keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Pitkiä unia ja maidontuoksuisia vauvoja.

Nyt on ensimmäinen päivä ja yö kotona vietetty ja ei voi kun kehua meidän poikia. Yöllä nukuttiin neljä tuntia putkeen ja herättiin sitten välillä tankkaamaan. Maito maistuu molemmille ja sairaalan annosohjeistukset ylitellään melkein joka syötöllä. Jos ei, niin sitten seuraavalla kerralla ylitetään jo rutkasti. Tänään Onni vetäisi jo 100ml. Hyvä muru!!

Eli pullosta syödään siis meillä. Pumppaan käsipumpulla (ihanaa..) pulloon, josta sitten jaetaan molemmille seuraavalle syötölle. Maito riittää ihmeen hyvin, vain kaksi syöttöä päivän noin kahdeksasta menee korvikkeella. Pakko on kyllä hankkia se sähköpumppu, mulla on muuten kohta jännetuppitulehdus.. Toiveissa on vielä, että jossain vaiheessa voisi jätää pumppaukset välistä ja antaa maidon suoraan tissistä. Nyt pojat on vielä liian pieniä, imuvoima ei oikein tissiin riitä. Toivotaan ettei imuote ole ihan kadotettu pullojen myötä.. Tissin muotoiset pullot on kovalla käytöllä, niin toivotaan että siitä on jotain apua.. 

Onko teillä kokemusta? Onko onnistunut pulloista tissille siirtyminen?

Edellisessä postauksessa oli kyselty, että tunnistetaanko pojat vai meneekö sekaisin. No ei mene sekaisin :D Pojat on niin omannäköisiä ja luonteisia, että ei ole edes mahdollista sekoittaa. Onni on paljon pyöreämpi poskisempi, onhan painoakin puoli kiloa enemmän. Onnilla on myös pyöreämpi pää ja korkeampi otsa sekä enemmän tukkaa. Aarre on vielä aika rimpula, kasvot tuo mulle aina mieleen pienen linnunpoikasen :D Aarteen pää on myös vähän erimallinen. Lisäksi Aarre on aika paljon pienempi. Samaakin pojista löytyy. Suuttuessa ilmeet on aika samat.

Luonteeltaan pojat on myös omanlaisiaan. Aarre vähän vekkuli, naureskelee aina itsekseen. Tarkkailee jo ympäristöä kovasti. Onni vähän rauhallisempi, paitsi jos ruoka ei tule ajallaan. Sitten menee hermo. Onni on Aarretta haaveilevaisempi. Maidot juo tunteella ilman kummempaa kiirettä, mutta pulloa ei saa vetää liian aikaisin pois, pitää siitä tiukkaan kiinni. Onni myös hereillä ollessaan huitoo hurjasti! :D Tänään on Onnillakin ollut jo silmät enemmän auki ja alkaa hänkin jo seurailla mitä ympärillä tapahtuu. Aivan ihania pakkauksia siis molemmat! <3

Nyt me lähdetään kylpyyn! Muutama kuva pojista tältä päivältä!
Ja kiitos vielä kaikille kommentin jättäneille lukijoille synnytystsemppauksesta ja poikien kehuista. <3 Olette aivan huippuja!


Aarre

Onni

Vasemmalla Onni, oikealla Aarre


Onni

Aarre
 

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Kotona viimeinkin.

No nyt ollaan kotona. Vihdoin. Alkoihan toi sairaalassa olo jo kyllästyttää. Kaikenkaikkiaan oltiin osastolla 5 päivää + tämä päivää puolille päivin asti. Muuten varmaan oltaisiin päästy jo vähän aikaisemmin, mutta ensin seurattiin poikien sokeriarvoja ja sitten haluttiin vielä varmistus sille, ettei bilirubiiniarvo olisi liian korkea. 


 No, mutta kaikenkaikkiaan hyvä, että oltiin noinkin pitkään sairaalassa. Ainakin kaikki on nyt pojilla kunnossa :)

Aluksi pojat pääsi meidän kanssa vuodeosastolle. Molempien sokeriarvoissa huomattiin kuitenkin laskua, joten ne meni seurantaan. Lisäksi B-vauva Onni oli vähän laiska syömään ja unohti välillä syömisen yhteydessä hengittää ja menikin välillä vähän harmaaksi. Lastenlääkäri sitten päätti, että Onni hakee vauhtia syömiseen sitten lastenteholta. Vaikka oltiin osattu varautua siihen, että toinen tai molemmat pojista sinne joutuu, tulisi se kuitenkin vähän shokkina. Molemmat kun oli kuitenkin syntyneet yhdeksän pisteen vauvoina. 

