sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

JUHANNUS 2017

Toivottavasti teillä kaikilla on ollut juuri sellainen juhannus kuin olette toivoneetkin! Täällä ainakin on nautittu juhannuksesta juuri niin, kuin alunperin suunniteltiinkin. Meidän juhannukseen kuului mökkisaunaa, pihanrakentamista, ruokaa, herkkuja, ruokaa ja ruokaa, läheisiä ja yhdessäoloa. Ja sitä kaikkea rennosti ja ilman kiirettä. Pakko sanoa, että aika huippu juhannus on ollut, yllättäen myös säiden osalta!

Meillehän saapui viikko sitten mullat pihalle ja aika samointein siihen kylvettiin myös nurmikko. Täällä ollaankin nyt vedetty jokunenkin sadetanssi, jotta vettä tarvitsisi mahdollisimman vähän suihkuttaa itse. Optimitilannehan olisi, että vettä sataisi taivaalta niin paljon, että oma sadetin olisi turha. Aika kivasti on mennytkin ja vain parina päivänä on jouduttu kastelemaan vesijohtovedellä. 


Muutenkin piha on työllistänyt meitä tämän viikon. On muokkailtu sitä ja rakenneltu kulkureittejä ja -väyliä. Pikkuhiljaa alkaa piha hahmottua ja näyttää siltä miltä halutaankin! Nyt juhannuksena on keskitytty oikeastaan takapihan istutusaltaaseen/ kukkapenkkiin, joka vaati tueksi paitsi muurinkiveä myös luonnonjärkäleitä. Oli kyllä meidän pelastus, että saatiin lasten lahjaksi saama trampoliinikin kasattua juuri ennen jussia, he kun ovat nyt viihtyneet siellä hyvin, joten meillä on ollut aikaa keskittyä lapioimiseen.

Ihan pelkkä työleiri meidänkään juhannus ei onneksi ollut, sillä perjantaina suunnattiin Heinolan mäkille saunomaan ja uimaan. Tai pojat ui, mua ei sinne vetään saa vielä aikoihin. Mökkisaunassa ja koivuntuoksussa on vaan sitä jotain juhannusfiilistä! Ihan parasta.

Juhannuspäivää vietettiinkin sitten ihan vaan tässä meillä siskoni perheen kanssa. Lapsilla oli hauskaa keskenään ja me aikuiset taidettiin keskittyä siihen olennaiseen, eli juoruiluun ja syömiseen. Käytiin lenkillä ja saunottiin.

Nyt sunnuntai onkin vierähtänyt pihan parissa ja kohta lasten nukahdettua istahdetaan sohvalle pitsojen ja leffan ääreen. Vähän parisuhdelaatuaikaakin tähän kaiken tohinan keskelle! ❤

Niin ja tosiaan, meidän pieni Justus nukkui juhannuksen kunniaksi ihan koko yön putkeen heräämättä. Yhdeksän tunnin putki taisi ollakin meidän pikkumiehen ennätys!


Ihanaa sunnuntai-iltaa sinne!

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Meidän koti - Olohuone

Vähän yritän taas herätellä eloon näitä sisustuspostauksia, viime kerrasta kun on taas aikaa! Tuntuu, että siinä ajassa kun saan pari huonetta julkaistua blogin puolella, on sisusteet jo sen verran muuttuneet, että uutta voisi jo laittaa tulemaan!


Olohuone on meidän taloin isoin tila, niin se ostovaiheessa haluttiinkin, sillä se on kuitenkin tila jossa vietetään eniten aikaa. Nyt jälkikäteen ajatellen, tila olisi voinut olla vieläkin suurempi! Pelkkä olohuoneen ala on 24 neliötä ja lisätilaa tulee vielä olohuoneen "edessä" olevasta käytävästä ja korkeasta katosta.

Sohva meillä on sama Bellus joka aikanaan ostettiin jo Joensuun rivariin viisi vuotta sitten ja se on palvellut kyllä loistavasti! Vähän haaveilen kylläkin uudesta erilaisesta, mutta sen aika on vasta myöhemmin. Nyt en edes oikein tiedä, millainen se uusi erilainen olisi.

Tv tasokin on ollut jo vuosia tällainen tosin, tässä kodissa jatkettiin sitä yhdellä lisäosalla. Nythän siinä on kaksi tuplapalaa Bestån matalaa korkeakiiltovalkoista kaappia. Ja niin, Ikeastahan se, niinkuin kovin moni muukin kaluste meillä!

Takka on yksi mun suosikki asioista tässä kodissa. Se on ihana valkoinen ja rapattu Tulikiven takka, joka tuo ihanaa tunnelmaa ja lämpöä. Mulla vaan on vähän vaikeuksia sytyttää sitä, jotenkin en osaa ton meidän ilmanvaihdon kanssa pelata yhtään. Paristi kytevät puut ovat odottaneet takassa Henkan kotiin tuloon saakka, kun olen vain menettänyt hermoni lukemattomiin sytytysyrityksiin.



Tuo nurkka, jossa nyt on tuo säkkituoli odottelee vielä imetysdivaania saapuvaksi. Se olisi huippupaikka paitsi imetyksille myös lukemiseen ja ihan vaan takan edessä lämmittelyyn. Sopiva mallikin on jo valittu, nyt se vaan odottelee rahoitusta. Meinasin nimittäin kustantaa sen maidonluovutusrahoilla, tulee sitten jotain konkreettista ainakin hankittua!

Nurkassa on kaksi Desenion taulua nyt Ikean kehyksissä ja jotain se ehkä divaanin lisäksi vielä kaipaisi.. En vaan vielä oikein tiedä mitä.


