Vauvakuplassa

Oikeastaan siinä samassa, kun blogiin kirjoitin meidän lapsiluvun olevan tässä, alkoi tutuilta ja läheisiltä pomppia vauvauutisia. Nyt tuntuu tosiaan olevan jokin buumi meidän lähipiirissä, sillä yksi jos toinen on kertonyt saavansa ensivuonna perheenlisäystä, tai toivovansa sellaista. Nämä uutiset on ihania. On ihana saada vauvoja nuuskittavaksi ja jakaa taas yksi ihana asia ystävien kanssa. Onhan se vaan niin, että lapset yhdistää ja erottaa. Kun oma elämä on vaan vauvaa ja lasta, on se lapsettomalle ihmiselle aika hankala paikka. Kun tuollainen ystävä sitten saa omia lapsia, tuntuu, että yhteinen sävel löytyy heti. Kai se on se elämäntilanne joka yhdistää ne hetkeksi eronneet tiet.

Samalla kun toisten uutisia kuulee, iskee itselle haikeus siitä, että omat raskausajat ja vauvavuodet on takanapäin. Sitä ei koskaan enää silittele omaa vauvamasua tai kuule niitä sydämenlyöntejä neuvolassa. Ei osta miniminivaatteita tai tunne pikkuisten jalkojen liikkeitä vatsan sisällä. Ei kuule niitä vauvan ensiparkaisuja, tunne sitä pientä tuhisijaa rinnalla. Ei haista oman vauvan tuoksua ensi kertaa tai katso hänen nukahtavan kainaloon. Ei kiikuta sitä pientä tuhisevaa nyyttiä ekaa kertaa kotiin ja laita häntä ensimmäistä kertaa omaan sänkyyn nukkumaan. Ei enää uppoa siihen vauvakuplaan. 

Voi haikeus. Ja kyllähän se iskee, hetkeksi ajatus että jos vielä yksi. Siinä ei ole mitään tekemistä järjen kanssa, se on ihan vain tunne, joka pyyhkäisee rytinällä. Sitä unohtaa kaikki ne syyt miksi juuri sanoi että kolme on hyvä, sydämen vaan valtaa se tunne, että ehkä yksi vielä mahtuisi.

Onneksi järkikin lopulta aina puuttuu peliin, vaikka sitten niinkin kurjalla tavalla kuin koko yön yskivällä ja niiskuttavalla taaperolla, joka ei osaa nukkua muualla kuin äidin vatsan päällä. Ja eihän siinä sitten itse nukuta. Niissä hetkissä taas muistaa, ettei minusta vaan ole siihen enää. Vaikka se pieni ääni välillä jatkaakin huutelua, että mitäs jos kerran kuitenkin vielä?

Että voi vauvakupla. Mutta kyllä se silti meidän osalta taisi olla tässä. On kuitenkin ihanaa, että siihen kuplaan pääsee mukaan vaikka sitten välillisesti. Seuraava tätitettävä saapuu jo helmikuussa, joten vauvan tuoksua on tiedossa myös jatkossa ❤ Siihen saakka palaan siihen vauvantuoksuun omissa muistoissa, oli se vaan ihanaa aikaa. 

Äitiyspakkaus 2018

Nyt se on julki! Nimittäin vuoden 2018 äitiyspakkaus! Selaako joku muukin aina innoissaan nämä uudet äitiyspakkaukset läpi? Mun mielestä on aina yhtä kutkuttavaa kurkkia uutta äitiyspakkausta, vaikkei sitä omalla vauvalle olisikaan tulossa. Taisin aloittaa tän traditioni jo joskus kauan ennen omia lapsia. Pakko vielä tässäkin yhteydessä sanoa, kuinka mahtava juttu äitiyspakkaus on. On hieno juttu olla suomalainen ja olla oikeutettu tähän avustukseen!

Tänä vuonnahan pakkaus juhlii 80-vuotissynttäreitä. Vaikea kuvitella, että pakkausta on jaettu suomalaisiin vauvaperheisiin jo niin huikean kauan! hauska sattuma, että mun pappani täytti tänä vuonna 80v, eli hän on samanikäinen äitiyspakkauksen kanssa.

Mehän otettiin pakkaukset tuplista, (tuo missä on siilimakuupussi) mutta Justuksen raskaudessa kasailin oman pakkauksen rahalla. Silloin kuosit ei olleet ihan mun juttu, koin pakkauksen liian värikkääksi omaan makuun ja iso osa isojen lasten pakkauksista kun oli vielä tallella, ei puolelle pakkauksen tuotteista ollut käyttöä. Nyt availin pakkauskuvat pienellä jännityksellä, sillä pakkaus on itselleni ollut jo usean vuoden ajan pienoinen pettymys. 

Ja pakko sanoa, että hitsi vie Kela! Nyt oli kyllä ihana pakkaus! Selasin kuvat aamulla pikaisesti, jolloin mieleen jäi oikeastaan vain muutamat suosikit ja se, että pakkausta oli uudistettu suomalaisten toiveiden mukaan, ja mukaan oli lisätty paljon toivotut legginsit. Myös pakkauksen arvo nousi tänä vuonna kolmellakymmenellä eurolla. Iltapäivällä selailin uudelleen ja ilokseni sain huomata, että tosi moni tuote miellytti omaa silmää. Väreissä oli säästelty ja pakkaus oli mielestäni todella neutraali. Paljon mustaa, valkoista ja harmaata, pari väripilkkua, mutta nekin melko hillittyjä. Kollaaseihin kasailin tuotteet, jotka meillä olisi tulleet käyttöön, mikäli olisi saatu tämä pakkaus Justukselle, ja löytyihän niitä aikamoinen liuta! Kypärähattua ja kirjaa en nyt laittanut, vaikka varmasti niitäkin olisi käytetty.

Legginsit ovat ihan loistava lisä ja bambusta valmistettu lautanen saa täältä isot pisteet! Pakkaus nousi omaksi suosikiksi samantien ja jos meille vauva tulisi, saattaisi olla että otettaisiinkin pakkaus. Mitä mieltä te olitte?

