sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Britax Römer Kidfix leikki-ikäisellä


yhteistyössä JOLLYROOM

Nyt tulee kolmas osa lasten turvaistuimiin liittyen. Ensimmäinenhän löytyy täältä ja Justuksen turvaistuimesta kirjoitin vasta viime viikolla. Kaikki turvaistuimet on saatu Jollyroomilta ja tämäkin postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä heidän kanssaan. 

Isot pojat istuivat kumpainenkin Besafe izi combi isofix -istuimissa lähes nelivuotiaiksi. Kasperilla tuli istuimen painoraja vastaan viime talven lopulla, Rasmus mahtuisi painon perusteella vielä juuri ja juuri. Ahdasta alkoi kuitenkin tulla myös hänellä joten piti alkaa miettiä uusia istuimia. Myös pituusraja penkeissä täyttyi kesällä, kun kumpikin pojista oli jo yli 104cm. Nämä turvaistuinvalinnat on olleet mun mielestä vaikeimpia kaikissa lastentarvikehankinnoissa, ja näihin isojen istuimiinkin saatiin suttaantumaan tunteja vaikka kuinka paljon! 


Lopulta päädyttiin tähän Britax Römerin Kidfix II XP -istuimeen. Isoimmat vaikuttaneet syyt olivat isofix-kiinnitys, jalkojen välissä oleva turvavyönkiinnitin, jonka ansiosta istuin on nelipistevyökiinnitteinen, korkeat sivutömäyssuojat ja istuimen ympäri kulkeva muovituki. Kolme ensimmäistä syytä on varmastikin aika selviä, neljäs tarvinnee vähän selvennystä. Meillä oli keväällä isoilla pojilla toiset istuimet, joiden styroksisten reunasuojien ympärillä ei kulkenut muovisia tukia. Se mahdollistikin sen, että nojatessa istuimeen, styroksi osa otti herkästi osumaa. Toisesta istuimesta pään sivusuoja halkesikin jo, joten istuinhan on sitten käyttökelvoton. Tässä Kidfixissä tuota mahdollisuutta ei ole, sillä nuo valkoiset muoviosat menevät tosiaan styroksien ympärillä.


Nelipistevöiden ansiosta istuin tuntuu turvallisemmalta, kuin perus turvavyöistuin. Tuo haararemmi asettaa myös vyön juuri optimaaliselle korkeudelle, eikä lapsi pääse tahtomattaan tai tahallisesti valumaan vöiden ali. Penkin pehmusteet ovat mukavan pehmeät ja selkänoja hieman kalteva taaksepäin, joten nukahtaessakin lapsi saa niskalle hyvän tuen. Korkeussäätöä on ihan valtavasti, eikä pituusrajat ihan hetkessä tulekaan vastaan! Kankaat irtoavat helposti ja ne voi pestä, tämä ominaisuus on näillä kurakeleillä kyllä ihan huippu!

Tämä istuin on yksi turvallisimmista turvavyöistuimista markkinoilla. Syy on paitsi tuon haararemmin, myös tuon XP-PAD turvavyönohjaimen olkapäällä. Sen avulla turvavyö tulee juuri oikealle korkeudelle lapsen hartialle ja se ohjaa pois jopa 30% kaulan alueelle kohdistuvista voimista etutörmäyksessä (lähde BRITAX testit 2013). Istuin on asennettavissa joko isofixeillä tai turvavyöllä. Riippuen millainen kiinnitysjärjestelmä autosta löytyy.


Muotoilu sopii hyvin kasvavalle lapselle ja meillä ainakin lapset viihtyvät istuimissaan hyvin. Selkänoja on V-kirjaimen muotoinen, eli se levenee ylöspäin. Näin isompikin lapsi mahtuu penkkiin pitkään. Alkuun mietittiin kuinka nämä istuimet tulisi mahtumaan vierekkäin, meillähän Justus on yhdellä reunapaikalla ja pojat vierekkäin keski- ja toisella reunapaikalla. Vaikka autoss aonneksi olisi mahdollisuus laittaa toinen pojista vielä kolmanteen riviin, halusin että kaikki lapset mahtuisivat myös tähän keskimmäiselle riville. Istuimet ovat kiinni toisissaan, mutta ne mahtuvat! Toki tämä ei olisi mahdollista normaalileveässä autossa, vaan mahtuakseen penkit tarvitsevat kaksi täysleveää penkkiä vierekkäin, eli käytännössä tila-auton. (Meillä Volkswagen Touran 7-paikkaisena)

Me ollaan oltu kaikki tosi tyytyväisiä. Lapset toki ovat avainasemassa, hehän näissä istuvat, ja kumpainenkin on sanonut penkin tuntuvan mukavalta. Meille vanhemmille taas turvallisuuden lisäksi näkyy tuo toimivuus, joka tämän istuimen kohdalla näkyy eniten ehkä siinä, että vaikka penkki leveä onkin, saa turvavyöt helposti klikkailtua kiinni. Penkkien väliin jää kuitenkin se viisitoista senttiä. Eli vaikka istuin on ylhäältä tosi leveä, on se alhaalta riittävän kapea. 

torstai 12. lokakuuta 2017

Vauvan oma nurkka

Mä tossa yksi ilta hoksasin, etten ole blogissa julkaissut vauvan nukkumisnurkan kuvia lainkaan! Ylipäätään unijutuista on jäänyt kirjoittamatta ihan täysin. Jotkut ehkä muistaa, että tuplien ollessa vauvoja, he muuttivat omaan huoneeseensa nukkumaan kolmikuisina. Silloin mä en osannut heidän ääntelyssään nukkua yhtään vaan heräilin pienimpäänkin ääneen. Nyt mä en voisi kuvitella, että vauva nukkuisi yksin tai edes kolmisin isojen kanssa.

Justus nukkui aluksi moseksenkorissa meidän huoneen nurkassa. Pari kuisena siirrettiin hänet pinnasänkyyn, kun kori tuntui käyvän ahtaaksi. Vaikka Justus useimmiten nukkuukin sänkyssään, vetelee hän välillä myös unia mun kainalossa. Ei oikeastaan koskaan koko yötä, lukuunottamatta niitä muutamia ekoja öitä. Mutta joka yöstä hän tunnista viiteen tuntiin nukkuu mun vieressä. Vähän riippuen siitä, missä vaiheessa syö ja nukahdanko itse häntä syöttäessä.