Olikin aika kamalaa käydä ensimmäistä kertaa katsomassa Onnia, kun se siellä keskoskaapissa makasi nenämahaletkussa. :'( Tuli itelle tosi tyhmä ja itsekäs olo, että oonko mä nyt pakottanut mun pienen liian ajoissa tähän maailmaan. Jos se ei ole vielä kypsä.. Vähän olo parani kun Onni edistyi niin hyvin, että pääsi jo tavalliseen sänkyyn. Sokereita kuitenkin tarkkailtiin edelleen. Oli myös epäilys infektiosta, johtue lapsiveden aikaisesta menosta. Näin ei sitten kuitenkaan lopulta ollut ja ainoaksi ongelmaksi muodostui ne sokerit. Sunnuntaina Onni sitten viimein pääsi osastolle meidän kanssa.

Tänä kolmena päivänä, joka oltiin sitten vietetty Aarteen kanssa kolmistaan oli Aarteeseen ehtinyt jo saada voimakkaan kiintymyssuhteen. Se on mun pieni. Onniin kiintymyssuhteen luominen oli vaikeampaa, kun ei voinut olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. Vieläkin Aarre tuntuu tutummalta ja siitä on ihan jatkuvasti huono omatunto. Onneksi ollaan nyt kotona, niin molempiin poikiin pääsee tutustumaan ajan kanssa. Vaikka kyllähän ne on aika unisia tapauksia molemmat! :D Syö ja nukkuu. Vartti ennen syömistä jaksetaan ehkä seurustella, mutta sekin vähän vaihtelevalla menestyksellä..

Mutta nyt lähipäivät kuluukin tiivisti vauvoihin tutustuessa. On ne vaan niin mielettömän suloisia <3<3

 

 

perjantai 14. kesäkuuta 2013

pojat on täällä!

Eilen klo 8.45 ja 9.00 näki meidän pienet rakkauspakkaukset maailman ensikerran. <3 Aarre 2,5kg ja 46cm. Onni 3kg ja 48cm.

Synnytys siis käynnistyi vesien menolla 12.6 klo 15.30. Supistuksia ei silloin vielä ollut nimeksikään muutama kipeähkö mutta nekin aika lieviä. Synnärillä tehtiin sisätutkimus, molemmat rt ja kanava poissa ja kohdunkaula sormelle auki. Kuitenkin koska supistuksia ei tullut, synnytyslääkäri totesi, että aamulla sitten käynnistellään, siihen asti voidaan odotella. Mua ei enää kotiin päästetty vaan jään sairaalaan yöksi.

Käyrillä, kuuden aikaan tuli supistuksia kuuden minuutin välein, kuitenkin edelleen kivuttomia tai kevyesti tuntuvia. Uutta käyrää otettiin vähän ennen kymmentä, jolloin supistuksiakaan ei enää tullut. Henkka lähti 23.00 kotiin nukkumaan ja mä kävin nukkumaan sairaalassa. Unta ei kuitenkaan saanut kun lapsivetta lorahteli ja piti koko ajan käydä vessassa. Vähän ennen yhtä supistuksia tuli muutama kipeämpi. Jäin seurailemaan mitä tapahtuu. Kahdelta supistukset alkoi tuntua kunnolla, väliä kuitenkin vielä kuusi minuuttia. Soitin henkalle ja pyysin tulemaan takaisin kun en halunnut olla enää yksin. Henkka tuli puoli kolmen jälkeen jolloin olin jumppapallon kanssa suihkussa. Supistukset oli jo kipeitä. Sitten käyrää jolloin olin 2cm auki ja supistuksia tuli kolmen minuutin välein. Selällään makaaminen oli kamalaa. Kätilö ehdotti annetta ja menin sinne viideltä. Aluksi amme oli ok ja selvisin sillä. Puolen tunnin päästä otin ilokaasua ja vartti siitä annostusta lisättiin. Nyt sattui. Ilokaasu ei joka supistuksella toiminut. Kovimmat tuntui tosi kovina. Puoli seittemän olin varma että olen tarpeeksi auki ja saan epiduraalin. Nyt sattui jo paljon, ja tajusin viimein kunnolla miten ilokaasu toimii. Mentiin saliin, jossa anestesialääkäri odotteli. Kätilö teki sisätutkimuksen ja olinkin jo 9,5cm auki. Vain pieni reuna Aarteen pään edessä. Epiduraalia ei siis ehtisi joten kätilö päätyi spinaaliin. Mietti ne ilman puudutustakin mutta totesivat et ehkä ei.. Kun spinaalipuudutus oli selässä taivas aukeni. Ei mitään kipuja enää. Siinä sitten odoteltiin ponnistustarvetta. Kello oli seitsemän. Avautumisvaihe kesti siis vain n. Viisi tuntia.. Spinaalipuudutuksen takia en tuntenut supistuksia, joten piti ponnistella sokkona. Aktiivinen ponnistusvaihe kestivajaan tunnin. Aarretta sai puskea oikein kunnolla, Onni tuli kolmella ponnistuskerralla.

Jo illalla mulle laitettiin kanyyli josta tiputettiin ensin antibiootit ja sitten ponnistusvaiheessa jotain supistusta tehostamaan. Ammeessa ollessa sain vielä juoda mutta sitten oli lopetettava. Tosin eipä se haitannut kun tuskin ponnistettaessa olisi muutenkaan tullut syötyä :D
Pojat siis syntyi 8.45 ja 9.00 molemmat hyvä vointisina. Kumpaakaan ei tarvinnut viedä teholle vaan molemmat tuli meidän kanssa vuodeosastolle.