Oma suosikkini on ehdottomasti tuo Reiman toppahaalari ja nuo vaatekollaasista löytyvät legginsit. Ja aika valloittava on myös tuo merinovillapipo! Bodeista löytyi paljon kivoja ja hauskasti niitä saisi yhdisteltyä pakkauksen housuihin ilman, että parista tulisi liian räiskyvä.

Paljon onnea 80v äitiyspakkaus! 💕

Ja onnea Kela, hieno juhlavuodenpakkaus!

*  Kuvat: Annika Söderblom © Kela

Vanhempainvapaata jäljellä kolme viikkoa !

Pari viikkoa sitten törmäsin esimieheeni kauppaostoksilla. Silloin se iski muhun, että mun äitiyslomani vetelee ihan viimeisiä. Viimeinen vanhempainvapaakuukausi alkoi viime viikolla ja viimeistä lomapäivää mä viettelen tammikuun kolmas päivä. 

Herranen aika! Mihin aika oikein meni? Mun vauvani täyttää päivä ennen mun lomani loppumista yhdeksän kuukautta ja mun äitiyslomani on kaikilta osin loppu. Finaalissa. The end. Finito. Ihan uskomatonta. Hassuinta tässä on se, etten olisi yhtään valmis töihin. Mun vauva on vielä niin vauva ja pieni. Hän ei vielä kävele, ei puhu, ei käy vessassa. Ei osaa kertoa mikä on hätänä ja on ihan täysin vielä mammanpoika. Käy tissilläkin vielä 6-8 kertaa päivässä. En voisi kuvitellakaan olevani hänestä erossa kahdeksaa tuntia viitenä päivänä viikossa. 

Arvaattekin ehkä, että jään tälläkin kertaa hoitovapaalle. Tuplien aikaan kävin töissä neljän kuukauden pätkän juuri näihin aikoihin ja silloin se tuli todella tarpeeseen. Silloin meillä isi pääsi ansaitulle kotilomalle ja sai bondailla tuplien kanssa oikein urakalla. Olen edelleen tosi iloinen, että se silloin onnistui. Se oli koko meidän perheelle tosi hyvä juttu paitsi mun jaksamisen myös perheen tasa-arvon kannalta. Kun mun nelikuinen työpätkä päättyi, olin ihan valmis jäämään taas kotiin. Silloin tuli opittua sekin, ettei mun työminäni paikka ollut sosiaalitoimistossa ja hoitovapaan jälkeen olisi suunnattava uusiin haasteisiin. 

Tuplien kanssa olin lopulta kotona syksyyn 2015, jolloin pojat olivat 2.5 vuotiaita. Tuo ikä oli kaikinpuolin hyvä aika mennä päiväkotiin. Mä lähdin töihin ja oon ollut tosi tyytyväinen tähän päätökseen. Toivoisin, että Justuksen kanssa päästäisiin samaan. Että hän olisi myös reilusti yli kaksi mennessään hoitoon. 

Nyt mä olen ilmoittanut töihin palaavani 1.1.2019. Kelasta hain kuitenkin sen täyden hoitovapaan, eli kotihoidontuen 2.4.2020 saakka. Todennäköisesti mä palailen töihin syksyllä 2019, kun Justus on sen 2.5 vuotias. Tuolloin Rasmus ja Kasper aloittavat eskarissa, joten aika töihinmenolle tuntuu aika sopivalta. Mun oma fiilis on, että voisin hyvin olla kotona tuon koko pätkän, mutta näin etukäteen on vaikea sanoa mihin elämä vie ja kuinka raha riittää kotona oloon. Nyt katsotaan vuosi eteenpäin ja mietitään silloin asiat uusiksi.

Junarata saatu JOLLYROOM

Junarata saatu JOLLYROOM

Isot pojat ovat olleet tän mun äitiyslomani ajan kotihoidossa, mikä olikin se kaikkein paras ratkaisu. He ovat käyneet seurakunnan kerhossa kolmena päivänä kolmen tunnin ajan. He lähtevät kerhoon aina innoissaan, eikä meillä ole päiväkotiaamujen kaltaisia aamu- tai iltakiukkuja koettu lainkaan. Mä uskon, ettei pieni lapsi jaksa pitkiä hoitopäiviä, joten tuo kolmituntinen on aika hyvä. Mulle itselleni arki on tietysti rankempaa näin. Kolmess atunnissa ei paljoa ehdi, joten moni kotijuttu on hoidettava nelisin lasten kanssa. Mutta sitähän se nyt on. Mun työni on olla kotiäiti. Hoitaa lapset ja koti niin hyvin kuin pystyn. Monesta kotijutusta ollaan jouduttu joustamaan, eikä meillä tosiaan ole ollut tai tule olemaan niin siistiä kuin mä haluisin. Mutta oon saanut viettää lasten kanssa oikeasti ja kunnolla aikaa tän vajaanvuoden aikana ja se on oikeasti aika mahtava juttu. Isot pojat on saaneet tutustua Justukseen ihan yhtälailla kuin me vanhemmatkin ja isoveljien ja pikkuveljen side on jotain tosi suloista. Jälkikäteen mä olen iloinen, ettei isojen hoitosopimuksia päiväkodissa jatkettu.

Kevään isotkin pojat ovat vielä kotihoidossa. Käyvät kerhossa kolmena aamupäivänä ja suunnittelin, että aloitetaan viimeinkin se perhekerho koko porukalla. Justuksen kanssa suunnittelin aloittavani kaksistaan toisessa perhekerhossa, jos hänen päiväunet vaan siinä vaiheess ajoustaa sen verran. Kesän isot pojat ovat vain kotona lomaillen ja elokuusta alkaen heille on haettu päiväkotipaikat. Nyt haettuna on osa-aikahoito muutamalle päivälle viikossa. Miksi? Oikeastaan vaan mun blogitöiden ja lasten vuoksi. Kun isot pojat ovat kotona, mun on täysi mahdottomuus keskittyä töihin. Justuksen kanssa se vielä onnistuu, koska päiväunet, mutta isojen kanssa ei millään. Kaksi hoitopäivää viikossa mahdollistaa mulle sen, että saan työt tehtyä muulloinkin kuin vain sunnuntaisin ja pojat saavat sillä aikaa mielekästä ja ohjattua tekemistä. Toisaalta pojatkin ovat silloin jo viisivuotiaita ja kaverit sekä ryhmätoiminta tulevat koko ajan tärkeämmäksi. Mä myös kaipaan lapsille sellaista aitoa yksilöllisyyttä, jonka koin edellisen päiväkodin toimesta toteutuvan. Niin ihana kuin kerho onkin, aika paketti pojat siellä valitettavasti ovat. 