Meillä on hyvin nukkuva vauva. Tai siis nyt tuntuisi mieli sanoa oli, sillä viime yöt on olleet ihan mahdotonta hulinointia, eikä hyvin nukkuvasta vauvasta ole tietoakaan. Mä kuitenkin toivon, että tämä on äkkiä ohi menävä vaihe, flunssaa, hampaita, hulinoita, sejasama, kunhan tää on vaan vaihe. Eli puhutaan siis hyvin nukkuvasta vauvasta!

Justuksen kanssa on pidetty tiukasti kiinni yön ja päivän eroista, jonka mä uskon auttaneen uniinkin. Öisin ei seurustella tai vaihdella vaippoja, vaan syödään jatketaan unia. Öisin Justus nukahtaa useimmiten tissille, tosin monesti vähän hätkähtää hereille kun häntä siirretään omaan sänkyyn. Useimmiten Justus syö 1-2 kertaa, joista toinen on myöhään aamuyöllä. Nyt tosiaan viime päivät onkin herännyt 4-8 kertaa, mutta ei siitä ainakaan vielä sen enempää. Hän käy yöunille kahdeksan ja yhdeksän välillä ja heräilee uuteen aamuun kuuden ja kahdeksan välillä. Jos kuudelta, aloittelee hän ekoja päiväunia jo kahdeksan jälkeen. 

Justuksen sänky on meidän sängyn päädyssä ja se on tuntunut nyt aika sopivalta etäisyydeltä. Enää en tosiaan häiriinny vauvan ääntelystä, tosin Justus onkin muutenkin rauhallisempi nukkuja kuin isot pojat. Nyt on tuntunut tärkeältä pitää hänet lähellä, sillä välillä yöllä tulee vaan tarve käydä kurkistamassa häntä ja kuuntelemassa hengitystään. Helpoin olisi pitää hänet sivuvaunussa mun vieressä, tuo lyhytkin matka omalta sängyn reunalta Justuksen sängylle tuntuu nimittäin hurjan pitkältä unen pöpperössä tallattuna. Meidän huoneessa vaan ei ole oikein mahdollista sijoittaa sänkyä mun viereen, joten ollaan tyydytty tähän.


Ekasta tukkoisuudestaan/nuhastaan alkaen Justus on nukkunut sängyn pääty nostettuna. Tämä on ollut mun mielestä hyvä ratkaisu myös siksi, että Justus puklaili alkuun paljon. Jotenkin helpotti omaa mielenrauhaa tietää, ettei hän ollut täysmakaavassa asennossa nukkuessaan. Nytkun taas on jokin pikkuflunssa menossa, on päätyä nostettu yhdellä palikalla lisää. Noita palikoita on siis kolme ja niitä voi pitää yhdessä tai erikseen. Ihan superloistava keksintö!

Justuksen sänky on sama, joka Rasmuksella oli vauvana, välissä siinä on nukkunut lasten serkku ja nyt se on tehnyt taas paluun meille. Taattua Ikea-laatua. Vähän reunoissa on serkku-tytön hampaanjälkiä, mutta eihän se menoa haittaa! Reunapehmusteena on Ikeaa myös, toi pehmuste onkin kätevä, sillä se on yhdistetty pohjakankaalla. Eli alla on kangas, joka yhdistää reunapehmusteen alareunat yhteen. Patjana on Lastentarvikkeesta ostettu Trold ja Emman kosteussuojan päällä vielä Ikean petari. Lakanoissa oon suosinut aina niitä Ikean kuminauhareunallisia lakanoita, ne on vaan niin mahdottoman toimivia ja helppoja! Käytetään niitä myös omassa sängyssä. 



Tutti. Jepjep, meillä syödään tuttia. Onneksi. Annoin tutin Justukselle ekaa kertaa jo synnärillä kun imemisen tarve oli niin mahdoton ja mun oli vaan saatava pari tuntia unta itsekin. Se ei onneksi häirinnyt imuotetta ja imetystä ja nyt tutti onkin aika ehdoton apulainen nukkumaankäydessä. Jossain vaiheessa se pullahtaa ulos suusta, mutta nukahtaessa Justus tykkää sitä lutkuttaa. Toinen tärkeä apulainen nukahtamisessa on rätti, mitä enemmän se haisee maidolta sen parempi. Monesti Justus nyhjää sen kanssa, hinkkaa naamaansa siihen ja vetää sen naamalleen. Se kai tuo hänelle turvaa 💕

maanantai 9. lokakuuta 2017

Luovuttaisinko maitoani?

Mun äidinmaidonluovutus päättyi aika tasan kuukausi sitten. Tarkemmin en olekaan luovuttamisistani täällä kertonut, mutta nyt ajattelin omistaa kokonaisen postauksen sille. Olihan tuo kaikenkaikkiaan lähes neljän kuukauden matka ja varsin tärkeä sellainen 💕





Mun siskoni luovutti omaa maitoaan pari vuotta sitten omasta vauvastaan. Mä muistan jo silloin sanoneeni hänelle, etten luultavasti itse jaksaisi tai ehtisi, vaikka kuinka tärkeää tuo luovuttaminen onkin. Siskoni mainitsi äidinmaidonluovutuksen paristi Justuksenkin odotusaikana ja mä kuittasin sen aina sillä, etten jaksa taas lähteä siihen pumppausrumbaan. Isojen poikien imetyshän kariutui osittain juuri siihen. Kun en vaan jaksanut enää pumpata imetysten perään.

Justuksen imetys on ollut mulle tosi tärkeää, eniten ehkä juuri tuon kaksosten epäonnistuneen imetyskokemuksen vuoksi. Mä halusin onnistua imetyksessä edes tämän yhden kerran. Jotenkin olin itse muodostanut siitä jonkinasteisen äitiyden mittarin. Yleisesti ottaen en ajattele, että imetys millään tavalla mittaa äitiyttä. En mä ajattele toisten äitien kohdalla, että joku olisi parempi tai huonompi riippuen tavasta tarjota vauvalleen ravinto. Mutta itseäni mä arvotin sillä, saisinko imetystä onnistumaan. Sitä en tiedä oliko se järkevää, ei ehkä, olihan se alkuun aikamoinen stressinaihe. Mutta toisaalta hyvä niin, koska tuon pakottavan imetystarpeen vuoksi mä myös osittain koen, että imetys lähti hyvin käyntiin. Tuon pakottavan tarpeen vuoksi Justus käytännössä asui alkuun tissillä ja tuon tarpeen vuoksi mä imetin alkuun, vaikka sattui ja toinen nänni oli ihan verillä. Mutta siitä se lähti.

