maanantai 16. joulukuuta 2013

Käyttökokemus: Äitiyspakkaus 2012-2013

Oon ollut äitiyspakkausfani jo pitkään. Jo ennen raskautta surffailin katsomassa miltä uudet äitiyspakkaukset näyttävät. Jotkut oli kivoja, toiset ei. Toivoin, että pakkaus jonka joskus itse saisin olisi kuoseiltaa kiva.

Kun raskaus sitten varmistui, tiesin jo aika tarkkaan millainen pakkaus oli. Väreiltään olisin toivonut kivempaa, mutta olisi se pahempikin voinut olla. Makuupussista tykkäsin kovasti. Selviö oli, että pakkaus otettaisiin.

Kun kuultiin kaksosista ja siitä, että meillä olisi mahdollisuus ottaa kolme pakkausta, päädyimme ottamaan kaksi äitiysavustusta pakkauksena ja yhden rahana. Jos nyt päättäisin uudelleen, ottaisin kaikki kolme rahana. Sen verran turhaksi pakkauksen tuotteet on meille tulleet. Eli, nyt vähän käyttökokemuksia!


 Siilimakuupussista tykkäsin. Sitä onkin käytetty paljon. Nyt ne on olohuoneenlattialla ja toimittaa leikkimaton virkaa.

Toppapukukin oli ihan kiva. Sitä käytetään päivittäin vaunu-unilla. Hyppy on tosi kätevä, kun sen saa niin tiiviisti naaman ympärille. Pussit jaloissa ja käsissäkin on tosi hyvät. Ja kaksiveto ketjua helpottaa pukemista. Pipot, tossut ja tassut on myös päivittäisellä käytöllä.

Kypärähattua käytetään ja nellepipot oli pari kertaa päässä. Sukat ja tumput jäi käyttämät, eikä sukkahousutkaan ole jalkaan päässeet. Vanupukuakaan ei ole ainakaan vielä käytetty. Villapuku ollut paristi päällä, mutta mielummin käytän meidän mummin neulomia täysvillaisia ja paksumpia.

Seuraavista tykkäsin tutustuessani pakkaukseen etukäteen.





Näitä ei ole käytetty kertaakaan pojilla. Eikun, kerran Hankka kiusallaan puki pojille ton vihreän bodyn.. Kietaisubodi olisi varmaan muuten hyvä, mutta meillä oli vaan kivempikuosisempia nepparikietasubodeja, joita käytettiin mieluummin. Mä en vaan tykännyt noista kuoseista yhtään. Ihan järkyttäviä mun mielestä. Ja jotenkin noi valkoiset oli tosi tylsiä vaatteita. Tykkään pukea pojat väreihin, mutta nää oli kaikki joko liian yli tai alle..


Täkit oli ihan tarpeelliset, ne on olleet meillä kakkospeittoina, jos vaikka vaippa fuskaa. Froteesuoja on hirveän pieni, joten hankittiin isommat poikien sänkyihin. Varalla kaapissa, jos isommat on pesussa. Lakanaa ei ole käytetty, kun Ikean kuminauhalliset on paljon kätevämpiä. Ja tuo pussilakana... Hirveä :D

Liivinsuojia en käyttänyt, tykkäsin enemmän kertakäyttöisistä. Kestovaipat pölyttyy kaapissa..

Äitiyspakkauksen laatikko on tosi hyvä. Niihin saa hyvin säilöttyä kauheasti tavaraa, ja vielä pinottua päällekäin. Voisin ottaa kolmannenkin!

Eli summasummarum. Jos nyt pitäisi valita, en ottaisi pakkauksia, vaan rahana ja ostaisin FB:n äitiyspakkaus kirpparilta ne mitä haluaisin ja loput hankkisin sitten kaupasta sen mallisina ja kuosisina kuin itse tykkäisin :D Nytkin oon kirpparilta löytänyt tosi monta makuupussia. Kaksi niistä oon meille parilla eurolla kotiuttanut.

Miten teillä on käynyt? Tuliko pakkaus käyttöön vai oliko vähän turhake?