Mä olen tosi kiitollinen ja onnellinen, että hoitovapaa tälläkin kertaa onnistuu ja saan seurata tämänkin vauvan kasvua taaperoksi ihan läheltä. Tiedän tämän olevan etuoikeus ja olen ihan tosi iloinen että tämä on meille mahdollista. Viettelen tammikuussa kesälomaa (haha :D niinkuin se kotiäitinä jotenkin olisi mahdollista) ja aloitan sen jälkeen hoitovapaalla täysipäiväisesti.

Tää tuntuu nytjust tosi hyvältä. Teille lukijoille ja seuraajillehan muutos näkyy luultavasti vaan positiivisena, kun blogikin on luultavasti aktiivisempi kuin äitiysloman aikana. Tähän saakkahan postaukset ovat olleet ajastettuja, sunnuntaina kokoonkääräistyjä ja se tietysti valitettavasti näkyy postauksissa. Olen tosi iloinen, että olette pyörineet mukana siitä huolimatta ja lupaankin, että hoitovapaalla kirjoitankin sitten paljon enemmän niitä ajankohtaisia kuulumisjuttuja!

VAUVA kahdeksankuinen

Ihaninta itsenäisyyspäivää kaikille! Viettäkää oikein rauhallista juhlapäivää ja muistakaahan kilistellä 100 vuotiaalle Suomelle!

Nyt tähän väliin vauvan kuulumisia!

Meidän vauva täytti viikonloppuna jo kahdeksan kuukautta. Mun piti ihan laskea tuo ikä, sillä en vaan millään voinut uskoa, että oltaisiin neljän kuukauden päässä yksveepippaloista! Aika on kulunut kyllä ihan hirveällä vauhdilla, hetki sitten ei tästä vauvasta ollut vielä tietoakaan ja nyt tuntuu kuin hän olisi ollut elämässämme aina! Meidän ihana kahdeksankuinen. 

Moni onkin kysellyt, miksei Justuksesta ole blogissa postauksia. Tai miksei hänen kehitystään käydä kuukausikoosteissa läpi, kuten tuplien kohdalla käytiin. Miksi vauvaa käsittelevät postaukset ovat niin pintaraapaisuja. Tähän kaikkeen on oikeastaan se yksi ja sama syy, kuin on noihin isojenkin lasten syvällisten postausten puuttumiseen. Mä olen jo pidempään kirjoittanut blogia enemmän omasta näkökulmasta, katsauksena mun elämääni eikä lasten. Lapset ovat tietysti iso osa sitä ja kaikki pyöriikin toki heidän ympärillään. Mutta olen kokenut tän hyväksi tavaksi suojella heidän yksityisyyttään, kertomalla heistä vain pintapuolisesti. Justuksen kuukausipostaukset eivät puutu siksi, että hän olisi jotenkin vähemmän rakas kuin kaksi isompaa (kuten yksi lukija pelkäsi) vaan enemmänkin siksi, että isojen ollessa vauvoja mun blogilla oli parikymmentä tuhatta lukijaa vähemmän. Mä en ole halunnut kertoa kaikkea mun vauvan vauvavuodesta lukijoille vaan olen tallettanut ne vaan hänen vauvakirjaansa. Enkä olisi tehnyt tässä toisin, vaikka hän olisi tyttö (kuten toinen lukijani, ehkä sama kuin edellinen, huolehti).

Mutta mitäs tuolle meidän vauvalle sitten oikein kuuluu? Hänestä on kasvanut niin iso poika ihan huomaamatta. Poissa on ne vauvamaiset piirteet ja tilalle on tullut tarkkaavainen ja aurinkoinen vauvataapero. Luonteeltaan hän on edelleen se pieni aurinko, jonka hymy valaisee niin täydellisen ihanana. En voi käsittää, miten yksikään vauva voi olla niin naurua ja hymyä vaan koko ajan. Justus hekottaa ja nauraa ääneen ihan pikkujutuillekin. Hän on meidänpieni showmies ja koko perheen lemmikki.

Justus pysytteli tiiviisti paikoillaan isojen veljien tapaan aina reilu kuusikuiseksi, jolloin lähti liikkeelle pyörien ja kellonviisarin tapaan liikkuen. Reilu viikko sitten hän lähti ryömimään hyvin omintakeisella tavalla, josta laitoinkin videota instagramiin. Nyt mennäänkin jo vauhdilla ja matalimmalla olleet koristeet ovat saaneet siirtyä syrjään Justuksen tieltä. Olinkin jo unohtanut, miten ehtiväinen tuollainen pikkutoukka on! Kontaamaan lähdetään luultavasti ennen joulua, sen verran vauhtia tuolla tyypillä tuntuu olevan.

Tissillä Justus viihtyy edelleen ja imetys onkin mennyt meillä kaikenkaikkiaan ihmeen hyvin. Olin odotellut enemmän haasteita, mutta imetys tuntuu sujuvan ihan omalla painollaan. Äidinmaitoa Justus saa varmastikin ainakin vuoden ikään, katsotaan siitä sitten eteenpäin kuinka jatketaan. Nyt tissillä käyminen on ainakin vielä tosi tärkeää paitsi vauvalle, myös äidille. Muita ruokia Justus syö myös aika hyvin, vaikka itse olenkin ollut vähän laiska tarjoilemaan hänelle muuta kuin maitoaterioita. Nyt Justus syö oikeastaan kolmesta neljään ruokaateriaa päivässä ja maitoa hörppii ennen, jälkeen ja välissä 6-10 kertaa. Öisin Justus ei enää syökään, se loppui unikouluun josta kirjoitinkin jo aiemmin.

