maanantai 16. joulukuuta 2013

Syöttötuolien valintapäätös TEHTY!

Vihdoin!

Ollaan jo muutaman viikon ajan mietitty, että mitkä syöttötuolit oikein hankitaan. Oltiin jo viime viikonloppuna hakemassa Ikeasta niitä Antilopeja, jotta saataisiin edes jotkut tuolit noille sitteristä ylös kampeaville pojille. Mutta sitten meillä kävikin tuuri, kun saatiin ne käytettyinä täältä Joensuusta. TUli siis lisäaikaa tolle syöttötuoliongelmalle.

Oikeastaan me ollaan jo jonkin aikaa tiedetty, että valinta tehdään TrippTrappin ja Emman välillä. Tänään sitten saatiin viimein aikaiseksi lähteä Lastentarvikkeeseen paikanpäälle vertailemaan. Viikonloppuna huomattu -25% syöttötuoliale vähän potki menemään.


Liikkeessä sitten vertailtiin näitä. Perusperiaatehan molemmissa on sama. Tuoli kasvaa lapsen mukana. Emmasta poistetaan tuo kaari vauvan pärjätessä ilman sitä ja Stokkeen on erillinen babyset. Lastentarvikkeesta löytyi kolmaskin samantyylinen malli, oisko ollut Treppy-niminen ja oli tosi samantyylinen ton Emman kanssa, vähän järeämpi vaan. Meille oikeastaan riitti nähdä nämä ihan luonnossa, kun päätös oli jo oikeastaan tehty. Henkka sen eka sanoi, että toi Emmahan kaatuu oaljon herkemmin. Ja tottahan se on. Meillä noi tuolit on tulossa ainakin aluksi pöydän päätyyn vierekkäin. Voi olla, että poikien kasvaessa joudutaan erottaa heidät eripuolelle pöytää. Mutta ainakin nyt ovat noin. Joten toinen voi töniä toista, tai tuolissa voidaan heilua ja se kaatuu. Tripptrapissa tuolin kaataminen on oikeasti vaikeaa.

Ja kun kahden kanssa silmät saa olla tuplasti enemmän selässä kuin yhden lapsen kanssa, en ole valmis ottamaan tässä mitään riskejä, että koska keskityn toiseen, toinen onnistuu kaatamaan tuolinsa. Eli meidän päätös oli Tripptrapp. Se lopulta miellytti ulkonäöllisestikin enemmän.

Rasmus kokeili liikkeessä tuolia, ja istui siinä tosi jämäkästi. Istuintila tripptrapissa on aika kapea, joten siinä ei pääse heilumaan suuntaan eikä toiseen. Toisinku Antilopeissa, johon pojat mahtuisi peräkkäin :D Ja tuntuu että stokkesta on vaikeampi nousta itse ylös kuin tosta Emmasta ja Antilopista, kun jalkaaukot on niin paljon pienemmät.

Rasmus testaa.
Sitten tulikin valinnanvaikeus niiden lisäosien kanssa. Tuolin väri oli aika selvä. Valkoinen. Sopii sitten kaikkeen. Babysetitkin ottaisin mielelläni valkoisina, mutta bongasin facebookin monikkokirpparilta ne mustina ja puoleen hintaan verrattuna uusiin.. Eli houkuttaisi. Kokeiltiin liikkeessä, ja kyllä se musta babysettikin sopii valkoiseen, ja aika ison osan siitä peittää istuinpehmuste..

Sitten mietin istuinpehmusteita. Vihreä olisi kivempi, vähän värikkäämpi, mutta ruskea taas kävisi sisutukseen paremmin.. Hym hym..

Ja tarjotin vai pöytälevy? Pöytälevy olisi siinä mielessä parpi, että tuoli olisi lähempänä pöytää, eikä veisi niin paljon tilaa. Meidän pienessä keittiössä aika iso plussa. Tosin tarjottimetkin on todettu käteviksi ainakin noissa Antilopeissa. Kertokaahan mielipiteitä, mitkä värit olisi parhaita!!! Ja ootteko kokeneet nyt jo ne valjaat tarpeellisiksi, vai vasta sitten kun alkavat kiipeillä ylös?


23 kommenttia:

  1. Meinasinki siulle sanoo tuosta Emman tuolista, kun Nella on ruvennu pöydän reunasta ottaa vauhtia ja kiikuttaa tuolia. Ei onneksi kovin paljoa saa etummaisia jalkoja maasta irtoamaan, mut kuitenkin. Tripp trapp varmasti turvallisempi vaihtoehto :) Onneks meillä on seinä siinä takana..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niin se varmaan on, varsinkin kun meillä pitää takana olla niin iso tila, et jääkaappi mahtuu aukeamaan :)

      Poista
  2. Meille valjaat on hyvät kun neiti nousee jo seisomaan siinä tuolissa!! Pelottais jotenkin pitää ilman niitä.

