poista
  4. Liputan tripp trappin puolesta :))
    Käyttöä vartenhan se ostetaan eikä mua harmita jos se naarmuuntuu :D muistaa vaan pyyhkiä välillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, en mä niinkään naarmuja pelkää vaan just sitä jatkuvaa pesemistä.. Et saako sitä sitten miten helposti puhtaaksi :D

      Poista
  5. Meillä emman syöttis. Siinä on tuo naru jalkojen välissä, mutta ei oo ollu yhtään haitaksi. Istuinpehmusteen kanssa on tukevasti pysynyt alusta asti siinä! Ja ulkonäkökään ei oo hullumpi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli Nella ei oo heilunut siinä? Kiva! Hyvä tietää! :)

      Poista
    2. No ekat pari viikkoa taisin pitää jotain pyyhettä tms tukemassa että ei heilu, ku alotettiin jo ennen puolta vuotta istua. Mut muuten ei oo tarvinnu! Ja hintaki tällä on ihan kohtuullinen, varmaan siinä 90e tuntumassa.

      Poista
  6. Meille tulee noi TrippTrapit :) Saadaan ne käytettynä J:n kummitädiltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä viitsiskö uutena ostaa..

      Poista
    2. Ne on kyllä nätit <3
      Meilläkin vielä harkinnassa tuleeko uutena.. Toisaalta syöttötuoli on niin kovalla käytöllä, et helposti käytettynä saatavat ei ole enää niin hyväkuntoisia. Ja hinnat monilla nettikirppareilla on ihan hirveän kovat.. :/

      Poista
  7. Minä kans kehottaisin katselemaan syöttötuolia sillä silmällä, että se pysyy hyvin pystyssä, vaikka lapsi vähän työntää pöydänreunasta tai potkaisee.. Meillä on joku halpa syöttötuoli (merkkiä en muista), joka matkii TrippTrappia. Istuinkorkeutta voi säätää ja jalkatukea voi myös siirtää alemmaks, sitten kun lapsi kasvaa. Mutta siis se hyvä puoli tuossa meidän syöttötuolissa on se, että jalat menee lattiaa vasten. Tuolia ei siis mitenkään saa kaadettua taaksepäin. Jalkojen välistä menee vain kapeahko hihna, mutta lapsi on kyllä pysynyt istuimessa ihan hyvin. Huh tulipas pitkä kommentti... :/ -Annie

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, pitää tosiaan kiinnittää huomiota tuohon turvallisuuteen. Hirveesti tuntuisi olevan noita samantyylisiä tuoleja kuin triptrap, sieltä sitten pitäisi erotella jyvät akanoista :D

      Poista
  8. Hiljattain oli facessa tästä keskustelu ja siinä moni vannoi antiloopin nimeen. Yllätyin, että niin moni kehui antilooppia - toki tripp trappikin sai kehuja. Kyseisen keskustelun takia meille hankitaan antiloopit.

    Maikku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä bongasin saman ja siksi siitä tulikin yksi vaihtoehto. Muuten ei olisi varmaan otettu huomioon ollenkaan :D

      Poista
  9. Meillä tripp trapp ja ollaan todella tyytyväisiä valintaan!
    On tukeva ja ainakin meille ihan ehdoton, sillä poika 8kk (pieni kokoinen) hyppii jo siihen malliin, että tuoli saa kyytiä. Onneksi on ne jatkopalat..
    Väri on valkoinen ja puhtaana pysyy, kun joka ruoan jälkeen pyyhkäisee, samalla kun pöydänkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että on hyvä ja pysynyt puhtaana! Kun se on ehkä se mun isoin ongelma ton tuolin kanssa..