53 kommenttia:

  1. mulla on käynyt ihan samanlailla! :D se pussilakana oli aivan järkyttävä! sukulaiset ihasteli miten ihana pakkaus oli ja mä olin ihan et järkyttävää! makuupussi on super ihana<3

    VastaaPoista
  2. Ehdottomasti turhake! Otettiin kanssa kaks pakkausta ja oikeastaan ainoat, mitä käytettiin oli nuo talvikamppeet. Ja hei me saatiin vielä se vanhempi versio eli yliannostus nallekuviota. Ja mä vihaan nalleja :D mutta toisaalta onhan se hienoa, että Suomessa on tällanen mahdollisuus! (pakko nyt vähän ees antaa Kelalle jotain positiivistakin palautetta välillä...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi joo! Muistan katsoneeni kans et siinä oli kauheasti nalle! Meillä sitten tota oranssia! Seuraavalle en kyllä enää ottaisi pakkausta :) Mutta niin se on, ihan huippua, että on tollainen mahdollisuus :)

      Poista
  3. Mä en tiennytkään että kaksosia odottavat saa kolme pakkausta :o miksiköhän näin ? :)
    Meillä käytössä on makuupussi, toppapuku, tossut ja töppöset oli viime talvena ja oikeastaan kaikki vaatteet jäi käyttämättä :D Pikkusälä on päivittäisessä käytössä :)

    Vaikka pakkauksesta ei hirveästi tullut käyttöön juttuja niin meinataan silti ottaa myös tulevalle vauvalle pakkaus :) Ainakin vielä kun ei sitä ei ole julkistettu :D Mä ajattelin säästää lapsille kaikki pakkauksen jutut ja he saavat ne sitten kun itse saavat lapsia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo saa, en tiiä miksi juuri kolme, mutta kai siinä on ajateltu, että kaksosiin menee niin paljon enemmän raha akuin yhteen, että jotain pientä lisää. Se onkin sitten ainoa asia kelalla, missä kaksoset huomioidaan.

      Meillä ei kaappitila riittäisi tohon säästämiseen, mutta muuten tosi kiva idea! :)

      Poista
  4. Täällä ei ole päässyt vielä pakkaus käyttöön, kun pikkusen LA on 15.1.. Mutta itse en hirveästi tykännyt noista oransseista vaatteista.. Mutta kai niillekkin käyttöä tulee..Muuten kyllä tykkäsin pakkauksesta, vaikka onhan niitä hienompiakin ollut mitä on kelan sivuilta katsellut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo ei tosiaan pahimmasta päästä ollut, ja mikä tärkeintä ne isoimmat käyttöjutut, makuupussi ja talvikamppeet oli tosi kivoja :)

      Poista
  5. Me jätettiin pakkaukset ottamatta, otettiin siis kaikki rahana. Mie en pitänyt äitiyspakkauksen toppapuvuista, koska en halunnut että kaikilla on samanlaiset.. Ja jos pukua ei meinannut käyttää ja muutkaan vaateet ollut mieleen, oli paras jättää ottamatta. Villapuvut ostin kirpparilta ja ne peitemakuupussit edellisen vuoden kuosilla vaunupeitoks. Hassua miten sain kuulla ihmetteleviä kommentteja neuvolassa ja muualla, kun ei otettu pakkauksia.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot kyllä ajatellut tosi fiksusti. Mulla oli joku ihme himo tohon äitiyspakkaukseen, en edes meinannut malttaa oottaa sen saamista :D

      Poista
  6. Meillä äitiyspakkauksen käytetyin ja tarpeellisin on ehdottomasti tuo makuupussi, poika nukkui tosi levottomasti peiton kanssa, mutta kun keksin laittaa sen makuupussiin nukkumaan niin yöt rauhoittui heti. Tosin nykyään onnistuu jotenkin luikertelemaan siitäkin pois. Juuri viime yönä löytyi pussin päältä makaamasta pää sängyn jalkopäätä kohti. :D

