sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Joulu, joulu, tullut on!

Nyt se on täällä. Joulukuu. Nyt vihdoin on luvallista koristella koti joulukuntoon. Laittaa kynttilöitä ja joulukukkia. Paistaa joulutortteja ja koristella pipareita. Mä rakastan joulua, ja nyt kun on pojat, joulun tekeminen on entistä ihanampaa.

Joulukuun ensimmäisen päivän kunniaksi, pääsette kurkkaamaan miten meidän koti on koristeltu jouluun. Otin jo vähän varaslähdön ja koristelin kodin joulukuntoon jo tiistaina. Siinä ei iso homma ollut, sillä en tykkää että koristeita on ihan kauheasti. Pieni on kaunista, tässäkin tapauksessa. Joulun väreihin meillä kuuluu punainen, valkoinen ja hopea.

Auts, verhot on aika ryppyset. Onko kenelläkään mitään kikkakolmosta noihin verhoihin. Ne on silitetty, mutten meidän silitysraudalla saa niitä siliämään sitten millään :/











Lähempänä joulua, pöydän valkoinen liina vaihtuu vielä punaisiin kaitaliinoihin. Muuten koristeet ovat aikalailla tässä. Poikien huoneen ja vierashuoneen ikkunoissa on vielä perus kyntteliköt ja meidän makkarin ikkunassa roikkuu punainen paperitähti. Niistä ei nyt ole kuvia.

Joko teillä on koti joulukunnossa?

18 kommenttia:

  1. Ihania jouluisia kuvia <3 me ollaan jo leivottu torttuja ja pipareita monta kertaa :-D kunnon varaslähtö joulukuuhun

    VastaaPoista
  2. minun verhot oikes kun siihen suihkutettiin sumute pullolla vettä kevyesti! Muistaakseni piti pari kertaa toistaa mutta niin minun verhot suoristu:) eli oli paikoilleen ripustettu jo ja sit välillä suihkuttelin sumutepullolla vettä!:) ja ihanat noi tyynyt!!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Roosa-Marika vinkistä! Mä kokeilenkin sitä heti tänään!
      Joo ne on kyllä ihanat <3

      Poista
  3. Koti laitettu joulukuntoon perjantaina :) Torttujakin on tullut jo pari kertaa leivottua! Ihanan näköistä. Meillä myös punavalkea joulu :)

    VastaaPoista
  4. Nauti vielä tästä joulusta, kun tontut yms kumppanit saa olla rauhassa ;) meillä laitettiin eilen kanssa vähän joulutunnelmaa, sen verran mitä pojat antaa myöten. Koitapas suihkuttaa noihin verhoihin vettä! Nykyään en enää edes jaksa silittää verhoja vaan suoraan suihkupullosta vettä, kun roikkuvat jo ikkunassa. Toimii! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kappas..joku olikin sitä jo ehdottanut! No mutta ilmeisen toimiva taktiikka :D

      Poista
    2. Pitää ottaa nyt ilo irti! :D Pitääkin koittaa! Ilmeisesti hyväksi havaittu keino!

      Poista
  5. Mulla on just samanlaiset verhot ikkunassa nyt, silitetty kahteen kertaan. Mutta EI suoristu, ei sitten millään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikealaatu ;/
      No kiva kuulla ettei ole ainakaan sitten silitystaidosta kiinni! :D

      Poista
  6. Kaunis koti teillä! Nuo tyynyt ovat varmasti pojista mielenkiintoiset! :) Meidän poika ainakin olisi koskemassa ja ihmettelemässä kiiltäviä ja kohokoristeita.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3
      Joo, noista paljettityynyistä Rasmus varsinkin tykkää, strassityynyihin en ole antanut koskea, kun pelkään että ne saa noita kiviä irti.. :/

      Poista
  7. Tosi nättiä ja tyylikästä :) Ja nuo tyynyt on ihanat!

    VastaaPoista
  8. Ihania koristeita, mutta noi tyynyt osu kyllä erityisesti silmään! Ihanat!! <3 *himoitsee samanlaisia*

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!