torstai 7. elokuuta 2014

Kotihoidontuella, mitäs nyt? Tarkan euron vinkit !



Vanhempainrahakausi päättyi pari viikkoa sitten meidän isinkin osalta, joten nyt pojista ”saatava” tukimuoto on kotihoidontuki. Verrattaessa tätä elokuussa alkavaa tilannetta, jossa mun tuloina on kotihoidontuki ja opintotuki, viime maaliskuuhun, jolloin sain vielä vanhempainrahaa, ero on aika suuri. Monet keskustelut on kotona käyty siitä, miten tämä mun kotiin jääminen ja opiskelujen jatkaminen sopii meidän taloudelle. Menot kun ei kuitenkaan pienene kuin työmatkakulujen osalta, vaikka tulotaso laskeekin.


Mä olen aina ollut sitä mieltä, että oli ne tulot sitten mitä vaan, vaikuttaa äkillinen tulotason lasku elämään lähes yhtä paljon. Vaikka perheen tulot tippuisi 4000 eurosta 3000 euroon tai 2000 eurosta 1000 euroon, ero on aina suuri ja vaatii uudelleen asennoitumista ja sopeutumista uuteen tilanteeseen.

Ongelmia tulee yleensä siinä tilanteessa, kun elintottumuksia ei mukauteta  laskeneeseen rahatilanteeseen. 


Meillä on siitä onnellinen tilanne, että meillä perheeseen kuuluu kaksi vanhempaa, joista toinen käy kokopäivätöissä. Tulot pysyvät siis edelleen hyvinä, vaikka notkahdus tuleekin. Kaikki kunnia yksinhuoltajille, joiden kaikki raha on vain sitä omaa ansiota. Päätäpä siinä sitten, että eleletkö kotihoidontuella vai laitatko lapsen/lapset hoitoon. 


Moni rahaan ja sen riittämiseen liittyvä asia riippuu todella paljon omasta asenteesta ja tavasta hoitaa taloutta. Pienilläkin tuloilla voi tehdä kivoja ja kalliitakin hankintoja, jos vaan rahansa käyttää järkevästi. Toisaalta isoilla tuloillakin voi olla ihan vararikossa jos elelee yli varojensa.


No millaisia selviytymis-/säästövinkkejä sitten itse antaisin lapsiperheille?



1. Säästä äitiyslomalla
 Äitiyslomalla ollessa ollaan useimmiten töissä. Karsi silloin omista/perheen menoista ja laita reilulla kädellä rahaa säästöön. Äitiyslomalle ei kannata ajoittaa mitään kalliita hankintoja, sillä lapsen (ja varsinkin kahden) hankintoihin menee ihan kamalasti rahaa. Kivempi laittaa ne säästetyt rahat lapsen hankintoihin sitten vauvan synnyttyä. Säästää voi myös reilusti etukäteen. Puskurirahasto työttömyyden ja muiden kriisien varalle ei ole yhtään hullumpi juttu. Nosta veroprosenttia parilla prosentilla ja rahaa menee säästöön ihan huomaamatta, saatpa vielä ihan kivan koronkin rahoillesi ;)!

2. Osta vaatteita aleista ja kirppareilta. 
Sekä omia että lasten. Varsinkin lastenvaatteet tulevat parissa kuukaudessa aleihin ja jos malttaa hankkia ne ihanuudet vasta alennusmyynneistä säästää todella pitkän pennin! Varsinkin ulkovaatteiden kanssa ennakointi kannattaa! Myös kierrättäminen kavereiden kesken toimii! Muista myös myydä niitä omia poispäin! Kirppareilta tienaa tosi hyvin lasten ja naisten vaatteilla kunhan vaan hinnoittelee oikein! 
3. Osta laadukasta ja monikäyttöistä vaatetta ja tavaraa. 
Monessa tilanteessa laatu korvaa siitä maksetun hinnan moninkertaisesti. Varsinkin jos kyse on merkkivaatteesta, josta maksetaan käytettynäkin 50-70% sen ovh hinnasta. Myös merkkituotteissa on hyvä muistaa, ettei merkki ole aina tae laadusta. Materiaali on syytä syynätä kunnolla kaupassa ja reklamoida vaikka vaate olisikin käynyt jo pesussa. Isoimmat vaateliikkeet korvaavat pesussa pilalle menneen vaatteen, vaikka se olisikin ollut jo käytössä.
4. Suunnittele viikon ruuat etukäteen ennen kauppaan menoa.
 Valitse tuotteet halvimman kilohinnan ja järkevimmän pakkauskoon mukaan. Suosi kauden vihanneksia ja kampanjoissa olevia alelihoja. Liha säilyy pakastimessa helposti puolikin vuotta, joten isommista aleista voi ostaa montakin lihapakettia pakastimeen odottelemaan käyttöä.
5. Käytä myös tähteet. 
Älä heitä ruokaa roskiin! Siinä menee varmasti monta euroa ihan hukkaan! Munakas on ihan huippu tähderuoka, jonka sekaan voi laittaa oikeastaan mitä vaan!
6. Keskitä kauppaostokset yhteen kauppaan ja yhteen päivään. 
Mä olen ainakin sellainen mielialashoppailija, että teen heräteostoksia ihan liian helposti! Kun viikon ruuat ostaa kerralla listan mukaan, jää ne heräteostokset hankkimatta! Rahaa säästyy viikottain helposti monta kymppiä!
7. Kilpailuta sähkö-, puhelin- ja vakuutusyhtiöt. 
Tämä pitäisi ihan kaikkien tehdä vuoden välein! Tarjoukset uusille asiakkaille ovat aina PALJON parempia kuin vanhoille! Vie aikaa mutta maksaa vaivaa! Me esimerkiksi siirrettiin henkivakuutukset juuri toiseen yhtiöön ja säästöä vuositasolla tuli 100e. 
8. Älä käytä osamaksu- tai kuukausierälaskutusta! 
Korot ovat ihan hirveitä! Joskus Klarnalla varsinkin on ilmaista maksuaikaa 1-3kk, jolloin nämä on mun mielestä ihan ok. Muuten vältä! Kolmen kuukauden ajalta maksettu korko voi käsittely- ja postituskuluinen summasta riippuen olla jopa 100e! Fiksumpaa on isommat hankinnat tehdä Visalla, jossa ilmaista maksuaikaa on kuukausi. Visalaskun voi sitten maksaa taas säästöillä pois, jolloin selviää ilman korkoja.  Ja jos et nyt näitä pysty välttämään niin vältä nyt edes pikavippejä!! Ne on jo ihan tuhoontuomittu juttu!
9. Irtisano salijäsenyys. 
Jos salilla ja kuntokeskuksissa käynti on epäsäännöllistä, irtisano jäsenyys ja osta 10 kerran kortti. Treenailu maksaa helposti 50e/kk eli 600e vuodessa. Kahdelta 1200e. Jos käyntejä tulee vaan pari viikkoon, on kymmenen kerran kortti usein huomattavasti halvempi.
10. Suosi itsetehtyä kotiruokaa ja vältä pika- ja einesruokaa sekä ravintoloita.
 Laskin, että meillä meni heinäkuussa ravintoloihin lähes 300e. Sillähän saisi melkein kuukauden ruokaostokset! Monesti itsetehty ruoka on vieläpä parempaa kuin ravintolasafka. Ravintolassa maksaa useimmiten siitä mukavuudesta, mikä ravintoloihin menossa on. Ei tarvitse itse siivota pöytää eikä keittiötä. Jos ravintolassa kävisi vain pari kertaa kuussa säästyisi tästäkin summasta yli puolet!

11. Älä käy kaupungilla.
Tai käy vaan, mutta vain silloin jos oikeasti tarvitset jotain. Se että menee kaupungille vain katselemaan, tulee usein kukkarolle tosi kalliiksi. Tai ainakin mulle tulee. Usein tulee ostettu lastenvaatteita kaupungilla käydessä, vaikkei niille nyt ehkä varsinaista tarvetta olisikaan. Kaupungilla käy myös usein kahvilla ja syömässä jotain, joten euroja menee jälleen.. 



