keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Uudenvuodenaatto.

Me vietettiin uudenvuodenaattoa rauhallisesti kotona hyvässä seurassa :)

Aamu aloitettiin viemällä Henkka töihin, josta suunnattiin poikien kanssa suoraan Prismaan ruoka- ja rakettiostoksille. Reilu tunti meillä siinä meni, ja pojat ehti vetäistä pienet aamu-unet ostoskärryissä.

Meille tuli iltaa istumaan Rasmuksen kummit ja Kasperin kummitäti. Suunnitelmissa oli vähän raketteja, paljon ruokaa ja muutamia seurapelejä.

Heti kuuden jälkeen mentiin ulos ampumaan poikien ensimmäiset raketit. Tai yksi sellainen. Prisman myyjä suositteli sellaista lapsi- ja eläinystävällistä pataa, joka räiskii paljon ja pitkään värejä muttei pidä kovaa ääntä. Se lunasti odotukset, ja pojat tuijotti rakettia suut auki :D Ilmeet oli iavan ihania, kumpikin oli niin ihmeissään!

Poikien uusi vuosi olikin sitten siinä ja heidän oli aika käydä nukkumaan. Poikien kotona olo toi iltaan omat haasteensa, meiltä kun olohuoneesta kuuluu äänet aika hyvin poikien huoneeseen. Kumpikin nukahti kuitenkin aika helposti, ja selvittiin illan aikana muutamilla nukuttamisilla.

Me aikuiset syötiin. Ja syötiin. Illan teema ruoan osalta oli meksikolainen ja tarjolla oli tortilloja kanalla ja jauhelihalla, sekä itsetehtyä guacamolea ja nachoja. Lisänä vielä punkkua ja jälkkäriksi Topin tekemää suklaa panna cottaa. Nam. Hyvä kun joulusta oltiin toivuttu, niin taas piti vetää maha täyteen!


Ilta jatkui sitten olohuoneessa pelipöydän ääressä. Isännät & Emännät sekä Alias. Molemmissa naiset vei ja miehet vikisi ;) Samalla napsittiin vielä juustoja. Voi että rakastan juustotarjottimia!

Vuoden vaihtuessa, napattiin tähtisädetikut, skumpat ja muutamat viimeiset raketit matkaan ja mentiin ulos vastaanottamaan uusi vuosi! Pojat jäi sisään nukkumaan, niitä ei muutamaa minuuttia varten viitsinyt herättää.

Skumppa oli hyvää. Viime vuonna piti itse olla ilman, joten nyt piti ottaa ilo irti! :D

Jatkettiin vielä pelailuja yhteen, mutta taidetaan vaan olla liian vanhoja valvomiseen, sillä kaikki alkoi nukuttaa ihan kamalasti. Ystävät lähtivät koteihinsa ja me siivottiin pikaisesti olohuoe ja painuttiin itsekin nukkumaan.

Tämä päivä onkin mennyt laiskotellessa. Pojat kiukkuaa puhkeavia hampaita ja me yritetään päästä Henkan kanssa dietin alkuun! Kauheat vieroitusoireet suklaasta! :D

Kuinkas teillä sujui vuodenvaihde?



6 kommenttia:

  1. Mukavanoloista meininkiä!:)
    HAPPY NEW YEAR <3

    VastaaPoista
  2. Mulla on kans tehny eka päivä ilman herkkua jo ihan hirveetä tuskaa!! :D voi apua... no tästä ei oo suunta ku ylöspäin ;) onneks sain itteni kiskottuu edes lenkille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin yritän lenkille tänään! :D Saa nähdä mitä siitä tulee.. Neöjä päivää jo ilman herkkuja. Huh mitä tuskaa! :D

      Poista
  3. Nuo seurapelit on ihan parhaita! Itse olen haalinut niitä aika kokoelman. Luurangot kaapista on myös todella hauska peli, kannattaa kokeilla jos et ole vielä kokeillut. Tuo Isännät vs Emännät on myös yksi lemppareita, mutta jotenkin meillä meinaa aina tulla riitaa pelin aikana! :D Miesten mielestä naisille tulevat kysymykset ovat paljon helpompia kuin toisin päin. Pah pah!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on!

      Hei, kuulostaa tosi hyvältä! Pitää joskus kaupassa kurkata millainen se on!

      Meilläkin miehet oli sitä mieltä et naisten kysymykset on helpompia.. Musta se menee kyllä toisinpäin ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi!