maanantai 24. helmikuuta 2014

Yksi surullisimmista päivistä.

KUOLEMA on luonnollinen jatkumo elämälle.
Me kaikki synnytään ja me kaikki kuollaan.
Kuolemaa ei voi ennustaa, mutta moni ajattelee, että sitten joskus vanhana ja elämää nähneenä. 
Lapsen kuolema on aihe mistä ei puhuta. Tabu. 
Lapsen kuolemalle ei löydy syitä, ei selitystä, ei oikeutusta. 
Ainoa kysymys on MIKSI?
On luonnotonta, että vanhempi joutuu hautaamaan lapsensa. Ei sen niin kuulu mennä. Ei koskaan.
Silti sitä tapahtuu.

Oma ymmärrys ei vaan riitä käsittelemään lapsen kuolemaa. Koen, etten ole edes täysin oikeutettu kirjoittamaan siitä. En todellakaan tiedä mistä puhun.
En tiedä mitä ajatuksia ajatellaan.
Mitä tunteita tunnetaan.
Enkä haluakaan tietää.

Ainoat tunteet, joita nyt tunnen on pelko ja pohjaton suru.
Menettämisen pelko niistä omista kahdesta tärkeimmästä.
Voimattomuus siitä, ettei tulevaisuuteen voi vaikuttaa.
Kaikelta ei pysty suojelemaan. Kaikkea ei voi estää.
Suuri suru kaikkien menetyksen kokeneiden puolesta.
Ennenkaikkea sen ystävän.
Sen, joka joutui kokemaan jotain kauheinta,  mitä maailmassa on.

Sanomisen vaikeus. 
Ei vaan ole olemassa niitä oikeita sanoja.

Maan korvessa kulkevi lapsosen tie.
Hänt' ihana enkeli kotihin vie.
Niin pitkä on matka, ei kotia näy,
 vaan ihana enkeli vierellä käy.
On pimeä korpi ja kivinen tie
ja usein se käytävä liukaskin lie.
Oi, pianhan lapsonen langeta vois,
 jos käsi ei enkelin kädessä ois.
Maan korvessa kulkevi lapsosen tie.
Hänt' ihana enkeli kotihin vie.
Oi, laps' ethän milloinkaan ottaakaan vois
 sä kättäsi enkelin kädestä pois.

http://maritakatariina.fi/akvarelleja-enkeli/
 Ystävän pieni tyttö lähti enkeleiden matkaan.

37 kommenttia:

  1. Otan todella paljon osaa ja jaksamisia ystävällesi! <3

    VastaaPoista
  2. :( ihan kauheaa :(( voi ei apua :( paljon haleja ja jaksamista ystäväsi perheelle! <3

    VastaaPoista
  3. Ei... Lapsen kuolemaa on vaikea ymmärtää. Voimaa ystävällesi elämän vaikeimpaan tilanteeseen.

    VastaaPoista
  4. Osanotot <3 Ei tälläisissä tilanteissa ole sanoja. Toivon kovasti voimia ystäväsi perheelle, ei tuollaista ansaitse kukaan!

    VastaaPoista
  5. Kyynel tuli.. :( Tuo on kauheinta koko maailmassa. Suurin pelko, mitä voi olla. Toivon ystävällesi voimia. En voi edes kuvitella miltä hänestä mahtaa tuntua. :,(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä :/ Ei sitä varmasti voikaan kukaan muu kuin samankokenut. Ja silloinkaan ei varmaan ihan täysin..

      Poista
  6. ❤️ Kovasti voimia sinne päin. Mäkin aloin itkemään.

    VastaaPoista
  7. hyi kauhee, en haluu ees miettiä mitä kaikkea aksulle voi vielä elämänsä aikana käydä :( osaanotot ystävällesi ja sinulle voimia duruun :(

    VastaaPoista
  8. Kokemuksesta voin sanoa että paras tapa tukea on olla läsnä. Pitää yhteyttä, olla paikalla, eikä suurempia sanoja tarvita. Pahinta on, kun aihetta, kuolleesta lapsesta puhumista, vältellään. Kovasti voimia ystävällesi <3. Toivottavasti ohjaat hänet meidän lapsensa menettäneiden blogeihin, itse sain niistä suurimman surun aikaan parasta vertaistukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos JOhanna kommentista! Itseasiassa sun blogi ja juurikin se postaus missä kirjoitit kuolleen lapsen vanhemman kohtaamisesta, tuli mieleen uutisesta kuultuani.
      Sun blogista vinkkaaminen onkin ollut mielessä. :)

      Poista
  9. Osanottoni ja voimia ja kannustusta ystäväsi jaksamiseen ja myös sinun/teidän.

