tiistai 24. syyskuuta 2013

Elämää kaksosraskauden ja kaksosten kanssa

Kun vauvaa lähdettiin yrittämään, aikomuksena oli tietysti yksi vauva. Ei tullut mieleenkään, että olisi mahdollista saada kaksi vauvaa kerralla. Jossain luin mietilauseen, jossa luki että elämässä ainoa oikeasti yllättävä asia on kaksosten saanti. Mene ja tiedä sitten.

Ennen tietoa kaksosista, muistan heittäneeni ilmaan ajatuksen, entä jos vauvoja olisikin kaksi? Olihan se syötyjen hormonien vuoksi mahdollista. Tosin lääkärin mukaan hyvin epätodennäköistä. (tosiaanko?? :D) Hetkeäkään ei kyllä ajatukselle uhrattu, vaan se oli lähinnä ajatus, jonka aika moni saattaa ennen ensimmäistä ultraa ilmoille heittää. Itse olin ennen ultraa hyvin skeptinen siitä, kasvaisiko kohdussa ylipäätään mitää. Ajatukset pyörivät lähinnä kohdunulkopuolisissa raskauksissa tai tuulimunissa. Pessimistinä, en ollut varma edes näkyvistä sydämenlyönneistä.

Voitte siis kuvitella sen helpotuksen tunteen, mikä syntyi kun ultraava terveydenhoitaja totesi "siinä on vauva ja siinä sydämenlyönnit." Se mikä lopullisesti mullisti meidän elämän ja maailman oli, että kyseisen lauseen loppuun ei tullutkaan pistettä. Terveydenhoitaja jatkoi "ja siinä toinen vauva ja toiset sydänäänet." Jos en olisi maannut tuolissa suht tukevasti, olisin varmaan tippunut lattialle. Mitä?! Minun keho, joka ei itsestään kykene tulemaan raskaaksi, täräyttääkin pienellä avustuksella kaksoset!?!? Ensi reaktio oli sopertava kysymys "Mitä??". Olen vieläkin yllättynyt siitä miten rauhallisesti molemmat otettiin tämä uutinen. Luulen, että itse en sitä ainakaan aluksi edes tajunnut. Taustalla oli vaan helpotus niistä sydänäänistä ja kooltaan viikkoja vastaavasta sikiöstä. Sikiöistä. Monikon totutteluun meni hetki.



Rasmus ja Kasper rv 7+1

Henkan ensimmäinen kommentti jonka muistan oli, että pitää vaihtaa auto. Ihana looginen mieheni <3. Uutista ei kauaa ehtinyt sulatella, olihan kuitenkin perjantai ja työpäivä edessä. Muistan kokoukseen ajaessani pyöritelleeni ajatusta kaksosista onnen ja kauhun sekaisin ajatuksin. Kokouspaikkakunta oli onneksi vähän kauempana, joten asian prosessointiin ja itsensä kasaamiseen oli enemmän aikaa. Tämä ehkä ihan hyvä. Silti en vieläkään muista kokouksen sisällöstä mitään vaan mielessä pyöri juuri kuultu mullistava uutinen. Myös työpäivä kului enemmän ja vähemmän googlettaessa kaksosraskautta. Yritin tehdä töitä, mutta eihän siitä mitään tullut. Itse taisin olla siinä vaiheessa vielä lievässä shokissa, sillä ystävän soittaessa ja kysyessä ultran sujumisesta tokaisin vaan kylmänrauhallisesti, että hyvin meni, siellä oli kahdet sydänäänet.

Viikonloppu menikin pyöritellessä mullistavaa uutista. Nopeasti sitä vaan kaikkeen tottuu. Sunnuntaina ei enää voinut kuvitellakaan, että tulossa olisi vain yksi vauva. Alettiin malttamattomina odotella meidän kaksosia syntyväksi.

Voin sanoa, että vaikka raskaus oli fyysisesti helppo, se oli henkisesti kaikkea muuta. Siinä ehkä syy miksi en enää ikinä haluaisi kokea kaksosraskautta. Itse en osannut aluksi pelätä lainkaan. Olihan raskaus ensimmäinen laatuaan joten en edes tiennyt mitä odottaa. Uutisen kertonut terveydenhoitajakin kertoi raskauden olevan turvallisin mahdollinen, sillä vauvoilla oli omat istukat, suonikalvot ja vesipussit. Kohtu vain oli yhteistä ja sekin venyisi tareen mukaan. Itse yritin vain nauttia ja iloita meitä kohdanneesta onnesta ja ihmeestä.