Matto meillä oli viime viikkoihin saakka Askon Paris valkoisena ja pitkänukkaisena, mutta koska se imi kaikki lelut ja murut sisäänsä, vaihdoin sen tähän uuteen. Paris oli muutenkin himpun verran liian pieni meidän olkkariin ja nyt tämä 200x290 toimii paljon paremmin! Tämä uusi on jopa ehkä pehmeänpi kuin Paris, vaikka onkin matalalla nukalla. Uuden maton tilasin Ellokselta ja se on nimeltään Tanger.


Keittiön ja olohuoneen välisellä seinällä meillä on nyt valikoima suosikkivalokuvia. Siellä on isojen poikien 1v -kuvat ja Justuksen vastasyntyneen kuvauksissa napattu otos. Lisäksi meidän vanhempien yhteiskuva, jonka Helianna otti raskauskuvauksissa.

Jyskin hyllykköön taas on kasattu pieni määrä tarpeellista tavaraa. Siellä pitää majaa mun läppäri, kori erilaisille johdoille, tableteille, latureille sekä purkki tuikuille.

Ylimmällä hyllyllä on Luklabelilta saatu rautakehikko, jossa siinäkin on muutamia kuvia esillä. Pieni viherkasvi tuo vähän vihreyttä muuten niin mustavalkoiseen ilmeeseen.



keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Minä julki-imettäjä

Tää on otsikko, jota en olisi uskonut koskaan kirjoittavani. Vaikka Justuksen imetyksen suhteen toiveet olivat korkealla, haaveilin ja haaveilen edelleen viiden kuukauden täysimetyksestä ja vuoden kestävästä osittaisimetyksestä. Ja ainakin toistaiseksi viitteet siihen suuntaan on, että toiveissa onnistutaan.

Julki-imetys olikin sitten asia, josta ajattelin ettei tule tapahtumaan. Tissien kaivaminen esille julkisissa tilanteissa tuntui vähintäänkin epäsoveliaalta ja luonnottomalta, vaikka imetys itsessään on tuntunut aina hyvinkin luonnolliselta, eikä imettäminen tai tissien näkyminen katukuvassa haittaa lainkaan. Omiani en silti kokenut tarpeelliseksi vilautella tutuille tai tuntemattomille edes sen pienen hetken kun nänni on matkalla vauvan suuhun.


Mietin kaikkia harso- ja peittoviritelmiä, valmistauduin helpoilla vaatteilla ja kartoitin imetyshuoneita ja isoja vessoja aina ulkona liikkuessa jo raskausaikana. Harkitsin Söpö-imetyssuojan hankkimista, se kun vaikutti tällaiselle nolostelijalle juuri sopivalta.

Vauva syntyi ja alkuun tuntui muutenkin helpommalta vetäytyä makuuhuoneen suojiin imettämään. Varsinkin, kun istuminen pitkiä aikoja ei tuntunut vielä mukavalta ja makuuimetys tuntui pienen vauvan kanssa muutenkin helpommalta. Aluksi olin muutenkin tosi epävarma imuotteen kanssa ja makuulla olevalle vauvalle sain tissin aina varmemmin kunnolla suuhun. 

Ihan pienen Justuksen kanssa en käynyt neuvolaa kauempana, joten imetyksen näkyvyyden kanssa ei tarvinnut kauheasti ongelmoida. Neuvolan odotusaula tuntui kuitenkin aika neutraalilta paikalta imettää, pyörihän siellä kuitenkin enimmäkseen naisia ja heitäkin aika vähän. Sitten tuli se aika ratkaiseva Lapsimessu-reissu, jossa koettiin se lopullinen julki-imetysläpimurto (:D) !

Olin etukäteen tutustunut, että imetyksen tuen -pisteellä oli rauhaisa olkkari imetykseen, ja sinne suunnattiinkin Justuksen kanssa ekan nälän iskiessä. Mun ongelma vaan oli nuo isot pojat, jotka oli mukana eikä heille tietenkään kovin mielekästä tekemistä imetystilasta löytynyt. Kovaäänisten leikkien, miljoonien kieltojen ja yhden karkkikipon tyhjentämisen jälkeen vannoin, että sinne ei enää palata. Siinä missä vauvan kanssa paikka oli optimaalinen, isojen lasten kanssa tila ei toiminut lainkaan. Seuraavalla kerralla päädyin imettämään poikien katsellessa autokisaa ja minun istuessa vähän sivummalla jakkaralla. Totesin, ettei kukaan varmaan edes huomannut minun imettävän. Vauvan pää peittää ne kriittiset ja jos kaula-aukko on kovin avara saa sen peiteltyä aika helposti harsolla.


Tuon reissun jälkeen imetin paljon vapaammin. Nyt Justusta tulee imetettyä melkeinpä just siellä missä nälkä yllättää. Puiston penkillä, leikkipaikalla, kahvilassa, ravintolapöydässä.. Itse koen, että imetys on soveliasta ihan jokaisessa sellaisessa paikassa, missä muutenkin voisi syödä. Mitenkään ylifanaattinen en kyllä imetyksen suhteen ole ja mulle on kyllä ihan fine, jos se jossain tilanomistajan mielestä ei ole soveliasta. Silloin toivon vaan, että minulle osoitetaan paikka, jossa Justuksenkin voi ruokkia. Tilanomistaja on mun mielestä tässä ratkaisevassa osassa. Kellään muulla ei olekaan sitten oikeutta tulla sanelemaan imetänkö vai en. 

Mun kohdallani ratkaisevinta onkin ehkä olleet noi isommat lapset. Heidän kanssaan vessaan tai imetystiloihin ahtautuminen ei oikein onnistu, vaan helpompaa on etsia heille mielekäs leikkipaikka, jolloin imetys lähettyvillä on paljon stressittömämpi prosessi. JOs isoja ei olisi, en varmaan koskaan olisi edes ajautunut tilanteeseen, jossa koin vaan helpommaksi kaivaa tissin esiin siinä keskellä ihmisiä. Vain vauvan kanssa, olisin varmaan sitten sujahtanut vessakoppiin imettämään. Mutta menepäs sinne kahden eläväisen neljäveen kanssa..