Eka kuukausi olikin meidän kohdalla vielä ihan harjoittelua. Maidon noustua se tuli suihkuten ja Justuksella oli selvästi haasteita ehtiä syödä sitä. Rintakumin kanssa suihkuaminen oli vähäisempää, mutta silläkin maito tuli kumista yli. Mä aloin pumpata etumaitoja pois toisesta toisesta tissistä, jotta vauvan olisi helpompi syödä. Tää olikin tosi hyvä keino. Sain kasvatettua meidän pakastimen maitovarastoja ja Justus sai syödä hotkimatta ja rauhassa. Huomasin, että maitomäärät alkoivat nousta, Justus nimittäin alkoi tyytyä vain yhteen tissiin. Pikkuhiljaa suihkuaminenkin väheni, tai Justus tottui siihen. 

Kun Justus oli reilun kuukauden, mulla oli tapana pumpata yhdestä tissistä etumaito pois ja antaa vauvan vasta sitten syödä. Vauvan syötyä tyhjensin toisenkin tissin pumppaamalla. Aloin miettiä, että jos kerran pumppailen tässä joka tapauksessa ja meidän pakastin on jo nyt ääriään myöten täynnä, pitäisiköhän tätä luovuttaa enemmän tarvitseville. Olin jo huomannut, ettei pumppaaminen ihan mahdottomasti vienyt edes aikaa, tai veihän se jonkin verran, mutta jos joka tapauksessa pumppaan, niin miksi en tekisi sitä luovutusohjeiden mukaan.

Justus oli kuusiviikkoinen kun soitin Päijät- Hämeen keskussairaalan äidinmaitokeskukseen ja tiedustelin mahdollisuutta ruveta luovuttajaksi. Sovittiin sairaanhoitajan kanssa, että tulisin seuraavana maanantaina käymään, saisin lainaan pumpun ja maitopulloja ja mun maitoni ja vereni testattaisiin. Maidon puhtaus tarkistettiin ja mun verestä tarkistettiin ettei mulla olisi mitään luovutusta estäviä sairauksia. Mitään ei löytynyt ja maitokin oli laadultaan hyvää. Luovutus alkoi.

Lahdessa luovutus on tehty helpoksi, ja pumpatut maidot voi kotona pakastaa ja maitoauto hakee ne 1-4 viikon välein kotoa. Mä sovin maitonoudot sen mukaan, miten luovutuspulloja riitti. Alkuun maitoa tuli 2dl vuorokaudessa ylimääräistä, mutta jo parin viikon luovutuksen jälkeen huomasin pumppailevani helpostikin viittä desiä. Sähkökäyttöinen pumppu seisoi olkkarin nurkassa koko tuon neljän kuukauden ajan. Pumppasin yhden tissin aina aamulla ennen Justuksen heräämistä ja toisen tissin alkuillasta. Varmistin aina, että vauva sai omansa ennen kuin pumppasin maitoa pois. Yleensä vaihtelin tissejä joita pumppasin. JOs olin syöttänyt Justusta oikeasta ennen ekaa pumppausta, pumppasin vasenta ja annoin Justukselle taas oikeasta hänen herättyä. Päivän aikana säästelin sitä pumpattua tissiä, enkä syöttänyt siitä kuin kerran, jotta se olisi taas täynnä maitoa iltapumppauksella. Ja joo, olihan mulla hieman lehmäfiilis, mutta yritin muistaa aina sen olon tullessa, kuinka tärkeää työtä tein. Tarjosin parasta ravintoa paitsi omalle vauvalle, mutta luovutin sitä myös toisille. Jotenkin tämä oli myös eheyttävä kokemus sen kaksosten epäonnistuneen imetyskokemuksen jälkeen.

Tää tekniikka toimi kivasti. Kertaakaan mulla ei ollut sellainen olo, että Justus jäisi ilman. Hän kyllä piti puolensa ja koska kasvu oli niin huikeaa, ei oikein ollut syytä lopettaa luovuttamista. Varmasti jos Justuksen paino ei olisi noussut normaalisti, olisi ollut pakko miettiä muita vaihtoehtoja. 

Maidonluovutuksessa työläimmäksi koin sen puhtaudesta huolehtimisen ja pumpun sterilisoinnin. Omaa vauvaa imettäessä ei tule pestyä tissiä ja käsiä aina imetysten välissä, mutta maitoa luovuttaess aoli tärkeää tehdä pumppaukset aina puhtain käsin ja puhtaasta rinnasta. Pullot joihin pumpattiin tulivat valmiiksi steriileissä pusseissa, mutta pumppausvälineet mun piti itse keitellä säännöllisesti. Alkuun tääkin oli kauhean työlästä, mutta lopulta loin systeemin, että käytin yhtä pumppusuutinta aina päivän, huuhtelin sitä vaan pumppausten välissä. Mulla oli neljä settiä joita kierrätin. Eli neljän päivän välein keitin kaikki pumppusetit ja ne olivat sitten aina tarpeen mukaan käytettävissä. 



Tälleen luettuna, maidonluovutus voi kuulostaa kauhean rankalta. Mutta ei se tosiaan ollut. PUmppauksissa meni ehkä se 10 min kerraööaan, sillä tuo sähköpumppu oli ihan supertehokas. Luovutetusta maidosta makettu korvauskin kannustaa luovuttamiseen, tai ainakin siihen, että sen eteen voi nähdä vähän vaivaa. Isoin palkinto luovuttamisessa tietysti on, että näin saadaan tuota valkoista kultaa niille kaikkein pienimmille vauvoille, joiden oman äidin maito ei ehkä ole vielä noussut tai sitä ei muista syistä ole. Niinä päivinä, kun en olisi jaksanut, mietin niitä keskoskaapeissa olevia pieniä ihmisentaimia. Niille tuo mun maitoni oli ihan lottovoitto. Sen avulla he vahvistuisi ja pääsisi pois niistä kaapeista. Jos mä pystyn, niin miksipä ei?

Nyt tuo neljä kuukautta maidon luovuttamista on jo takanapäin ja mä olen tosi ylpeä itsestäni, että lähdin siihen. En asettanut itselleni mitän odotuksia, pumppaan sen mitä pumppaan ja niin kauan kuin pumppaan. Lopulta pumppasinkin lähes neljä kuukautta, aina siihen saakka kun Justus täytti viisikuukautta. Kaikkiaan mun maitoja annettiin pikkukeskosille 35kg, eli 35 litraa. Se on muuten ihan pirusti maitoa se!