Sormiruokailuja ollaan alettu Justuksen kanssa jo treenailla ja pinsettiote tuleekin melkein. Talkmuruja hän metsästää jo aika taitavasti, mutta enemmän ruokailut on ihan vaan soseita, koska mä en vaan jaksa sitä sotkua. Ja Justusta ei oikein huvita syödä itse, sotkeminen on vaan kiinnostavampaa.

Potallakin ollaan alettu käydä, vaikkakin Justus ei vielä itse pysy potalla. Istuminen muutenkin on vielä vähän huteraa. Tuettuna tietysti sujuvaa, mutta itsekseen tasapaino ei vielä ole riittävän hyvä. 

Justus syö tuttia aina harmin tullen ja nukkumaan käydessä. Syli rauhoittaa kaikista tehokkaimmin ja Justus onkin oikein kunnon sylivauva! Mutta ihanaa kun on. Mikään ei ole suloisempaa kuin kainaloon kaivautuva vauva.

Justus on jo sanonut ekan sanansa, äitttiiiii. Paristi jo, niin että se voidaan jo tietoiseksi sanaksi sanoakin. Muutenkin Justus on kyllä ihan äitin poika ja välillä tulee hetkiä kun mikään muu kuin äiti ei kelpaa. Justus ei oikeastaan vierasta, mutta välillä saattaa alkaa jännittää vieraat naamat. 

Justus on vajaa kymmenkiloinen ja reilu 70 senttinen, eli kasvaa aika samoissa mitoissa kuin isoveljensä. Hänellä on ihanat pulleat reidet ja pehmoiset posket, joita ei vaan voi olla suukottamatta. Justuksella on paljon kiharaa vaaleaa tukkaa, joka menee takaa aina ihan takuille. Näissäkin kuvissa päässä on kunnon rastat. 

Justus rakastaa musiikkia ja pelkää kylpyä. Hänellä on kaksi alahammasta, jotka näkyvät aina Justuksen nauraessa. Hän tykkää juuri nyt päristellä suullaan ja nyrpistää nenäänsä. Hän on kuin pieni possu tuhistessaan nenä rutussa. Hän rakastaa seisomista ja hyppimistä. Sylissä hän ei pysy hetkeäkään paikallaan vaan kokoajan pitää touhuta jotain. Useimmiten hyppiä. 

Valloittava vauva.

Oppimislelut osana vauvan leikkihetkeä +arvonta !

Justus kasvaa kovaa vauhtia ja on jo nyt seitsemässä kuukaudessa muuttunut siitä avuttomasta pikkukirpusta taitavaksi ja oppivaksi vauvaksi. Oppimisen ja leikin tukena meidän matkassa on kulkenut jo hetken tuo kuvien kikattava monsteri. Tämä postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Fisher-Pricen kanssa.

Leikki on lapsen työtä, tätä fraasia kuulee kerrottuvan usein. Ja sehän pitää ihan paikkansa. Pieni vauva ja lapsi oppii leikin kautta, matkien ja mallintaen. Kokeilemalla, tunnustelemalla ja tutkimalla. Puolivuotiaan kehitys on jo siinä vaiheessa, että hän nauttii erilaisista laululeikeistä, äänistä ja rapinasta. Hauskinta hänestä on kurkisteluleikit, piilosta esiin hyppiminen ja erilainen loruttelu. Fisher Pricen kikattava monsteri laulaa erilaisia lauluja kun sen mahasta painaa. Sen käsiä saa vedettyä eri suuntiin ja masutaskuun saa piilotettua pikkuisia tavaroita. Kooltaan pikkumonsteri on juuri sopiva vauvan käteen. Sen käsistä saa helposti kiinni ja Justus rakastaakin riepotella sitä! Väritykseltään se on kirkas ja värikäs, joka osaltaan vahvistaa vauvan aisteja.

Kaikkein eniten Justus nauttii leikeistä isoveljien kanssa. Isoista pojista on hauskaa "höpsöttää" Justusta. Saada hänet nauramaan ja kikattamaan, esitellä hänelle erilaisia leluja ja näyttää kuinka niillä leikitään. Justus tietysti on innoissaan mukana, yrittää napata itselleen jokaisen edessään pyörivän lelun ja hyppii, sekä hytkyy nauttien isojenveljien huomiosta.

Justus on tosi nauravainen ja energinen vauva. Siis sellainen, joka nauttii äänekkäistä leikeistä. Vauva joka riehaantuu ja villiintyy kikattamaan ja hekottamaan. Hän ei oikeastaan koskaan ole ollut mikään hiljaisten ja rauhallisten leikkien vauva, vaikka lauluista ja loruistakin toki nauttii. Usein hänen kanssaan leikit mennäänkin naurun ja hekottelun kautta, leikit ovat aktiivisia ja vauvaa osallistavia. Leikin mukana kannustan usein lasta liikkumaan ja tutkimaan itse. Kääntymään mieleisen lelun suuntaan ja tunnustelemaan sitä sormillaan.

Tän kikattavan monsterin kanssa Justuksen mielestä hauskinta on, kun lelu laulaen tulee häntä kohti ja kutittaa masusta. Vauva hekottaa ja kikattaa ihan valtavasti ja komentaa tekemään uudelleen. Omassa leikissään Justus keskittyy jo tosi tarkasti kuuntelemaan ja tunnustelemaan lelua tai maistelemaan karvaisia raajoja. Hänestä näkee kuinka pieni mieli myllertää, ja yrittää ymmärtää. Hän rakastaa retuuttaa lelua kädessään ja heittää sitä kauemmas. Samalla hän kuitenkin haluaa, että lelu tuodaan takaisin hänen ulottuvilleen. Justushan ei liiku vielä kuin ympäri, viisarina ja taaksepäin, joten liian kauas pyörinyt monsteri saa aikaan lohduttoman itkun. 