Mitään negatiivista palautetta en imetyksestä ainakaan vielä ole saanut vaikkei rintavarustusta enää kauheasti tulekaan piiloteltua. Minusta on edelleen kohteliasta tiedustella kanssaihmisiltä, sopiiko että alan tässä nyt imettää, vaikka sen luultavasti tekisinkin kielloista huolimatta. Myös toisen kotona ollessa "pyydän lupaa" aina, sillä koen jokaisen olevan oikeutettu määrittämään millaista toimintaa kotonaan haluaa seurata. Jos olkkari-imetys keskustelun lomassa ei ole ok, kysyn mahdollisuutta mennä makkarin puolelle. Mikä sekin on ihan yhtä ok.


Kerran joku randommummo istui puistossa vieressäni kun imetin Justusta ja totesi kymmenen minuutin imetyksen jölkeen, ettei sitä tissiä nyt enää tarvitse työntää vauvan suuhun, hän on varmasti jo kylläinen. Muuten kokemukseni ovat vain positiivisia tai imetystouhut eivät ole herättäneet reaktioita suuntaan tai toiseen.

Edelleen mietin vaatteet sen mukaan, että imetys olisi mahdollisimman helppoa ja suosin kerronspukeutumista, jolloin ekan paidan voi huoletta nostaa ylös tai riisua pois. Alla on yleensä aina imetystoppi, jonka kanssa yhden tissin saa helposti esiin ilman että koko varustus näkyy.

Kaikkea sitä siis oppii. Edelleen olen aika hävelias avointen toppien kanssa, enkä viihdy niissä lainkaan. Imetys tuntuu kuitenkin olevan erijuttu, eikä Justuksen nälän yllättäessä ole niin justiinsa missä ollaan ja missä hän maitoannoksensa saa. Kerran imetin jopa seisten leikkipaikan kulmassa, kun vapaita penkkejä ei ollut. Useimmiten kuitenkin bongaan jonkin istumapaikan, jossa imetyskin sujuu helpommin.

Kuinkas te muut? 
Tuntuuko julki-imetys luonnolliselta vai kaipaatko ennemmin omaa rauhaa?

tiistai 13. kesäkuuta 2017

N E L J Ä V E E



Tänä aamuna klo. 8.44 tulee kuluneeksi tasan neljä vuotta siitä, kun Rasmus syntyi ja teki musta ensimmäistä kertaa äidin. Kuusitoista minuuttia myöhemmin syntyi vielä Kasper, ja olin saanut reilussa vartissa kaksi maailman täydellisintä pikkupoikaa tähän maailmaan!

Tämä kulunut neljä vuotta on ollut aivan ihana. Ollaan saatu tutustua näihin kahteen mahtavaan tyyppiin, seurata heidän kasvuaan ja kehitystään, olla heille ne tärkeimmät ihmiset, ihmetellä heidän yhteyttä ja kemiaa, yllättyä joka päivä vaan uudestaan ja uudestaan kuinka älykkäitä ja ihmeellisiä lapsia ollaankaan tehty. Rasmus ja Kasper ovat paitsi itse kasvaneet näiden neljän vuoden aikana, mutta kasvattaneet myös meitä vanhempia. Niin ihmisinä kuin äitinä ja isinäkin. 

En voisi ihanampia lapsia itselleni toivoa, nää tyypit saa mut niin kihisemään kiukusta kuin pakahtumaan rakkaudesta. Heidän kanssaan joka päivä on uusi ja ihmeellinen. Täynnä uusia ja erilaisia miksi-kysymyksiä, pullollaan oivalluksia ja ihmettelyä.

Nämä kaksi tyyppiä saavat minusta esiin sen parhaimman. Ihan huippua, että saan olla juuri heille äiti. Ihanaa neljättä syntymäpäivää rakkaat, täydelliset, ihmeelliset poikani; Rasmus ja Kasper. 


Mikä sinun nimi on?
R: Ahmush K: Atter
Mikä sinun lempinimi on?
R: Ahnuli K: ukkelikukkeli
Kuinka monta vuotta olet?
R: Näin, (näyttää neljä). Eli monta? Neljä. K: yks kaks kolme neejä!
Kuka sinun paras kaveri on?
R: Appeli K: Ahmuts
Ketä sinun perheeseen kuuluu?
R: Appeli ja äiti ja isi. Ja juttuts! K: Tyttö! Ja Ahmuts.
Mikä on paras lelu?
R: Iso lentokone ja petuniauto K: Iso kilpa-auto
Mikä on paras leikki?
R: Junarata K: Päämajaleikki ja vauvaleikki
Mitä sinä tykkäät tehdä ulkona?
R: Leikkiä lumiaurarekalla. Lasken liukumäkeä. Tykkään kun Kalle heiluttaa mua. K: Tykkään leikkiä. Tykkään tehdä lahjoja. 
Mikä sinun lempiruoka on?
R: Lihapullat! ja NAKKI! Nakkikastike. K: Lihapullat ja ruoka.
Mikä on paras herkku?
R: Karkki ja nakki. K: Karkki ja poppari
Mitä sinä tykkäät tehdä äidin kanssa?
R: Minä tykkään kilpailla. Pelaan äitin kanssa autopeliä. K: tykkään kattoa iltapäivällä ryhmä hauta. Tykkään leikkiä äitin kanssa junaradalla. 
Mitä sinä tykkäät tehdä isin kanssa?
R: En osaa tietää. K: tykkään leikkiä isin kanssa. Tykkään leikkiä autotallilla. 
Mitä haluat tehdä kesällä?
R: Haluun pomppia ampotiinilla. Syödä nakkia. Mennä papan kanssa mökille uimaan. K: HAluan maalata ja mennä iltapäivällä junalla. Ja haluun lentää lentokoneella. Ja haluun kattoa ryhmähauta.



sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Entä jos meitä olisikin vain yksi?