      Poista
  10. Meillä on Tripp Trapp ihan siksi, että lapsi voi käyttää sitä myöhemminkin, eli ei ole vain syöttötuoli. Itse ostimme Tripp Trappi Kodin1-liikkeestä, kun sinne oli -40% alennuskuponki. Ei siis niin kalliiksi edes tullut! Ja minusta se on vaan niin hienokin! :) Ja juuri tuo tukevuus on hyvä, ettei tarvitse olla sydän syrjällään, että tippuuko poika, vaikka eihän mikään tuoli nyt 100% varma ole.. Aika edellisesti löytyy tori.fistä käytettyinäkin noita tuoleja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkä käyttöikä on kyllä ehdoton plussa!
      Teillä on sitten tosiaan sattunut tuuri!
      Nii, pitäähän joka tuolin kanssa vähän varoa :)
      Käytetyssä vaan mietityttää se, että jos se kuitenkin on niin pitkäikäinen niin ehkä siihen nyt sitten panostaisi.. Et onko käytetty sitten kuitenkaan enää niin hyvä?

      Poista
  11. Meiltä löytyy mustana tripptrapp sekä ikean antilop tuolit. kummatki mun mielestä iha yhtähyviö, tuo tripp trapp ainaki mustana on kauhee homma pitää puhtaana, tuntuu et ku kuurannu sen kunnolla nii 5min päästä iha pölyne ja siel on kauheesti niitä koloja. Ja siinä tuolis meillä tytöt oppinu enne 1v kiipee ja seisoo siinä. Antilopissa on se vyö et pakko pitää 1,5v siinä et saa vyön päälle ettei koko ajan kiipeä. Ja
    ihan tukeva seki on, ei oo ainakaa 2,5&15vuotiaat onnistunu sitä kaatamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 1,5 vuotias eikä 15 :D

      Poista
    2. Toi vyö on kyllä hyvä olla olemassa, meilkein joka tuolista kun pääsee varmaan ylös.. Kiitti vinkistä! :)

      Poista
  12. Meillä Tripp trappin kopio, taitaa olla Emma merkkinen ja tosiaan menee se ns. naru jalkovälistä. Oon tykänny ja on tukeva. Se menee pitkään kun Aleksi kasvaa :) ainut miinus on sen puhtaana pitäminen, ruoka jämähtää tosi nopeesti kiinni!
    Meillä on mummolasta lainassa ikean perus syöttis ja oonkii välillä käyttänyt nyt sitä. Saa vietyy vaikka suihkuun pestäväks :D ainut vaan että ei oo kovin tukeva ajatellen kunhan teilläkii pojat kasvaa! :)
    Toivottavasti löydätte mieluisan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, tota puhtaanapitoa just kammoan! :D Sellasen muovituolin kun voisi viedä suoraan suihkuun ja suihkutella vaikka millä myrkyillä puhtaaksi! :D

      Toivotaan! :)

      Poista
  13. Tripp Trapp löytyy täältä. Kallis, mutta kestävä ja pitkäikäinen kuten itsekin totesit. Sopii sisustukseen ainakin meillä ja mielummin katselen sitä soseella päällystettynä kun jotain muuta tuolia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta :) Valkoisena menee myös varmasti jossain vaiheessa lastenhuoneen sisustuksenkin kanssa yksiin :)

      Poista
  14. Itse haaveilin kanssa noista TrippTrappeista mutta tuntui vaan tosi tyhmältä maksaa melkein 500e kahdesta tuolista, vaikka ovatkin pitkäikäiset. Siispä meille kotiutui ne "ihan perus puiset syöttötuolit" (ei siis noi väkisen, vaan ne toiset..), ja vielä ostettiin ne Torin kautta käytettynä, joten hintaa tuli niille yhteensä n. 60e. Kuitenkaan pojat eivät loppuelämäänsä istu niissä tuoleissa, joten panostetaan sitten johonkin muuhun. Ja saa ne syöttikset kannettua tarpeen tullen vaikka varastoon piiloon ;) Nyt jos saisin valita uudelleen, ostettaisiin ehdottomasti noi Ikean Antiloopit! Olisi meinaan hiukan helpompi pitää puhtaana...Lapset tuppaa sotkemaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kyllä niin totaalisesti kahden vaiheilla että! :D Teillä ei oo kyllä paljoa mennyt rahaa!
      Ne ei kyllä tosiaan ole mikään sisustuksen kaunistaja, tosin voi olla, että siinä vaiheessa sisustus ei muutenkaan ole kovin kaunis :D