Olen kaikkien lasten kohdalla kokenut, että parhain tapa leikkiä on antaa lapselle mahdollisimman paljon tilaa oivaltaa. Nämä Fisher-Pricen lelut ovatkin olleet meillä tykättyjä jo ennestään, sillä niihin liittyy aina jokin opettavainenkin juttu. Olen aina tykännyt tästä Fisher-Pricen ajattelusta, jonka mukaan lelulla leikkiminen on lapsen tapa oppia. Iso osa Fisher-Pricen leluista on kehitetty tuon ajattelun ympärille ja ne tukevat lapsen oppimista eri kehitysvaiheissa. Lelut ovat turvallisia ja laadukkaita ja ne kestävät hienosti lapselta toiselle. Meillä on nytkin varastossa iso liuta Fisher-Pricen leluja odottamassa Justuksen kasvua. Leluja, jotka ensin viihdyttivät isoja poikia ja siirtyvät nyt vauvalle. Fisher-Pricen leluissa olen tykännyt juuri siitä, että leluja löytyy niin monelle ikäryhmälle ja niitä on niin helposti saatavilla. Omat leluostot tehdään usein ihan automarketeista Prismasta tai paikalliselta Kärkkäiseltä. Mutta myös lelukaupat kuten Br-lelut ja Toys R us myyvät Fisher Pricea.

LUKIJAKILPAILU : Tykätäänkö teillä opettavaisista leluista? Nyt kommentoimalla postausta olet mukana arvonnassa, jonka palkintona on Fisher-Price Watermate-kylpylelu. Muista jättää kommenttiin myös toimiva sähköpostiosoite! Tuo lelu toimii muuten hienosti myös ihan tavallisissa leikeissä ja se kannustaa lasta liikkumaan sen perässä pyörien vinhasti karkuun. Kilpailun säännöt täällä. 

Vauvan oma nurkka

Mä tossa yksi ilta hoksasin, etten ole blogissa julkaissut vauvan nukkumisnurkan kuvia lainkaan! Ylipäätään unijutuista on jäänyt kirjoittamatta ihan täysin. Jotkut ehkä muistaa, että tuplien ollessa vauvoja, he muuttivat omaan huoneeseensa nukkumaan kolmikuisina. Silloin mä en osannut heidän ääntelyssään nukkua yhtään vaan heräilin pienimpäänkin ääneen. Nyt mä en voisi kuvitella, että vauva nukkuisi yksin tai edes kolmisin isojen kanssa.

Justus nukkui aluksi moseksenkorissa meidän huoneen nurkassa. Pari kuisena siirrettiin hänet pinnasänkyyn, kun kori tuntui käyvän ahtaaksi. Vaikka Justus useimmiten nukkuukin sänkyssään, vetelee hän välillä myös unia mun kainalossa. Ei oikeastaan koskaan koko yötä, lukuunottamatta niitä muutamia ekoja öitä. Mutta joka yöstä hän tunnista viiteen tuntiin nukkuu mun vieressä. Vähän riippuen siitä, missä vaiheessa syö ja nukahdanko itse häntä syöttäessä.

Meillä on hyvin nukkuva vauva. Tai siis nyt tuntuisi mieli sanoa oli, sillä viime yöt on olleet ihan mahdotonta hulinointia, eikä hyvin nukkuvasta vauvasta ole tietoakaan. Mä kuitenkin toivon, että tämä on äkkiä ohi menävä vaihe, flunssaa, hampaita, hulinoita, sejasama, kunhan tää on vaan vaihe. Eli puhutaan siis hyvin nukkuvasta vauvasta!

Justuksen kanssa on pidetty tiukasti kiinni yön ja päivän eroista, jonka mä uskon auttaneen uniinkin. Öisin ei seurustella tai vaihdella vaippoja, vaan syödään jatketaan unia. Öisin Justus nukahtaa useimmiten tissille, tosin monesti vähän hätkähtää hereille kun häntä siirretään omaan sänkyyn. Useimmiten Justus syö 1-2 kertaa, joista toinen on myöhään aamuyöllä. Nyt tosiaan viime päivät onkin herännyt 4-8 kertaa, mutta ei siitä ainakaan vielä sen enempää. Hän käy yöunille kahdeksan ja yhdeksän välillä ja heräilee uuteen aamuun kuuden ja kahdeksan välillä. Jos kuudelta, aloittelee hän ekoja päiväunia jo kahdeksan jälkeen. 

Justuksen sänky on meidän sängyn päädyssä ja se on tuntunut nyt aika sopivalta etäisyydeltä. Enää en tosiaan häiriinny vauvan ääntelystä, tosin Justus onkin muutenkin rauhallisempi nukkuja kuin isot pojat. Nyt on tuntunut tärkeältä pitää hänet lähellä, sillä välillä yöllä tulee vaan tarve käydä kurkistamassa häntä ja kuuntelemassa hengitystään. Helpoin olisi pitää hänet sivuvaunussa mun vieressä, tuo lyhytkin matka omalta sängyn reunalta Justuksen sängylle tuntuu nimittäin hurjan pitkältä unen pöpperössä tallattuna. Meidän huoneessa vaan ei ole oikein mahdollista sijoittaa sänkyä mun viereen, joten ollaan tyydytty tähän.

Ekasta tukkoisuudestaan/nuhastaan alkaen Justus on nukkunut sängyn pääty nostettuna. Tämä on ollut mun mielestä hyvä ratkaisu myös siksi, että Justus puklaili alkuun paljon. Jotenkin helpotti omaa mielenrauhaa tietää, ettei hän ollut täysmakaavassa asennossa nukkuessaan. Nytkun taas on jokin pikkuflunssa menossa, on päätyä nostettu yhdellä palikalla lisää. Noita palikoita on siis kolme ja niitä voi pitää yhdessä tai erikseen. Ihan superloistava keksintö!

Justuksen sänky on sama, joka Rasmuksella oli vauvana, välissä siinä on nukkunut lasten serkku ja nyt se on tehnyt taas paluun meille. Taattua Ikea-laatua. Vähän reunoissa on serkku-tytön hampaanjälkiä, mutta eihän se menoa haittaa! Reunapehmusteena on Ikeaa myös, toi pehmuste onkin kätevä, sillä se on yhdistetty pohjakankaalla. Eli alla on kangas, joka yhdistää reunapehmusteen alareunat yhteen. Patjana on Lastentarvikkeesta ostettu Trold ja Emman kosteussuojan päällä vielä Ikean petari. Lakanoissa oon suosinut aina niitä Ikean kuminauhareunallisia lakanoita, ne on vaan niin mahdottoman toimivia ja helppoja! Käytetään niitä myös omassa sängyssä. 