Korvaus, jonka tuosta työstä sain, meni uusiin imetysvaatteisiin ja meidän olohuoneen divaaniin. Tuntui kivalta hankkia jotain ihan koskreettista, tuossa divaanissa loikoillessa mä aina muistan, että se on maksettu mun tissimaidolla. Ha! :D

Postauksen otsikkoon ei voi muuta sanoa kuin että luovuta! Kokeile! Eihän se ota jos ei annakaan. Useimmiten maitomääriä saa kasvatettua aika helposti pumppaamalla. Juuri viime viikolla törmäsin uutiseen, jonka mukaan Jyväskylässä on pula äidinmaidosta. Eli jos ole jyväskyläläinen pikkuvauvan äiti, entäs jos luovuttaisitkin maitojasi äidinmaitokeskukselle? Tai jos et itse pysty, vinkkaa kavereillesi tästä! Ehkä joku pystyy, ja saadaan niille pienille sinne teho-osastolle luonnonomaa superfoodia! Luovuttamisen voi aloittaa, jos omasta synnytyksestä on kulunut alle kaksi kuukautta. Eli vauvan ensipäivinä tätä ei tarvitse päättää.

Laitetaanko hyvä kiertämään?

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Britax Römer Dualfix vauvalla


yhteistyössä JOLLYROOM

Muistatte ehkä, kun pari viikkoa sitten kerroin meidän lasten uusista turvaistuimista ja lupailin tarkempaa käyttökokemusta ja esittelyä myöhemmin. Nyt onkin sen postauksen aika, ja esimmäisenä esittelyssä on vauvan käytössä oleva Dualfix-istuin. Tämä postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Jollyroomin kanssa, aivan kuten edellinenkin.


Justus oli jo syntyessään iso ja sama kasvuvauhti on jatkunut täällä mahan ulkopuolellakin. Viimeisimmän neuvolan mukaan poika on hieman vajaa yhdeksän kiloinen ja 68 senttiä pitkä. Kaukalo joka meillä oli hänelle käytössä menisi kyllä mittojen puolesta, mutta Justus ei ole siinä enää aikoihin viihtynyt. On aina haluttu turvata lapsille matkustusmukavuus autossa, jotta matkat sujuisi mukavammin. Isot lapsethan ovat olleet aina helppoja matkustajia siinä suhteessa, että he ovat aina viihtyneet turvaistuimissaan. Mä uskon, että tämä johtuu turvaistuinten mukavasta muotoilusta.

Muotoilun lisäksi turvallisuus on ihan ehdoton ykkösprioriteetti turvaistuinvalinnassa. Niinkuin se on varmaan ihan jokaisella vanhemmalla. Mulle alle nelivuotiaan matkustaminen selkä menosuuntaan on oikeastaan se ainoa vaihtoehto. Justuksellekin kun lähdettiin turvaistuimia etsimään, ei edes harkittu muuta vaihtoehtoa. Isoimpana tekijänä tässä on Suomen liikenneturvan suositukset, sekä tutkimustulokset siitä, kuinka toisinpäin matkustaminen lisää kaulan- ja niskan alueelle kohdistuvan kuormitusta kolaritilanteessa. 

Turvallisuuden ja mukavuuden lisäksi haettiin asennuksen helppoutta. Isojen poikien kohdalla oli tullut jo todettua, että heidät nostettiin istuimiin aika pitkään ja se oli välillä tosi haastavaa. Nyt kartoitettiinkin istuimia, joita saisi käännettyä ovelle päin, jotta lapsen asettaminen ja kiinnittäminen istuimeen olisi helpompaa. Isofix-kiinnitys oli ihan ehdoton paitsi turvallisuuden myös helppouden näkökulmasta. 

Istuimelta haettiin myös muuntautumiskykyä. Sen tulisi toimia nyt puolivuotiaalla, mutta myös taaperolla. Matkustusasento pitäisi olla riittävän makaava, jotta vauvan olisi hyvä ja turvallista matkustaa. Mutta se tulisi saada myös pystympään asentoon, jotta isompikin lapsi viihtyisi siinä.


Valinnassa päädyttiin lopulta Britax Dualfixiin, jonka ulkomuotokin kielii turvallisuudesta. MAinitsin tuossa edellisessä postauksessa, että turvaistuin näyttääkin munankuorelta, jonka sisällä meidän vauva on hyvässä turvassa. Istuin on iso, joka osaltaan saa mut uskomaan, että kolaritilanteessa se myös suojaa hyvin. Sivutörmäyssuojat tulevat pitkälle ja ne tuntuvat vahvoilta. Lapsen vöiden kiristäminen on myös helppoa ja sujuvaa noiden muotoutuvien olkapehmusteiden vuoksi. 

Täytyy sanoa, että istuimen asennus autoon on tehty tosi helpoksi. Indikaattorit näyttävät vihreää, kun tukijalka ja isofixit ovat oikein. Isofixeistä kuuluu klik-ääni, ja sensori näyttää vihreää. Irrotus on yhtä helppoa kuin kiinnitys. Istuinta pystyy säätämään kolmeen eri asentoon, kuvissa istuin on keskiasennossa. Justus matkustaa useimmiten siinä makaavimmassa ja on ainakin vielä viihtynyt hyvin. Britaxin sivuilta löytyy tosi hyvä esittelyvideo, jossa meillekin selvisi, että istuimessa tosiaan olisi tuo yksi ääriasento!

Istuin tosiaan kääntyy 360 astetta ja se on mahdollista samoilla kiinnityksillä laittaa joko kasvot tai selkä menosuuntaan. Tämä on toki hyvä ominaisuus, mutta kuten Jollyroomkin suosittaa, tulisi lasta kuljettaa selkä menosuuntaan 4-5 vuotiaaksi. Luultavasti istuimen painoraja tulee täyteen ennen kuin tulee tarpeelliseksi kääntää Justusta. 


Turvaistuin on saanut useita laatusertifikaatteja ja menestynyt hyvin turvallisuustesteissä. Se on mm. valittu parhaaksi lastenistuimeksi vuonna 2016. Palkinnot on kieltämättä hieno juttu, ja luo varmuutta valintaan, mutta parasta tässä istuimessa on ehdottomasti toimivuus. Lapsi viihtyy, hänet on helppo laittaa siihen, asennus on helppoa ja vyöt saa helposti kireälle. Asentoakin saa vaihdeltua kätevästi yhdellä kädellä vaikka lapsen nukkuessa.

Britax römer Dualfix -istuinta saa nyt tilattua Jollyroomilta lähes kahdensadan alennuksella, aika kiva alennusprosentti siis näinkin isolle hankinnalle! 