Kun alettiin raskausviikko 12:n jälkeen kertoa ihmisille raskaudesta, yllätyin kovasti reaktioista joita kaksosraskaus herätti. Lähipiiri oli tottakai onnellinen ja iloinen, kenties vähän ihmeissäänkin, olihan kaksoset kuitenkin molempien suvuissa lähes ainoita laatuaan. Mutta sitten ne muut. Saimme osaksemme jopa osanottoja!!?? Yleisempää oli voivottelu ja pelottelu kuin onnittelujen toivottaminen. Monista tällaisista pahoitin mielini pahasti.

Pojat Rv 10+jotain

Rv. 12+1


Peloiteltiin TTTS:llä ja sillä, että vauvat pysyisivät mahassa korkeintaan 25 viikolle ja joutuisivat koviin tehohoitoihin synnyttyään. Oma kehoni olisi ihan lopussa synnytyksen jälkeen eikä välttämättä enää palautuisi. Puolestani päätettiin, että imetys ei tule onnistumaan ja että vauvojen maailmaan saaminen terveenä ja hyvinvoivina on lähes mahdotonta. Puhumatta sitten niistä povailuista joita tulevaa vauva-arkea kohtaan jaeltiin. Pahimpien mukaan meille tulisi kaksi koliikkivauvaa, emmekä nukkuisi ensimmäisinä kuukausina lainkaan. Ekasta vuodesta emme muistaisi mitään, ja parisuhdetta meillä ei vuodenpäästä olisi lainkaan. Annettiin ymmärtää, että elämä loppuu. No, suckers, ei siinä niin käynyt. Peloiteltiin asioilla, jotka eivät meidän kohdalla olisi edes olleet ongelma. Niinkuin tuo TTTS vaikkapa. Erillisten istukoiden vuoksi tuo ei olisi ollut mahdollista. Silti senkin vuoksi itkin monet itkut ja vietin monet unettomat yöt ennen kuin kuulin että meidän kohdalla se on turha pelko.



Henkilökohtaisesti en voi ymmärtää ihmisten logiikkaa siinä, että nostetaan kaikki negatiivinen pinnalle, eikä voida nähdä asioiden positiivisia puolia. Niinkuin yhtä lasta odottaville, ei kaksostenkaan kohdalla voida ennen syntymää tietää miten arki tulee menemään. Lapsi voi olla hyvin haastava tai vaikea tai kaikki voi mennä todella helposti. Itse koen, että en pystynyt nauttimaan raskausajasta samallalailla, kun aina vointiani kysyessä ihmisten seuraavissa kommenteissa oli lähes aina jotain negatiivista. En käsitä miksei minua voitu säästää niiltä kertomuksilta tutunkumminkaiman lapsesta, jolle kävi sitä ja tätä. Joo, käsitin kyllä itsekin, että raskauteni oli riskiraskaus. Sain kuulla sitä ihan tarpeeksi lääkärikäynneillä. En olisi halunnut kuulla sitä jokaiselta vastaantulijalta. Väsyin selittämään ihmisillä sitä, että vaikka suuri osa kaksosista syntyy enen aikojaan ovat keskimääräiset viikot vain 2-4 vähemmän kuin yksösvauvalla. Mutta harva minua kuunteli. Kun oli päätetty, että asennoidutaan negatiivisesti niin sitten asennoidutaan.

Rv 27


Aina raskausviikolle 25 asti, takaraivossa jyskytti pelko, että jos jotain sattuu. Molemmat vauvat olivat yhtä rakkaita, ja halusin saada kummankin terveenä maailmaan. Eniten siis satutti kommentit siitä, että eihän se haittaa jos toinen menee kesken, olisihan meillä silti vielä toinen. Millähän hiton loogiikalla vauvan menettäminen olisi piece of cake?