Tutti. Jepjep, meillä syödään tuttia. Onneksi. Annoin tutin Justukselle ekaa kertaa jo synnärillä kun imemisen tarve oli niin mahdoton ja mun oli vaan saatava pari tuntia unta itsekin. Se ei onneksi häirinnyt imuotetta ja imetystä ja nyt tutti onkin aika ehdoton apulainen nukkumaankäydessä. Jossain vaiheessa se pullahtaa ulos suusta, mutta nukahtaessa Justus tykkää sitä lutkuttaa. Toinen tärkeä apulainen nukahtamisessa on rätti, mitä enemmän se haisee maidolta sen parempi. Monesti Justus nyhjää sen kanssa, hinkkaa naamaansa siihen ja vetää sen naamalleen. Se kai tuo hänelle turvaa 💕

Minä julki-imettäjä

Tää on otsikko, jota en olisi uskonut koskaan kirjoittavani. Vaikka Justuksen imetyksen suhteen toiveet olivat korkealla, haaveilin ja haaveilen edelleen viiden kuukauden täysimetyksestä ja vuoden kestävästä osittaisimetyksestä. Ja ainakin toistaiseksi viitteet siihen suuntaan on, että toiveissa onnistutaan.

Julki-imetys olikin sitten asia, josta ajattelin ettei tule tapahtumaan. Tissien kaivaminen esille julkisissa tilanteissa tuntui vähintäänkin epäsoveliaalta ja luonnottomalta, vaikka imetys itsessään on tuntunut aina hyvinkin luonnolliselta, eikä imettäminen tai tissien näkyminen katukuvassa haittaa lainkaan. Omiani en silti kokenut tarpeelliseksi vilautella tutuille tai tuntemattomille edes sen pienen hetken kun nänni on matkalla vauvan suuhun.

Mietin kaikkia harso- ja peittoviritelmiä, valmistauduin helpoilla vaatteilla ja kartoitin imetyshuoneita ja isoja vessoja aina ulkona liikkuessa jo raskausaikana. Harkitsin Söpö-imetyssuojan hankkimista, se kun vaikutti tällaiselle nolostelijalle juuri sopivalta.

Vauva syntyi ja alkuun tuntui muutenkin helpommalta vetäytyä makuuhuoneen suojiin imettämään. Varsinkin, kun istuminen pitkiä aikoja ei tuntunut vielä mukavalta ja makuuimetys tuntui pienen vauvan kanssa muutenkin helpommalta. Aluksi olin muutenkin tosi epävarma imuotteen kanssa ja makuulla olevalle vauvalle sain tissin aina varmemmin kunnolla suuhun. 

Ihan pienen Justuksen kanssa en käynyt neuvolaa kauempana, joten imetyksen näkyvyyden kanssa ei tarvinnut kauheasti ongelmoida. Neuvolan odotusaula tuntui kuitenkin aika neutraalilta paikalta imettää, pyörihän siellä kuitenkin enimmäkseen naisia ja heitäkin aika vähän. Sitten tuli se aika ratkaiseva Lapsimessu-reissu, jossa koettiin se lopullinen julki-imetysläpimurto (:D) !

Olin etukäteen tutustunut, että imetyksen tuen -pisteellä oli rauhaisa olkkari imetykseen, ja sinne suunnattiinkin Justuksen kanssa ekan nälän iskiessä. Mun ongelma vaan oli nuo isot pojat, jotka oli mukana eikä heille tietenkään kovin mielekästä tekemistä imetystilasta löytynyt. Kovaäänisten leikkien, miljoonien kieltojen ja yhden karkkikipon tyhjentämisen jälkeen vannoin, että sinne ei enää palata. Siinä missä vauvan kanssa paikka oli optimaalinen, isojen lasten kanssa tila ei toiminut lainkaan. Seuraavalla kerralla päädyin imettämään poikien katsellessa autokisaa ja minun istuessa vähän sivummalla jakkaralla. Totesin, ettei kukaan varmaan edes huomannut minun imettävän. Vauvan pää peittää ne kriittiset ja jos kaula-aukko on kovin avara saa sen peiteltyä aika helposti harsolla.

Tuon reissun jälkeen imetin paljon vapaammin. Nyt Justusta tulee imetettyä melkeinpä just siellä missä nälkä yllättää. Puiston penkillä, leikkipaikalla, kahvilassa, ravintolapöydässä.. Itse koen, että imetys on soveliasta ihan jokaisessa sellaisessa paikassa, missä muutenkin voisi syödä. Mitenkään ylifanaattinen en kyllä imetyksen suhteen ole ja mulle on kyllä ihan fine, jos se jossain tilanomistajan mielestä ei ole soveliasta. Silloin toivon vaan, että minulle osoitetaan paikka, jossa Justuksenkin voi ruokkia. Tilanomistaja on mun mielestä tässä ratkaisevassa osassa. Kellään muulla ei olekaan sitten oikeutta tulla sanelemaan imetänkö vai en. 

Mun kohdallani ratkaisevinta onkin ehkä olleet noi isommat lapset. Heidän kanssaan vessaan tai imetystiloihin ahtautuminen ei oikein onnistu, vaan helpompaa on etsia heille mielekäs leikkipaikka, jolloin imetys lähettyvillä on paljon stressittömämpi prosessi. JOs isoja ei olisi, en varmaan koskaan olisi edes ajautunut tilanteeseen, jossa koin vaan helpommaksi kaivaa tissin esiin siinä keskellä ihmisiä. Vain vauvan kanssa, olisin varmaan sitten sujahtanut vessakoppiin imettämään. Mutta menepäs sinne kahden eläväisen neljäveen kanssa..

Mitään negatiivista palautetta en imetyksestä ainakaan vielä ole saanut vaikkei rintavarustusta enää kauheasti tulekaan piiloteltua. Minusta on edelleen kohteliasta tiedustella kanssaihmisiltä, sopiiko että alan tässä nyt imettää, vaikka sen luultavasti tekisinkin kielloista huolimatta. Myös toisen kotona ollessa "pyydän lupaa" aina, sillä koen jokaisen olevan oikeutettu määrittämään millaista toimintaa kotonaan haluaa seurata. Jos olkkari-imetys keskustelun lomassa ei ole ok, kysyn mahdollisuutta mennä makkarin puolelle. Mikä sekin on ihan yhtä ok.