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Lähitapiola Vellamon kanssa.

Ostetaan talo, ostetaan auto, ostetaan kesämökki, tehdään lapsia, hankitaan materiaa, rakennetaan pihaa. Otetaan lainaa perustuen sen hetkisiin tuloihin ja kahteen maksajaan. Tehdään hankintoja sen perusteella, että meitä on täällä kaksi niitä maksamassa ja niistä nauttimassa.

Mutta entä jos. Jos jotain kamalaa tapahtuukin, jos toinen vanhempi sairastuu ja kuolee. Tai vielä pahempaa, menehtyy äkillisesti onnettomuudessa. Miten se jäljellejäänyt oikein selviää suruajan keskellä niistä kaikista menoista ja kuluista, jotka on otettu perustuen kahteen maksajaan ja yhteiseen talouteen? Kuinka äkkiä, ilman toisen tuloja alkaa se yhdessä rakennettu korttitalo kaatua? Pystyisikö siihen kriisiin jotenkin varautua, ja edesauttaa omaa selviytymistä tai jopa kasvattaa omaa elinajanodotettaan niin, että yhteisiä vuosia tulisi heittämällä lisää? Mistä saisi myös elämänturvaa, eikä vain kuolemanturvaa?

Näistä asioista juteltiin Lähitapiola Vellamon vakuutusasintuntija Emilian kanssa vähän Justuksen syntymän jälkeen. Ensimmäisellä tapaamiskerrallahan käytiin läpi lasten turvaamista lapsivakuutuksen, Terveyshelpin ja vakavan sairauden turvan avulla, mutta tällä toisella tapaamiskerralla keskityttiin sitten ihan vaan meihin vanhempiin. Useinhan lasten vakuutukset ovat kunnossa, ja heille on turvattu kaikki mahdollinen ja vähän yli. Mutta onko siinäkin tilanteessa, jos toinen tai pahimmassa tapauksessa molemmat vanhemmat kuolevat? Tai voitaisiinko jollaintavoin turvata myös sitä elämää ja edesauttaa sen jatkumista mahdollisimman pitkään?

Henkivakuutus on parhain turva sen pahimman varalle. Kukaan ei tietysti halua ajatella, että omat lapset joutuisivat kasvamaan ilman vanhempiaan, mutta entä jos niin kuitenkin kävisi, eikä vanhemmilla olisi henkivakuutuksia turvaamassa lapsen lapsuutta ja tulevaa varhaisaikuisuutta. Raha ei tuo onnea, tietenkään, mutta sillä tulevat huoltajat saavat taattua, että lapsi kasvaa edelleenkin turvassa ja hyvinvoivana. 

Vaikkei lapsia olisikaan henkivakuutuksen avulla turvataan yhdessä otetun lainan toinen maksaja, mikäli itselle tapahtuu jotain. Kauheinta olisi, että puolison menetettyään joutuisi vielä luopumaan yhteisestä kodista, kun varat ei vaan millään riittäisi kuluihin. Henkivakuutus kannattaakin aina laskea niin, että sen turvin maksetaan menehtyneen osuus lainasta, sekä turvataan normaali toimeentulo vuodeksi sille toiselle puolisolle. Vuodessa kuitenkin usein pääsee jo jaloilleen ja saa asiat järjestettyä niin, että selviytyy niistä jatkossa yksin ja omilla tuloilla. Siinä helpottaa, kun ainakin ensimmäisen vuoden toimeentuloa on turvaamassa se puolisonkin osuus. 

Henkivakuutus on varmaan yksi tutuimmista vakuutuksista ja valtaosa sen ottaa viimeistään yhteisen lainan ja lasten yhteydessä. Älyhenkivakuutus oli kuitenkin asia, joka oli itselleni ihan uusi juttu ja asia, josta innostuin ihan valtavasti! Miksi vakuuttaa vain kuolemanvaralle, entäs jos otettaisiin elämänturva?

Tiedätkö omaa elinajanodotettasi? Mä en tiennyt, joten laskin sen Lähitapiolan laskurilla. Sen mukaan, mun tiedoilla elinajanodotteeni oli seitsemän vuotta matalampi kuin optimaalinen odote. Seitsemän vuotta pidempään, mulla olisi mahdollisuus olla täällä rakkaitteni kanssa, jos vaan huolehdin omasta terveydesta ja hyvinvoinnistani. Tuossa asiassa Älyhenkivakuutus tulee apuun jo ennen, kuin mitään pahaa tapahtuukaan. Ottaessaan Älyhenkivakuutuksen, vakuutettu saa valita itselleen myös Polar Loop 2 tai iHealt - aktiviisuusrannekkeen tai Suunto-sykevyön joiden avulla omaa terveyttä ja hyvinvointia voi seurata omasta älypuhelimesta Wellmo-sovelluksen kautta. Sovelluksen kautta onnistuvat sähköiset terveystarkastukset, aterioiden ja liikunnan seuraaminen ja sieltä näkee konkreettisesti, kuinka pienilläkin teoilla on vaikutusta omaan terveyteen ja hyvinvointiin. 

Älyhenkivakuutus ei siis vaan turvaa sitä pahinta hetkeä, vaan antaa eväitä siihen, ettei se pahin mahdollinen sattuisi liian pian tai liian nuorena. Turvataan elämä. Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen ei koskaan ole turhaa tai katteetonta, vaan siitä hyötyjä olet aina sinä itse.

Siinä missä henkivakuutus on ainakin meillä ollut vuosia jo kunnossa ja huolehdittuna, on omat sairaskuluvakuutukset jääneet hoitamatta ja retuperälle. Helposti ajattelee, että säästää senkin summan johonkin muuhun ja maksaa mielummin niistä lasten vakuutuksista. Loppupelissä, oma sairaskuluvakuutus ei ole edes niin kallis. Ja mikä tärkeintä, se turvaa myös niiltä suuremmilta vammoilta kuin perusflunssilta ja nuhakuumeilta. 


Mietipä tilanne, että tapaturmaisesti loukkaannut pahoin ja joudut olemaan poissa töistä kuukausia. Helposti koko talous järkkyy, kun toinen vanhemmista makaa loukkaantuneena sairaalassa ja tippuu pois vielä työnantajan maksamalta sairasloma-ajanpalkalta. Silloin sairaskuluvakuutus auttaa ja päivärahaa saa jopa vuoden lääkärin toteaman työkyvyttömyyden ajalta. Eikä tarvitse käydä noin isostikaan, sairaskuluvakuutuksen avulla lääkäriin pääsy on taattu ja vielä suoraan valitsemallesi erikoislääkärille. Lapset usein julkisellakin hoidetaan hyvin, mutta aikuiset joutuvat odottamaan hoitoa pidempään, sillä usein edetään kiireellisyysluokituksen mukaan. Tuntien jonottaminen ei ainakaan itseäni houkuttele! Ihan varmasti muissakin lapsiperheissä vapaa-aika on kortilla, joten kunnossa olevat vakuutukset takaavat myös sen perusarjen sujuvuuden. 

Nuorena sairaskuluvakuutus on helppo ottaa. Se on halvempi, ja sen saa varmemmin turvaamaan kaikelta, kun korvattavia poissulkevia perussairauksia ei vielä ole. Itse yllätyin, kuinka paljon halvempi aikuisen sairaskuluvakuutus oli verrattuna lapsen vakuutukseen. 



Siinä missä lapsen vakuuttaminen on tärkeää, on vanhemman vakuutus ihan yhtälailla. Aika pulassahan se lapsi ilman meitä vanhempia olisi!

Mikä on sinun kaikkein tärkein vakuutuksesi?

Yhteistyössä LÄHITAPIOLA VELLAMO



torstai 8. kesäkuuta 2017

Hei hei mitä kuuluu?!

Mä itse tykkään kaikkein eniten lukea omista suosikkiblogeista niitä arjen tavallisia kuulumisia, joten itseäni harmittaa aika paljon se, että omasta blogista nuo unohtuvat niin kovin usein! Sitä ajattelee, että kuka nyt sitä perushöttöä jaksaa lukea, kun ne spesiaalitilanteet ja tapahtumat on niin paljon mielenkiintoisempia!


Viikot kuluu mun mielestä nykyisin ihan kauhean äkkiä! Viikko ei ehdi kuin alkaa ja sitten ollaankin jo torstaissa! Kivahan se tavallaan on, sillä ovathan viikonloput ja niiden perheaika kuitenkin kaikkein parasta. Silti pienellä kauhulla seuraan viikkojen kuluvan kalenterissa ja erityisesti tuon meidän pienimmän kasvavan ihan humahtaen kokoajan isommaksi ja taitavammaksi vauvaksi! Haluaisin vaan pysäyttää kellon ja purkittaa tätä ihanaa vauva-aikaa pieneen pulloon, jotta sen pariin voisi sitten aina myöhemmin palata.

Meidän arki on justnyt aika täydellistä. Oon tosi iloinen, että lopulta kuuntelin omia fiiliksiä ja pidin isot lapset kotona, sillä nyt on ihan huippua seurata tuota kolmikkoa ja nauttia ajasta kotona heidän kanssaan. Ruusuilla tanssimista ei tietysti aina ole, siitä tuplat ja uhmakiukut pitää taatusti huolen, mutta on tää silti aika siistiä. Varsinkin kun on kesä ja valo. 

Vaikka nelisin onkin kivaa, odotellaan silti innoissaan isin juhannuksena koittavaa kesälomaa! Silloin saadaan ihan vaan lomailla koko viisikko. Vielä ei olla kummempia suunnitelmia edes tehty, johan sitä kohta pitäisi aktivoitua, ettei jäädä ihan kotiin vaan möllöttämään!

Pihajuttuja meillä ainakin on lomalle tiedossa, sillä viikonloppuna meidän pihan kävi muokkaamassa kaivinkoneurakoitsija ja parin viikon päästä pihalle tuodaan monta kärryllistä multaa. Niiden päälle vedetään vielä siirtonurmi, jotta päästään nauttimaan omasta nurtsista jo tänä kesänä! Tarkoitus olisi, että lomalla käytäisiin asuntomessuillakin tsekkailemass avähän pihoja ja hakemassa sieltä ideoita omillekin huudeille. Voi olla, että multa lähtee taas mopo käsistä niitä ideoita katsellessa, joten luultavasti ihan hyvä ottaa tuo järjenääni aviomies matkaan! 

Isot pojat täyttää ensi viikolla jo neljä vuotta, ihan hurjaa miten aika on kulunut! Meillä onkin tiedossa pian kunnon piraattipartyt, pojat kun halusivat merirosvot juhlien teemaksi. Tuo onkin helppo toteuttaa, sillä kaikkea hauskaa merirosvojuhlakrääsää tuntuisi löytyvän nyt mielinmäärin! 


