perjantai 20. heinäkuuta 2018

Meidän kodin lempparinurkka

* Sisältää mainoslinkkejä

Varmaan aika moni osaa nimetä kodistaan sen suosikkinäkymän tai paikan. Ehkä niitä on usempikin, mutta luultavasti kaikilta löytyy ainakin yksi, jossa silmä lepää. Mulle se on meidän ihana lukunurkkaus, jossa nyt viime aikoina on tullut löhöttyä enemmän kuin ennen, sillä lukukärpänen on puraissut taas pitkästä aikaa. 

Meidän lukunurkan keskipiste on varmasti tuo Ikean ihana divaani, jonka kaveriksi haaveilen edelleen saman sarjan sohvaa. Taistelen vaan pienesti itseni kanssa, onko mitään järkeä ostaa uutta sohvaa jos vanhassakaan ei ole juuri mitään vikaa? Uuden sohvan ostaminen jäänee ainakin siihen hetkeen, kun olen itse taas palannut töihin. Mutta siihen saakka nautin tuosta divaanista. 

Divaanin kaverina meillä on jo jonkin aikaa ollut musta rautainen Oxford -valaisin*, joka hieman yllättäen löytyi Elloksen valikoimasta. Yleensä minulle on tosi vaikea löytää mitään kivoja jalkalamppuja ja siksi ne ovat jääneet hankkimattakin. Tämän lampun huomasin ihan sattumalta, ja se oli niin ihana, etten enää osannut muita kuvitellakaan. Meidän pitäisi vaan hankkia vähän valkoisemman sävyinen polttimo lampun sisään, nyt siellä on hieman liian keltainen ja se ei oikein sovi talon muuten niin viileään värimaailmaan. Tuo valaisin on nyt Elloksen alessa -20% hintaan*.

Lukunurkkaan kaipailin pientä pöytää, ja täydellisesti siihen istuukin tuo meidän Norman Copenhagenin tarjoiluvaunu.  Toiselle puolelle divaania olen sijoittanut tuon ison viherkasvin, jonka istutin Ellokselta tilattuun koriin. Korin sisällä on tavallinen kasteluruukku, sillä pelkkä kori ei pidä kasteluvesiä sisällä, vaan laskee ne lattialle.

Nurkka on ihana tällaisena. Divaanilla on aina kasa tyynyjä, omia suosikkejani ovat pellavaiset tyynyt*, jotka sain yhden kamppiksen myötä Ellokselta. Suunnittelin niitä ensin ulos, mutta ne sopivatkin lopulta paremmin meille sisälle.


Elloksesta on muutenkin tullut yksi suosikki nettiputiikkini, sillä huomaan etsiväni sieltä aina ensimmäisenä. Heti jos kotiin tarvitaan jotain uutta, taitavat Ellos ja Ikea olla ensimmäisenä listalla. Myös tuo kuvissakin vilahtava matto* on Ellokselta, tilasin sen joskus alekoodilla, joten hintaakaan ei kovasti tullut. Nytkin maton saa itselleen -20% alella täältä*.

Useimmiten käperryn tuohon nurkkaan lasten käytyä nukkumaan ja miehen ollessa omilla menoillaan. Silloin on ihana nauttia hiljaisuudesta ihan vaan yksin. Ottaa ehkä kuppi teetä tai muuta juomaa ja syventyä omaan suosikkikirjaan. Paljon olen myös alkanut kuunnella kirjoja Storytelin kautta, siinä saa mukavasti lepuutettua silmiäkin!


sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

Niin lomalla

Voi ihana kesä! Tai kai moni muukin jakaa mun kanssa tämän fiiliksen, että helleaalto ja oikein kunnon kesä on vaan parasta mitä just nyt voi olla? Viime kesä oli niin surkea, että nyt tällainen helle tuntuu vaan niin ihanalta. Mitäs siitä, että sisällä tosin on ihan kamalan kuuma ja varaus ilmalämpöpumpullekin on jo melkein tehty. Tai ehkä tämä fiilis vaan johtuu siitä, että helteiden on luvattu jatkuvan vielä pitkään ja siitä, että meidän isin loma on sattunut juuri tän hellepiikin kohdalle. Ollaan nyt lomailtu viikko ja kelit on tosiaan olleet mitä parhaimmat.


Sen lisäksi, että on mahtavaa kun kelit on niin huiput, on myös ihanaa pyörittää tätä loma-arkea kahden aikuisen voimin. Aamiaiset voidaan vetää pitkän kaavan mukaan vasta sitten, kun sängyssäkin on pötkötelty pitkään hereillä ja on helppoa tehdä extempore suunnitelmia, kun seuraavana päivänä ei ole töitä. Ehditään käydä monissa niissä paikoissa, joissa arkena aina "pitäisi" nähdä kaikkia niitä ihania ihmisiä, joita ei millään samoissa määrin saa mahdutettua tavalliseen arkeen. Syödä monta jäätelöä, käydä iltauinneilla ja valvoja iltaisin aivan liian myöhään lempparisarjaa katselleen, tai vaan istuen terassilla ilta-auringossa.

Ollaan ehditty lomalla jo vaikka mitä, eikä sitä ole onneksi mennyt kuin vasta viikon verran. Mä olen saanut viettää yhden kokonaisen viikonlopun ihan itsekseni tyttökavereiden kanssa Kuopiossa, miten ihanaa olikaan olla ihan vain minä hetken. Vaikka olihan mun pieniä miehiä ja sitä isointakin jo kova ikävä heti parin tunnin eross aolon jälkeen. Huomasin, että vaikka on ihanaa olla vain aikuisten kesken, rakastan myös meidän arkea ja noita tyyppejä ihan kamalasti. Se tavallinen tylsäkin arki on vaan niin parasta.


Alkuviikosta käytiin Muumimaailmassa, ja se olikin meidän isojen poikien unelmien täyttymys. Tuosta reissusta on puhuttu enemmän ja vähemmän koko vuosi, aina siitä asti kun Muumimaailmassa vierailtiin ihan ekaa kertaa viime vuonna. Nyt matkassa oli mukana myös serkkutyttö, joten reissulla saatiin yhdistettyä myös se, että päästiin viettämään ihana päivä oikein ajan kanssa myös kummitytön kanssa. Arjen keskellä hänellekin on ihan liian vähän aikaa.

Viikolla ehdittiin pitää oikein kunnon siivouspäiväkin, nauttia kesäpäivästä mökillä ja saimpa toisenkin kunnon irtioton kotoa, kun kävin ystäväni kanssa illallistreffeillä sataman terassilla. Ollaan nähty oikeastaan aina vaan lasten kanssa, joten oli ihan tosi ihanaa nähdä myös ihan vain kaksin. Olla välillä muutakin kuin äiti ja saatavilla lasten jutuille. Juttua riitti ja mietin kotiin ajaessa, kuinka mahtavaa on löytää ihania uusia ystäviä vielä aikuisenakin. Jatkettiin lauantaina kesästä nauttimista lasten kanssa, kun käytiin Kilkkilän farmilla Iitissä ja polskimassa maauimalassa. Kesä ei ole mitään ilman ainakin yhtä reissua maauimalassa, vaikka tuntuikin että yksin kolmen lapsen kanssa vedestä nauttimisesta ei oikein tule mitään.