Kerran joku randommummo istui puistossa vieressäni kun imetin Justusta ja totesi kymmenen minuutin imetyksen jölkeen, ettei sitä tissiä nyt enää tarvitse työntää vauvan suuhun, hän on varmasti jo kylläinen. Muuten kokemukseni ovat vain positiivisia tai imetystouhut eivät ole herättäneet reaktioita suuntaan tai toiseen.

Edelleen mietin vaatteet sen mukaan, että imetys olisi mahdollisimman helppoa ja suosin kerronspukeutumista, jolloin ekan paidan voi huoletta nostaa ylös tai riisua pois. Alla on yleensä aina imetystoppi, jonka kanssa yhden tissin saa helposti esiin ilman että koko varustus näkyy.

Kaikkea sitä siis oppii. Edelleen olen aika hävelias avointen toppien kanssa, enkä viihdy niissä lainkaan. Imetys tuntuu kuitenkin olevan erijuttu, eikä Justuksen nälän yllättäessä ole niin justiinsa missä ollaan ja missä hän maitoannoksensa saa. Kerran imetin jopa seisten leikkipaikan kulmassa, kun vapaita penkkejä ei ollut. Useimmiten kuitenkin bongaan jonkin istumapaikan, jossa imetyskin sujuu helpommin.

Kuinkas te muut? 

Tuntuuko julki-imetys luonnolliselta vai kaipaatko ennemmin omaa rauhaa?

Rytmissä MARS !

Vaikka nyt rytmistä tässä postauksessa tullaankin paljon puhumaan, ei tämä kyseinen rytmi liity musiikkiin millään tavalla. Rytmi on jo nyt osa meidän kaksikuisen vauvan arkea, vaikka aika paljon vauvantahtisesti edetäänkin. Voisinkin ehkä kutsua tätä rytmitetyksi lapsentahtisuudeksi.

Kaksosia odottaessa luin paljon vauvan rytmittämisestä. Silloin ajattelin, että tuo rytmi juurikin olisi avainsana meidän arjesta selviytymiseen, ja siihen, että vauvavuodesta muistettaisiin sen päätyttyäkin vielä jotain. Tuplien kanssa arjen rytmittäminen sujui helposti. Pienipainoiset pojat syötettiin alusta alkaen kolmen tunnin välein, öin ja päivin. Kasperin rytmitys laitettiin alulle jo ensimmäisellä viikolla lastenteholla, kun Rasmus sai alkuun vähän hellemmän aloituksen. Heti kotiuduttuamme todettiin kuitenkin, että kolmen tunnin sykli oli hyvä ja Rasmuskin ajastettiin samaan tahtiin Kasperin kanssa. Aina tuo kolme tuntia oli toki liukuva ja jos vauva alkoi näyttää nälän merkkejä jo kahden tunnin kohdalla, yritettiin aikaa ensin pidentää, mutta jos temput ei auttaneet sai vauva toki pullonsa. Ja pulloruokinta olikin ehkä yksi syy, miksi rytmi löytyy isoille pojille jo niin alussa. Tuplien rytmistä kirjoitin täällä. 

Rytmistä pidettiin kiinni kynsin ja hampain ja varmaan moni sitä silloin päivittelikin, että eikai rytmin kanssa nyt niin tarkka kuitenkaan tarvitsisi olla. Mutta kiinni siitä pidettiin ja tuon rytmityksen ansiosta koen, että moni vauva-arjen juttu on sujunut helpommin, kun pojat on aina tienneet mitä tulossa on. Vaipanvaihdot ja leikki olivat aina samaan aikaan ja iltatouhuille ryhdyttiin aina samalla kellonlyömällä ja samoin rutiinein. Isoin juttuhan rytmityksessä onkin se, että sen myötä arjesta tulee vauvalle tuttua ja rutiinit tuovat hänelle turvaa. Vauvakin tietää, mitä seuraavaksi on tulossa.

Isojen poikien kohdalla rytmiä noudatetaan edelleen. Ei niin orjallisesti kuin vauva-aikana, mutta edelleen päivän sykli on päivästä toiseen hyvin samankaltainen. Iltaisin tämä on meidän eläväisille kakaroille erityisen tärkeää, sillä silloin nukkumaan käyminen ja rauhoittuminen on helpompaa, kun kaikki toiminnot tapahtuvat samassa järjestyksessä ja samaan aikaan.

Kolmannen vauvan kanssa olin aika realistinen rytmin löytymisen kanssa, sillä tiedostin ettei se luultavasti tulisi onnistumaan yhtä hyvin kuin edellisellä kerralla, sillä arjessa olisi mukana nyt myös kaksi muuta erilaisilla tarpeilla varustettua lasta. Tähän toiseen vauvavuoteen lähdettiinkin sillä ajatuksella, että mennään vauvantahtisesti, mutta tiettyjä peruspilareita noudattaen. Vauva tulisi osaksi meidän muiden rytmiä ja arkea, ei niin, että me muut mukaudutaan täysin vauvan rytmiin.

Ekat viikon olikin aika vauhdikasta ja rikkonaista. Välillä vauva kävi yöunille puolilta öin, välillä yhdeksältä. Toisina päivinä söi kahdeksan kertaa, toisina kaksikymmentä. Aloinkin pikkuhiljaa vauvan ollessa pariviikkoinen noudattaa hänen kanssaan liukumarytmiä. Aamutoimet hoidettiin vauvan herätessä 6-9 välillä. Eli jos vauva heräsi seitsemältä, tehtiin aamutoimet. Jos puoli kuusi, syötiin ja jatkettiin unia. Sama juttu illalla 19-22 välillä. Pikkuhiljaa ajat alkoivat säännöllistyä ja nyt vauva heräilee 07-08 aikaan ja käy yöunille 20-21 aikaan.