Itse selvisin helpolla. Repeämiä ei tullut, välilihaa ei leikattu ja tikkejä laitettiin vain kaksi varmuuden vuoksi. Yllätyin siitä, miten helppo synnytys oli. Avautumisvaihetta olin odottanut kauhulla mutta vain viimeinen puoli tuntinen siitä oli aika kammottavaa. Henkka oli mahtava <3 teki kaiken mitä halusin, pyytämättä. Aluksi jännitin et kuinka se osaa vastata kun tarpeisiin mutta se arvasi ne ennen kuin osasin pyytää <3

Nyt on ihan huippua kun pojat on täällä. En vieläkään ymmärrä, että kun mahassa ei ole enää vauvoja! Ei niitä osaa olla tuijottamatta. Aivan ihania kumpikin <3 oon vaan niin täydellisen onnellinen <3

Tarkempaa synnytyskertomusta kunhan kotiudutaan ja ehdin kasata ajatuksia :) kuvaa poitsuista tulossa myös kunhan pääsen koneelle.

Ihanaa viikonloppua kaikille!!! <3

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Vaunut tuli viimein!

Ihan alkuun pitää pahoitella tätä, että vaunupostaus venähtikin viikonlopun sijasta tänne maanantaiaamuun. Saatiin vaunut siis kotiin jo lauantaina, mutta kiireellisen viikonlopun vuoksi en sitten ehtinytkään postausta tehdä. Joten tässä nyt tulee!

Viikonloppu sujui kaikin puolin hyvin, perjantaina nautittiin tyttöjen kanssa juustoista ja muista herkuista pitkän kaavan mukaan ja lauantai menikin enemmän tai vähemmän shoppaillessa. Jalat oli illalla niin kipeät, että tuntui ettei askeltakaan pysty ottamaan. Sunnuntai aloiteltiin rauhallisesti, käytiin torikirppiksellä kiertelemässä ja nautittiin kesäpäivästä. Kotona grillailtiin ja oltiin vaan. Sunnuntaina alkoi vihdoin näyttää siltä, että vauvat ei ole jääneet mahaan pysyvästi asustamaan. Koko päivän tuli supistuksia 10-30 min välein, tosin edelleen ne oli näitä melko kivuttumia. Liittyi niihin alavatsan vihlomista ja muutamat jysähti aika inhottavasti selkään. Mietin jo, että jokohan tänään? Illalla supistukset koveni, ei ne kauheasti tihentyneet mutta luonne selkeästi muuttui. Nyt ne ei olleet enää sellaisia mahan kovettumisia vaan oikeasti kipeähköjä. Säteili selkään ja oikeaan reiteen oikein kunnolla. Enää ei kiinnostanut istua paikallaan, vaan helpompi oli nousta ja kävellä hetki. Jännäilin jo, että tänäänkö tulee lähtö??!! Tollaisina ne supistukset sitten jatkui koko illan. Ei koventuneet tai tihentyneet enää. Soitin varmuuden vuoksi synnärille, että olihan vielä ihan turvallista olla kotona ja kun ne näytti vihreetä valoa kotona ololle siihen asti, kun vedet menee tai supistukset on tosi kipeitä. Joten mentiin nukkumaan. Jossain vaiheessa ne supistukset sitten laimeni, koska yöllä heräsin enää vaan perinteisiin vessakäynteihin. Eli ei syntynyt vauvat vielä.. Ei se vaan auta kuin odotella.

No, mutta nyt niihin vaunuihin. Harkintaprosessin päätteeksi, päädyttiin siis Bumbleriden tuplavaunuihin. Merkki oli meille ihan tuntematon, mutta ihastuttiin vaunujen liikuteltavuuteen ja ulkonäköön heti ensi näkemältä. Vaunujen oli tarkoitus tulla meille jo toukokuun puolessa välissä, mutta erinäisistä rahti-, tulli- ja muista syistä johtuen, saatiin ne kotiin vasta nyt. Onneksi meillä ei niin kiire ollut.






Tässä nyt kuvia vaunuista koppamallisina. Kopat on tollaisilla muovilukoilla kiinni rungossa ja tosi näppärät irrottaa. Niihin samaisiin lukkoihin tulee sitten kuomut kiinni ratasmuodossaan. Jarru tuntui ainakin ensikäytöllä hieman jäykältä. Päälle sen sai helposti, mutta avaus vaati vähän voimaa. Varsinkin kun ei ollut kenkää jalassa. Etupyörät on lukittavat ja lukitusmekanismi oli helppo. Metalli"lukitinta" vaan painettiin, joka sitten lukitsi pyörät vain yhteen asentoon. Työntöaisa on säädettävä, pikaisella kokeilulla säätyi ainakin kuuteen eri sentoon, eli valinnanvaraa riittää!! :)



 Kopan kuomu säätyy eri asentoihin, täydestä pystyasennosta ihan matalaksi. Kopat on siis helppo pinota myös päällekkäin vaikka takakonttiin. Hyttysverkkoa/uv-suojaa bumbleridella ei ollut tarjota (eikö jenkeissä paista aurinko tai ole hyttysiä?) Mutta Brion versio kävi näihinkin hyvin! Joten otettiin niitä meille kaksin kappalein. Sitten kun vauvat kasvaa kopista ulos, pitää hankkia tupliin mahtuva verkko.





















Tavarakori oli iso. Ainoa miinus oli, että nuo 
metalli putket rajaa korin suuaukon aika kapeaksi. Pyöreää kassia sinne ei siis saa. Kokeiltiin hoitolaukkua tonne, mutta sekin oli ihan paksu. Vaati vähän asettelua ennenkuin sujuhti. Aisalle sen sai kuitenkin kätevästi roikkumaan!

Sadesuoja oli se perinteinen muovi, mikä nykyisin vaunuissa tuntuisi olevan. Ei tosta sadesuojasta varmaan ikinä kaunista saa, mutta voisi kuvitella, että ainakin kesäsateilla tunnelma ton muovin alla on aika lämmin. Voiko tollanen nyt kauhean hyvin hengittää? No, pitää ainakin veden ulkopuolella! :D





Renkaat vaunuissa oli ihana mahtavat. Tasakokoisia kaikki, ja varmasti pääsee eteenpäin niin hiekalla, lumessa kuin loskassakin. Vaunuihin oli myös juoksuremmi, jos lenkkeily kiinnostaa, mutta saa nyt nähdä tuleekö lähdettyä juoksemaan. Vastusta olisi ainakin aika hyvin! Henkka halusi ehdottomasti vaunut näillä ilmakumeilla eikä kennoilla, koska kyyti näillä olisi paljon tasaisempaa. Myyjän mukaan näin on, ite en tiedä onko niillä niin suurta eroa, mutta näillä me otettiin. Ainakin lyhyet työntelyt pihalla osoitti, että hyvin vaunut liikkui, eikä hytkyminen siirtynyt renkaista koppaan. Eli jousituskin tuntuisi olevan kunnossa. Kun vaunuista nostaa kopat pois, ne muuntuvat rattaiksi, joissa on selkänojan portaaton säätö. Säätö tapahtuu tuolla nauhalla joka näkyy yläkuvassa. 

Kuomut säätyy myös erikseen. Plussaa oli, että kuomun sai kääntymään todella alas. Suojaa siis hyvin niin auringolta kuin tuulelta ja tuiskultakin! Toisaalta kuomun sai myös käännettyä kokonaan taakse ja avattua takaa ilmanottoa varten. 

Jalkatuet oli säädettävät aina pystyasennosta ala-asentoon. Siis melkein 180 astetta. Pienemmänkin vauvan voi siis laittaa rattaisiin ilman pelkoa luiskahtamisesta vaunuista pois. 

Vaunuissa oli säädettävät viisipistevyöt molemmille. Hartioilta vyöt on mahdollista ottaa pois siinä vaiheessa kun pelkkävyötärövyö riittää. 

Molemmissa kuomuissa on kurkistusluukku ja aisan reunoista löytyy pullopidike. Kuomujen takaosassa on myös vetoketjulliset taskut pikkutavaroille. 

Vaunumallisena tavarakoriin pääsy oli vähän hankalaa, kun kopat tuli niin pitkälle, mutta tässä ratasmallissa tavarakori on hyvin saatavilla. 

Kaikki kankaat oli irrotettavat ja pestävät. Kankaat vaikuttaa paksuilta ja kestäviltä, joten loskakeleilläkin ja kurahousuissa vaunuissa istuvan taaperon jäljiltä puhdistus on varmaan helppoa. Musta väri antaa myös paljon anteeksi!





 Kaikin puolin, oltiin tosi tyytyväisiä vaunuihin tämän pikaisen tutustumisen jälkeen. Ainoa miinus oli, että koska nämä on näin järeät, niin mun on vaikea nostaa niitä takakonttiin. Kasattuna näme menee aika pieneen tilaan, mistä taas plussaa, mutta ei se painoa poista. Vaikka kyseessä onkin jokin kevyt alumiini (?) niin painoa vaunuille kertyy silti. Mutta, jospa sekin pienellä treenilla ja harjoittelulla sujuisi helpommin! Voi se olla, että todetaan jossain vaiheessa, että tarvitaan matkarattaat autoon kauppareissuja helpottamaan, mutta mietitään niitä sitten. Nyt nämä vaunut vaikuttaa ainakin ajavan asiansa paremmin kuin hyvin!

Poitsut kiittää pappaa sponssauksesta! <3 Sponsoritarroja, lippiksiä tai paitoja käytetään sitten sopimuksen mukaan ;)

Nyt sitten vaan odotellaan, että vauvat malttaisi syntyä ja päästäisiin testailemaan uusia vaunuja! Äippäkin pääsisi taas kesäkuntoon! :)

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille lukijoille! JOkohan tällä viikolla olisi vauvat maailmassa? ;)

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Raskausajan kivut, säryt ja kolotukset.

Niinkuin olen jo ehkä muutamaan otteeseen sivumennen todennut, mulla oli ennen raskautta melko ruusuinen kuva koko touhusta.. Jotenkin vaan ajattelin, että raskausaika olisi ihanaa, maha saisi rauhassa pömpöttää ja käyttäisin kaikkia ihania äitiysvaatteita. Kävisin pumpissa ja piloxingissa loppumetreille asti ja hehkuisin vaan äitiyden ja raskauden onnea.

www.ava.fi

www.iltalehti.fi
www.hm.com




















No, eihän se nyt ihan niin mennyt.

Ennen positiivisen raskaustestin tekoa sairastuin flunssaan. Kuume nousi 38:n ja olo oli tukkonen. Muhun iski myös ihan mieletön päänsärky. Ei puhettakaan että olisin voinut nousta täysseisovaan asentoon. Pakko oli vessassakin käydessä kävellä kumarassa, ettei päähän olisi jyskyttänyt niin pahasti. Mahassa tuntui tällöin pieniä vihlomisia ja alavatsalla oli jatkuva painontunne. Tuntui, että kohta alkaa menkat. Tällöin elettiin siis Rv 3+5-4+1. Onneksi sain olla sairaslomalla töistä kuumeen takia, olihan se vatvominen ihan mahdotonta. Ei varmasti olisi töistä tullut mitään. Kävin YTHS:lläkin tekemässä raskaustestin Rv 4+0 mutta silloin testi näytti negatiivistä. Terveydenhoitaja sanoi, että testi oli niin luotettava etten voisi olla raskaana. No, empä uskonut, vaan jatkoin kotona testien tekoa, koska oireet ei helpottaneet. Edelleen vihloi ja pisteli mahaa. Ja 2.11 sainkin sitten selvän plussan testiin, joten oireiden syykin varmistui!

Päänsärky loppui kahdessa päivässä, mutta mahan vihlominen jatkui. Välillä tuli koviakin vihlasuja ja olinkin ihan varma että nyt meni kesken. Vessassa piti ravata koko ajan tarkistamassa ettei menkat vaan alkaneet. Muita oireita ei aluksi ollut. Kahvikin maistui vielä. 

Rv 5+0 tienoilla alkoi vihlomisten lisäksi etoa. Etominen oli vielä aika pientä, pahat hajut ärsytti mutta etominen meni ohi syömällä tai sillä, että kävin vessassa yökkäämässä. Tällöin en vielä oksentanut vaan yökkiminen oli sellaista kakomista. Alavatsan painontunne säilyi vieläkin. 

Rv 6+2 olin Tampereella käymässä tulevan kummitädin luona. Siellä alkoi kunnon pahoinvoinnit. Matka takaisin Joensuuhun oli kamala, jouduin oksentamaan junan vessaan, vaikka kuinka yritin vältää sitä. Kotiin päästyä lensikin laatta oikein kunnolla ja maha tyhjeni kerralla. Tästä se oksentaminen sitten alkoi. Vielä viikon selvisin aika vähäisellä oksentamisella 2-3 kertaa päivässä ja ne ajoittui monesti aamuun ja iltaan. Sitten alkoikin kunnon oksentaminen. Mikään ei pysynyt sisällä ja parhaina päivinä oksensin 10 kertaa. Väsymys oli tällöin valtava. Jos selvisin iltakasiin valvoen, se oli jo saavutus. Monesti sammuin sohvalle seittemän aikaan. Mahan vihlomiset oli onneksi enimmäkseen loppuneet ja niitä tuli enää silloin tällöin. Hajut ärsytti. Jauhelihan paiston aikaan en voinut mennä lähellekään, haju oli jotain ihan kamalaa. Vessan raikastin etoo vieläkin. Ostin viikonloppuna uutta tiskiainetta, enkä tajunnut sen sisältävän verigraipin tuoksua. Yökötti heti kun haistoin sitä, tuli niin elävästi oksentelut mieleen. 

Rv 7+1 käytiin ultrassa ja syy pahoinvointiin selvisi. Mahassa kasvoi kaksi pientä vauvaa. Viikko tästä olinkin jo tiputuksessa. Alkoi kahdenviikon sairasloma, jonka aikana sain Primperanit. Ihana pelastus! Voin suositella kaikille! Miten yksi pieni tabletti voikaan parantaa oloa niin paljon! Primperanien avulla selvisin työpäivistä. Paha olo iski sitten kotona, varmaan työpäivät väsytti vaan niin paljon. Kotona en sitten jaksanut tehdä mitään. Ei tietoakaan energisistä lenkeistä tai jumpista. Sohva oli kaveri. Mikään lämmin ruoka ei oikein maistunut, pelkästään kylmät. Mehukeitot ja jogurtit. Melkein kaikki ruoka etoi ja ällötti. Muita oireita ei tällöin onneksi ollut, kuin se täydellinen väsymys. 


Rv 11-14 jatkui aika samaan malliin. Päivät vointi oli melko hyvä mutta iltaisin aina oksensin. Ja väsytti. Väsytti ihan kamalasti. Kahdentoista tunnin yöunet oli ihan minimi, muuten vaan haukottelin.

Oksentelu ei loppunut ihan seinään, mutta melkein. Rv 15 alkaen oksentelu ei ollut päivittäistä, mutta heti jos Henkka ei tuonut mulle ennen sängystä nousua lasillista kylmää mehukeittoa, oli jossain vaiheessa aamupuuroa juostava vessaan oksentamaan. Lopetin Primperanien syönnin siinä vaiheessa, kun oksensin enää kerran päivässä. Koin, että lääkkeet ei ole vauvoille hyväksi, ja että kestän sen yhden oksentaminen. Loppuvaiheessa oksentelusta olikin tullut jo niin tapa, ettei se enää edes tuntunut pahalta. Helpotti vaan, kun olo parani oksentamisen jälkeen. Mutta väsymys vaan jatkui. Liikunta oli jäänyt käytännössä kokonaan pois, kun töiden lisäksi ei vaan jaksanut mitään.

Rv 17-22 oli ehkä raskauden mukavinta aikaa. Enää ei ollut paha olo ja vaikka maha olikin jo iso se ei vielä ollut pahasti tiellä. Viimein sain sitä energistäkin raskautta. Shoppailin ja kiertelin kauppoja. Hiihtämäänkin uskalsi vielä. Luisteluhiihdosta ei oikein tullut mitään, kun se lävi liikaa lantioon. Mutta murtsikka sujui. Ja pääsin myös pumppiin ja piloxingiin mikä tuntui ihanalta pitkän tauon jälkeen! Raskaus oli tässä vaiheessa käytännössä oireeton. Vauvojen liikkeet alkoi tuntua ensin pieninä hipaisuina ja sitten kovempina potkuina. Kohta liikkeet näkyi jo mahan päälle ja isikin tunsi kuinka pojat jumppasi. Harjoitussupistuksia alkoi tulla, mutta en tajunnut ensin että ne oli niitä. Luulin vaan että vauvat  vaihtelee asentoja ja maha menee siksi niin kovaksi ja epämuodostuneeksi. Nyt alkoi jatkuva vessassa juokseminen, tosin se ei vieläkään ollut kovin pahaa. Maha kipuili, kun kohtu kasvoi. Vihlomiset oli inhottavia, mutta kun sen tiesi mistä ne johtuu, niin ei niin haitannut. Mun kiva raskausaika loppui siihen, kun kammottavat nivuskivut alkoi.

Jos vähänkään yritin liikkua, seuraavana päivänä en meinannut päästä ylös sängystä. Sattui vaan niin kamalasti.

Rv 24+1 alkoi sairasloma supistusten ja lyhentyneen kohdunkaulan vuoksi. Supistelu oli päivittäistä, mutten kokenut sitä pahaksi. Se vaan tuntui vähän epämiellyttävältä muttei missään nimessä edes inhottavalta saati että olisi sattunut. Tuntuikin hassulta jäädä sairaslomalle, kun olo oli kuitenkin ihan hyvä. Ymmärsin kuitenkin riskit, joten aloin ottaa rauhallisemmin. Väsymys oli edelleen kovaa, enää en nukahtanut sohvalle, mutta ysiltä aloin jo siirtyä nukkumaan. Meidän arki rytmittyikin aikalailla mun kellon mukaan. Henkkakin lähti nukkumaan samoihin aikoihin, ja kuudelta oltiin sitten molemmat taas hereillä kun ei enää nukuttanut. Tässä vaiheessa ei meinanneet enää talvitakit mennä päälle. Siirryin käyttämään Henkan toppatakkia mutta onneksi ilmat lämpeni sen verran, että kotoa lähtiessä takkia ei ollut pakko laittaa kiinni. Nivuskivut jatkui tällöinkin. Tosin jos en kauheasti liikkunut ne pysyi hallinnassa.

Parin viikon sairasloman jälkeen väsymys alkoi helpottaa ja jaksoin paremmin kotona siivoilla ja laitella vauvojen tavaroita kuntoon. Hankittiin kaikki tarvittava, kierrettiin lastentarvikeliikkeitä ja käytiin muutaman kerran ikeassa. 

Rv 28+1 Lääkäri suositteli vähentämään liikuntaa ja ottamaan vielä rauhallisemmin, nyt jäikin sitten kaupoissa kiertelyt ja shoppailut vähemmälle. Kotona en oikein uskaltanut enää isommin siivota vaan keskityin mahankasvatteluun. Maha kipuili ja supisteli ja nivuset oli kipeät. Olin kuitenkin mielestäni vielä ihan hyvässä kunnossa. Ei ollut turvotusta ei närästänyt eikä ollut paha olo. Harmitti vaan kun ei voinut liikkua mutta herkut silti maistui. Nyt unesta tuli katkonaista kun vessassa piti käydä parin tunnin välein.

Rv 30+1 alkoi vuodelepo. Kohdunkaula oli lyhentynyt 1,5cm:n ja lääkäri kielsi jopa istumisen. Lupasi, että saan hitaasti kävellen käydä postilaatikolla, mutta kantaminen ja nostelu oli ehdottomasti kielletty. Edelleen supisteli, mutta mahaa ei enää vihlonut. Nivusetkaan ei kauhean kipeät enää olleet, koska ei saanut liikkua. Pari viikkoa meni hitaasti. Kotona sohvalla vaan. Pää alkoi jo hajota siihen makaamiseen ja tekemättömyyteen. Turhautti niin paljon kun oli ihan hyödytön. Tiesi että kaikkea pientä oli vielä tehtävä, muttei oikein uskaltanut tehdä mitään. Pelotti että vauvat vaan yhtäkkiä syntyy. Nettikaupoista tuli suosikkeja. Ja se näkyi sitten tilitiedoissa..

Rv 33+3 sain luvan taas liikkua normaalisti. Ah ihanuutta! Oli ihana kun päiviin sai taas sisältöä! Kunto oli ihan kamala ja hapenottokyky käytännössä poissa. Voi sitä puuskuttaminen määrää! :D Mutta ihana oli liikkua. Liikkuessa supisteli jatkuvasti, supistukset alkoi olla selvästi kovempia, ei enää vaan mahan kovettavia vaan myös kipeäshköjä ja vihlovia. Ei kuitenkaan kipeitä. Ne nivussäryt! Joinain päivinä en oikeasti meinannut päästä sohvalta ylös. Öisin sängystä vessaan meno oli hirveää äheltämistä. Vessassa ravaaminen vain jatkui.

Hemoglobiini on ollut alhaalla käytännössä koko raskauden ja lisärautaa olen syönyt Rv 18 asti enemmän ja vähemmän. Yleensä enemmän. Ilmeisesti syön loppuun asti, kun ei se arvo tunnu nousevan. Sokerit on olleet hyvät koko ajan, joten suokavalion muuttamiselta on säästytty. Rauta ei pahemmin ole aiheuttanut mahavaivoja, ennen kuin viime viikkoina. Avuksi otin levolaccia, mutta se aiheutti niin kamalan närästyksen, että lopetin sen kolmen päivän jälkeen. Närästykseltä olen muuten säästynyt. Turvotusta ei ole ollut koko raskaudessa, vasta viime viikkoina en ole käyttänyt sormusta kun se ahdistaa. Menee vielä sormeen mutta kiristää. Reisissä tuntuu että turvotusta on, tai sitten ne lihakset on vaan niin löystyneet, että reidetkin löllyy! :D Pumppia odotellessa!

Supistelut vaan jatkuu. Päivittäin ne on kipeähköjä ja aina vaan toivon että ne saisi myös jotain aikaan. Huomenna on ultra, jossa sitten selviää onko mitään edistystä tullut. Uutena oireena oon nyt parin päivän ajan huomannut sormien nivelten kivun. Varsinkin yöllä, käsiä ei saa nyrkkiin kun nivelet on niin kipeät. Päivisin ei ole niin paha, mutta kyllä ne silti tuntuu. Varsinkin jos hieroo rystysiä tai sormien keskiniveliä. Auts! Tääkin on ihan outo vaiva josta en oo ennen edes kuullut! :D Neuvolatäti kuitenkin sanoi tän olevan aika yleistä.. Nivuskivut ne vaan jatkuu. Kai Aarre työntyy koko ajan alemmas, joten tuntuu kuin jalkojen välissä olisi keilapallo. Ihanaa. 

Kaikenkaikkiaan koen selvinneeni silti aika vähällä, vaikka kaikenlaista onkin ollut. Tuntuu, ettei mikää oire tai kolotus ole mennyt ihan kamalaksi, vaan kaikkea on ollut vähän. Pahinta oli varmasti toi vuodelepo. En tiedä mitä loppuraskaus tuo tullessaan, mutta oon tosi iloinen että vaikka kyseessä onkin kaksosraskaus niin pahimmilta asioilta on vältytty. Mun pienet kivut ja kolotukset on kuitenkin kestettävissä ja aika pieniä sen rinnalla, että vauvat on saaneet kasvaa näinkin pitkälle hyvässä tallessa ja suojassa. Olishan tässä toisinkin voinut käydä.

Nyt kun muhun taas iski joku ihme motivaatio alan paistaa korvapuusteja! On sitten mitä tarjota mahdollisille vieraille kun poitsut on syntyneet. Aamulla pyöräytin jo yhden possuvihanneswokin ja muffinsit pakastimeen. Kohta meillä on pakastin täynnä ruokaa ja leipomuksia, niin päästään ekat viikot vauvojen kanssa ainakin ruuanlaiton suhteen helpolla! :)


lauantai 1. kesäkuuta 2013

Ihana kesäkuu, tässä kuussa minusta tulee äiti.

Ilmat on kyllä viimeviikkoina olleet ihan mahtavat! En oikeen osaa edes sanoin kuvata kuinka rakastan kesää ja aurinkoa. Huomaa kuinka se vaikuttaa mielialaankin ihan valtavasti! Syksyllä pimeässä on niin helppo masistella, ja huono päivä tuntuu ihan kauhealta sen kaiken loskan keskellä. Tosin, syksyisin on ihana laittaa kynttilöitä ja käpertyä sohvalle. SILTI oon kyllä kesänlapsi henkeen ja vereen <3



Kesän ehdoton juomasuosikki. Mansikoita, sitruunaa, jäitä ja raparperiherukkamehukeittoa. Ja eikun blenderiin ja hyvää tulee!

 
Jatkuisi nämä ilmat vaan tällaisina koko kesän. Tosin, ei nyt joka päivä tarvisi olla ihan näin kuuma. Öisin on vähän hankala nukkua kun on niin kuuma. Toivottavasti sekin asia nyt vähän helpottuu, kun laitettiin hyttysverkot meidän tuuletusikkunoihin. En tajua miksei niissä ennen ole ollut?! Rakennuttaja on varmaan olettanut, että niitä ei tarvi.. En tiedä mitään ärsyttävämpää kun yöll korvan juuressa inisevä hyttynen..

 Pääsihän tämäkin mamma vielä terassillekin! Käytiin katsastamassa Joensuun keskustassa oleva uusi ravintola, Kesälato. Ihana paikka. Paikka oli tehty latoon ja sisustettu se kärrynpyörin, heinäseipäin ja köysin. Pihalla oli vielä pöytien lisäksi keinuja. Vaikka pitsat olikin ehkä hieman ylihinnoteltuja, niin oli kyllä ihana syödä niitä ulkona auringonpaisteessa. Miinusta tulee tupakoinnista. Koko alueella sai vapaasti tupakoida, joka nyt ei ainakaan oikein mun mieleen ole. 


 Näköjään en tajunnut ottaa ulkokuvaa, mutta "terassi" oli siis tuossa ladon edessä ihan vaan hiekkakentällä, joka oli sitten aidattu juuttiköysin. Kivaa vaihtelua tällainen yksityisen pitämä paikka. Joensuussa kun kaikki meinaa olla S-ryhmän omistuksessa. Mieluummin laittaa rahansa tollaiseen yksityisen ylläpitämään paikkaan, kuin noihin massaravintoloihin.

Hassua, miten helppo on jo ajatella aikaa vauvojen kanssa. Päivittäin lukuisissa tilanteissa tulee ajateltua, että sitten vauvojen kanssa tämä menee näin ja tuo noin. Kaupoissa tulee katottua löytyykö kaksostenkärryjä ja ravintoloissa, mahtuuko sinne vaunujen kanssa. Tossa terassillakin mietti, että vauvoja tähän ei oikein voi tuoda, jos vieressä joku tupakoi koko ajan. Kyllä niitä vaan jo odottaa niin kovasti <3 Mutta pahemmin mitään merkkejä mahdollisesta syntymisestä ei ole. Tai no tavallaan on. Eilisen kylppärin lattian pesun seurauksena, eilen ja tänään on nivuset ja kaikki lantionseudun luut olleet ihan mielettömän kipeät. Siis niin kipeät, että sohvalta tai sängyst nouseminen tuottaa aikamoista tuskaa, kun tuntuu että joku työntäisi puukkoa nivusiin. Tarkoittaisiko tämä nyt, että Aarre yrittäisi päällään tunkea vähän alemmas? Peukut pystyyn! Nyt on kesäkuu. Nyt saa jo toivoa että ne kohta syntyisi.

Haettiin vielä Lindexiltä vähän vaatetta poitsuille. Koko on vähän iso, mutta ei se auttanut, kun se oli ainoa mistä löytyi kaksi.. :/ En tajua miksei noita vaatteita voisi tilata useamman samaa kokoa? Varsinkin kaksosille on ihan tuskastuttavan vaikea löytää kahta samaa kokoa. Ainakaan kivijalkamyymälästä. Pitää varmaan siirtyä vaan nettikauppoihin.. 



 Joskus alkuraskaudessa vannoin ja vakuutin ettei pojista tule tekstiilikaksosia vaan niiden yksilöllisyyttä tuetaan myös erilaisin vaattein.. No, toisin kävi. Eipä pojilla taida montaa vaatetta olla vaan yhtä kappaletta. Aina yritän hankkia ainakin paidat eriväreissä mutta monisti valikoimien pienuus tulee tässä vastaan. Monesti vaatteita on vaan yhtä kuosia, tai sitten jos löytyy kahta niin se toinen on selkeästi enemmän mun mieleen. No, toivotaan että poitsut on sitten niin erinäköisiä, että ne erottuvat toisistaan ilman erilaisia vaatteita. Ja ei siitä nyt vaan pääse yli eikä ympäri, että ne vaan on varmasti ihan hurjan suloisia samanlaisissa asuissa <3

Ainiin, isillekin löytyi samanlaiset chinot kuin Aarteelle ja Onnille ;) Eli tekstiilikolmoset!