    Muita paljon käytettyjä meillä on olleet oranssiraidallinen body, petivaatteet, kynsisakset, sukat ja vanupuku. Ja nyt talvella toppapuku. Housut on jääneet tosi vähälle käytölle, koska meidän Ukko on niin hoikka että kaikki housut hölskyi sen jalassa. Mun mielestä sitten taas tuo sammakkopussilakana on hieno, mutta ärsyttää kun heti ekassa pesussa sen saumat jotenkin kiertyi, ei tainnut olla kovin hyvälaatuista kangasta. :/ Siitä huolimatta oon kyllä ihan tyytyväinen että otin pakkauksen, mutta jos tulis toinen lapsi niin en ehkä uutta ottaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, meillä kävi sama juttu! Rasmus nukkui pari yötä tosi levottomasti, mutta nyt kolme yötä makuupussissa on mennyt tosi hyvin! :)

      Noissa muutenkin monissa oli tosi oudot koot :D Et muuten sopivia bodeja mut joko liian leveitä tai liian lyhyitä :D

      Voi harmi :/ Saat noi meidän lakanat :D

      Poista
  7. Juu samaa mieltä sun kanssa! Mä mietin pitkään että otanko pakkauksen vai rahana, päädyin sitten pakkaukseen... Ja oon meinaa katunut! :D Kaikki vaan niin kehu sitä et otaota, on niin tarpeellinen.. No ei kyllä oo ollu. Ollaan käytetty kans suurinpiirtein noita mitä teilläkin. Kynsisakset on olleet ehkä kovimmassa käytössä :D Ja mäkin vihaan tota pussilakanaa!! Siis hyi h!!! :D Kuka hemmetti tommosen kuosin väreineen on voinu valkata :D Mä en oo muuten tykänny käyttää tota toppahaalariakaan.. Ei oo mun silmään niin kiva et laittasin ees vaunuihin vaikkei kukaa sitä sieltä näe takapihalla nukkuessa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä kans tajua, kun aiemmat pussilakanat on olleet sellaisia vauvamaisia, niin toi on musta vaan jotenkin pelottava :D Ja aivan liian retrosävyinen omaan makuun :D

      Poista
  8. :D Meillä taas suurinta ihastusta herätti se sammakkopussilakana hahaa! Mies halusi, että se laitetaan ensimmäisenä sitten vauvan sänkyyn.

    Ulkovaatteet on minusta ihania, mutta jotenkin kaikki kauhean suuria, että mietin, meneekö tuo toppapuku vasta joskus kevätpakkasilla.

    Ei ihan minunkaan mieleen nuo Ivana Helsingin teltta-kuosit, mutta tuo yökkäri varsinkin on ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, niin meillä kaikilla vaan on niin eri maku! Ihanaa ettei kaikki olla samasta puusta veistetty! :)

      Joo mä oon monesti puhunut, et pojat on just oikeeseen aikaan syntyneitä, että toi haalari on ihan oikean kokoinen. Nyt mahtuvat vielä hyvin hihat ja lahkeet pussitettuina, ja keväällä sitten auki käännettynä. :) Vastasyntynythän hukkuisi tohon, kun on kuitenkin 68cm :/

      Mutta jos teilläkin sitte keväällä pääsisi käyttöön!

      Poista
  9. En tykännyt myöskään tuosta pussilakanasta :D Kestovaipat myin jossain facekirpparilla pilkkahintaan. Noi ekan kollaasin potkarit on olleet tytöillä päällä ja noi yökkärit :) Ja kyllä meillä ainakin noi ekan kollaasin kaksosaset yöpuvut oli :) Eikös ne olleet vähä isompaa kokoa? Ehkä hirvein noista vaatteista on toi raitapotkari, muut on ihan kivoja ja pääsee ehkä käyttöön :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mulla vaan on joku fiksaatio, etten osaa potkareita pojille laittaa :D

      Mä en tiiä onko ne meidän paketeista voinut puuttua, vai onko vaan niin hyvässä tallessa etten löydä..