Tänään ajettiin vielä serkkuni luo Klaukkalaan ja vietettiin ihana hellepäivä siellä. Lapsilla meni leikit niin kivasti yksiin, ettei jouduttu ainottakaan riitaa ratkomaan. Ennen kotiinlähtöä käytiin vielä ihastelemassa tätini kanoja ja vasikoita samassa pihapiirissä. 

Tän touhuntäyteisen viikon lopuksi on ihana todeta, että ollaan tosiaan ehditty paljon. Ihan mahtavaa, että lomaa on vielä paljon edessä ja ehditään viettää vielä monta muutakin ihanaa päivää ihanien ystävien, perheen ja läheisten seurassa. 

Kesä on ❤

keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Kesän paras kakku

Mikään ei ole mansikkakakun voittanutta, ja jos parasta mansikkakakkua mietitään, se on ehdottomasti Brita-kakku. Voin sanoa, etten ihan keuheasti ole kakkuihmisiä, en juurikaan pidä kakuista. Mutta muutaka suosikki löytyy ja niistä yksi on takuulla brita.



Meillä oli brita-kakkua tuplien synttäreillä ja se meni siellä niin kuumille kiville, että leivoin toisen samanmoisen juhannukseksi. Juhannuskakun tein vielä gluteenittomana, ja siitä tuli jopa parempi kuin tavallisilla jauhoilla valmistetusta. Luulen, että tän postauksen teko aiheuttaa sen verran ison kakkuhimon, että yksi Brita on pakko leipoa vielä kertaalleen loman aikana!

Pohja

150g voita
1 1/2 dl sokeria
4 keltuaista
2 1/2 dl gluteenitonta jauhoseosta
2 tl leivinjauhetta
1 1/2 dl maitoa

Marenki

4 valkuaista
2 dl sokeria

  1. Vaahdota voi ja sokeri. Lisää keltuaiset yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita gluteeniton jauhoseos ja leivinjauhe keskenään. Lisää jauhoseos ja maito vuorotellen taikinaan. Levitä taikina uunipellille voidellun leivinpaperin päälle.
  2. Valmista marenki vatkaten valkuaiset.  Lisää sokeri vähitellen jatkaen vatkaamista, kunnes seos on jäykkää ja kiiltävää. Levitä marenki taikinan päälle. Paista 175 asteessa 20-25 minuuttia, kunnes marengin pinta on vaaleanruskea.

Täyte

2 dl kuohukermaa
200g vaniljatuorejuustoa
1,5 dl lemon curdia
mansikoita

1. Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi ja lisää vaniljatuorejuusto sekä lemon curd. Sekoita tasaiseksi.

2. Leikkaa pohja haluttuun muotoon. Täytä kakku kermatäytteellä ja tuoreilla mansikoilla.

perjantai 6. heinäkuuta 2018

New Fit Me - kolmas kuukausi

Mun kuntokuurini, kehoprojektini tai elämäntapamuutokseni, miksi sitä nyt haluaakaan kutsua, kolmas kuukausi on nyt takana. Pakko on nostaa itselle hattua, että pidin pääni ja tekemistä on takana nyt näinkin paljon. Mä nimittäin kuulun, tai kuuluin ennen niihin, jotka aloitti uuden elämän aina maanantaina ja se kesti ehkä juuri ja juuri torstaille, joskus vaan tiistaille. 

Tämä kolmas kuukausi on ollut selvästi koko projektin haastavin henkisesti, vaikka siihen on mahtunut myös eniten onnistumisia. Se on nimittäin kuukausi, kun mun vanhat vaatteeni on alkaneet mennä hyvin päälle, saavutin Justuksen raskauden aloituspainon ja huomasin tähän saakka käyttämieni vaatteiden olevan auttamatta isoja. Näistä syistä ehkä mtivaatio meinaa aina välillä karata ja huomaan tekeväni itselleni ihan liikaa myönnytyksiä. 


Kaksi ensimmäistä kuukautta oli täysin herkutonta, tässä kuussa herkkuhetkiä on ollut useampia. Oli omat synttärit, sitten lasten synttärit, juhannus, ihan tavallinen viikonloppu ja kirsikkana kakun päälle ihan tavallinen keskiviikko, jolloin mieli oli niin maassa että soin itselle herkkuhetken. On ehkä sanomattakin selvää, ettei näin voi jatkaa, jos ajatuksiss aoli pudottaa vielä kymmenen kiloa. Varsinkin, kun nyt tuo kymmenen kiloa ei ole enää varsinaisesti ylimääräistä, vaan tavoittelen matalampia kilolukuja normaalipainossa. 

Mä tiedostan, että tällainen itselle myönnytysten teko johtuu ihan vaan siitä, että tiedän olevani nyt jo ihan ok kunnossa. En missään nimessä siinä kropassa mistä haaveilen, mutta siinä jossa mulla on jo kotoisa olo. Siinä missä takit menee kiinni eikä farkut purista. Siinä missä ei tule mahamakkaraa kaikkien legginsien päälle tai selkälaskejä rintsikoiden sivuihin. Vaikka kaikella järjellä nyt pitäisi kiristää juuri siksi, että kilot ovat paljon tiukemmassa kuin nuo edelliset lähes kymmenen. Jotain itsekuria mä nyt kaipaankin, eikä siihen kyllä kauheasti auta se, että koko kesä tuntuu olevan täynnä kaikenmaailman kissanristiäisiä, joissa jokaisessa on tarjolla toinen toistaan ihanampia herkkuja.

Paino on onneksi tullut koko ajan alaspäin, vaikka vauhti onkin selvästi hidastunut, varsinkin juhannuksen jälkeen. Nyt päätinkin, että ryhtiliike alkaa heti, ei huomenna tai ensiviikolla. Haastetta tähän tuo viikonloppuinen tyttöjen viikonloppu Kuopiossa, sillä tiedoss aon aika varmasti viiniä ja juustoja.. 


Vaikka herkkujen suhteen olenkin mennyt vähän persedelläpuuhun, on muuten syömiset pysyneet aikalailla aisoissa. Vaikka ohisyömistä on, ollaan kuitenkin vielä aika hyvissä kantimissa ja kokonaiskuva näyttää ihan hyvltä. Mä pyrin syömään viisi ateriaa päivässä, joista jokaisella saan sopivass asuhteessa proteiinia, rasvaa ja hiilaria. Rasva on aina ollut mulle se haaste, mutta tässä kuukaudessa olen saanut senkin hyviin määriin kiitos pähkinöiden, kananmunan ja avokadon, joita tuleekin syötyä nyt päivittäin. Kaloreita en juurikaan laske, mutta syön niin että kokonaimäärät pyörivät 1800-2000 kcal:ssa. Tämä määrä on sellainen, että nälkä pysyy kyllä poissa vaikka päivässä olisikin rankempikin treeni. Tuo kaksituhattakaloria tulee täyteen treenipäivinä, muuten menen parisataa pienemmillä kaloreilla. Mä en ole ehdoton oikeastaan minkään muun kuin herkkujen ja epäterveellisen ruuan kanssa. Syön leipää, juustoja, kermoja ja pastaa. Enemmän kiinnitän huomiota määriin, joilla oikeasti on merkitystä. En voisi kuvitella syöväni salaattia ilman fetaa, joten aina siellä se muutama pala on. Salaatti fetalla on kuitenkin parempi vaihtoehto kuin ei salaattia lainkaan. 

Mutta sitten ne mitat, jotka varmasti kaikkia (ainakin minua) kiinnostaa.

12 viikko (suluissa 8 ja 4 viikon tulokset)

Painonpudotus (g) - 2000g 
(- 2200g (- 3200g))
Senttejä lantiolta (cm) - 5cm 
(- 3cm (- 4cm))
Senttejä navan kohdalta (cm) - 6cm 
(- 4cm (- 5cm))
Senttejä vyötäröltä (cm) - 0 
(- 3cm (- 3cm))
Senttejä käsivarresta (cm) -0
(- 1cm(- 2cm))
Senttejä reidestä (cm) -1
(- 1cm (- 5cm))

Kolmen kuukauden kokonaispudotus
kiloja -7,4 kg
lantiolta -12cm
navan kohdalta -15cm
vyötäröltä -6cm
käsivarresta - 3cm
reidestä -7cm

Onhan se sanomattakin selvää, että superylpeä tässä pitää itsestään olla. Vaikka lipsumisia on ollut, olen silti saanut pidettyä hyvän tekemisen päällä ja tuloksia on tuon neljän viikon aikana tullut. Tahti on hiipunut, mutta niinhän se tietysti hiipuukin mitä lähemmäs tavoitepainoa mennään. 

Urheiluista joku kyselikin viime postauksen perään ja mun tavallinen urheiluviikko, jos sellaista nyt on, pitää sisällään 2-3 jumppaa, 1-2 juoksulenkkiä ja muutaman kävelylenkin lasten kanssa. Tosi tavallinen viikko on kaksi jumppaa, yleensä lihaskuntoa, yksi juoksulenkki ja kolme kävelylenkkiä. Kävelylenkit ovat 3-5 kilometriä ja juoksulenkit 5-7 kilometriä. Tämä määrä on tuntunut mulle ihan sopivalta ja välillä olen lisännyt viikkoon vielä venyttelytunnin tai joogan. 

Nyt sitten hyvällä sykkeellä neljänteen kuukauteen, jolta toivon oikein kunnon buustausta ja sitä että kuukauden päästä pudotettuja kiloja olisi ainakin kaksi, toiveissa vähän reilu. Mutta palataan!

Kuinka teidän projektit ovat edistyneet? Onko kesätauko menossa, vai mennäänkö siellä yhtä kovaa kuin tähänkin saakka, kesästä huolimatta?

torstai 5. heinäkuuta 2018

Myöhästyneet sanat

Lupailin postausta puheenkehityksestä ja nyt olisi sen vuoro. Olen oikeastaan vuosia jo miettinyt, että kirjoitanko tästä blogiin, mutta aina olen päätynyt siihen, että siinä mennään mun asettaman yksityisyysrajan yli. Se on tuntunut liian henkilökohtaiselta asialta, ja jutulta josta en ole ollut varma, haluaisivatko pojat minun edes kirjoittavan. Joten, teksti on aina jäänyt tekemättä. Nyt kuitenkin tuli hetki, kun koin että tämäkin postaus olisi aika saada blogiin.

Meidän tuplat ovat ihan pienestä asti olleet tosi sosiaalisia. He hakivat kontaktia niin toisistaan kuin muistakin lapsista ja höpöttivät omaa jargoniaan jo ihan pienestä. Ekat sanat tulivat vajaa vuoden ikäisenä ja sanavarasto kasvoi tasaista tahtia noin kymmeneen sanaan. Sitten lähdettiin liikkeelle ja motoriset taidot veivät sijaa kielelliseltä. 


Kaksivuotisneuvolassa otin puheeksi sanat, jotka olivat jääneet motoristen taitojen jalkoihin. Neuvolalla ei näistä ollut huoli, sillä puheenymmärrys oli kuitenkin ihan normaalia, eikä sanoillakaan ollut vielä mikään kiire. POjat puhuivat ihan hirveästi, mutta sanat olivat ihan höpöhöpöä, eikä siitä kukaan muu kuin he itse ymmärtäneet mitään. 

Sanavarasto alkoi lopulta kasvaa 2,5 vuoden iässä. Tällöin kuultiin myös ensimmäiset kaksi ja välillä kolmisanaiset lauseet. Mä luulen, että isoin tekijä puheen alkamiseen oli päiväkodin aloitus, ja se ettei päiväkodin aikuiset ja lapset ymmärtäneetkään poikia kuten kotona ymmärrettiin. Toisaalta, puhe myöskin useimmiten alkaakin viimeistään näihin aikoihin, vajaa kolmevuotiaana. 

Kolmevuotisneuvolassa sanoja tuli, mutta puheenkehityksessä oli selvä viive. Juteltiin, että laitetaan lähete puheterapiaan, jossa puheterapeutti arvioi haasteiden laajuutta. Mulla itselläni oli aika turvallinen olo, sillä puhe oli ottanut niin suuria harppauksia ihan lyhyessä ajassa, joten uskalsin luottaa siihen, että sanat kyllä tulevat, kun kehitykselle annetaan vaan aikaa. Sain tälle omalle tunteelleni varmistusta puheterapeutiltakin, joka kyllä totesi selvän puheenviivästymän, muttei todennut poikien puheenkehityksessä muuta haastetta. Hän kertoi, ettei puheen voi odottaakaan olevan kolmivuotiaan tasolla, ovathan sanat lähteneet tulemaan kuitenkin vuotta myöhemmin kuin "normaalisti".  Saatiin ohjeet lorutella, keskustella ja lukea kotona. Samoja juttuja joita oltiinkin jo tehty paljon muuteenkin. Puheterapeutti muistutteli vielä, ettei sanat tulisi hoputtamalla, vaan omalla painollaan. Pahinta mitä voisi tehdä, olisi luoda lapsille ilmapiiri, jossa he kokisivat itsensä huonoksi tai epäonnistuneeksi, koska sanat eivät tule niinkuin muilla ikäisillään. Tärkeintä olisi kannustava ilmapiiri, jossa lapsen on turvallista oppia. Juteltiin myös siitä, kuinka oltiin suunniteltu ottavamme lapset kotihoitoon vauvan syntyessä. Puheterapeutti kannusti tähän ja muistutteli vain, että jotain ryhmätoimintaa tulisi olla, olipa se sitten päiväkoti, kerho tai joku muu. Hän ei nähnyt tarvetta päivähoidolle puheterapeuttisena toimena, vaan koki kerhonkin riittäväksi. 


Mä itse uskoin ja uskon edelleen, että sanat tulee kun ovat tullakseen. Tärkeintä oli se, ettei taustalla ollut mitään ymmärryksen tai tuottamisen ongelmaa, vaan puhdas viive myöhäisen aloituksen vuoksi. Olen kuitenkin joutunut useisiin tilanteisiin, jossa olisin halunnut muistuttaa ympäristölle, että jokainen lapsi on yksilö. Vaikkei meidän lasten sanat vielä tulleetkaan, ei se ollut oikeutus sille, että heitä voisi ääneen arvostella ja vertailla muihin lapsiin. "ai teidän pojat ei vielä puhu ton paremmin." "kyllä meidän martta puhui jo ton ikäisenä enemmän.". Vertailu kai tulee ihmisluonnolta luonnostaan ja vähän liian helposti, olipa asia mikä vaan. Mutta silti toivoisin aikuisilta ihmisiltä ymmärrystä ja tapoja siihen, ettei näitä juttuja vain puhuta lapsen kuullen. Ei se lapsi ala tuottaa puhetta yhtäkkiä sujuvasti, jos hänelle tarpeeksi usein kerrotaan, ettei hän puhu yhtähyvin kuin naapurin Pirkko, tai joku muu kumminserkunkaima. 

Nelivuotisneuvolassa todettiin jälleen viivettä puheessa, kuten odotettua. Käytiin uudelleen puheterapeutin kontrollissa ja sieltä uutiset olikin hyviä ja odotettujakin. Puheenkehitys oli ottanut isoja harppauksia, olihan siinä edelleen viivettä verraten ikäisiin, mutta poikien omaa kehityskaarta seurattaessa, etene kehitys juuri niinkuin piti. Terapeutti vertasi tilannetta siihen, että jos lapsi aloittaa puhumisen yksivuotiaana ja kehittyy sillä "tavallisella kaavalla" alkaa hänen puhuminen olla täysin sujuvaa ja ymmärrettävää noin nelivuotiaana. Kun puhe alkaa poikien tapauksessa vasta lähellä kolmea ikävuotta, ei voi odottaa että vuodessa tapahtuisi sama muutos kuin "tavallisessa" tilanteessa kolmessa vuodessa. Tilanne oli edelleen sama. Puheenrakenteissa tai ymmärryksessä ei ollut vikaa, kehitys vaan eteni jäljessä. Saatiin taas samat ohjeet. Lorutella, laulaa ja lukea kotona. Juttelin terapeutin kanssa myös tulevasta, jatkettaisiinko kerhossa vielä keväällä ja seuraavan vuoden syksynä. Terapeutin näkemys oli, että kerho riittäisi eskari-ikään asti, tärkeintä oli että poikien arjess aolisi jokin ryhmätilanne ympäristö, jossa me vanhemmat ei oltaisi. Hyvä olisi sekin, että pojat olisivat välillä ryhmätilanteissa ihan itsekseen, jotta yksilöllisyys ja minäkuva pääsisi kehittymään muutenkin kuin osana kaksosparia. 


Viime vuoden aikana puhe otti ehkä isoimmat edistysaskeleet, mitä koko poikien iän aikana on ottanut. Lauserakenteet kehittyivät ja puhe monipuolistui. Sanavarasto kasvoi ja me vanhemmat alettiin ymmärtää jo oikeastaan kaikki mitä pojat puhui. Ainoa harmi joka tämän kehitysvuoden aikana syntyi, oli se ettei kerho pystynyt tarjoamaan poikien kaipaamaa pienryhmätoimintaa. Kerhon ryhmäytymisessä oli näin vanhemmannäkökulmasta selviä haasteita, kun vanhat kerholaiset muodostivat oman porukkansa ja meidän tuplat viettivät edelleen ihan liikaa aikaa keskenään kerhossakin. Sellaista yksinoloa, jota kerholta toivottiin ei heille juurikaan saatu, joten tammikuussa laitettiin hakemukset päiväkotiin tulevalle syksylle. Ajatuksissa oli, että pojat eriytettäisiin omiin ryhmiin, tai ainakin pienryhmiin, jotta he saisivat mahdollisuuden kehittää myös sitä omaa identiteettiään, ilman kaksoisveljen jatkuvaa läsnäoloa. 

Kesäkuun alussa käytiin jälleen puheterapeutin arviossa ja uutiset olivatkin odotetut. Puhe oli saavuttanut ikätason lauserakenteiden ja sisällön puolesta, mutta pieniä haasteita oli vielä artikulaatiossa ja muutamissa äänteissä. Puheterapeutti totesi myös, että molemmat lapsista puhuvat valtavan nopeasti, joka sekin saattaa aiheuttaa vieraille ongelmia ymmärtämisessä. Tämän hän kuitenkin totesi korjaantuvan itsestään, kunhan kieli vielä vähän kehittyisi ja oppisi uusia liikeratoja. Varsinkin toisella pojista hän totesi vähän laiskan kielen, jonka jumppaamiseen saatiin kielijumppaohjeet. Luultavasti edessä on myös kielijänteen katkaisu jossain vaiheessa syksyä, sillä hänen mukaansa jänne vaikuttaa sen verran kireältä, että se estää oikeanlaisen r-kirjaimen sanomisen. Tämä tieto oli mulle osaltaan helpotus, sillä se vahvisti omia mietteitäni ja toisaalta sain vastauksen myös siihen, miksi imetys ei koskaan onnistunut. Kireä kielijänne kun monesti estää myös kunnollisen imuotteen rinnasta. 


Mä en ole koskaan halunnut ottaa liian kovaa stressiä puuttuvista sanoista ja puheesta. Tottakai sitä on meittinyt ja sen on tiedostanut. Monesti olen myös pahoittanut mieleni niiden ajattelemattomien ihmisten seurassa, jotka kovasti ovat puuttuvia sanoja päivitelleet. Olisin aina halunnut vaan puolustella lapsiani, sitä että he ovat kuitenkin keskosia, kaksosia ja taitavia niin monella muulla osa-alueella, ettei sanojen puuttumiselle tarvitsisi asettaa niin suurta painoarvoa. Heidän motoriset taitonsa ovat ihan ikätasoisia. Motorisesti he ovat valtavan taitavia. Heillä on mahtava ongelmanratkaisutaito ja he molemmat omaavat mahtavan logiisen päättelykyvyn. Tunneälyllään ja empatiakyvyllään he yllättävät minut viikottain. He ovat niin ihania ja taitavia lapsia, että miksi sanoille pitää laittaa niin iso painoarvo ja miksi heitä pitää verrata muihin vain sillä alueella, jolla hei eivät ole niin hyviä. Miksi koskaan en kuule sitä, että hitsivie, Rasmushan osaa ratkoa logiikkapelejä paremmin kuin tuo toinen neljävuotias. Tai ai Kasper osaa tehdä jo kuperkeikan, vaikkei tuo toinen samanikäinen osaa. Miksi juututaan aina siihen huonoon, kun voitaisiin kannustaa positiivisen kautta?

Kotona me ollaan keskitytty siihen, että vaikka lorutellaan ja ja jumppaillaan kieltä, ei sitä tehdä koskaan arvostelun tai negatiivisuuden kautta. Kannustaen ja leikkien. Jos ei huvita, niin ei tarvitse. Ollaan aina luettu paljon ja kirjojen uskonkin olevan iso auttava tekijä sanojen tulemisessa. Uhriutumiseen tai itseni syyttelyyn en ole koskaan suostunut lähtemään, sillä mitään lopullista tai varmaa syytä puheenviivästymälle ei ole. Se ei ole merkki tyhmyydestä tai vanhemmuuden huonoudesta. Se vaan on asia, joka tulee kun on tullakseen. Kuivaksi ei opita väkisin, ilman apupyöriä ajo pyörällä ei onnistu ilman harjoittelua, eikä sanat tule pakottaen. Mua on kovasti helpottaneet puheterapeutin sanat siitä, ettei aikainen tai myöhäinen puheenkehitys kerro mitään tulevasta koulussa tai elämässä menestymisessä. Sanat tulevat kun tulevat, kyllä ne aina lopulta tulevat. 


Justuksen kohdalla huomaan, että meinaan välillä ottaa stressiä siitä, tuleeko hänellä sanat missä vaiheessa. Haluamattani huomaan vertaavani häntä tupliin ja seuraavani hänen puheenkehitystään tuplien kehitys viitekehyksenä. Huomaan tiedostamattomasti miettiväni, että isoilla nämä sanat tai nämä lauseet tulivat vasta kaksivuotiaana, kun Justuksella ne tulee yksivuotiaana. En halua vertailla, mutta huomaan tekeväni sitä silti. Mutta toisaalta, teen sitä omassa päässäni, en missään tilanteessa halua sanoa niitä ääneen lasten kuullen. Ja sitä paitsi, Justuksella voi vielä moni kehitysjuttu myöhästyä, mikä isoilla tuli ajallaan tai ajoissa. Justus ei ehkä opi potkupyöräilyä kaksivuotiaana, tai polkupyöräilyä kolmevuotiaana. Hän ei ehkä tee kuperkeikkoja puolitoistavuotiaana tai kinkkaa kaksivuotiaana. Kaikki lapset ovat omia yksilöitään, jotka myös kehittyvät omaan ihan oikeaan tahtiin. Pitäisi meidän vanhempienkin muistaa tämä ja keskittää se vertailumme ja arvostelumme niihin onnistumisiin ja taitoihin, ei haasteisiin ja osaamattomuuteen.

Oletko sinä kokenut huonommuutta vanhempana, koska lapsi ei ole oppinut jotain ikätasoisesti? 

keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

Reiman alesuosikit

 * sisältää mainoslinkkejä. 

Jos tykkää ennakoida tulevia kausia, kannattaa nyt tsekata Reiman verkkokauppa*. Siellä nimittäin on käynnissä aika hurjat alet varsinkin välikausivaatteista ja -kengistä, mutta paljon kivaa on myös ihan kesävaatteissa. Meidän pitäisi hankkia lapsille syksyn reissulle rantakengät, ja niistä huomasin aika kivan alen tuolla verkkokaupan puolella. 


Justukselle meillä on hankittuna nuo Reiman Patter Wash -kengät* syksyyn ja niistä saa nytkin verkkokaupassa -30% alen. Myös isompien malli* on samassa alessa. Talvikengät kannattaa katsoa nyt läpi myös, sillä noista Reiman kengistä* saa nyt jopa puolet hinnasta pois. Pienten mallille jää hintaa vaan 37 euroa* ja isojenkin vain vähän yli neljäkymppiä. 

Meillä on siitä ihana tilanne, että luulen edelliskausien vaatteiden menevän lapsille vielä oikein hyvin, joten mitään isompia hankintoja tulevalle vk-kaudelle ei oikeastaan ole. Ellen olisi niin pihi ja iloitsisi tästä siksi, että rahaa ei tarvitse kuluttaa, saattaisi tämä jopa harmittaa. Sen verran kivoja haalari*- ja takkivaihtoehtoja* Reimalta nimittäin löytyi, että olisi ollut kiva jos meilläkin olisi ollut hankintatarpeita. Olen nyt hurahtanut softshelliin materiaalina ja esimerkiksi tuo kuvan haalari* sopisi varmasti Justukselle hyvin. Haalarin kanssa voisi sitten samistella takeilla*, joita löytyi vielä hyvä valikoima isojen koossa. 

Mutta jos omissa kaapeissa ei ole ihan yhtä hyvä tilanne, tai jotain haluaa ostaa jemmaan, kannattaa selta nuo takit ja haalarit läpi. Myös talvivaatetta sieltä löytyy jonkin verran, meidän lasten koossa ei tosin ollut mieleisiä, mutta ainakin takkeja oli hyvä valikoima. Kuvan windfleecetakkia* löytyi useassa värissä, se on monikäyttöisyydessään mun mielestä parhaita vk-vaatehankintoja. 

Mä jään vielä pohtimaan noita talvikenkiä, houkuttaisi tilata, onhan ale niin hyvä, mutta elettälen vielä toiveita, että viime talviset menisivät tulevanakin talvena. Saa nähdä, että onko tämä kuitenkin ihan turha toive..

Hei hei kesäkuu !

Hitsi vie! Niin se vaan kesäkuu meni ja heinäkuu alkoi. Vaikka ihanien helteiden ja kunnon kesäpäivien vuoksi tuntuu, että kesä on kestänyt jo tosi kauan, tuntuu hurjalta todeta, että niin se kesäkuu vaan oli ja meni. Tuntuu, että se oli ohi ihan hetkessä ja mua hirvittää, että heinäkuu saattaa mennä vauhdilla ohi sekin.


Kesäkuu oli meillä tosi vauhdikas. Olen ollut jotenkin tosi vähäsanainen blogissa koko kuukauden ajan ja postauksia on kertynyt vähemmän kuin koskaan ennen, ellei sitten lasketa niitä kuukausia, kun kärsin Justuksen raskauden pahoinvoinneista. Silloin väsymys ajoi pois koneen ääreltä, nyt sen on tehnyt aiemmin mainitsemani kirjoitusblokki ja kiire. Tuntuu hassulta, että kuinka voin muka olla kiireinen, kun olen vaan kotona. Isoin syy on ehkä se, ettei meillä ole enää kerhoa helpottamassa arkea. Kun aiemmin mulla oli viikossa kymmenen tuntia omaa aikaa Justuksen nukkuessa ja isojen ollessa kerhossa, ei mulla nyt kesäkuussa ole ollut enää sitä. On ollut ihanaa olla aikatauluton, mutta samalla se on näkynyt puuttuvina postauksina. Olen ollut aivan liian kiireinen päivisin istahtaakseni koneelle ja aivan liian uupunut iltaisin tehdäkseni sitä silloinkaan.

Kovasti iltojen ruutuaikaani on syönyt myös tämä projektini, jonka kuulumisia kerron tarkemmin viimeistään ensi viikolla. Kolme kertaa viikossa jumpilla tai salilla ja parit lenkit siihen päälle ovat aiheuttaneet sen, etten vaan millään ole ehtinyt koneelle. Tavallaan olen tosi iloinen tästä, sillä nämä onnistumiset ovat aikaansaaneet paljon hyvää, olen pienentynyt, en nyt montaa vaatekokoa, mutta sen verran, että huomaan eron jo selvästi. Jaksan paremmin, olen energisempi ja mun on muutenkin parempi olla. Olen itsevarmempi ja no, vaan kaikinpuolin onnellisempi. On tosi outoa huomata, kuinka suuri vaikutus muutamalla ylimääräisellä kilolla voikaan omaan vointiin olla. Ja kuinka paljon enemmän olo tuntuu keventyneen (kirjaimellisesti) ilman niitä.

Kesäkuussa juhlittiin meidän viisivuotiaita ja kolmekymppistä minua. On vietetty monta hetkeä rannalla, Launeen perhepuistossa ja omalla pihalla. Hitsi, kuinka onnellinen voinkaan olla tuosta omasta pihasta ja ihanasta kesäterassista. Kesäkuussa pojat myös kävivät jalkapallokoulun, jonka jälkeen halusivat jatkaa harrastusta vielä ainakin kesän. Laji tuntuu olevan kovasti molempien mieleen, josta itse olen vain iloinen. Haluan kannustaa lapsia harrastamaan ja jalkapallo onkin harrastuksena oikein oiva.


On nautittu kesäkuun aikana paljon kesäpäivistä kotona, mutta tehty jo mieliinpainuvia kesälomareissuja. Viime viikonloppuna käytiin Korkeasaaressa, Juhannusta vietettiin kahdella eri mökillä ja useampaan otteeseen on käyty satamassa ja kotieläinpihoilla. Kesä tulee varmasti jatkumaan hyvin paljon samanlaisena, ei olla suunniteltu mitään isompia reissuja tuleville viikoille, vaan pyöritään paljon lähiseudulla ja budjettilomailun merkeissä.

Kesäkuussa meidän vauva lähti viimein kävelemään. Hän odotteli aina sinne lähes vuoteen ja kahteen kuukauteen, ennen kuin otti tarkkaan harkiset askeleensa ja alkoikin sen jälkeen töpsytellä varmoin ottein. Viikon verran konttailukin oli vielä mukana touhuissa, mutta sitten se jäi. Vaikka toki tiedetään, että jokainen kehittyy omaan tahtiin, eikä meillä isotkaan lähteneet kävelemään kuin vasta reilusti yli yksivuotiaina, odoteltiin tätä merkkipaalua toki malttamattomana. Varsinkin, kun kaikki taidot kävelyyn kyllä oli, uskallus vaan puuttui. Mutta niinhän se menee, että omaan tahtiin, eikä sitä oikein voi tai kannata kiirehtiä.

Kesäkuu oli meillä kiireistä myös neuvoloiden yms. vuoksi. Isoilla oli viisivuotisneuvolat, hammastarkastukset ja puheterapian arviot. Tämä puheterapia onkin juttu, josta ajattelin kirjoittaa tarkemmin lähiaikoina. Isot ovat käyneet puheterapia-arvioinneissa nyt kaikkiaan kolme kertaa, ensimmäinen käynti oli joskus vähän yli kolmevuotiaana ja viimeisin nyt kesäkuussa. Puheterapia ja puheenviivästymä ovat olleet asioita, joita en ole aiemmin halunnut blogiin tuoda ollenkaan, sillä ne on tuntuneet sen verran henkilökohtaisilta ja yksityisiltä jutuilta. Nyt kun puhe tulee jo lähes ikätasoisesti, on ehkä hyvä hetki avata vähän sitäkin puolta ja kertoa meidän kokemuksista! Myös Justus sai osansa neuvoloista, kun hän kävi painokontrollissa kesäkuun lopulla. Meidän vauvana niin pullukalla pojalla on tullut niin kova kasvuspurtti liikkeellelähdön jälkeen, ettei paino ole oikein pysynyt menossa mukana. Justuksen paino oli laskenut parisataa grammaa kahdeksan kk-neuvolasta yksivuotiskäyntiin ja tämä herätti terkkasijaisen huolen. En itse osannut olla tästä huolissani lainkaan, sillä tiesin, että tuolle aikavälille sattui liikkeelle lähtö ja imetyksen väheneminen. Paino kontrolloidaan vielä uudestaan puolitoistavuotisneuvolassa, mutta muuten aihetta huoleen ei onneksi ole. Meillä on hoikka poika, joka kasvaa kyllä oikein hienosti omaa käyräänsä. 

Muuten ollaan elelty ihan tavallista arkea. Innolla odotetaan jo tällä viikolla alkavaa kesälomaa ja sen myötä saapuvia uusia tuulia. Tuntuu, että kun viisivuotta tuli isoille mittariin, kasvoivat he hetkessä niin isoiksi pojiksi, etten aina ole tunnistaa heitä <3 Miten aika voikaan mennä niin vauhdilla!

Ihanaa heinäkuuta kaikille!

sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

Yhden aikakauden loppu on pian täällä

Nimittäin kokoaikaisen kotiäitiyden. Havahduin viime viikolla siihen, että elettiin toisiksi viimeistä viikkoa, jonka viettäisin lasten kanssa nelisin kotona. Siis luultavasti ikinä viimeisiä päiviä, kun kaikki lapset olisivat kotihoidossa ja arki pyörisi ihan vaan niin, kuin itse halutaan. Kesäkuu on mennyt jotenkin tosi äkkiä, meillä on ollut vaikka mitä touhua ja myönnettäköön, että itse olen laittanut kaikki paukut täysillä omaan projektiini, enkä ole tullut ajatelleeksi, että muutoksen tuulet ovat ihan lähellä jo.


Mikään superiso muutos ei onneksi tule olemaan, sillä tulenhan olemaan onneksi kotiäiti vielä jonkin aikaa. Mutta täysipäiväiseksi sitä en kyllä enää osaa sanoa, sillä onhan kaksi kolmesta lapsestani kolmena päivänä viikossa muualla hoidossa. Välillä mietin, että olisiko sittenkin pitänyt jatkaa tätä viime vuoden järjestelyä vielä puoli vuotta ja hoitaa kaikki lapset kotona niin kauan kuin se olisi mahdollista. Mutta tiedostan, että se osa joka minusta noin ajattelee, on se joka haluaisi pitää arjen helppoudesta ja yhteisistä hetkistä kynsin hampain kiinni. Iso osa minusta tietää, että tämä ratkaisu on kuitenkin meille kaikille se parhain. Ennen kaikkea, ratkaisu on tehty lasten parasta ajatellen.

Päiväkotiin isot pojat palaavat heti elokuun alussa. Parin päivän päästä alkaa isin loma, eikä sen jälkeen olekaan enää yhtään viikkoa, että oltaisiin lasten kanssa keskenään vaan kotona. Toki kotipäiviäkin tulee, onneksi, sillä millään en vielä raaskisi lapsia laittaa kokopäivähoitoon. Vaikka päiväkotimaailma onkin tuttu, jännittää se luonnollisesti hieman. Miten lapset pääsevät mukaan uuteen ryhmään. Löytyykö kavereita, sujuuko kemiat aikuisten kanssa ja onko päiväkoti yhtä ihana kuin edellinen. 

Mä jaksan uskoa, että meidän tyypit hanskaavat kyllä tämän homman ja päiväkotipäivät tulevat olemaan heille huippuja, toki väsyttäviä verrattuna totuttuun. Meidän onneksemme, lapset pääsivät juuri siihen päiväkotiin jota toivottiinkin. Se on uudehko päiväkoti, joka on rakennettu vain ollakseen päiväkoti. Se on logistisesti ihan mahtavalla paikalla ja sieltä löytyy myös pienten ryhmät, joten Justuskin toivottavasti pääsee sitten samaan päiväkotiin.

Vielä on tosi auki kaikki käytännön kuviot. Viimeksi oli selvää, että pojat olivat samassa ryhmässä, mutta eri pienryhmissä. Nyt tiedetään, että toivotaan heille ehdottomasti eri pienryhmiä, mutta ehkä myös eri ryhmiä. Tämä on päätös, joka luultavasti tehdään jo tämän vuoden aikana, mutta viimeistään ennen eskarivuotta. Nyt mulla on tunne, että niin hankalaa kuin tulevaisuus eri luokilla meille vanhemmille olisi, kiitos vanhempainillat ja muut tapahtumat, niin veikkaan eri luokkien olevan molemmille lapsille hyväksi. Tällä hetkellä heillä on niin voimakas yhteinen identiteetti, että kumpikin kaipaa ensisijaisesti tukea yksilöllisyyden ja oman identiteetin rakentamiseen. Mutta nämä ovat varmasti juttuja, jotka tulevat ratkeamaan myöhemmin, aluksi on varmasti vaan kiva, että veli on uudessa tilanteessa tukena ja turvana. Mutta kovasti mua kiinnostaisi tietää, miten muissa kaksosperheissa ryhmäjaot on toteutettu. Paitsi päiväkodissa, myös koulussa.