RV 31


Viikon 30 jälkeen kuvioihin tuli voitonriemu ja ilo siitä, että ainakin raskaus tähän asti sujui hyvin, ja vauvamme säästyisivät pahimmilta tehohoitojaksoilta. Ainakin kaikelta mikä liittyi ennenaikaisuuteen. Tämänkään jälkeen en säästynyt negatiivisuudelta tai kauhukuvilta. Alettiin puhua liian isoista vauvoista tai toisen napanuoraan kuristumisesta. Ei kuunneltu kun sanoin tämän olevan mahdotonta erillisten vesipussien ansiosta. Ei, kun oli päätetty että joku menee pieleen niin sehän menee. Vaikka sitten väkisin. Ja nyt alkoi sitten synnytyksellä pelottelu. Kaksossynnytys kun tulisi olemaan ihan kamala. Katoilevia sydänääniä ja repeileviä paikkoja povailtiin.

Rv 35


Kun tätä raskautta katsoo nyt taaksepäin, tuntuu että mun haluttiin koko ajan pelkäävän jotain. Missään vaiheessa ei olisi saanut rauhassa nauttia raskaudesta vaan takaraivossa piti koko ajan tiedostaa pelko. Enhän voi tietysti tietää, johtuiko tämä povailu ja negatiivisuus vaan ja ainoastaan kaksosraskaudesta vai raskaudesta ylipäätään. Onko toiset vaan kykenemättömiä ajattelemaan positiivisesti ja näkevät vaan ne pahat ja pelottavat asiat ja kokevat oikeudekseen myös julistaa niitä raskaana olevalle. Välittämättä siitä miltä se hänestä tuntuu.
Miten yhden vauvan odottajat, oletteko törmänneet tällaiseen?

Haluaisin vielä joskus kokea raskauden jossa oikeasti voisin nauttia ihan vaan raskaudesta, ilman pelkoa kaikista mahdollisista vaivoista ja sairauksista. Voihan se olla, ettei tämäkään ole mahdollista ja mahdollinen yksösraskauteni olisi sitten tuplarankempi kuin tämä kaksosraskaus. Mistäpä sen tietää. Haluaisin kuitenkin kokea sen. Sittenpä osaisin vertailla. Mutta ei nyt vielä moneen vuoteen.



Poikien synnyttyä terveinä, hyvillä viikoilla ja hyvän kokoisina, negatiivisuus ei suinkaan loppunut. Vaikka nykyisin kohtaakin enimmäkseen ihmisiä, jotka ihastelee poikia ja on innoissaan kaksosuudesta mukaan mahtuu myös niitä jotka oikein etsimällä etsivät huonoja ja vaikeita asioita. Muistutellaan siitä, ettei pojat saa läheisyyttä yhtä paljon kuin yksi tai että pojat joutuvat koko loppuelämänsä jakamaan kaiken. On niitä jotka kommentoivat, että ompa ihanaa että itselle on tullut vaan yksösvauvoja tai että voi kauheaa, teillä on varmaan tosi vaikeaa.



Oma lukunsa onkin sitten väheksyminen. Moni tuntuu olevan sitä mieltä, että siinä se kaksi menee kuin yksikin. No newsflash, ei se mene. Kun olet vaihtanut yhdeltä vaipan, ei se toinen vaippa vaihdu itsestään. Tai kun toisen on saanut nukkumaan ei se takaa sitä että toinenkin on nukahtanut. Tai sitten tämä joukko joka luulee tietävänsä mitä kaksosarki on sillä heillä itsellään on lapset pienellä ikäerolla 1-2 vuotta. No, eipä sekään ole sama asia. Uuden vauvan tullessa vanhempi on kuitenkin ainakin 10 kuinen ja osaa jo monia asioita. Toki tällöin on sitten muut haasteet mukana jota taas kaksosarjessa ei ole. Tässä siis muistuttelisin sitä, että niinkuin kaksosvauvojen äiti ei voi tietää mitään yksösvauvan äidin arjesta ei yksösäitikään voi tietää kaksosarjesta. Vielä kun kaikki vauvat ovat niin erilaisia, että on otettava huomioon myös lapsikohtaiset erot.



Haluankin nyt kaikille, jotka raskausaikana olivat niin varmoja meidän tulevasta kauheasta arjesta, sanoa, että ei tämä niin kauheaa ole ollut. Ollaan varmasti monessa asiassa päästy helpommalla kuin jotkut yhden vauvan vanhemmat. Valvottuja öitä kummallakaan ei ole takana yhtään, ja pojat ovat olleet koko ajan niin tyytyväisiä. Vaikeita aikojakin on varmasti edessä, mutta niitä on turha kauhulla odotella. Tulevat sitten kun tulevat, nyt haluan keskittyä vain ja ainoastaan tähän hetkeen kun pojat nukkuvat ja syövät hyvin, nauravat ja hymyilevät. Oppivat päivittäin jotain uutta. Ovat pieniä enkeleitä. <3<3