      Poista
  15. Meillä on lastentarvikeliike baby stylestä ostettu (en tiedä myydäänkö niitä muualla..?) Yaris merkkinen syöttötuoli. Halusin kovasti pojallemme tripptrappia mutta hinnan vuoksi lähdimme katselemaan muitakin malleja ja eteen tuli tuo yaris, se on ihan saman mallinen ja idealtaan sama kuin tripptrapp (kasvaa lapsen mukana), ainoa ero on haaraväliin tuleva kapula on kangasta ja ne jalat jotka on stokkessa kulmikkaat, tuossa ne on pyöreät. Mielestäni hieno, ja tukeva ennenkaikkea! Hintaa tais olla 80-90e. Googlettamalla saattaa löytyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Pitääkin googlettaa! Hinta olisi ainakin huomattavasti kohtuullisempi!

      Poista
  16. Meillä on miehen vanha entisöity syöttis ja nyt ostettiin junnutuoliksi Tripp Trapp, kun vauva omii kohta syöttiksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) en tiiä pitäiskö meidänkin ensin hankkia noi antilopit ja kun pojat kasvaa niin junnutuoleiksi noi triptrapit..

      Poista
  17. Meillä on tripp trapp vanhan mallisena (eli haaraosassa on vaan nahkainen remmi) ja toimi esikoisella oikein hyvin. Kaverilla on uudempi trippis ja se on meidän lapselle ainakin huonompi kuin oma. Miksikö? No uudessa se tukikaari on matalammalla ja hän pääsee kaverin tuolista nousemaan ylös, omasta ei päässyt. Ja mikä tähän yltäpäältä porkkanassa.. niin kyllä se tuoli on vuorattu porkkanalla aikaisemmin, myöhemmin (nyt 1v10kk) ei tuolia enää vuorata ruoalla. Itse tykkään todellakin tripp trappista (joita muuten saa käytettynäkin hyvään hintaan). Ja muuten, jos pojat oikein pönkevät ylöspäin niin nosta sitteriä reilusti ylös syötöillä.. meillä se tepsi esikoisella ja nopsaan oppi ryhdistämään ja siirtyikin syöttikseen hiukka alle 6kk iässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa! Empä tullut edes ajatelleeksi!
      Joo, oon kokeillut tota selkänojan ylösnostamista nyt ja Rasmuksella se auttaa, Kasper on kokoajan naama ruokalapussa :D

      Poista
  18. Moi! Saatiin myös kastelahjaksi Tripp Trapp syöttötuoli! Suosittelen ehdottomasti :) kyllä se porkkana ja bataatti lähtee siitä pinnasta. On kyllä hintansa arvoinen, ja tässä tuolissa tosi pitkä takuu. Tää on myös tarpeeksi tuleva, jos ei vielä ihan kunnolla osaa istua niin ei ole liian väljä, että sinne "hukkuu".

    VastaaPoista
  19. Suosittelen myös tripp trappia. Ihan loistava;). Ja mekin ostettu 2 tuolia kodin1 -40% kupongeilla eli hinta ei ole niin kirpaissut. Ja niissä on myös jälleenmyyntiarvoa. Voihan myös ostaa käytettynä jos haluaa. Silloin voisi saada edullisemmin;) b

    VastaaPoista
  20. Lastentarvikkeessa oli vähän samanlainen Treppy-merkkinen syöttötuoli ja hinta oli n. 140e.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oon kans tainnut nähdä sen. Tai sitten se oli toi Emma :)

      Poista
  21. Suosittelen ehdottomasti tripp trappia. Meillä on käytettynä ostettu tuoli, eikä ole mennyt miksikään, vaikka joka ruokailun jälkeen saakin hinkata niitä pottuja ja porkkanoita siitä pois. Tuoli on mun mielestä moniin tuoleihin verrattuna paljon tukevampi, eikä sitä varmasti saa kovin helpolla kaatumaan. Kivana plussana vielä se, että tuoli on hyvänäköinen ja sopii sisustukseen. Kannattaa etsiä käytettynä, välillä saa tosi hyvään hintaan.