Mun olo on tosi haikea. Vaikka välillä olenkin vihannut kotiäitiyttä ja varsinkin sitä, että päätin hoitaa kaikki lapset kotona, on tämä kuitenkin ollut ihana tilaisuus ja olen niin iloinen, että tämä ratkaisu puolitoista vuotta sitten tehtiin. Mä en koskaan saa enää olla noin paljon lasteni kanssa, ja samalla kuin olen tosi iloinen että olen saanut kokea tämän, mua surettaa ymmärtää tää asia. Jatkossa joku muu näkee mun lasta päivisin tosi monta tuntia, kuulee hänen ilot ja surut ja puhaltaa pois harmit. Toisaalta, saadaankin paljon, onhan varhaiskasvatuksen kanssa jaettu kasvatusvastuu kuitenkin ihan tosi hieno juttu. 

Olen tosi iloinen, että saan pitää vielä tuon pienimmän kotona kanssani ihan kokonaan. Päästään ihan uuden tilanteen äärellekin, kun tullaan olemaan niin paljon kaksin. Tiedän, että tulen moneen otteeseen olemaan vielä ihan ihmeissäni, mitä teen sillä kaikella ylimääräisellä ajalla. Miten outoa tulee aluksi olemaan hoitaa vain yhtä lasta ja vastata hänen tarpeisiinsa. Mä toivon, että mulla tulee olemaan enemmän aikaa itselleni ja blogille, mutta myös lapsille. Kun kaikkien kolmen kanssa on yhdessä yksin, on heistä jokaisen välillä jouduttava jakamaan ja odottamaan. Toivon, että kun hoitopäivinä pystyn keskittyä vain Justukseen enemmän, voin sitten ei-hoitopäivinä ottaa paremmin aikaa vain Rasmuksen ja Kasperin kanssa. 

Kotiäitiys on ollut ja tulee varmasti olemaankin ihanaa. Onneksi sitä on vielä jäljellä. Mutta pieni suruitku pitää kyllä itkeä tämänkin aikakauden lopulle. Milloin ihmeessä mun pienet ovatkaan kasvaneet noin isoiksi? ❤

perjantai 29. kesäkuuta 2018

Meidän päivä

Pitkästä aikaa! Nyt niin voi tosiaankin sanoa, sillä postaustaukoni ja lomani blogista on venynyt jo hurjaan kahteen viikkoon. Ihan niin pitkäksi en taukoa suunnitellut, en oikeastaan aikonut pitää taukoa lainkaan. Mutta jotenkin se vaan venyi ja venyi, ja mitä pidemmäksi se meni, sen vaikeampi koneen ääreen on aina palata. Nyt poden vielä jonkinmoista kirjoitusblokkia, eikä teksti meinaa tulla ulos millään. Mielessäni hahmottelen kyllä monenlaista ja otsikoita sekä aiheita olisi vaikka kuinka. Mutta jokin vaan tökkii. Olen ehkä jonkinlaisessa risteyksessä nyt, enkä oikein tiedä mihin suuntaan blogia lähden viemään. Vai lähdenkö mihinkään.

Takuuvarmoja kirjoitusflown tuojia ovat kuitenkin ne ajatuksenvirtapostaukset, ne kun paperille suoltaa vaan kaiken, sen kummemin miettimättä. Ja ne kuvaukset päivistä, kun ei tarvitse miettiä mitä kirjoittaa, voi vaan referoida päivän. Eilen kyselinkin instan puolella kumpi postauksista olisi mieleisempi ja meidän päivä voitti kuulumishöpöttelyt muutamalla prosentilla. Saamanne pitää siis, tosin lupaan niitä tavallisia kuulumisiakin ihan lähiaikoina, kenties jo viikonloppuna. Myönnettäköön, että tämänkin postauksen piti tulla jo eilen illalla, mutta kaikki ei sitten mennytkään kuin Strömsössä.

--

6.30 Isin herätyskello soi ja musta tuntuu kuin en olisi nukkunut yhtään. Todellisuudessa heräsin vain kerran aamuyöstä viemään Justukselle maitopullon ja vaihtamaan falskanneen vaipan kuivaan. Kukaan pojista ei ole kömpinyt meidän viereen aamuyöntunteina, mikä on kyllä aika poikkeuksellista. 

7.15 Rasmus on tullut mun viereeni nukkumaan hetkeksi kuultuan isin kolistelut keittiössä, mutta hipsii hänkin aika äkkiä aamiaiselle. Kuulen myös Justuksen höpöttelevän isillä aamiaispöydässä. Mä en vaan millään jaksaisi nousta ja haaveilen ties monettako kertaa lapsista, jotka olisivat edes vähän enemmän aamu-unisia kuin nämä meidän. Kun kello lähestyy puolta, nousen viimein ylös, jotta ehdin tehdä aamupesut ennen kuin isi lähtee töihin.

7.40 Heilutetaan Rasmuksen ja Justuksen kanssa isille heipat ja alan valmistaa itselleni ja lapsille aamiaista. Kumpikin poika on syönyt isinkin kanssa, mutta he yleensä syövät jotain pientä myös minun kanssani. Kasperkin herää ja istahtaa unisena pöytään. Pojat syövät talkmuroja ja mehukeittoa, Justus pelkkiä muroja. Omaa aamiaistani en vielä viitsi syödä, sillä yleensä en saa sitä kuitenkaan rauhassa syödyksi.


8.00 Lasten syödessä aamiaista siivoilen keittiötä ja haen heille päivävaatteet valmiiksi. Petaan sänkyjä, täytän astianpesukonetta ja laitan pyykinpesukonetta pyörimään. Lapset pukevat ja leikkivät yllättäen yhdessä. 

8.30 Justus alkaa olla jo aika väsynyt, joten vaihdan hänellekin päivävaatteet, lämmitän maitopullon ja laitan hänet vaunuihin päiväunille. Isoille tämä on merkki siitä, että he saavat avata telkkarin ja alkaa katsella piirrettyjä. JUstus nukahtaa aika äkkiä, joten teen oman aamiaiseni valmiiksi ja kaadan ison kupin kahvia. Kaksi ruisleipää ja kananmunaa on tällä htekellä mun suosikki aamiaiseni, sillä se pitää nälkää paljon puuroa paremmin.


Syötyäni istahdan kahvikupin kanssa sohvalle ja selailen somea. Pojat katsovat jotain Spidermania lattialla pötkötellen. 

9.30 Päätän viimein aktivoitua, aamiainen ja rauhallinen kahvihetki sohvalla on sitä mun arjen luksusta. On ihan istua hetkia (lähes) hiljaisuudessa ja hörppiä vaan kuumaa kahvia sen hektisen alkuaamun jälkeen. Tää on muodostunut meille tavaksi, että Justuksen käytyä nukkumaan, otetaan isojen kanss ahetki olkkariss aihan rauhassa, ennen kuin aletaan päivän touhuihin.

Pojat sammuttavat telkkarin ja siirtyvät leikkeihinsä. Yhteiset touhut ei tunnu onnistuvan millään ja he riitelevät yhtenään leluista ja leikeistä. Mä viikkailen pyykkejä ja vien niitä kaappeihin. Keräilen samalla muutamia pieneksi jääneitä pois. Haaveilen vähän omasta ajasta, että saisi järkkäillä kaikki meidän kaapit kerralla kuntoon. Nyt tämä on vain vähän tälläistä elvytyshoitoa ennen väistämätöntä suurjärjestelyä. 