Ja mitä tulee noihin pituus- ja painorajoihin, jotka ainakin itseäni aina istuimissa kiinnostaa, on tämän penkin painoraja 18 kiloa. Se kuulostaa toki vähältä, mutta vertailuna, meidän 4.5 vuotiaat painavat nyt 17 kiloa. Eli painon puolesta penkkiin kyllä mahtuu. Haastetta tulee pituudesta, sillä nytkun kokeiltiin Kasperia, meidän pidempää poikaa istuimeen, tuli hänen päänsä penkin yli. Jalkojen koukussa oleminenhan ei turvaistuimissa haittaa mitään, se on jopa parempi niin, kuin tikkusuorina. Usein lapsi myös viihtyy paremmin saadessaan jalat koukkuun. Varsinaista pituusrajaa istuimelta ei löytynyt, mutta sehän täyttyy jos lapsen pää tulee yli penkin yläreunasta. Kasper on pituudeltaan 110cm eli vähän lyhyempänä olisi mahtunut tähän istuimeen nelivuotiaaksi, selkä menosuuntaan.

tiistai 3. lokakuuta 2017

HEI HEI SYYSKUU !

Hitsit, tein viime vuoden näitä joka kuukaudesta, ainakin melkein, ja nyt tänä vuonna olen vähän ikävöinyt näitä kuukausipostauksia. Jotenkin en osaa ilman näitä koirjoitella ihan peruskuulumisia, ja sitten tuntuu että ne jää ihan kertomatta. Että katsotaan, jos vaikka nämä ottaisi takaisin valikoimiin! Mitäs te tykkäätte? Kuukausikuulumiset vai ei?

 Syyskuu alkoi meidän nuorimmaisen neuvolalla. Isojen kerhot oli jo alkaneet, joten ekaa kertaa päästiin neuvolaan ihan kaksin Justuksen kanssa. Mikä siis ihanaa sekin, sillä nyt pystyin keskittyä ihan vaan neuvolakäyntiin. Justuksella kaikki sujuu tosi kivasti. Hän kasvaa pääasiass aäidinmaidolla ja hienosti kasvaakin. Painoa oli piirun verran alle 9kg ja pituuttakin pari senttiä vajaa 70cm. +1 käyrää mennään, ihan niinkuin isotkin pojat tuon ikäisinä. Justuksen käsi jäi synnytyksessä vähän jumiin, tai joku naksahdus siitä kätilön mukaan kuului, ja pari päivää se olikin ihan violetti. Solisluu oli kuitenkin kunnossa eikä se ole koskaan aristanut, mutta nyt olen ollut huomaavina ettei Justus käytä sitä kättä. Neukkutäti sitä seuraili, mutta arveli sen johtuvan vain siitä, että toinen puoli on Justuksella vähän vahvempi. Seuraillaan. Otettiin normaalit rokutusohjelman rokotteet, joista ei onneksi oiretta tullut.

Joku ruokakärpänen kai puraisi ja leivoin syyskuussa ylipäätään normaalia enemmän. Mustikkapiirakka, jonka ohjeen jaoin blogiinkin, leivoin Justuksen nimipäiville. 

Syyskuussa meidän pihat myöskin muokattiin loppuun, samaan aikaa kun naapuritonttia myllättiin. VIikon verran pihoilla oli kaivuri, joka tietysti poikien mielestä oli huipuinta ikinä. Useasti käytiin sitä ihastelemassa. Kahvi oli taas päivän sana yhden rikkinäisen yön jälkeen. Kahvi on muutenkin ollut jotenkin vähän turhan isossa asemassa mun arjessani. Pitäisi ehkä hieman vähentää taas..

Junaradat. NÄitä rakennetaan meillä melkein päivittäin. Mä olen niihin itse ihan koukussa, on huippua tehdä erilaisia risteyksiä ja mutkittelevia ratoja, plus että pojat viihtyy tän leikin parissa piiiitkääään. Ja Justus, hänestä on ihana seurata radalla puksuttavaa junaa.

Rasmuksen kanssa vietettiin vähän laatuaikaa kaksin kaupassakäynnin merkeissä. Tehdään tosi usein näin, että jaetaan vähän lapsia vain yhden aikuisen seuraan, jotta hekin saavat vähän spessuaikaa. Tuntuu, että lapset nauttivat tästä ihan valtavasti!

 Kerho tosiaan alkoi isoilla elokuun lopulla ja me oikeastaan aina taitetaan nuo matkat kävellen ja pyörillä. POjat pyöräilee tai potkuttelee ja mä kävelen Justusta vaunuissa työntäen. Toi on kiva tapa saada vähän hyötyliikuntaa paitsi itselle myös lapsille. Oonkin päättynyt, että autolla voidaan mennä vain ja ainoastaan vesisateella. Katotaan kuin käy!

Blogissa mietin lasten harrastuskuvioita ja Justus aloitteli syöttötuolissa istumisharjoituksia. Maisteltiin kiinteitä, mutte tuntui ettei vauvaa oikein kiinnostanut, joten ei jaksettu väkisin. Paremmalla hetkellä sitten uusiksi.
Kerhoajoista otin kaiken irti. Justuksen nukkuessa tein joko rästikotijuttuja tai sitten vaan olin. Aika monesti join aamun toiset kahvit ja lueskelin tai katselin Netflixixtä sarjoja. Syyskuuss aonkin tullut syötyä suklaata ihan liikaa, niinkuin tuo yksi kuva kertookin. Olen koukuttunut siihen maraboun Japp-suklaaseen, ja valehtelematta sitä hujahtaa levyllinen ihan hetkessä. Ei se kumma ole, että vyötärö on edelleen kadoksissa.

Ja Mukikakkuja me tehtiin lasten kanssa myös useampi välipalaksi. Paristi ihan sokerisina ja muutamasti makeutettiin banaanilla ja hunjalla. Aika herkkua niinkin, muttei silti ole aidon voittanutta!

Ja iiks! Me käytiin lintsillä! Käytiin tutustumassa Vaunuaittaan yksi lauantai ja ostamassa sieltä Justukselle vaunut. Samalla kyläiltiin mun siskolla Vantaalla, shoppailtiin JUmbossa ja vietettiin ilta Lintsillä. POjat oli tietysti ihan pähkinöinä ilmaislaitteista, aika pelottomasti kiersivät ne kaikki. Ja me aikuiset otettiin pari kertalippua jokaiselle ja käytiin muutamassa laitteessa. Puuvuoristorata on kyllä mun suosikkini. Siinä vaan on sitä jotain!