Silti, vaikka kaikki onkin mennyt näin hyvin, en voi mitään sille että joskus toivon että pojat olisivat syntyneet yksittäin. En vaihtaisi heitä mihinkään mistään hinnasta mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että he vaan joutuvat jakamaan kaiken. Tunnen päivittäin itse valtavaa riittämättömyyden tunnetta, kun en voi huomioida poikia yksilöinä niin paljon kuin haluaisin. Yhteisen rytmin huonona puolena on se, että he ovat hereillä samaan aikaan, joka taas verottaa aikaa jolloin heitä voi huomioida yksin ja pitää sylissä yksin. Pojat joutuvat viettämään paljon aikaa leikkimatolla ja sitterissä juuri siksi, etten mitenkään pysty huomioimaan toista vaihtaessa toisen vaippaa tai sylittelemään toista kun toinen jo huutaa sylissä. Pojat ovat vielä niin pieniä, että molempien samaan aikaan sylissä pitäminen on vaikeaa. Toivoisin niin, että voisin vastata poikien joka hymyyn ja jokellukseen, se vaan ei ole nyt mahdollista. Toivottavasti pojat eivät niinkään kärsi tästä vaan tämä on vain minun ongelma.



Onhan kaksosuus toisaalta rikkaus. Pojilla on aina lähellään tuki ja turva. Veli joka jakaa samanlaisen kasvatuksen ja samat lapsuuden kokemukset. Pojista tulee isompina toisilleen varmasti tärkeät ja läheiset. Huomaahan sen jo nyt, että veljen lähellä on turvallista. Yksin leikkimatto on tylsä paikka, mutta veljen kanssa siellä viihdytään peremmin. Veli tulee myös tulevaisuudessa olemaan hyvä leikkikaveri. Sama ikä ja samat kehitysvaiheet takaa sen, että mielenkiinnon kohteet ovat todennäköisemmin samat kuin eri-ikäisillä. Myös tarpeet ja osaaminen on samansuuntaista. Toisaalta veljestä otetaan myös mallia. Mikä olisi sen parempaa kuin samanikäinen vauva opettamassa kävelyä. Juttukaveri pojilla on myös aina lähellä. Juttukaveri jonka kanssa voi puhua myös sillä omalla kielellä. Pojat myös oppivat heti alussa, että he eivät ole maailman napa. On opittava jakamaan ja odottamaan vuoroa. Tämä voi tulla kaksivuotiaalle shokkina uuden sisaruksen tullessa taloon. Kaksoset oppivat tämän jo pienestä.



Hyviä ja huonoja puolia kaksosuudesta siis löytyy. Mutta mikä tärkeintä, uskoisin että sisarussuhde on aina rikkaus. Sisaruus on voimavara ja tuki. Omat sisarukset ovat ainakin minulle kaikkikaikessa. Toivottavasti myös pojista tulee toisilleen tulevaisuudessa yhtä tärkeät.



No menipäs paasaamiseksi. Ajatus tässä kai oli se, että muistakaa positiivisuus! :D Liialla negatiivisuudella pilaatte helposti myös muiden päivän. Ja varokaa sanojanne raskaana olevien, niin yhtä kuin kahtakin odottavien seurassa. Itselle vain vinkkinä sanottu kommentti voi tuntua toisesta suurelta. Kaikkia pelkoja ja riskejä ei edes tarvitse tietää. Tieto kun tunnetusti lisää tuskaa. :)

torstai 5. syyskuuta 2013

Meidän Bumbleride Indie Twin -vaunut


Meiltä löytyy siis varastosta Bumbleride indie twin -vaunut. Raskausaikana vaunujen valinta oli melkosen pitkä prosessi ja päätöstä vatvottiin niin pitkään, että lopulta vaunut kotiutuivat meille vasta pari viikkoa ennen poikien syntymää. Vaunujen valintaperusteista postaus täältä .

Vaunut ovat nyt olleet käytössä vajaa kolme kuukautta ja kilometrejä on kertynyt jo aika paljon. Enimmäkseen on harrastettu ihan kävelylenkkejä, mutta myös parit hölkkälenkit on toteutettu näillä vaunuilla.