Vauvan kanssa hommat sujuu aika letkeästi. Hän on niin rauhallinen tyyppi, ettei paljoakaan lisää työtä tähän normiarkeen. Imetykset sujuu niin hyvin kuin voi vaan toivoa, ja ollaan ainakin vielä vältytty rintaraivareilta ja muilta kiukuilta. Maitoa tulee vaan niin valtavasti, että päädyin luovuttamaan sitä sairaalan äidinmaitokeskuksellekin. Sieltä sain käyttööni onneksi sähkökäyttöisen pumpun, niin homma sujuu vähän sujuvammin! Mitään stressiä asiasta en vaan aio ottaa, jos tuntuu, ettei homma suju tai se lisää liikaa touhua meidän arkeen, voin toki sen aina lopettaa. Nyt vaan tuntuu hienolta, että oman vauvan ruokkimisen ohella, saan autettua niitä kaikkein pienimpiä keskosia! Aika hienoa.

Vähän vastatuulta tähän meidän ruusulehtoonkin kuuluu, sillä Justuksen viime viikolla alkanut flunssa vaan paheni ja lääkärissä löydettiin häneltä rs-virus. Pieni on niin reppana yskiessään ja niiskuttaessaan, että sydäntäsärkee. Urheasti hän kuitenkin vielä nauraa ja hymyilee ja jaksaa normaalisti syödäkin, joten toivoa on että saadaan tämä tauti paranneltua ihan vaan kotona. Unet tietysti on vähissä, kun en vaan millään osaa nukkua, ilman että tarkistan säännöllisesti pienen hengitystä.

Myöskään mun suuret suunnitelmat herkkujen rajoittamisesta ristiäisten jälkeen, ei oikein ole ottaneet tuulta, vaan täällä mennään edelleen tutuksi ja hyväksi havaitulla tavalla, eli herkutellen. Mutta kovin isoja paineita en nyt tästäkään jaksa ottaa, paino kun silti tippuu kaikesta huolimatta. Ja, koska tää tuntuu olevan enempi sääntö kuin poikkeus muidenkin samanikäisten äideillä, niin ei mun ehkä tarvikaan pystyä olemaan herkuttelemaan. Ihan vaan, kun ei muutkaan pysty. 😆

Mutta nyt mä lähden suihkuun ja aloittelemaan tissittelymaratonin tuon pikkuiseni kanssa (ja otan ehkä pari riviä palaa suklaata)

tiistai 6. kesäkuuta 2017

Rytmissä MARS !

Vaikka nyt rytmistä tässä postauksessa tullaankin paljon puhumaan, ei tämä kyseinen rytmi liity musiikkiin millään tavalla. Rytmi on jo nyt osa meidän kaksikuisen vauvan arkea, vaikka aika paljon vauvantahtisesti edetäänkin. Voisinkin ehkä kutsua tätä rytmitetyksi lapsentahtisuudeksi.


Kaksosia odottaessa luin paljon vauvan rytmittämisestä. Silloin ajattelin, että tuo rytmi juurikin olisi avainsana meidän arjesta selviytymiseen, ja siihen, että vauvavuodesta muistettaisiin sen päätyttyäkin vielä jotain. Tuplien kanssa arjen rytmittäminen sujui helposti. Pienipainoiset pojat syötettiin alusta alkaen kolmen tunnin välein, öin ja päivin. Kasperin rytmitys laitettiin alulle jo ensimmäisellä viikolla lastenteholla, kun Rasmus sai alkuun vähän hellemmän aloituksen. Heti kotiuduttuamme todettiin kuitenkin, että kolmen tunnin sykli oli hyvä ja Rasmuskin ajastettiin samaan tahtiin Kasperin kanssa. Aina tuo kolme tuntia oli toki liukuva ja jos vauva alkoi näyttää nälän merkkejä jo kahden tunnin kohdalla, yritettiin aikaa ensin pidentää, mutta jos temput ei auttaneet sai vauva toki pullonsa. Ja pulloruokinta olikin ehkä yksi syy, miksi rytmi löytyy isoille pojille jo niin alussa. Tuplien rytmistä kirjoitin täällä. 

Rytmistä pidettiin kiinni kynsin ja hampain ja varmaan moni sitä silloin päivittelikin, että eikai rytmin kanssa nyt niin tarkka kuitenkaan tarvitsisi olla. Mutta kiinni siitä pidettiin ja tuon rytmityksen ansiosta koen, että moni vauva-arjen juttu on sujunut helpommin, kun pojat on aina tienneet mitä tulossa on. Vaipanvaihdot ja leikki olivat aina samaan aikaan ja iltatouhuille ryhdyttiin aina samalla kellonlyömällä ja samoin rutiinein. Isoin juttuhan rytmityksessä onkin se, että sen myötä arjesta tulee vauvalle tuttua ja rutiinit tuovat hänelle turvaa. Vauvakin tietää, mitä seuraavaksi on tulossa.

Isojen poikien kohdalla rytmiä noudatetaan edelleen. Ei niin orjallisesti kuin vauva-aikana, mutta edelleen päivän sykli on päivästä toiseen hyvin samankaltainen. Iltaisin tämä on meidän eläväisille kakaroille erityisen tärkeää, sillä silloin nukkumaan käyminen ja rauhoittuminen on helpompaa, kun kaikki toiminnot tapahtuvat samassa järjestyksessä ja samaan aikaan.


Kolmannen vauvan kanssa olin aika realistinen rytmin löytymisen kanssa, sillä tiedostin ettei se luultavasti tulisi onnistumaan yhtä hyvin kuin edellisellä kerralla, sillä arjessa olisi mukana nyt myös kaksi muuta erilaisilla tarpeilla varustettua lasta. Tähän toiseen vauvavuoteen lähdettiinkin sillä ajatuksella, että mennään vauvantahtisesti, mutta tiettyjä peruspilareita noudattaen. Vauva tulisi osaksi meidän muiden rytmiä ja arkea, ei niin, että me muut mukaudutaan täysin vauvan rytmiin.