      Poista
  10. Mie sain pojan nyt joulukuussa ja olen sillä jo noita pienimpiä bodyja käyttänyt. Kuosit ei ehkä kaikki ole sellaisia joita kaupasta ostaisin muuten, mutta ehdottomasti meillä kaikki käyttöön tulee. Kumma kyllä, että on niinkin isoja kokoja tuossa pakkauksessa. Täytyy odotella pitkään ennen kuin pääsee käyttöön. Tuo makuupussi on kyllä lempparein :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, koot oli ihmeen isoja.. Luulisi että moni tarvisi enemmän niitä 50 cm vaatteita, kun ne on käytössä vaan niin pienen hetken..

      Makuupussi on ihana <3

      Poista
  11. munkin inhokki oli toi pussilakana, en ymmärrä, että miks niissä sammakoissa piti olla niin mustat rajat, ihan hirveä. Kovasti uhosin, etten käytä, mutta muitakaan pussilakanoita enoo ostanu, kun nukkuu suurimmaks osaks perhepedissä ni ei oo ollu tarvettakaa muille. Silti pidän sitä väärinpäin,ettei noi sammakot näy...pilaa sisustuksen :D!
    sukat+hanskat on ollu kovassa käytössä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah! Ihana! Mutta niin totta! Ei oikein vauvanhuoneen sisustukseen sovi! :D

      Poista
  12. mua naurattaa ku kaikki melkeen vihaa noit oransseja vaatteita yms mä taas rakastan:-D Atella ollu monet kerrat päällä sillonkun mahtui niihin, meillä ollu ahkerassa käytössä kaikki vaatteet mitä oli siellä!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä! Mut ihanaa, että joku niistä tykkääkin! Ei ole sitten ihan turha pakkaus ollut! :D Ja onhan se vaan niin, että meillä on niin monia makuja, ettei vaan kaikkia voi millään miellyttää. Ehkä seuraava pakkaus on sitten taas pelkkää beigeä :D

      Poista
  13. Melko vähälle käytölle on jäänyt, makuupussia, peittoa ja hygieniatarvikkeita lukuunottamatta. Useista vaatteista huomasin myös sen, että ovat todella oudon kokoisia/mallisia. Esimerkiksi tuo kietaisubody oli ylhäältä todella leveä ja kuitenkin lyhyt. Meidän poitsu oli kuin keski-ikäinen liian ruskea mies, joka haluaa esitellä rintakarvojaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo huomasin saman. Tosi monet bodyt oli hirveän leveitä. Vaikka meillä pojat ei mistään hoikimmasta päästä ole, niin silti moni noista oli tosi paljon leveämpi kuin muut bodyt. Ehkä siksikin jäi kaapin pohjalle.

      Hihii :D

      Poista
  14. Me on noita vaatteita käytetty kyllä. Turhia oli ne surkeat sakset, kylpymittari ja kumpikaan lapsi ei oo tuossa laatikossa suostunu nukkumaan. Otin molemmille lapsille nuo pakkaukset kun haluan säästää ne makuupussit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taas oon tykännyt saksista :D ja laatikoissa ei meidänkään pojat pahemmin nukkuneet, mutta säilömisessä ovat tosi hyvät! :)

      Meilläkin ehdottomasti säästetään noi makuupussit <3

      Poista
  15. Sammakkokuosi ja oranssit vaatekappaleet ei ole miunkaan suosikkeja, mutta kyllä meillä on ollut pakkauksen vaatteille ihan paljonkin käyttöä. Tosin niinkun tossa edellä joku jo toteskin niin melko isoja kokoja on vaatteissa. Meidänkään poika ei ollut ihan pikkuruinen syntyessään, mutta silti moni vaate lerpattaa päällä :) Esim. nuo puolipotkarit, valkee ja turkoosi, on niin pitkät, että vieläki on joku metri liikaa lahjetta =D Vanu- ja toppapukua on käytetty ahkerasti, vaikka isoja ovatkin, samoin villapukua. Yöpuku on kans kiva kuten nuo kaikki vaaleet vaatteet muutenki. Miusta tuo Kelan pakkaus on kyl tosi hieno etuus Suomessa, vaikka värit ja kuosit ei aina miellyttäiskään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo, ja niissä koot oli tosi oudot. Toiset muka 60cm.. Varmaan olisi pojille vieläkin liian isot :D

      On se, ei pitäisi olla niin pinnallinen ja valittaa vaan, kun kuitenkin näin hieno systeemi meillä täällä on. Pisteet kelaan! :)

      Poista
  16. Mä taasen oon kuolannut tuon pakkauksen perään ja harmitellut, kun en sitä saanut. Olisi ollut mieluinen lahja, vaikka kaikki kuosit eivät olisikaan olleet mieleen.

