lauantai 3. toukokuuta 2014

Vappuvapaat !

Vappu on jo takana, mutta "vappulomasta" on onneksi vielä yksi päivä jäljellä!
Mä otin perjantain vapaaksi töistä, ja pidennetty viikonloppu perheen kanssa on tehnyt tosi hyvää!


Pojat saivat aattona vappupallot. Mä olen pienenä saanut vappuna vappupallon, joten tuntui luonnolliselta hankkia ne myös omalle lapselle. Muistan vieläkin, kuinka vaikea oli päättää minkä pallon ottaisi. Ja kuinka se jännitti, kun pallo sidottiin ranteeseen. Mitäs jos se irtoaisi ja lentäisi pois?
Pojat oli palloistaan niin innoissaan! Narusta repiminen oli ihanaa ja molemmat nauraa räkättivät palloilleen pitkät ajat. Pienet on ilmeisesti ilot! :D

Vappuaattoa vietettiin Rasmuksen kummeilla ihan tässä lähellä. Lammasta, tsatsikia, kreikkalaista salaattia ja sangriaa. Nam. Pojat jaksoivat valvoa tosi hyvin, vaikka vieraassa paikassa oltiinkin. Väsyn tullessa uni maistui vaunuissa.
Vaikka itse join vain lasin sangriaa ja toisen skumppaa, aamulla oli jäätävä päänsärky.

Vappupäivänä suunnattiin jo perinteiselle vappubrunssille Kasperin kummien kanssa, katsottiin vanhojen autojen kulkue ja kierrettiin pikaisesti vapputori. Vaikka aurinko välillä pilkistikin, oli silti tosi kylmä. Metrilakuja piti kuitenkin saada ja niiden kanssa suunnattiinkin leffaillan viettoon. Iltapalaksi haettiin vielä pitsat. Seuraavana päivänä alkaisi meidän dietti!!


Perjantai alkoi ihan hirveällä turvotuksella.
Meillä oli treffit Perheentalolla Nooran ja Nellan kanssa ja suunnattiin sinne heti aamulla.
Lapsilla oli hauskaa peilin edessä. Tollainen jumppatanko pitäisi saada kotiinkin! :D


Iltapäivällä oli taas korvalääkärille aika ja KAsperilta löytyikin tulehdus molemmista korvista. Hohhoijaa. Se on se sama tulehdus, johon Kasper on jo kaksi antibioottia saanut. Tälläkin kertaa jouduttiin puhkaisemaan tärykalvot, jotta lima saataisiin ulos. Jospa nyt tulehdus menisi ohi, jotta Kasperille saataisiin laitettua ne putket.

Perjantai oli eka diettipäivä, ruokavalio vaatii vähän totuttelua mutta motivaatio on ainakin kova!! Tässä on nyt takana parinkuukauden lepsuilua ja takapakkia, joten kirittävää on, jotta saadaan tämä mamma vielä kesäkuntoon!!

Lauantaita ollaan vietetty perheen kanssa. Päikkäreiden jälkeen lähdettiin kirpparikierrokselle koko porukalle. Tarkoituksena oli löytää pojille kesävaatetta, mutta eipä sattunut silmään. Kumisaappaat ja potta löydettiin, joten ihan turha reissu se ei ollut!


Kirpparikiertelyn jälkeen lähdettiin täydentämään isin ja poikien kesävaatevarastoja kauppakeskukseen. Ite yritin kiertää naistenosaston kaukaa, vaatekaapin täytettä hankin vasta sitten tavoitepainoisena. PISTE! Henkalle ja pojille onneksi löytyy vaikka mitä ja heidän shortsi- ja tpaitavarastot alkavat näyttää jo ihan hyviltä! Henkan paitoja shoppailtiin JC:stä ja H&M:ltä ja pojille Lindexiltä ja H&M:ltä.

Pojille hankittiin myös kypärät tulevia pyörälenkkejä varten. Meillä on ostoslistalla (=synttärilahjatoiveena) sellainen pyörän perässä vedettävä kärry/juoksuratas. Päästään sitten koko porukalla pyörälenkeille! Rasmus rakastui kypäräänsä heti ja suuttui kun se otettiin pois päästä. KAsper pelkäsi sitä ja kiljui kuin syötävä! :D Jospa se siitä..



Illalla vedettiin vielä kaatosateessa kahdeksan kilometrin hölkkälenkki. Lauantaisauna ja leffaa.
Nyt nauttimaan iltapalasta.. 20g pähkinöitä ja herapirtelö.. NO on herkkuu! :/ Haluun suklaata!!!!

11 kommenttia:

  1. Söpöliinit!! :)
    Harmi vaan toi korvatulehdus, puhkaisu kuullostaa kamalalta noin pienelle :(

    VastaaPoista
  2. Tsemppii diettiin! Tämä mamma osti itsellensä perjantaina uudet biksut kesää varten, joten nyt tarttis kans päästä tästä vatsalöllyrästä eroon! Ja kyllä tekee mieli suklaata niin vietävästi!! (tosin mun tekee aina) Ihana pikku pyöräilijä. :)

    VastaaPoista
  3. Voi, että tota tulehdusta =( pikaisia paranemisia!!!

    VastaaPoista
  4. Ikäviä noi korvatulehdukset :/ toivottavasti nyt ei tulis ja saisitte putket :o metrilakuja, namnamnam!!

    Munkin tekis mieli jollekki dietille ruveta, mutta ei oo yhtään mun juttu mittailla grammallee omia syömisiään :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä! Lakuja naminam!
      Mun taas on pakko vetää tiukkalinja, muuten vaan lipsun.. :/

      Poista
  5. Heh, on ne vekkuleita nuo teidän veljekset :)
    Täällä ootellaan dieettiruokapostausta, onhan tulossa?

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!