    VastaaPoista
  22. Tuossa ikean antilop tuolissa on jalat nii haralla että se on aina tiellä ja siihen lyö varpaansa. Tosta tripp trapp tuolistahan on paljon kopioita. esim emmalla on paljon edullisempi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa :S No eipä kuulosta kivalta, meillä on vielä aika ahdas keittiö :/

      Poista
  23. Trip trapin puolesta liputan ja jos päädytte niihin tai johonkin muihin niin kannattaa hankkia myös valjaat. Meillä lapsi oppi kiipeämään pois joskus 10kk tienoilla ja valjaat helpotti huomattavasti. Meillä lapsi nyt kohta 2,5v ja olen edellleen tuoliin tyytyväinen. Hinta toki korkea, mutta on kyllä ollut 6kk iästä päivittäin käytössä joten turhempaankin tässä huushollissa on rahaa mennyt ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niimpä! Ja menee varmasti vielä pitkään! Täytyykin laittaa korvan taakse nuo valjaat..

      Poista
  24. Meillä on tämä http://verkkokauppa.babystyle.fi/products/view/1610/pl syöttötuoli ja siihen on valkoinen istuinpehmuste jossa irroitettava päällinen. En tiedä lukeutuuko tämä samaan kategoriaan kuin tuo perinteinen väkisen tumma tuoli jossa on renkaat ja tasot ymym härpäkkeet. Itse en tykkää siitä perinteisestä mallista mutta tästä muotoilusta ja käytännöllisyydestä tykkään. Olen kokenu tuon hyväksi, koska se on tukeva ja simppelin näköinen eikä hintakaan päätä huimaa. Tuossa ei ole lattian rajassa tasoa johon ruoka jämähtäisi kiinni. Istuinpehmusteen päällisen voi nakata koneeseen vaikka joka päivä jos haluaa sen tosi siistinä pitää ja tuolla yhdistelmällä tuolia on helppo pitää puhtaana. Kannattaa ottaa huomioon syöttötuolia hommatessa että tuolissa on mahdollisimman vähän tasoja ja koloja mihin ruokaa voi tippua koska niitä on ihan tuskaa hinkata kuivettuneesta ruuasta puhtaaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta :) Pitää katsoa myös tuo. Jotenkin vaan vierastan sellasta perinteisen näköistä syöttötuolia. :)

      Poista
  25. Kiva blogi ja ihanat pojat sinulla :)
    Meillä pojilla on tripp trappit, ihanat ovat ja tukevat. Mutta todella työläät pitää puhtaana! Minulla on ainakin mennyt hermo lukuisia kertoja unohtuneita ruokatahroja hinkatessa (jos joku muu sattuu olemaan yhtä huono puhdistamaan tuoleja jokaisen ruokailun jälkeen, vinkkaan voittamattoman puhdistusniksin: baby wipes! Siis vauvan peppupyyhkeet, minä en lakkaa milloinkaan ostamasta niitä..). Muutoin toki hyvät, kauniit ja kestävät. Kuopukselle tulee kyllä ikean antiloop, saa viedä koko tuolin suihkuun ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!
      Hahah, voi olla että mekin näillä myyntipuheilla kallistutaan ensin antiloppeihin..