    Samanlainen makuupussi (eri kuosilla) oli kyllä pakko edes saada ja se jo yksistään oli muistaakseni 35 euroa. On kyllä ollutkin koko ajan käytössä, ensin alustana ja nyt nukkuessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tosiaan noista kuoseista, niin vaikka jakavatkin mielipiteitä, niin on se nyt aika erikoisen hienoa, että valtio lahjoittaa vauvoille design-vaatteita! :)

      Poista
    2. No on se! Ja eihän kaikki voi kaikkia miellyttää. Valkoisesta valitettaisiin kun on niin tylsää.. :D

      Makuupussi on kyllä tosi hyvä olla tossa mukan. Käy niin moneen :)

      Poista
  17. Meiltä ainakin löytyi tuo norsu-asu, ehkä teilläkin jossain jemmassa? ;)

    Ja totta puhut, tuo pussilakana on hirveä.. tarkkaan kun kattoo, niin huomaa, että siinä on SIITTIÖITÄ!! :D (haha..nuijapäät näyttää ihan siittiöiltä.) Siittiö-lakana pölyttyy meilläkin kaapissa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä se jossain on.. en vaan tajua että missä :D

      Hihii, en ees ollut huomannut, ja piti nyt käydä kattomassa ja niinhän siinä on! :D Heheh.

      Poista
  18. Hauska huomata näistä kommenteista miten erilaisia makuja on. Meillä on kaikkea käytetty, mikä on sopinu. Itse oon niin säästäväinen luonne, että mulle kelpaa kaikki vaatteet, mitkä on miellyttäviä ja sopii vauvalle. Enkä osta esim toppapukua ennen kuin tarvii vaan pakkauksen puvulla mennään. Usein myös laitan valkoisen yläosan ja värilliset housut. Mutta makuja ja tapoja on monia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut! Makuja on niin moneksi!

      Mä taas taidan olla niin pinnallinen, et jos jostain en tykkää, niin en oikein osaa sitä pojille pukeakaan. Tosi tyhmää oikeastaan.

      Poista
  19. En ottanu V:lle enää pakkausta ku A:lle otin 2010. En tykkää siitä makuupussin kuosista,mutta käytössä on silti,toi siili kuvioitu ois ihana :) Oisin kyl voinu noita vaatteita käyttää V:llä,noi oranssit ois kyl jääny käyttämättä.. A:n pakkauksessa oli keltaiset ja oranssi-harmaa raidalliset potkarit ja oranssi body sekä käpy/joku tammenterho kuvioitu puku (vastaava tosta norsu) joka jäi käyttämättä. Haalari oli myös liian iso A:lle ni nyt on just sopiva V:n käyttöön.. Kestovaipat just vein serkulleni niin ei enää pölyty kaapissa :) Edelleen kyllä ekalle ottaisin pakkauksen.. -Tuire-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis nyt on meijän tabletti tehny sellaset "oharit" taas että...kävin eilen kommentoimassa moneenkin sun postaukseen ku oli hyviä aiheita ja missään ei näy mitään... :(((

      Poista
    2. näitä siilikuoseja varmaan kohta löytyy kirpparilt, kun sen edellisvuoden pakkauksen makuupusseja ainakin on tosi paljon myytävänä :D Sit ostat omaksi ;)

      Kesäkuun vauvoille toppapuku taitaakin olla just sopiva! Silleen hyvään aikaan syntyi pojat! :)

      Voi ei :// Mikähän tässä on ollut.. ärsyttävää varmasti!