    Ja mie haluaisin nuo molemmat tarjottimet :D tuntuu että toi table top vie niin paljon tilaa pöydältä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. okei! Pitää siis ottaa myös valjaat! Just henkka haki ne tuolit! Jee! <3

      Poista
  3. meillä laitettiin heti valjaat kun poika onnistui kurkottelemaan lattialle pudonneita tavaroita sen näköisesti että tippuu pian päälleen. Hommattiin ensin se table top mutta ei oikein toimikaan meillä kun tuolia ei saa tarpeeksi lähelle pöytää (pöydässä iso reunus). Nyt tilattiin playtray ja se on uskomattoman kätevä! Työnnettiin vaan paikalleen ja poika tykkää!! Siihen on helppo antaa esim nokkamuki pojalle itselleen jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tarjotin olis kyllä tosi kätevä! Ainakin noissa ikeantuoleissa osoittautunut tosi hyväksi :) Se olisi helpompi pestäkin kuin pöytä. Tosin niin olisi toi table topkin.. Valinnan vaikeus :D

      Poista
  4. oma pöytä tuolissa hyvä vaikka vie tilaan oma 9kk neiti hakkaa kaikkea mahdollista pöytään, leluja, lusikkaa, nokkamukia, lusikoita yms... Pöydässä inhottavia naarmuja :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta :/ tosin meidän pöytä on jo niin kovia kokenut, et menee joka tapauksessa vuoden päästä vaihtoon :D

      Poista
  5. Vau! Varmasti hyvä ja laadukas ostopäätös! :)

    VastaaPoista
  6. Oma pöytä tuolissa miunkin mielestä kätevä! Meillä mummolassa ikean tuoli pöytälevyllä ja ollut hyvä, kotona toi Emman tuoli, joka kans ollut hyvä, mutta vieressä oltava koko ajan, varsinkin nyt kun hauskinta tuolissa on juurikin tuo seisominen ;)

    VastaaPoista
  7. Hei kannattaa katsoa, että käyhän ne babysetit siihen malliin, minkä ootte ostaneet! Tripptrappeissa on tullut jossain vaiheessa uudempi malli (ulkoisesti samannäköinen), mutta babysetit vähän erilaiset. Uudenpaan tuoliin ei käy vanhemman tuoli babyset. Uudesta tuolista puuttuu ne kolot mihin se babyset tulee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo se taisi olla ennen vuotta 2011 kun babysetissa oli se puinen kapula. Käsittääkseni noi muoviset sopii näihin uusiin tuoleihin :)

      Poista
  8. Meillä valkoinen tuoli mustalla babysetillä :) ja juuri tilasin mustan playtrayn. Pehmusteita löytyy kaksi, sinisellä ja beige/mustalla kuviolla. Tykkään :)
    H&S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oi kuulostaa hyvältä! Me taidetaan kallistua niihin vihreisiin pehmusteisiin.. :)

      Poista
  9. Pöytälevy ollu ainaki tosi fiksu ratkaisu mun hoitolapsella. Siinä ku saa niitä kivoi kuvii ihmetellä ja kun niitä voi aina vaihtaa ja käyttää sit isompanakin.

    VastaaPoista
  10. Meillä on trippis ja ollut loistava! Tuo pöytälevy on tosi hyvä, ollaan tykätty kovasti. Tosin nyt ollaan hankittu esikolle toisenlainen alusta joten tuo meidän kappale menee myyntiin. Ilmoittele jos kiinnostaa :)
    Pehmusteet oli meillä käytössä vain kuukauden ja sitten tilaa tarvittiin lisää joten mieti tarvitsetteko niitä todella. Ja käytettynä niitä saa melko edulliseen hintaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasinkin että teillä oli jossain fbn kirpparilla myytävänä! Pitää pitää mielessä ja olla yhteydessä jos päädytään niihin! :)

      Pitääkin harkita noita pehmusteita vielä..

      Poista
  11. Meillä on triptrap myös ja on kyllä ihan huippu! Siitä tuo tyyppi kyllä kiipeää pöydälle vähän väliä (ei oo valjaita), joten kyllä siitä helposti pois pääsee pois vielä yli vuoden ikäinenkin, ei oo käyny ahtaaksi ;) Meillä myös tuo pöydälle laitettava "tabletti" ja on kyllä hyvä! Jos yhtään tykkää antaa sormiruokaa tms. nii toimii siinä kyllä aivan loistavasti. Toimii isommalla myös sitten piirustusalustana, ei tuu naarmuja ja painaumia pöytään. Meillä kun on korkeakiilto pöytä, jossa kaikki näkyy :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. taitaa ne lapset kiemurrella itsensä vapaaksi melkein mistä vaan :D Jotenkin vaan omaan logiikkaan menisi että siitä olisi vaikeampi nousta.. Mut ei se taida olla.. Valjaat siis! :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!