torstai 9. tammikuuta 2014

Uusia suuntia ja tulevaisuuden tuulia.

Menipä runolliseksi, heh. Mutta kyse ei siis ole sen kummemmasta, kuin poikien uusista taidoista ja lähitulevaisuuden suunnitelmista. Kirjoitan tätä nyt tabletin sovelluksella eli saa nyt nähdä mitä tästä tulee.. Tai kirjoitin, kunnes hermo meni ja siirryin tähän Henkan työkoneelle.

 Pojilla on siis molemmilla uusi suunta. Kasperilla se on ylöspäin, vauhdilla ja päättömästi ja Rasmuksella eteenpäin mittarimatotyylillä.

Kasper tajusi itse istumisen hetkessä ja viihtyykin nyt tosi hyvin itsekseen istuen lelujen keskellä. Välillä vilkaisee, missä äiti ja jatkaa sitten touhujaan. Toinen minkä Kasper on nyt ihan parinpäivän sisään hoksannut on seisominen. Koko aika pitäisi saada seisoa. Kasper seisoo syöttötuolissa (nyt ne valjaat!), sylissä ja tukea vasten. Seisominen on kivaa ja suu on aina auki innostuneessa naurussa. Katsokaa mitä mä osaan! Järkeähän tossa Kasperin touhussa ei ole yhtään. Sillä on polttava tarve saada seistä pöytää tai dohvaa vasten, mutta se ei tajua että irti päästäessään kaatuu selälleen.  Onneksi se sentäs vähän tajuaa jo jotain ja nyt peppu ottaa eka vastaan. Itse se ei vielä (onneksi!!) osaa nousta,  mutta on nyt harjoteltu tota kaatumista, sillä pian sekin päivä tulee.
Istumisessa Kasperilla on sama juttu. Istuminen on kivaa ja usein Kasper pysyykin pystyssä, vaikka välillä kurottelisi kauempana olevia leluja. Aina ei tasapaino kuitenkaan pidä ja kellahtaa selälleen. Siksi en uskalla antaa sen istua itekseen ilman valvontaa. Imetystyyny on tässä pelastus! Se on helppo laittaa Kasperin taakse, jolloin kaatuminen on pehmeää. Sivulle kaatuessa Kasper osaa jo käsillä ottaa vastaan ja päätyy sitten mahalleen.






Liikkunut Kasper ei muuten ole. Navan ympäri mennään edelleen ja käännytään selältä mahalleen ja toisinpäin, mutta eteenpäin ei vielä olla menty.  Kaikki valmiudet kyllä on mutta ilmeisesti kiinnostus puuttuu :D Kasper pysyykin aika tarkalleen siinä pisteessä mihin sen jättää.

Rasmus taas möngertää eteenpäin mittarimatotyylillä ja pyörien. Mittarimatoilulla ei kauheasti senttejä tule, vaikka yritys on kova. Rasmuskin istuu hienosti itse, muyta ihan vielä tasapaino ei ole niin hyvä,  että jaksaisi pitkään olla istuviltaan. Tai sitten se ei malta.. Jos edessä on mielenkiintoinen lelu,  Rasmuskin jaksaa hetken istua. Useimmiten kuitenkin kellahtaa kyljen kautta mahalleen ja keikkuu siinä molempien kylkien varassa. Rasmus on hoksannut, että pyörimällä pääsee paikasta a paikkaan b. Rasmus ei olekaan koskaan siellä mihin sen hetkeksi jättää.. 






Rasmukselle on puhjennut muuten ensimmäinen hammas! Tai ei se vielä kunnolla ole tullut, mutta valkoista näkyy jo!