      Poista
  20. Minusta äitiyspakkaus on niin hieno ja ainutlaatuinen koko maailmassa, että ottaisin kyllä ehdottomasti. Jos jokin vaate jäisi pitämättä, antaisin ne eteenpäin tarvitsijoille. Heitä kun aina löytyy. Mielenkiinnolla odotan uuden pakkauksen ulkoasua;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se, ihan huippujuttu! Ja ilmeisesti aika kateellisia tästä ollaan monessa maassa :)

      Sama juttu! Kiva nähdä millainen se seuraava on! :)

      Poista
  21. Paljolla myyt nuo violetit kestovaipat? Olisin kiinnostunut ostamaan, jos toimitus postitse onnistuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hym... oisko 6e/kpl posteineen? Laita mulle mailia osoitteeseen mistaonpienetpojattehtyblogi@gmail.com jos kiinnostaa. Mulla siis kahdet on noita :)

      Poista
    2. Kävin laittamassa s-postia.

      Poista
  22. http://vauvaodotus.blogspot.fi/2013/12/haastetta-kehiin.html heitin sua haasteella :)

    VastaaPoista
  23. Äitiyspakkaus taitaa olla niitä harvoja etuisuuksia, joista valitetaan (tai näin ainakin olen itse huomannut). Toisille on liian kirjavaa, toisille liian tavallista ja väritöntä. Itse oon tykännyt tästä pakkauksesta (otin yhden ja kaksi rahana) ja edellinenkin pakkus löytyy kun otin esikoiselle sen. Oon tykännyt pääasiassa kaikista vaatteista, esikoisen pakkaus oli mielestäni yleisilmeeltään parempi. Tässä pakkausessa tykkäsin erityisesti kevytpuvuista (esikoisen pakkausessa neppareilla :S) ja siilimakuupussista. Ostinkin toisen siilipussin lastentarvikkeesta 20e hintaan. On sitten kaikille lapsille omat pussit muistoksi.

    Tämä pakkaus oli muuten kiva, mutta nuo riemunkirjavat.. huh. oranssit ja muut. juu ei. Vaan tuo raitabody ja raidallinen haalari päätyivät "riemunkirjavista" käyttöön. No onneksi kaveri on hurahtanut retroväreihin ja lahjoitinkin nämä vaatteet eteenpäin. Tulivatpahan käyttöön.

    Pakkaus on kyllä sellanen kiistan aihe ettei ikinä päästä sopuun millainen on hyvä.. toinen haluaa värikkäitä ja lapsekkaita kuoseja, toinen vaaleavoittoista vaatetta, kolmas jotain ihan muuta.
    Onneksi on vaihtoehto ottaa rahana.

    Itse en kyllä katunut, että otin pakkauksen. Ilmankin olisin pärjännyt, mutta hyvä näin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot ihan oikeassa, koskaan ei vaan voi miellyttää kaikkia. Toiselle liian poikamaista, toiselle liian tyttömäistä. Toinen ei tykkää muuten vaan :D Mutta silti aivan ihana etuus, ja hienoa että meillä on mahdollisuus tähän!

      Poista
  24. Nelli minuu kiinnostaisi nuo sukkikset jos myyt ne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo myyn! Laitoin ne just kirpparikasaan, mut en onneksi ehtinyt viedä! Laita mulle s-postia mistaonpienetpojattehtyblogi@gmail.com :)

      Poista
  25. ekalle ostettiin pakkausrahoilla turvaistuin, laitettiin 6e lisää summaan niin saatiin 7v sitten britaxin baby safe plus :) kakkoselle otettiin pakkaus ja kolmoselle rahana. ostin niillä parit kestovaipat ja jotain vaatetta, kolmoselle on hyvin säästynyt suunnilleen kaikki joten sen suhteen on päästy halvimmalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä kätevää, että eri-ikäisillä voi kierrättää vaatteet seuraavalle. Ärsyttää, että meillä on kaikki hankittava tuplana, ja sitten niitä käyttää vaan yksi lapsi. :/ Eli paljon hyväkuntoista kirpparitavaraa tulossa! :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!