Teen meille päivälliseksi lasagnea, sillä ollaan lähdössä Launeen perhepuistoon Justuksen päikkyjen jälkeen, enkä sieltä paluun jälkeen ehtisi enää ruokaa valmistaa. Ehdin melkein saada ruuan uuniin kun Justus yhdentoista aikaa herää. Teen ruuan loppuun Justus jaloissa tai sylissä pyörien. 

11.00 Pakkailen meidän tavaroita, tyhjennän astianpesukonetta, laitan lapsille aurinkorasvaa ja siivoilen kokkaussotkuja. Välillä Justus viihtyy tosi hyvin itsekseen, välillä hän ei haluaisi muuta kuin asua sylissä. Isojen kemiat taas tuntuvat kohtaavan ja heillä leikit sujuvat. 

Valmistan vielä meille välipalaksi smoothien puolukasta, mustikasta, banaanista, avokadosta ja jogurtista. Normaalisti syötäisiin lounas näihin aikoihin, mutta koska syödäänkin se tällä kertaa puistossa, haukataan välipala pikaisesti jo nyt. Mun työkaveri hakee vielä fbkirpulla myymäni lelun ja sitten ollaankin valmiita lähtemään. Lapset autoon ja menoksi!



12.45 Käydään hakemassa kaupasta vielä vähän lounasta ja sitten ajetaan puistoon. Syödään heti, isoille on lihapullia, patonkia, mansikoita ja banaania, mä syön broileri-vuohenjuustosalaatin ja Justus syö mansikoiden lisäksi spaghettibolognese sosepussin.

Ollaan puistossa pari tuntia ja lapset leikkivät oikeastaan vaan vesileikkialueella. Se onkin tällaisena kuumana päiväni juuri oikea valinta. Ilma on tosi tukala ja mun on pakko myöntää että haaveilen raikastavasta sadekuurosta. Yritän saada Justusta nukkumaan, mutta hän ei malta. Luovutan ja annan hänen touhuilla leikkipaikoilla. 


14.45 Käydään vielä liikennekaupungissa ja lähdetään sitten ajelemaan kotiin. Ajetaan vielä mutkan kautta, sillä olen sopinut hakevani fbkirpulta ostamani pelastusliivit niiden myyjältä. Liivit ovat tosi hyvässä kunnossa ja menevät varmasti Justukselle aika pitkään. Ajellaan takaisin kotiin ja olen tosi iloinen, että päädyin tekemään päivällisen jo aamulla. Nyt on nimittäin se fiilis mitä veikkailinkin, eikä ruuanteko kiinnosta yhtään.

Jäädään hetkeksi vielä ulos, lapset leikkivät hiekkalaatikolla ja mä istuskelen aurinkotuolissa. Isot ampuvat vesipyssyillä ja pihalla on tosi kuuma. Lähdetään jo Justuksen kanssa valmistelemaan päivällistä, sillä isi tulee ihan pian.


16.00 Salaatti on valmis ja pöytä katettu juuri sopivasti. Justus leikkii itsekseen ja mä otan jo ruokaa, sillä olen ihan pian lähdössä jumppaan. Pojatkin tulevat sisään ja istutaan hetki samaa aikaa pöydässä, ennen kuin mun on vaihdettava vaatteet ja pakattava tavarat.

16.45 LÄhden kohti Fressiä. Isi jää sivoilemaan keittiötä ja saatuaan sen valmiiksi hän lähtee poikien kanssa lenkille. He ajavat lähikaupalle ostamaan jätskit. Pyörähtävät vielä leikkipuiston kautta ennen kuin palaavat kotiin.

Mä hikoilen sillä aikaa vatsa-peppu -tunnilla, joka tällä kertaa onkin erityisen rankka. TUnnin päätyttyä käyn vielä kaupassa pienesti hakemassa jääkaapin täydennystä.


18.30 Ajan pihaan samaan aikaan kun isi ja pojat kotiutuvat lenkiltä.

Mä menen jo edeltä tyhjentämään kauppakassin ja tekemään lapsille iltapalaa. Isi käyttää heidät sillä aikaa suihkussa ja yksi kerrallaan he ilmestyvät iltapalapöytään yöpuvuissaan. Isot pojat syövät leipää ja hedelmiä, Justukselle keitän puuroa ja lisään voisilmän ja mustikoita kaveriksi. 

Isojen poikien syötyä he menevät jo sänkyihinsä rauhoittumaan ja lukemaan. Isi syöttää vielä Justuksen, antaa pullon maitoa, rasvaa ja pukee yöpuvun. Mä käyn suihkussa ja kun palaan Justus on jo sängyssään. Kuivaan vähän hiuksia ja puen jo yöpuvun päälle.

19.15 Pesen vielä isojen poikien hampaat ja ohjaan heidät sänkyihin lukemaan. Isi tulee lukemaan iltasadun kunhan saa Justuksen nukkumaan. Mä istahdan sohvalle kirjoittamaan tätä postausta. 


Aika pian Justus onkin unessa ja isi siirtyy lukemaan isoille pojille. He lukevat ainakin kaksi satua ja käyvät päivän tapahtumia läpi. Molemmat pojat käyvät vielä kertaalleen juomassa ja pissalla ennen kuin rauhoittuvat sänkyihin. Mä kirjoitan, käsittelen pienesti kuvia ja kasailen postausta. Tuntuu kivalta olla koneen äärellä pitkästä aikaa.

20.15 Isi jättää pojat keskenään. He eivät vielä nuku, mutta ovat riittävän rauhallisia jäädäkseen huoneeseensa itsekseen. Isi alkaa valmistella keittiössä meidän iltapalaa ja mä alan olla postauksen kanssa melkein valmis. Sitten, jotain tapahtuu ja teksti katoaa. Mä en tosiaan tiedä mitä, sillä yhtäkkiä tuijotan vaan tyhjää ruutua, eikä mitkään peruutukset ja undot tehoa. Itku meinaa melkein tulla, sillä mulle ei ole koskaan ennen käynyt näin. Harmittelen omaa hölmöyttä ja mietin paristi aloitanko alusta, mutta annan sitten olla. Huomenna sitten paremmalla onnella ja uusiksi. 

20.30 Mua harmittaa edelleen tapahtunut, mutta eihän sille mitään voi. Nappaan iltapalan ja istahdan sohvalle. Isi lähtee vielä salille ja mä katselen Netflixistä omia suosikkeja. Meillä menee sarjamaku aika yksiin, mutta muutamat sarjat on sellaisia, että katson niitä vaan yksin.

21.50 Isi tulee kotiin, käy suihkussa ja ottaa hänkin iltapalaa. Katsellaan vielä kaksi jaksoa meidän sen hetkistä yhteiseurannassa olevaa sarjaa, ennen kuin mennään puolen kahdentoista aikaa n pesemään hampaat ja nukkumaan.

Tavallisesti käydään nukkumaan jo yhdentoista aikaa, mutta nyt salin ja mun tietokonekiukkuni vuoksi meidän unillekäyminen vähän venyy.

Justus herää yöllä kertaalleen, mutta jatkaa uniaan heti saatuaan maitopullon ja juotuaan sen tyhjäksi. 

Sellainen oli meidän torstai. Miten teidän päivä meni?