Näin valoisana vuodenaikana, pidän itse tärkeimpänä että vauva oppii yön ja päivän eron. Öisin en vaihda pissavaippaa, eikä vauvaan luoda katsekontaktia tai hänelle jutella. Valoja ei sytytetä, eikä tehdä muutakaan aktivoivaa. Yö- ja iltasyötöillä makaan itsekin paikallani ja pidän silmiä kiinni, en silittele vauvaa, enkä vastaa hänen jutteluihinsa hänen pitäessään taukoa syömisestä. Päivisin toimitaan taas toisin. Juttelen vauvalle, silloin kun hän ei ime. Imetän istuen ja pidän hänen katsekontaktin, vauvan niin halutessa. Vaippoja vaihdetaan tiheämmin ja nukkumisen ja syömisen välissä leikitään ja lauletaan. 

Edelleen vauva saa maitoa ja pääsee tissille aina niin halutessaan. Yhden vauvan ja vielä täysimetyksellä olevan vauvan kanssa, en ole kokenut tarpeelliseksi rytmittää ruoka-aikoja. Uskon, että vauva itse tietää milloin hänellä on nälkä. Joka itkuun ei kuitenkaan enää tarjota tissiä, ja jos vauva on juuri ollut rinnalla, yritän viihdyttää häntä muilla tavoin kuin tissillä. Aika tehokas Justus onkin syömisessä, sillä hän yleensä imaisee yhden tissin vartissa ja on sen jälkeen kolme tuntia tyytyväinen.

Mä uskon, että jokaisen terveen vauvan saa enemmän tai vähemmän rytmitettyä. Joko helpommalla tai sitten kovemmalla työllä ja toistolla. Se on vaan aika paljon omasta viitsimisestä ja jaksamisesta kiinni. Rytmitys vaatii toistoa ja pitkäjänteisyyttä, eikä vauvoilla oikeastaan ennen paria kuukautta ole edes valmiuksia rytmiytyä. Tietyt toiminnot voi kuitenkin alusta saakka jo ottaa osaksi vauvan arkea, jolloin rytmin luominen myöhemmin on helpompaa. Mutta toisaalta, mun kokemus nyt on vaan kolmesta vauvasta, joten saatan olla ihan yhtälailla väärässä ja tämä meidänkin rytmittämisen onnistuminen on ollut sattuman kauppaa!

Rytmin lisäksi, ollaan jo alusta saakka lähdetty ohjaamaan vauvaa nukahtamaan itse sänkyynsä. Varsinkin öisin olen usein lipsunut tästä, sillä en vaan voi estää itseäni nukahtamasta kesken imetyksen, joten vauva luonnollisestikin unohtuu meidän väliin nukkumaan. Mutta aina, jos vain hereillä olen siirrän vauvan omaan sänkyynsä ja pyrin vielä siihen, että hän hieman heräisi siirron aikana. Silloin vauva tietää mihin nukahtaa, eikä ihmettele sitä niin paljon herättyään kesken kaiken ja jatkaa näin helpommin uniaan. Samaa kaavaa noudatan päiväunille käydessä. En laita nukkuvaa vauvaa sänkyynsä, vaan siinä vaiheessa kun hän pilkkii sitterissä tai meinaa sammua lattialla, kannan hänet sänkyyn tai vaunuihin, jonne hän sitten nukahtaa itsekseen. Tuttia toki nostellaan, mutta syliin tai silityksiin ei nukuteta. Tästä on tosi vaikea pitää nyt yhden vauvan kanssa kiinni, sillä voi miten suloinen sylissä nukkuva vauva onkaan! Mutta yritän muistutella itseäni, että nyt tapa on vauvalle helppo opettaa ja myöhemmin kiittelen vielä itseäni, kun vauvaa ei tarvitse erikseen nukuttaa.

Tällä hetkellä taidetaan mennä siellä lapsentahtisuuden ja rytmin välimaastossa, mutta silti enemmän rytmityksen puolella. Mä uskon, että rytmittäminen on vauvallekin hyväksi, sillä auttaahan se paitsi meitä vanhempia jaksamaan arkea paremmin, mutta luo myös vauvalle turvaa. Toisaalta uni-valverytmi on ihan biologisestikin tarpeellista ja on yksi vauvan ensihetkien kehitystehtävistä. Uni on vauvan kehityksen kannalta ihan valtavan tärkeää, joten pitkät ja säännölliset unet takaavat myös pohjan kehitykselle. Temperamentti toki vaikuttaa vauvan oppimiseen ja jos vauva on vaikeasti rytmisyyten taipuvainen temperamentiltaan, tarvitsee hän säätelyyn tukea enemmän ulkopuolelta, eli vanhempien luomasta rytmistä. (Lähde: Lastenpsykiatri Jukka Mäkelä; Vauvan unirytmi)

Kuinka teillä? Rytmissä, rytmittä vai jotain siltä väliltä?

Pieni, nimensä näköinen poika

Sunnuntaina vietettiin meidän nuorimmaisen kastejuhlaa. Kuten isotkin veljensä, tämäkin vauva sai  ristiäisissään kasteen ja sukulaisille kerrottiin ensimmäistä kertaa hänen nimensä. 

Nimi meillä oli valmis ihan ensi hetkistä alkaen. Kaksi ensimmäistä nimeä kirjattiin jo hätekastepapereihin raskauden alussa ja kolmanteen nimeen ihastuin selatessani vanhaa valokuvaalbumia isovanhempieni luona jouluna. Mitään ei tietysti lyöty lukkoon, vaikka vauvaa alettiinkin kutsua kolmannen nimen mukaan. Haluttiin ensin odottaa ja katsoa olisiko vauva nimensä näköinen.

Muitakin nimiä mietittiin ja varsinkin Aatos, Miio ja Noel olivat vaihtoehtoja, mutta eivät kuitenkaan tämän nimen voittanutta. Ja olihan se heti syntymän jälkeen selvää, että nimi oli kuin tehty tätä poikaa varten. Hän oli aivan sen luoman mielikuvan näköinen. 

Ihana, kaunis, aurinkoinen, nauravainen, pyöreäposkinen, vaaleahiuksinen ja kaikinpuolin muutenkin täydellinen; 

JUSTUS NOOA NESTOR