Ekat viikon olikin aika vauhdikasta ja rikkonaista. Välillä vauva kävi yöunille puolilta öin, välillä yhdeksältä. Toisina päivinä söi kahdeksan kertaa, toisina kaksikymmentä. Aloinkin pikkuhiljaa vauvan ollessa pariviikkoinen noudattaa hänen kanssaan liukumarytmiä. Aamutoimet hoidettiin vauvan herätessä 6-9 välillä. Eli jos vauva heräsi seitsemältä, tehtiin aamutoimet. Jos puoli kuusi, syötiin ja jatkettiin unia. Sama juttu illalla 19-22 välillä. Pikkuhiljaa ajat alkoivat säännöllistyä ja nyt vauva heräilee 07-08 aikaan ja käy yöunille 20-21 aikaan.

Näin valoisana vuodenaikana, pidän itse tärkeimpänä että vauva oppii yön ja päivän eron. Öisin en vaihda pissavaippaa, eikä vauvaan luoda katsekontaktia tai hänelle jutella. Valoja ei sytytetä, eikä tehdä muutakaan aktivoivaa. Yö- ja iltasyötöillä makaan itsekin paikallani ja pidän silmiä kiinni, en silittele vauvaa, enkä vastaa hänen jutteluihinsa hänen pitäessään taukoa syömisestä. Päivisin toimitaan taas toisin. Juttelen vauvalle, silloin kun hän ei ime. Imetän istuen ja pidän hänen katsekontaktin, vauvan niin halutessa. Vaippoja vaihdetaan tiheämmin ja nukkumisen ja syömisen välissä leikitään ja lauletaan. 

Edelleen vauva saa maitoa ja pääsee tissille aina niin halutessaan. Yhden vauvan ja vielä täysimetyksellä olevan vauvan kanssa, en ole kokenut tarpeelliseksi rytmittää ruoka-aikoja. Uskon, että vauva itse tietää milloin hänellä on nälkä. Joka itkuun ei kuitenkaan enää tarjota tissiä, ja jos vauva on juuri ollut rinnalla, yritän viihdyttää häntä muilla tavoin kuin tissillä. Aika tehokas Justus onkin syömisessä, sillä hän yleensä imaisee yhden tissin vartissa ja on sen jälkeen kolme tuntia tyytyväinen.

Mä uskon, että jokaisen terveen vauvan saa enemmän tai vähemmän rytmitettyä. Joko helpommalla tai sitten kovemmalla työllä ja toistolla. Se on vaan aika paljon omasta viitsimisestä ja jaksamisesta kiinni. Rytmitys vaatii toistoa ja pitkäjänteisyyttä, eikä vauvoilla oikeastaan ennen paria kuukautta ole edes valmiuksia rytmiytyä. Tietyt toiminnot voi kuitenkin alusta saakka jo ottaa osaksi vauvan arkea, jolloin rytmin luominen myöhemmin on helpompaa. Mutta toisaalta, mun kokemus nyt on vaan kolmesta vauvasta, joten saatan olla ihan yhtälailla väärässä ja tämä meidänkin rytmittämisen onnistuminen on ollut sattuman kauppaa!


Rytmin lisäksi, ollaan jo alusta saakka lähdetty ohjaamaan vauvaa nukahtamaan itse sänkyynsä. Varsinkin öisin olen usein lipsunut tästä, sillä en vaan voi estää itseäni nukahtamasta kesken imetyksen, joten vauva luonnollisestikin unohtuu meidän väliin nukkumaan. Mutta aina, jos vain hereillä olen siirrän vauvan omaan sänkyynsä ja pyrin vielä siihen, että hän hieman heräisi siirron aikana. Silloin vauva tietää mihin nukahtaa, eikä ihmettele sitä niin paljon herättyään kesken kaiken ja jatkaa näin helpommin uniaan. Samaa kaavaa noudatan päiväunille käydessä. En laita nukkuvaa vauvaa sänkyynsä, vaan siinä vaiheessa kun hän pilkkii sitterissä tai meinaa sammua lattialla, kannan hänet sänkyyn tai vaunuihin, jonne hän sitten nukahtaa itsekseen. Tuttia toki nostellaan, mutta syliin tai silityksiin ei nukuteta. Tästä on tosi vaikea pitää nyt yhden vauvan kanssa kiinni, sillä voi miten suloinen sylissä nukkuva vauva onkaan! Mutta yritän muistutella itseäni, että nyt tapa on vauvalle helppo opettaa ja myöhemmin kiittelen vielä itseäni, kun vauvaa ei tarvitse erikseen nukuttaa.

Tällä hetkellä taidetaan mennä siellä lapsentahtisuuden ja rytmin välimaastossa, mutta silti enemmän rytmityksen puolella. Mä uskon, että rytmittäminen on vauvallekin hyväksi, sillä auttaahan se paitsi meitä vanhempia jaksamaan arkea paremmin, mutta luo myös vauvalle turvaa. Toisaalta uni-valverytmi on ihan biologisestikin tarpeellista ja on yksi vauvan ensihetkien kehitystehtävistä. Uni on vauvan kehityksen kannalta ihan valtavan tärkeää, joten pitkät ja säännölliset unet takaavat myös pohjan kehitykselle. Temperamentti toki vaikuttaa vauvan oppimiseen ja jos vauva on vaikeasti rytmisyyten taipuvainen temperamentiltaan, tarvitsee hän säätelyyn tukea enemmän ulkopuolelta, eli vanhempien luomasta rytmistä. (Lähde: Lastenpsykiatri Jukka Mäkelä; Vauvan unirytmi)


Kuinka teillä? Rytmissä, rytmittä vai jotain siltä väliltä?


sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Tennarimutsin tennarilapset

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Jollyroomin kanssa.