Sitten niistä tulevaisuuden tuulista. Äitiyslomaa on vielä onneksi reilusti jäljellä, jonnekin kesäkuulle asti. Mutta pikkuhiljaa pitää alkaa tehdä jo tulevaisuuden suunnitelmia. Laitetaanko pojat hoitoon, jääkö Henkka kotiin vai miten tehdään. Tultiin siihen lopputulokseen, että koska pojat on kesän alussa vielä niin pieniä, vasta vuoden, on heidän paikka vielä kotona. Kun mun äitiysloma loppuu, Henkka jää (jos työt antaa periksi) poikien kanssa kotiin, ja mä painun kirjastoon vääntämään gradua.  Siinä pariss akuukaudessa tuskin saan gradua valmiiksi, mutta hyvään alkuun ainakin. Kun Henkka taas palaa töihin, mä jään vuorostani hoitovapaalle. Haen sen nyt ainakin aluksi sinne maksimiaikaan, eli vuodelle 2016 asti! Hui! Eli, blogi jää varmaan jonkinmoiselle gradu tauolle kesän ajaksi, ja jatkuu sitten syksyllä uudelleen. Tai sitten tarvitsen jotain vastapainoa gradumietinnöille, että blogi jatkuu samanlaisena kuin tähänkin asti. Katsellaan!

Ja ne nukkumiset.. Nyt on taas onneksi suunta vähän parempaan, yksi yö meni vain kahdella heräämisellä yhteensä! Ärsyttävää tässä onkin se, että jos meillä olisi vain toinen pojista, hän nukkuisi hyvin, 2,5h välein heräämisiä voi jo sanoa normaaleiksi. Mutta koska meillä on kaksi eri aikaan heräävää poikaa, on unet huomattavasti katkonaisemmat. Viime yönä 00-03 välillä kolme syöttöä.. Laittelen näistä unijutuista ihan omaa postausta, kunhan nähdään miten noi meidän kikkakolmoset vaikuttaa ;)

21 kommenttia:

  1. Voi että, teijän poitsut on jo tosi liikkuvia. Meijän poitsu tyytyväisenä selällään makoilee ja kääntyilee ehkä kerran viikossa, joinain päivänä useamman kerran ja sitten saa seuraavaa kertaa oottaa. Kyljeltä kyljelle kyl pyörii ja nyt uusi juttu pyllyn heilutus selällään. Sängyssä kyllä pyörii akselinsa ympäri, välillä on pää jalkapäässä ja jatkuvasti poikittain.
    Peetu ehkä enemmän kielellisesti kehittynyt, äitä äitä tai äititittii vaan huutelee. Liekkö vahingossa vai tarkotuksella :)

    Siis apua, miulta loppuu äippäloma jo maaliskuun puolessa välissä. Mut oon mie kyllä aatellut et ainakin ens kesän oon vielä Peetun kaa kotona. Et kattoo sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pojat on oikeestaan nyt kuukauden sisään alkaneet enemmän liikkua, sitä ennen makoilivat paljon ja juttua riitti :D oi, siellä tulee jo melkein äiti! Meillä mammamaata ja ättättäätä hoetaan, mutta ei ainakaan kuulosta kovin tarkoitukselliselta :D

      kiva että pystyt vielä jäädä peetun kanssa kotiin! On noi kuitenkin niin pieniä vielä. Ois kiva nähdä taas, viime kerrasta on niin pitkä aika!

      Poista
  2. Onpas sulla pitkä äippäloma? :-o kestää reilun vuoden?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksosista saa 60 päivää extraa "lomailua".

      Poista
    2. Niin ku ano nro 2 sanokin, kaksosista saa 60 päivää lisää vanhempainvapaata. Mulla oli vapaa heinäkuun puoleenväliin mit koska henkka käytti siitä viime kesänä 20 pvä niin nyt oon äippälomalla 7.6.14 asti.

      Poista
    3. Ahaa okei en tiennytkään tuommoisesta :) t: ano 1

      Poista
  3. Oot kyllä ihanan paljon jaksanut bloggailla! Itse kävin töissä tällä viikolla anomassa lisäaikaa eli töihin olis tarkoitus palata elokuussa 2015 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tää on aika tarpeellinen henkireikä! Kiva juttu! Teilläkin saa lapset sitten vielä jäädä kotiin! ♡