 Mun ystävä otti pojista veljeskuvia ja niitä jaoinkin useamman paitsi instaan myös tänne blogiin. Samalla kirjoitin veljeydestä ja sisarussuhteista ylipäätään. On ihan huippua, että lapset saavat kasvaa tämmöisessä sisarusparvessa. Katsokaa nyt, mitä söpöläisiä he ovat! Isot näyttää jotenkin niin isoilta <3 Sonialla on itsellään viisi poikaa, joten aika taidokkaasti hän pyöritteli meidänkin pojat pikkusormensa ympärille ja pojat totteli häntä jokaisessa asennossa. Photography Lumo löytyy FBstä, jos etsitte Lahdesta kuvaajaa!
Jotain ihmeen uhmakiukkujuttujakin alkoi tulla taas enemmän hyvinkin rauhallisen kesän jälkeen. Erityisesti Rasmus tuntuu tietävän miten saa mut kiuhumaan, ja hän kyllä käyttää sitä oikein kunnolla hyväkseen. Mun yöpöydän taulu kuvaakin aika täydellisesti mun muutamien tällaisten hetkien jälkimaininkeja. BREATHE....

 Olin päättänyt etten hanki lapsille pahemmin vaatteita nyt tässä kuussa, mutta ku nnäin nuo Papun uusimmat polvipaikka legginsit, en vaan voinut sanoa ei. Tuo sävy vaan jotenkin uppoaa muhun. Sama juttu kävi tuossa Rasmuksen Noshin jumppiksessa, hän kun oli kadehtinyt Kasperin Nosh-merirosvopaitaa jo kuukausia, joten en vaan voinut olla huutamatta tätä Noshin fb-kirpulta meille. Rasmus käyttäisi tätä koko ajan, enkä ihmettele, toi on niin pehmoista kangasta!

Oltiin taas vaihteeksi tapaturmapäivystyksessä tuon esikoisemme kanssa, hän kun onnistui raivoamaan niin, että sai aivotärähdyksen. Eihän tuo kovin epänormaalia ole Rasmukselle, mutta kun iltapäivällä en meinannut häntä saada sohvalta hereille, oli pakko käydä tarkistamass apojan kunto. Kaikki kunnossa, mutta olin jälleen iloinen vakuutuksesta. Terveyshelpin avulla meidän ei tarvinnut edes maksaa, vaan vakuutusyhtiö hoito maksun suoraan Mehiläiseen. Peukku tälle palvelulle!

Ja justus, tuo meidän ihana hymypoika ol iinnoissaan syöttötuolistaan. Hän istuu siinä niin ylpeänä ja tosi hienosti jo!

Pari kertaa saatiin meidän takkaakin lämmittää, sen verran viileäksi ulkona meni. Kovin montaa pesällistä ei kuitenkaan pysty, sillä meillä tulee äkkiä tosi lämmin! Takka on varaava, joten se auttaa kivasti lämmityksessä. Varsinkin talvella. Mun on muuten pitänyt kirjoittaa sen edellisen kotipostauksen jälkeen tuosta meidän lämmitysmuodosta, siitä kun tosi vähän löytyy tietoa mistään. Mun pitää kylläkin varmaan ensin jutella vähän tuon lämmityslaitteiston tekijän kanssa, että tiedän sitten mistä puhun.. Ei meinaan ole vahvinta alaa tää!

Syyskuuss akäytiin Tampereella kyläilemässä ja Ikeassa tietty. Tällä kertaa vaan testailtiin sohvaa ja syötiin. En ehkä ole koskaan lähtenyt Ikeasta niin vähin käsin! 

Kirjoitin myös lasten uusista turvaistuimista , jotka he saivat Jollyroomista. Tällä viikolla tulossa postausta niistä vielä tarkemmin, mutta jo noilla testeillä tykkäsin kovin. Ja Jutsus tykkäsi. Hän kun ei oikein kaukalossa ole koskaan viihtynyt!

 Syyskuussa oli joku pesänrakennusvietti myös ja siivottiin lasten kanssa tosi monena päivänä. Järkkäilin myös meidän kaappeja, ja nyt pitäisikin varailla kirppispöytää pieneksi menneille vaatteille ja turhille tavaroille. Osan jo myinkin fb-kirpuilla pois, varsinkin tää Lahden paikalliskirppis on tosi kätevä!

Syyskuussa tehtiin myös tosi paljon kasvisruokaa, mikä oli aika huippua. Varsinkin siis se, että sain niistä jopa maistuvia ja herkullisia. Pikkuhiljaa mä selvästi alan kehittyä tässä! Lihattomaan lokakuuhun ei ihan lähdetty, vaikka sitäkin vähän harkitsin. Mutta ainakin vähälihaisempi lokakuu meillä nyt on käynnissä!

Ja taas kahvuikuvia. Toi New York -kahvi on muuten mun uusin suosikkini. Löi laudalta jopa ikisuosikkini, suklaakahvin.

 Yksi ikuisuusprojekti, nimittäin työhuoneen sisustus saatettiin sekin päätökseen ku nhankin sinne aika täydellisen hyllyn seinälle. Mä haaveilen vielä kunnollisesta pöydästä, mutta sen hankinta menee varmaan ensi vuoteen. Apua! Vuosi päättyy just!

Ja callunat, ne pääse koristamaan meidän etuovelle. Aika täydellisen sävyisiä muuten ovat!

Yhden aamun vitamiinicoctail onkin tuossa. Omega kolmosten syömisestä kerroinkin yhteistyökamppiksen muodossa, mutta sen lisäksi lapset syö d-vitamiinia, maitohappobakteereja ja monivitamiinia. D:tä noiss aon kaikissa, että luulisi ainakin tulevan riittävä annos!


No ne rakkauslegginsit saapui lopulta ihmeen pitkän toimituksen päätteeksi. Olen näköjään taas vaihteeksi juonut kahvia. Kirjoittanut siististä kodista ja siitä, onko se lapsiperheissä ylipäätään mahdollista.

Puristellut ihastuksissani noita Justuksen makkarareisiä, vauvaläski on niin mahdottoman söpöä!

Miehen vanhemmat olivat meillä kylässä pari yötä, jonka aikana pihoja saatiin taas eteenpäin. Mä kävin ripsihuollossa ottamass avähän omaa aikaa ja pyörittiin kauppakeskus Karisman Babydayssa, jota tuo ilmapallokin on. Tunnustetaanpa samalla väriäkin, tiesittekö että DNA on mun työnantajani?

 Takkatuli. Miten ihanalta se näyttääkään varsinkin tuosta divaanista ihailtuna. Ollaan parina iltana mieheni kanssa kumpikin pötkötelty siinä ja katsottu telkkaa tai oltu vaan. Ne on niitä meidän arjen parisuhdehetkiä, olla siinä vaan ihan kaikessa rauhassa lähekkäin.