Mä olen ihan henkeen ja vereen tennarimutsi. Korkkareita omistan tällä hetkellä tasan yhdet ja ne on olleet jalassa viimeksi kauan aikaa sitten. Lähes ympärivuoden, mun jalassa on tennarit. Ne on vaan niin ihanan helpot, kivat ja kätevät!

Myös lapsiini olen ilmeisesti tartuttanut tämän manian, he kun eivät myöskään muuta jalkaansa vetäisi, kuin erilaisia tennareita. Ja sehän sopii. Mun mielestä lapset voivat hyvin käyttää tennareita tilanteessa kuin tilanteessa, niin arjessa kuin juhlassakin.


Lasten kenkäkaapin uusin täydennys saapui sopivasti ristiäisiin Jollyroomista. Saatiin nimittäin testattavaksi kumpaisellekin valkoinen pari ihania tarratennareita Little Champs -merkiltä. Pojat innostuivat tarroista ihan valtavasti, nämä ovat nimittäin heidän ainoat tarratennarit, ellei gore-kenkiä lasketa.

Ulkoisesti kengät miellytti omaa silmääni tosi paljon. Valkoinen "nahka"pinta ja söpö konjakinruskea yksityiskohta kantapäässä, teki kengistä riittävän juhlavat niin ristiäisiin kuin enon lakkiaisiinkin! Lapset saivat kengät helposti itse jalkaan ja ne olivat sopivan kevyet lennokkaisiinkin juoksupyrähdyksiin.


Ristiäisten perään pojat karkasi mylläämään meidän keskeneräiselle pihalle ja voitte kuvitella miltä valkoiset kengät sen jälkeen näytti! Mutta materiaali kengissä on onneksi niin helppohoitoinen, että pesun jälkeen kengät pääsivät edustamaan eilisiin lakkiaisiin. Nyt näiden juhlallisuuksien jälkeen kengät voikin ottaa jo ihan arkikäyttöön, ja ne ovatkin ihansupersöpöt vaikka farkkushortsien kanssa! 

Vieläkun saataisiin se kesä takaisin! ☺

Jos oman lapsen kenkäkaappi kaipaa täytettä, kannattaa äkkiä käydä klikkailemassa kengät ostoskoriin. Värivalikoimaakin löytyy ja nyt kenkiä saa itselleen yli 40%:n alella! Myös muu Jollyroomin lastenkenkävalikoima kannattaa rullailla läpi, verkkokaupasta löytyy nimittäin tennareiden lisäksi myös sandaaleja kivoilla aleilla!



Yhteistyössä JOLLYROOM

perjantai 2. kesäkuuta 2017

KIDSCLOSET - cubus ja papu

Lastenpukijana oon aina ollut sellainen sitäsuntätäjatuota. Meillä ei suosita oikeastaan mitään tiettyä merkkiä, vaan vaatteita ostan sen mukaan mikä omaa silmää miellyttää. Laatua vahtaan toki myös, mutta aina kaupassa ei voi tietää, millaiseksi laatu osoittautuu. Aika helposti myös reklamoin, ellei jokin vaate laadultaan tai pesunkestoltaan miellytä. 

Lisäksi olen vähän sellainen mielensäpahoittaja, että jos tulee huono kokemus jostain merkistä, jää se tosi helposti katsastamatta uusia vaatteita etsiessä. Näin kävi Gugguulle, Kappahlille ja Cubukselle jo kertaalleen ja Kappahlille ja Gugguulle annoinkin jo uudet mahdollisuudet reilu vuosi sitten ihan hyvin lopputuloksin. Nyt olikin sitten vuorossa Cubus, jonka ota kolme maksa kaksi rekistä bongasin kesäksi ehkä söpöimmät vaarinpaidat (110/116) ikinä!


Olen jo vuosia ollut rakastunut minttuun niin makuna, värinä lastenvaatteissa kuin osana sisustustakin. Usein törmätessäni johonkin mintunsävyiseen lastenvaatteeseen, en vaan voi olla ostamatta sitä. Sama juttu on tän vauvanvaaleansinisen kohdalla, jota aika paljon nyt viime aikoina onkin kaupoista löytynyt! 

Edelliset Cubuksen paidat virttyivät ihan muodottomiksi ja kaula-aukot rupesivat repsottamaan jo ensipesussa. Toiseen paitaan tuli myös pesunukkaa heti. Nämä uusimmat paidat ovat nyt selvinneet jo parista pesusta ja ainakin vielä vaikuttavat ihan laadukkailta. Ja onhan nuo nyt vaan ihan järjettömän suloiset!

Ja sopivat niin nätisti Papun mustaharmaisiin legsuihin (110/116), jotka muuten ovat yhdet mun suosikkilastenvaatteista. Nämä kyseiset kappaleet nappasin fb-kirpparilta, enkä onneksi maksanut niistä täyttä hintaa. Voisin kyllä maksaa, on nää sen verran mieleiset ja pitkäikäiset, mutta kun se polvien puhkimeno.. Ei kestäneet Paputkaan meidän lasten käsittelyssä ja nyt on jo 2/3 legginseistä saaneet 1-2 reikää polviin. 

Keksisiköhän joku, millä noita housuja saisi korjattua silleen, että ne näyttäisikin kivalta? 

Kenkinä on lasten suosikkikengät, Niken Flexit, jotka pojat laittaisi jalkaansa ihan aina. Ne on ihanan kevyet, kapea lesti, matalat varret ja taipuisat pohjat. Ihan just täydelliset siis lapsen jalkaan! Niket onkin koko meidän porukan suosikit ja kaikilta meiltä löytyy melkein samanlaiset mustat lenkkarit. Isillä ja äidillä vaan Freet.

Kuvissa Kasper 
pituus 106cm paino 17kg jalankoko 28