      Poista
  26. Joo, onhan nuo muoviset rumia mutta jos ite pitäs nyt päättää niin semmosen ottaisin! Poika nyt 1,4kk ja syö itse ja sitä ruokaa on sitte joka paikassa niin olisi niin helppo muovinen viedä vaan suoraan suihkuun kokonaan syömisen jälkeen! Puista syöttötuolia on hankala putsata kun ne ruuan on jo kuivunu siihen :D Ei millään muista/jaksa heti ruveta syöttötuolia putsaamaan ruuan jälkeen :D

    VastaaPoista
  27. Heips, ensinnäkin kiitos mukavasta blogista! Meille on tulossa alkuvuodesta kaksoset (ennestään täällä touhuaa 2,5v. :)) ja kiva lukea samanhenkisiä juttuja!. Tosta syöttötuoli asiasta että meillä on jo mainittu Brion sit ja suosittelen tutustumaan siihenkin, on todella tukeva ja tyylikäs sekä mikä tärkeintä käytännöllinen kaikin puolin! suihkuunkin olen vienyt kunnon puhdistukseen mutta yleensä rätillä käyn läpi. Toivottavasti löydät kivat tuolit niistä kaikista monista vaihtoehdoista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Kiva että olet tykännyt!
      Pitää kyllä tutustua myös brion, niillä ainakin kaikki muu on laadukasta! :)
      Toivotaan, nää lastentarvikkeet on kyllä loputon suo :D

      Poista
  28. kyllä kannattaa panostaa tripträppiin,onhan se pidempi aikanen kuin muut syöttärit..meillä esikoisella on se,nyt 2.8kk ja nyt vastasiiryttiin niin et pois se istuin osa..tuoli ei kaadu ja lapsi ei pääse nouseen ylös..ehdottomasti suosittelen:) nyt käytiin ostamaan meidän kaksosille,2kk valmiiksi kun oli kodin ykkösessä noi ykkös päivät..sai -40%yhdestä tuotteesta ja ystävä myös,ni saatiin vanhempieniki alennuskuponki joten saatiin 2trip träppi,1 istuin osa ja 2 pehmustetta 270€ muuten olis maksanut 570€ on ne sen värtti:) sun blogisi on aivan mahtava,saa hyvää vertais tukee kaksosista:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä!
      Ootte kyllä säästäneet ihan valtavasti! kumpa meillekin löytyisi tollaisella tarjouksella.
      Kiitos Sini! Kiva että olet tykännyt! :) <3

      Poista
  29. Meillä on tuo Antilop ollut käytössä jo monta kuukautta ja ainoa huono puoli minusta siinä on ulkonäkö. Meillä turvavyöt on ihan ehdottomat, kun lapsi on niin vilkas ettei pysyisi hetkeäkään paikoillaan. Tuoli on myös todella helppo pitää puhtaana, eikä ole edes meinannun kaatua kertaakaan. Suosittelen! :)

    VastaaPoista
  30. Hei mun pikkuneidolla on tommmonene muovihässäkkä, jättiläis omatarjotin syöttis:D ihan huippu ollu vaikka onkin melko epäsopiva moneen sisustukseen,sopii meidän sekavaan peppi pitkätossu kotiin ;) hyviä puolia on se että muovinen, oma tarjotin , valjaat, vaikea kiivetä pois vaikka ei ois valjaita, helppo pitää siistinä tuoli ja ympäristö. Määä tykkään;) mutya jäätävästi se kyllä tilaa vie, onneks meillä ei oo tilan puutetta ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma tarjotin ja muovisuus on tosiaankin plussia! Säästää omia hermoja varmasti monessa tilanteessa! :D

      Poista
  31. Meillä esikoiselle ostettiin just tuo taitettava"perus"syöttis koska halusin että poju saa siitä samalla pienen piirrustus/leikkipöydän. Nyt kun ikää on jo 3v. niin aattelee että ehkä ois voinu ostaa jonkun josta ois saanu juniorituolin myöhemmin.. No isältäni toivottiin A:lle juniorituolia joululahjaksi ja hän päätyi tilaamaan hobby hallista Pali pappyre nimisen tuolin joka on samantyylinen kun tripp trapp ja emmat jne. On muuten aika kiva kun istuinosa on limenvihreäksi maalattua puuta ;) -Tuire-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kuulostaa kivalta! Kävisi myös meidän kodin väreihin! Täytyykin googlettaa tuokin! :)

      Poista
  32. me tilattiin lastentarvike.netistä tripptrappin tyylinen tuoli. maksoi muistaakseni 60e ja on kyllä ollut hyvä. myöhemmin siitä saa sit juniortuolin. nyt sitä ei enää näyttäny olevan myynnissä, mikä on harmi. oon suositellut tätä useille!