Kirjoitin raskausarvista ja tuosta ihmelaitteesta, pitäisikin ottaa uusi testijakso sitä! Niin, ja mun ihanat talvikenkänikin saapui, kuten tekivät myös Justuksen vaunut. Nyt on reilu viikko ajeltu ja testailtu ja voihan kun olen ihastuksissani noista!

Kukkia. Mun on melkein joka perjantai saatava kukkia pöydälle. Varsinkin nuo ruokakaupan halppisneilikat on meillä tykättyjä, ne kun kestävät helposti sen pari viikkoa hyvinä. Myös tuo Justuksen lelukaari on ollut oikea superostos, Justus on nimittäin ihan ihastuksissaan siitä, ja viihtyy sen alla pitkiäkin aikoja. En voisi kuvitella, että noin yksikertainen juttu kiinnostaa niin kovin!

Syliä on myös tankattu täällä paljon. Justuksella on varmaan jokin tihenimun kausi, sillä hän kävisi jatkuvasti tissillä tai kiehnäisi sylissä muuten vaan. Myös päiväunet ovat lyhentyneet totutusta kolmesta tunnista tuntiin kerrallaan. Ja se on selvästi liian vähän, sillä vauva on kiukkuinen kuin pieni ampiainen. Vai oisko ne sittenkin ne hampaat? Yöt menee onneksi hyvin edelleen. *koputetaan puuta..

Pihajuttuja tehtiin taas ja nyt oikeastaan puuttuu vaan kulkureiteiltä kivituhka ja yhdestä istutusaltaasta istutukset ja koristekate. PIkkuhiljaa pikkuhiljaa!


Viime perjantai oli meillä isojen kanssa shoppailupäivä, käytiin hakemassa sukkatäydennystä ja ostettiin Justukselle vähän uusia vaatteita seuraavassa koossa. Ja hitto kun mulla menikin sitten lopulta noihin isoihin hermot, kun molemmat riehui vaan ihan mahdottomina. Ja sitten koko loppupäivä perjantaina meni muutenkin ihan plörinäksi, kun alkoi ärsyttää kaikki muukn ja hypättiin Justuksen kanss avielä ihan väärään bussiin. Mulle tuli sitten vähän sellainen extembore 3km lenkki vetäistyä kun ärsytyspäissäni sitten juoksin vaunujen kanssa kotiin. Kaupasta ostettu suklaalevy ja lasillinen viiniä onneksi helpotti. No vähän. Mutta voi ihme kun noi lapset osa olla välillä niin kamalia!

Niin ja sitten oli vauvan päivä. Miten mun vauva on ollut joskus noin pieni ja miten se on niin hetkessä voinut kasvaa niin isoksi ja taitavaksi? Tätä ne kai kaikki muutkin äidit aina päivittelee. Mutta silti. Miten aika voi mennä näin vauhdilla?!

Siinä taas yksi perjantaipuska, joka sekin tietysti vähän laannutti mun ketutusta. Värit on aika ihanat!

Lasten vaatteistakin kirjoitin yhteistyössä Kiddexin ja Jollyroomin kanssa. Justus on kyllä ihan tuossa kuvassa. Miten se voikaan olla noin valloittava vauva?

Nyt ollaankin sitten jo lokakuun puolella, ja mun vauvani täyttää puoli vuotta! Saapi nähdä mitä muuta kivaa lokakuu tuo tullessaan! 


maanantai 2. lokakuuta 2017

#yllätysraskaus

Te jotka pitkään mukana olette olleet, muistatte ehkä että olen aiemminkin kertonut, ettei raskautuminen tai lastensaaminen ole ollut meille itsestäänselvää. Mun omaa taustaani PCOn , eli monirakkulaisten munasarjojen kanssa, voi lukea tarkemmin täältä. Lyhykäisyydessään, mulla todettiin parikymppisenä monirakkulaiset munasarjat, joten tiesin jo silloin, ettei raskaus välttämättä onnistuisi itsestään, ainakaan kovin helposti.

Parikymppisenä lapset ei tietysti olleet siinä hetkessä mielessä tai mitenkään yrityksen alla. Toki tiesin ja tiedettiin molemmat, että haluttaisiin lapset nuorina. Heti kun elämäntilanne ne vaan sallisi. Lääkäri kertoi mulle jo samantien, että sitten kun raskautua haluaisin, mun kannattaisi luultavasti aloittaa heti terolut ja clomifen kuurit. Terolut-kuurin tarkoitus oli säännöllistää kuukautiset, sitä olinkin käyttänyt aiemminkin, joten tiedossa oli, että se mulla toimi. Terolut itsessään ei kuitenkaan minulla auttanut siihen ongelmaan joka raskautta eniten esti, eli monirakkulaisiin munasarjoihin.

Monirakkulaiset munasarjat tarkoittavat sitä, että munasarjoissa munarakkuloita on useita. Normaalistihan toiseen munasarjaan tulee kerran kuukaudessa yksi munasolu, joka kasvaa ja lopulta irtoaa lähtien kohti kohtua. Mulla niitä munasoluja oli munasarjoissa useita, helminauhana eikä niistä yksikään kasvanut ylitse muiden. Ovulaatioita ja menkkoja tuli muutama vuodessa. 

Clomifenin tarkoitus taas oli kypsyttää munasolua ja saada se kasvamaan ja irtoamaan. Lääkäri oli mun kohdallani varma, että puolessa vuodessa olisin raskaana, jos en, pidettäisiin puolen vuoden tauko, jotta kroppa saisi palautua.

No, kuten tarina sitten lopulta kertookin, toisesta kierrosta alkoi raskaus ja sen seurauksena meille syntyi kesäkuussa 2013 Rasmus ja Kasper. Koska toinen raskaus heti perään ei ollut suunnitelmissa, aloitettiin ehkäisy e-pillereillä.

© HELIA PHOTOGRAPHY
© HELIA PHOTOGRAPHY
© HELIA PHOTOGRAPHY

Söin noita e-pillereitä pari vuotta, jonka aikana kävin kertaalleen tuolla lääkärilläni. Hän kertoi, että munasarjani olivat edelleen pco-tyyppiset, mutta livemmin kuin edellisellä kerralla. Hän kertoi, että mikäli kuukautiseni säännöllistyvät, olisi jossain vaiheessa luomuvauvakin täysin mahdollinen. Silloin vauva ei ollut suunnitelmissa, mutten halunnut hormonaalista ehkäisyäkään käyttää. Koin tolloin, että kroppani yritti kertoa mulle, ettei hormonit olisi mulle hyväksi. Halusin myös nähdä, toimisiko kroppani miten ilman hormonien säännöllistävää vaikutusta.