    VastaaPoista
  10. Osanotot ystäväsi perheelle <3 Tämä on kamalinta mitä vanhemmille voi tapahtua. :'(

    VastaaPoista
  11. <3 voimia sinulle ja vielä enemmän ystävällesi ja hänen perheelleen. Aika auttaa ja se että olet läsnä. Itse olen ystävän kautta saman pari vuotta sitten kokenut. Elämä on oman ystävän perheessä jatkunut ja saanut uusia uria. Mennyt on hiukan etäämmällä ja sen kanssa pystytään jo olemaan ja elämään ja muistelemaan. Voimia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, aikahan se taitaa vaan auttaa.. :/ Kiva kuulla, että ystäväsi on mennyt jo eteenpäin! <3

      Poista
  12. Itkuhan tätä lukiessa tuli. :'( Lapsen kuolema on niin epäluonnollinen asia ja niin vaikea asia ymmärtää. Paljon voimia sinulle ja osanotot ystävällesi. ♥

    VastaaPoista
  13. http://www.youtube.com/watch?v=908IZPBag30

    Voimia suuren surun keskellä. ♡

    VastaaPoista
  14. Ei tuollaisiin hetkiin ole sanoja. <3 Lämmin osanotto ystävälläsi ja voimaa elämän vaikeampaan hetkeen. Voimaa myös sinulle olla ystäväsi vierellä ja antaa tukea, ei ole helppo paikka mutta sitäkin tärkeämpi. Suru jatkuu läpi elämän , muotoaan ehkä muuttaa mutta se pieni tyttö kulkee aina mukana siellä äidin mielessä vaikka muiden elämät aikanaan jatkuukin. Mutta ystävää tuossa hetkessä tarvitaan. Vie kukkia, ruokaa, kahvia mitä vaan. Halaa. Ole vaan läsnä vaikka sitten hiljaa.

    VastaaPoista
  15. Itku tuli. Voimia sinulle olla ystäväsi tukena!

    VastaaPoista
  16. Jaan tämän tunteen kanssasi. Rakas ystäväni käy tällä hetkellä läpi ihan samaa. Oman lapsen kuolema on niin järkyttävä asia ja suru niin suuri, ettei sen pahempaa asiaa voi elämässä kokea. Voimattomalta tuntuu olo, kun ei voi auttaa vaikka näkee millaisessa kuilussa ystävä elää. Täytyy vaan toivoa, että tällaisen asian äärellä olevat omaiset vielä jonain päivänä löytää elämästään ilon ja onnen aiheita, vaikka matka sinne on pitkä ja raskas.

    VastaaPoista
  17. Osanottoni. Paljon voimia sinulle, ja ennen kaikkea ystävällesi! <3

    VastaaPoista
  18. Pysäyttävää. Surullista. Voimia sinne kaikille <3

    VastaaPoista
  19. Paljon voimia ystävällesi. Hänen ensimmäinen elämänsä loppui tyttärensä kuolemaan ja nyt hänen uusi elämänsä kuolleen lapsen äitinä alkoi. Tämä uusi elämä on raskasta elää, mutta siihenkin elämään tottuu ajan myötä. Aika parantaa nekin haavat, joita ei uskoisi minkään ikinä parantavan - tai ainakin parsii haavat hyvin kokoon.

    Ystäväsi suhtautuminen saattaa ainakin alussa muuttua teidän poikia kohtaan, mutta siihen hänellä on täysi oikeus ja tässäkin asiassa aika auttaa.

    T. Maikku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos MAikku kommentista! :) Aika se varmasti onkin mikä pikkuhiljaa auttaa. Mutta ei varmasti paranna koskaan täysin.

      Poista
  20. : / Tätini lapsi kuoli 10 vuotta sitten 2 kk ikäisenä. Heidän kautta tiedän pienen palasen siitä miltä se tuntuu. Voimia ystävällesi! : (

    VastaaPoista
  21. Osanottoni. Voimia kaikille sinne! <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!