    VastaaPoista
  33. Meillä ei tykätty TripTrapista, oli syvyyssuunnassa ihan liian ahdas pulleavatsaiselle istujalle, kokeillessa joutui sulloo poitsua väkisin =D Päädyttiin Brion syöttötuoliin nimeltään muistaaksein Sit koska oli voittanut jonkun syöttötuoli-testin, oli ihan TripTrapin näköinen mutta vähän halvempi (ei kuitenkaa halvimmasta päästä). Ollaan tykätty, irrotettava etukaari on tosi kätevä ja menee ihan TripTrapin tapaan viel isompanankin =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo muutama muukin on kehunut tota brioa, joten täytyy ehdottomasti tutustua! Ja meilläkään kun pojat ei ole mitään kukkakeppejä, niin täytyy varmaan testata ennen ostoa! :)

      Poista
  34. Meillä on 1v 7kk tytöllä Svan of Swedenin syöttötuoli, jossa oma tarjotinpöytä ja siinä vielä muovisuojus, joka helppo irroittaa ja pestä.

    http://www.lastenturva.fi/tuote/svan-sy%C3%B6tt%C3%B6tuolin-tarjouspaketti-espresso-sis-tuolin-turvakaaren-ja-p%C3%B6yd%C3%A4n/84128301paketti/

    Ollaan oltu erittäin tyytyväisiä tuoliin. On todella tukeva ja lapsen on mahdoton kiivetä sieltä pois. Tuoli on ominaisuuksiltaan Tripptrapp tyyppinen, sillä myöhemmin voidaan käyttää junnutuolina ja painorajakin on melko korkea. Ostettiin tuoliin erikseen myytävät mustat istuin- ja selkänojapehmusteet ja ovat todella helppo pitää puhtaana. Märällä pyyhkeellä/luutulla lähtee tahrat pois ja koneessakin kätevä pyöräyttää. Plussaa vielä se, että kuivuvat nopeasti. Suositteluni! :)

    Krista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Kuulostaa tosi hyvältä, tosin ollaan aikalailla kallistuttu jo tripptrappiin. Mutta pitää vielä tämäkin katsastaa! :)

      Poista
    2. itse suosittelen väkisen syöttötuolia suoraa tai taittuvaa kummakkin ovat hyviä pysyvät paikoillaan ja ovat tukevia. malli on kyllä perinteinen mutta ovat nyt ottaneet muitakin väreijä tuoleihin harmaa, vihreä ja punainen ja musta voi olla jo muitakin värejä. tuoli valikoimaakin ovat lisänneet pieni matala tuoli lapsen omiin leikkeihin sopiva istua ja värejä löytyy ja sitten on vielä korkea tuoli joka sopii moneen paikkaan. aina ei kannata perinteistä hylätä vaan ottaa asioista selvää.väkiseltäkin löytyy nykyään eri värejä ja erilaisia tuoleja

      Poista
    3. Mulla on siitä vähän huonot kokemukset.. Oltiin just lapissa, ja siellä oli sellaiset. Se istumatila on niin iso, että pojat oli kokoajan johku suuntaan mutkalla. Kasper lisäksi meinasi kaataa sen monesti, piti sijoittaa aika tiukasti seinän ja pöydän väliin ettei saanut heilutettua. Eli en uskaltaisi meille hankkia, kun sitä mahdollisuutta ei ole. Triptrapit hankittiin, ja ihan mahtaviksi oon kokenut noi! En vaihtaisi muuhun! :)

      Poista
  35. Tripp trapp ja Playtray-tarjottimet:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tripptrapp tuli, tarjottimien ja tabletoppien välillä vielä pohditaan :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!