Useinhan raskaus "parantaa" PCOn kuten ilmeisesti mun kohdallani oli ainakin osittain tapahtunut. Hormonien lopettamista seuranneen vuoden aikana kiertoni alkoi kuitenkin pidentyä jälleen totuttuun 70-90 päivään. Aloin itsekin työstää sitä, että jos joskus kolmas lapsi haluttaisiin, laitettaisiin hänetkin luultavasti alulle hormonihoidoin. Tämä ajattelu sai tietysti aikaan sen, että ehkäisyn kanssa ei oltu niin tarkkoina. Välillä se unohtui, välillä sitä käytettiin. Toki tiedettiin, että raskauden mahdollisuus siellä oli, muttei meistä kumpikaan siihen tosissaan uskonut. Oltiin ajateltu, että vauva voisi olla toiveissa jossain vaiheessa, ehkä poikien aloittaessa eskarin.

Mun omat muistikuvat kesältä 2016 on vähän hatarat. Elettiin oikein tosissaan ruuhkavuosia, molemmat kokopäivätöissä, taloprojekti työn alla ja kaksi kolmevuotiasta kasvatettavana. Stressi oli kova, väsymys samaten ja päivissä tuntui olevan ohjelmaa vähän liikaakin. Kesäkuussa vielä juteltiin, että mietitään vauvaa vaikka vuoden päästä, nyt ei pysty. Kovin tapahtumarikasta ei ollut myöskään meidän makuuhuone-elämä näistä yllämainituista syistä johtuen. Ehkäisyä käytettiin, kun muistettiin. Myönnettäköön, että kyseinen toimintatapa oli tosi vastuutonta, mutta ei sitä siinä vaiheessa tullut ajateltua, kun ajatus oli ettei raskaus ole mahdollinen ilman lääkkeitä. 

Sitten asiat alkoivat järjestyä. Talokaupat vahvistui, meidän koti valmistuisi syksyksi, töissä rauhottui, kesäloma oli alkamassa. Kaksosetkin antoivat parastaan ja pahin uhma- ja tahtoikä tuntui olevan ohi. Sen takia mun kroppanikin ilmeisesti halusi alkaa toimia, tai sitten asioiden kuului mennä niin, että nyt meidän päiviä ilostuttaa ihana Justus-poika.

Elokuun alussa mä ihmettelin väsymystä. Suihkussa en voinut olla kun tissit oli niin kipeät. Puuttuvia menkkoja en niinkään ihmetellyt, tää epäsäännöllisyyshän oli hyvin tyypillistä. Väsymystäkin selitti kiire, olin koko heinäkuun tehnyt viikonloput töitä, jotta pojat saivat lomailla koko kuukauden. Ja kipeät nuo tissit oli monesti juuri ennen menkkojakin. Kävihän se mielessä, että entä jos olenkin raskaana. Mutta en siihen oikein vieläkään uskonut. Menkkoja jäin odottelemaan, niitä vaan ei viikonkaan jälkeen kuulunut. Väsymys vaan kasvoi, tissit olivat edelleen kosketusarat ja mahaa juoli. Ja niin mä seuraavalla kauppareissulla ostin raskaustestin. Sen testi-illan ajatuksia voi lukea täältä

© HELIA PHOTOGRAPHY
© HELIA PHOTOGRAPHY

Olihan se positiivinen testi järkytys. Hetkeäkään en miettinyt keskeyttämismahdollisuutta, mutta kyllä mua kadutti, ettei raskaudenehkäisystä huolehdittu paremmin. Mulla oli huono-omatunto omista ajatuksistani, sillä tiesin liiankin hyvin, miltä toisten vahinkoraskaudet vauvaa yrittävistä tuntuu. Mietin jopa, että postiivista on ettei ekoja viikkoja tarvitse pelätä. Raskaus päättyy jos niin on tarkoitettu. Nythän nuo ajatukset tuntuu ihan hirveiltä, kun kotona on tuo raskauden lopputulos, hymykorvissa hymyilevä vauva. Mutta eihän sitä silloin osannut ajatella. Mietin vaan, kuinka hetki ei ollut yhtään sopiva, olin vasta päässyt kunnolla töiden makuun, saanut jalkaa oven väliin. Meillä oli iso asuntolaina ja tarkoituksena tehdä vielä pihat taloomme. Rahatilanne ei yhtään antaisi periksi mun kotiin jäämistä. Vielä vähemmän kotihoidontuelle jäämistä. Surin jo siinä vaiheessa sitä pientä yksivuotiasta, joka joutuisi hoitoon, koska meidän säästöt oli talon takia ihan nollissa. Pieni pala musta kuitenkin tiesi, että kyllä asiat järjestyy. Ja järjestyihän ne.

Mä koin olevani etuoikeutettu, ettei raskautta tarvinnut yrittää. Kun olin saanut vauvantuloprosessin päässäni käytyä, oli selvää että näinhän sen piti mennä. Aika olikin juuri sopiva vauvalle. Mulla olisi mahdollisuus jäädä kaikkien lasten kanssa kotiin, työkuviotkin järkkääntyi, eikä tarvitsisi huolehtia pikaisesta paluusta töihin. Parin exceltaulukonkin jälkeen selvisi, että voisin sittenkin jäädä kotiin, ja tämäkin vauva voitaisiin hoitaa parivuotiaaksi kotona. Toki monesta pitäisi karsia, eikä pihasta tulisi ihan niin monimuotoista kuin oli mietitty, mutta se olisi nyt pientä se.

Raskaus oli iloinen alkujärkytyksen jälkeen ja nyt olen niin kiitollinen, että juuri tuo lapsi saapui meille. En enää osaisi ajatella elämää ilman Justusta, tuota ihanaa pulleaa pientä hymypoikaani, joka taitaa olla meidän koko perheen lellikki. Jotenkin tuntuu, että Justuksen myötä tulin kokonaiseksi, pääsin kokemaan nekin vauvajutut, joita kaksosten vauva-ajalta kaipasin.

© HELIA PHOTOGRAPHY
© HELIA PHOTOGRAPHY


Toinen yllätysraskaus ei kuitenkaan ollut ajatuksissa, joten mun pitäisikin varata lääkärin aika kierukan ottoa varten. Kertaalleen olinkin sitä jo ottamassa, mutta äidinmaidonluovutus droppasi nuo suunnitelmat.