Me hankittiin vaunuihin nuo erilliset vaunukopat, jotta vaunuja voisi käyttää ihan vastasyntyneelle. Muuten käyttöikä alkaa 6kk ylöspäin aina kolmeen vuoteen asti. Kopat on aika pienet, nyt pojat mahtuu niihin vielä hyvin, mutta veikkaan että joulun jälkeen toppavaatteissa koppiin mahtuminen on vähän haastavaa.  Saa nähdä miten pojat nyt sitten kerää massaa.. Kesällä pojat mahtuu niihin kuitenkin vielä hyvin makuupusseineen. Vaunuissa on nukuttu päiväunia niin pihalla kuin mökin terassillakin. Myön yöunet on pojille maistuneet mökillä näissä vaunuissa.

Baby style -verkkokaupan kuvauksen mukaan kopan kuomussa on uv-suoja, joten lämpötila ei vaunussa nouse liian kuumaksi kesälläkään. Tästä olen kyllä vähän erimieltä.. Kuumilla ilmoilla pojat ei nimittäin yhtään tykänneet nukkua vaunuissa ja luulen sen johtuneen ihan vaan kuumuudesta. Näillä ilmoilla unet kuitenkin maittaa vaunuissa loistavasti. Varsinkin hiekkatielenkeillä.

Vaunuja on käytetty paitsi kävelylenkeillä ja nukkumisessa myös kaupungilla shoppaillessa. Vaunujen maksimileveys ei ylitä pyörätuolin leveyttä, joten tähän mennessä ollaan mahduttu jokaiseen kauppaan sisälle. Jopa niistä kapeimmista ovista. Vaunuissa on kääntyvät etupyörät, joten vaunut saa ympäri tosi pienessä tilassa. Käytännössä vaunut pyörii akelinsa ympäri vaivattomasti. Varsinkin pienissä myymälöissä kääntyvät etupyörät on kätevät, lenkeillä ei niinkään. Lenkillä lukitsen yleensä pyörät kulkemaan vaan eteenpäin, varsinkin jos liikutaan polulla tai pururadalla. Kävelytiellä kääntyvistä etupyöristä ei ole haittaa vaan ne tekevät vaunuista näppärät käsitellä.




Koppiin kuuluu vetoketjulla kiinnitettävä päällinen. Meillä se ei ole ollut oikeastaan yhtään käytössä vielä .Ehkä sitten kylmemmillä ilmoilla.


Työntöaisa on juuri käteen sopiva ja sopivan paksu ja jämäkkä. Kauppareissuilla mulla on tossa työntöaisassa kaksi s-koukkua, joihin kauppakassit saa kätevästi laitettua. Tavarakori kun on vähän hankalan mallinen kauppakasseille. Kun kauppakassit roikkuu aisasta paino on aikalailla takana, joten saa olla työntäessä aika tarkkana ettei etupää nouse ilmaan. Pitkän matkan ratkaisu tuo ei siis ole. 

Kuomut säätyy portaittain ja ne saa myös kokonaan alas. Hyttysverkkoa näiden mukana ei tule, joten hankittiin erikseen brio happyyn sopivat verkot ja ne käy myös näihin ihan hyvin.


Vaunuissa on siis lukittavat ilmakumipyörät. Lukitusmekanismi on tosi kätevä, onnistuu yhdelläkin kädellä. Naps vaan, ja pyörät on joko lukittu tai vapautettu. Plussaa metallisesta mekanismista. Ei ainakaan hajoa heti. Pyöriin pumpattiin lisää ilmaa heti silloin kun ostettiin, eikä sen jälkeen ole tarvinnut täytellä. En tiedä sitten kovilla pakkasilla miten hyvin pitää ilmat sisällä. Pyörät saa myös irti, joten autoon pakkaaminen helpottuu, tosin me ei olla koskaan irrotettu näitä. Tuntuu jotenkin työläältä. Hyvin ne autoon mahtuu pyörineenkin. Ehkä sedan peräiseen olisi helpompi laittaa ilman pyöriä.


Tästä saa ehkä vähän viitteitä leveydestä. Aika kapoiset siis leveyttä on vain parikymmentä senttiä enemmän kuin esim emmaljungissa. (Henkka ei varmaan yhtään tykkää tästä kuvasta, mutta eikös vaan olekin aika kuuma pakkaus ;) <3)


Vaunut kulkee hyvin niin asfaltilla, hiekalla kuin pururadallakin. Ihan yhtä sulavasti ne ei liu-u hiekalla kuin asfaltilla mutta ketterät ovat sielläkin. Lumisesta maastosta ei luonnollisesti ole kokemusta, mutta uskoisin että hyvin menee siinäkin.