      Poista
  4. Juuri ihmettelin myös tuota pitkää "lomaa" kun meijän V on n.3 vkoa nuorempi ja mulla loppuu huhtikuun puolessa välissä loma..sit ois tarkotus olla hoitovapaalla 2kk ja sit pitää 30p. vuosilomaa joka kertyy nyt mammaloman aikana ja elokuussa töihin.. :( Tai haluisin kyl olla tän vuoden viel kokonaan töissä mut mies tuskin haluaa "elättää" mua sinne asti..on kuitenki rankkaa taloudellisesti kun on 2 lasta ja menoja sen mukaisesti.. Muistan vielä miten "kireenä" mies oli A:n hoitovapaan aikana ku rahaa oli useempi satanen vähemmän.. :/ Onhan täs hetki viel aikaa neuvotella asioista.. :) -Tuire-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä se ihan paikkansa pitää, mulla alko äippäloma viime kesänä vaan viikko ennen poikien syntymää, sitä ennen olin saikulla. Lomailen 7.6.14 asti ja sit henkka pitää sen isäkuukauden, vai millä nimellä se nyt kulkeekaan. Sit jään kokonaan hoitovapaalle :) ja toivotaan et jaksan sinne kun pojat on kolme, en millään raaskis laittaa noita hoitoon.

      ja todellakin tiedän miten kallista kaks lasta on :/ mutta jostain pitää vaan sit karsia. Ja henkka ei ollu valmis jäämään kotiin, eli kai se on halukas elättämään meitä :D

      neuvotelkahan, jospa ne asiat siitä ratkeisi! :)

      Poista
    2. No huh olipas kommentti tuolta anonyymiltä! Kyllähän sitä ihmiset pärjää vaikka toinen on kotona lapsen/lasten kanssa mut jotain joutuu karsimaan.. Mut tollai haukkuminen on ihan ala arvoista! Mun mielestä toi teksti ei kuulostanu leuhkimiselta. Ymmärrän vallan hyvin ettei lapsia halua laittaa vuoden ikäisinä vielä hoitoon,en mäkää halunnu A:ta silloin vielä viedä hoitoon ni olin 7kk sen kaa "ylimääräistä" kotona ja oli se silti äärimmäisen kova paikka viedä 1,5v hoitoon..nyt en tiiä miten kestän jos oikeesti tarttee mennä jo elokuussa töihin ku V on vain 1v1kk ikäinen.. :/ -Tuire-

      Poista
    3. No jospa saisit miehen ylipuhuttua ja onnistuisi V:nkin hoitaminen kotona :) Pystytkö tekee vaikka viikonloppuvuoroja vaan? Toisaalta lapsethan pärjää aina, äipälle se vaan on aina vähän rankkaa! <3

      Poista
  5. Voiko ihminen yhtään leuhkempi olla! yt meni minulla hermot! Oikeasti onko kokoajan pakko leuhkia että meilläpä on niin paljon rahaa, että ostetaan viidensadan tuolit ja jäädään kotiin lomailemaan kun muut on töissä! Kaikkea ei tarvi aina julistaa ja kertoa. Raivostuttaa tollaiset kultalusikka perseessä syntyneet!

    Mun sun blogin seuraaminen loppui tähän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tjaa.. vaikea sanoa.
      Eiköhän tää kommentti kerro enemmän susta kuin musta. Omapa on asiamme jos ostetaan ne tuolit ja lomaillaan. Mun blogi, mun asiat.

      Tervemenoa!

      Poista
  6. siellä on jo taitavia poikia! <3 voi tulispa meilläkin noi hampaat jos nää kiukut ja itkut ja raivot johtuu niistä ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On <3 Toivotaan! Meillä oli tänään taas pojat omia iloisia itsiään <3 Jospa teilläkin kohta! <3

      Poista
  7. Voih, kirjoitan myös anonyyminä kun en ole mihinkään rekisteröitynyt :D Mutta tuolle anonyymi raivoajalle vaan tiedoksi että jos jaksaa olla kotona ja haluaa hoitaa kahta samanikäistä niin se ei ole kyllä lähelläkään lomailua!! nim. 1v2kk kaksostyttöjen mama, ensimmäinen päivän ruoka tulee syötyä sillon kun nukutaan päiväunia ;)

    PS. Nelli, olen seurannut blogiasi jo sinun raskausaikanasi, ja joka päivä pitää tulla kattoo onko jotain uutta, ihana perhe ja niin kivoja juttuja! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!