Kopat lukittuu noihin mustiin muovijuttuihin tuossa yläkuvassa. Kiinnitys napsahtaa lukittuessaan ja tuntuu siten tosi jämäkältä. Ei tarvi pelätä kopan putoamista, sillä avaaminen vaatii molemmilta puolilta ton muoviliuskan alaspainamista ja kopan yläviistoon nostamista. Rattaina käytettynä, kuomut kiinnittyy näihin samoihin kiinnitysmekanismeihin.

Tuo kuvassa näkyvä musta muovinen käyrä-juttu, on kasausvaiheen lukitusmekanismi. Se lukitsee vaunujen metalliputket kasausvaiheessa yhteen, jolloin vaunujen nostaminen autoon helpottuu, kun voi nostaa vaan siitä ylemmästä metalliputkesta ja lukituksen myötä loppuvaunut nousee mukana.

Päälliset on täysin irroitettavat ja konepestävät.


Tässä näkyy vähän tota tavarakorin ahtautta. Tai tavarakorihan on iso, mutta suu aukko sinne on aika kapea, kun noi metalliputket rajoittaa sitä. Myös koppien ollessa paikallaan, pitää kumartua tosi alan, että koriin saa mitään laitettua.


Hyvin kulkee myös metsätiellä.


Työntöaisa säätyy viiteen(?) asentoon 180 asteen matkalla. Sen saa käännettyä pystyasentoon, jolloin vaunut mahtuu pienempään tilaan ja siitä pystyy säätämään myös työntökorkeutta. Kätevää eripituisille työntäjille. Tässä asennossa ollessaan työntöaisan päälle saa laitettua ostoskorin, joten sitäkään ei tarvitse kantaa.



Ylämäkeen työntäessä ovat aika raskaat, vaunuilla kun on itsessään painoa jo 15 kiloa plus sitten kaksi kuuden kilon pakettia kyydissä. Tossa yläpuolella olevassa ylämäessäkin sai kunnolla hien pintaan.. Innolla odotan siis niitä loskakelejä..

Juoksuvaunuina ovat ihan ok asfaltilla ja tasaisella. Ylämäessä ja hiekalla painoa on liikaa ja juoksuasento kärsii. Kävelylenkeillä oon kuitenkin tykännyt näistä kovasti!

Sadesuojahan näissä on sellainen muovinen, ja siitä en oikein tykkää. Ulkonäkö ei ole mikään kaunis ja en usko että se kovin hyvin hengittääkään.. Saa nähdä tuleeko syksyn aikana hankittua toisenlainen sadesuoja vaunuihin.


Rattaina nämä ei luonnollisesti ole olleet meillä vielä käytössä, mutta ainakin myyjä lupaili, että tilat on isot vanhemmallekin lapselle. Kolmeen vuoteen näissä on suositus, mutta kuulemma nelivuotiaskin mahtuu vielä hyvin jos painorajat ei tule vastaan. Istuimet on erilliset ja niitä erottaa seinä, mikä on hyvä, niin ei tule kiusattua veljeä. Vaunuissa on viisipistevaljaat joissa olkapehmusteet. Juuri eilen hankin näihin tuplien fb-kirpparilta lämpöpussit talveksi.

 Kuomu on ihan huippu kun se säätyy noin pitkälle. Saa hyvin suojattua lapset lumelta ja auringolta.


Selkänojan säätö on portaaton ja molemmille puolille erillinen. Täysin makaavasta asennosta täysin pystyyn.


Tuplina Bumbleridet on ihan huiput! Yksösten vaunuja en ole koittanut, mutta oon harkinnut niidenkin hankkimista jos käytettynä saisi. Yhtä poikaa kun ei viitsi kuljettaa tuplissa. Tosin eipä meillä vielä kauheasti ole tullut tarvettakaan mutta jatkossa saattaa tullakin. Ja mahdollisesti jos meille joskus se kolmas tulee niin harkitaan varmasti myös Bumblerideja muiden merkkien ohella.

Jos jotain unohdin kertoa niin kyselkää ihmeessä! Voin kuitenkin suositella näitä vaunuja ihan kaikille. Ainakin samanikäisille lapsille.