Nyt jakoon parhaat säästökeinot! Millä te säästätte euroja?

67 kommenttia:

  1. Sinä se et kuule tiedä köyhyydestä mitään! Elät miehesi siivellä ja ostelet jatkuvasti uutta vaatetta paitsi lapsille myös itsellesi. Kannattaisi vähän miettiä mitä kirjoittaa. JOtkut oikeasti elää sillä 600 eurolla kuussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan , kannattaisi vähän miettiä mitä kirjottaa, varsinkaan jos ei kehtaa edes omaa nimeään paljastaa :D! Ei tässä postauksessa puhuttu missään vaiheessa heidän omien tulojen määrästä. Jos joku saa sua enemmän rahaa, niin so what. Suomessa saa kaikki tarvitsevat sossusta sen vuokran ja muiden pakollisten menojen jälkeen melkein 500e/hlö, että kyllä kaikki sitä rahaa saa, vaikka makais vaan sohvalla. Eihän sillon pahemmin säästellä, muttaKaikki on omista valinnoista kiinni ( yksinhuoltajilla tietysti eri homma)

      Poista
    2. Mua kiinnostaisi miksi tuollaiset anonyymit yleensäottaen seuraa näitä blogeja...

      Hyvä kirjotus Nelli, ja niin totta. Vielä kun löytyisi itsekuria noihin kaikkiin!

      Poista
    3. Onko Nelli puhunut köyhyydestä? Minun mielestä tässä pointtina oli vain se että tulot laskevat. Hän nimenomaan mainitsi että ihan sama minkäverran tulot laskevat niin uusi tilanne vaatii sopeutumista.

      Poista
    4. "Elät miehesi siivellä" hehee sitähän tää just itelläkin on, siivellä elämistä. Mitäs sitten, jos on yhdessä sovittu, että minä jään nyt kotiin hoitamaan sitä yhteistä, tärkeintä ja rakkainta ja tämän seurauksena oma tulotaso tippuu lähes parilla tonnilla totuttuun ja eläke ei kerry. Perhe kun ollaan on tulot yhteisiä ja elämä suunnitellaan yhdessä. Ja kenenkään ei tarvitse olla toiselle katkera mistään. Tässä tilanteessa ollaan, koska ollaan molemmat kouluttauduttu ja tehty kovasti töitä tämän elintason eteen, toki ollaan oltu työelämässä onnekkaitakin.
      Terveisin toinen siipeilijä

      Poista
    5. No juu, ei tosiaan käsitellyt tämä postaus millään tavalla köyhyyttä :D Ja ekalle anolle vaan tiedoksi, että oon itse opiskeluaikoina elänyt juurikin tuolla 600 eurolla, joten vielä on muistissa mitä se sekin oli. Ja hienosti raha riitti. Enkä koe eläväni mieheni siivellä. Meillä on yhteistalous, johon molemmat tuomme osamme. Elikö miehenikään minun siivellä viime kuussa, kun minä olin se joka käy töissä?

      Niinkuin Kuu sanoikin, sossu kyllä takaa sen, että jokainen saa varmasti sen tarvitsemansa! Suomessa ei varmasti nälkää tarvitse nähdä! :)

      Jenni: Joo, meilläkin vielä yritysasteella näiden kaikkien toteuttaminen! :D

      Mitäs me siipeilijät! ;)

      Poista
  2. Ja miehesi palkka oli mikä? Kotihoidontuen vähyydellä tuskin on merkitystä jos miehesi tilille tulee aina 3000 euroa kuussa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieheni palkan määrä ei mielestäni kuulu blogiini millään tavalla.

      Poista
  3. Meillä säästyy just sillä kans, että tehdään ruoka itse. Alusta loppuun. En tokikaan kyllä pastaa tai tomaattimurskaa tee itse.. (:D) Enkä kermaa, tai kasvata nautaa pihalla! Mutta muuten. Ostetaan lihat melkein aina tarjouksesta.. Ja tosi usein onki just maustamatonta kanaa jne tarjouksessa isoillakin alennuksilla. Ollaan siirrytty naudan jauhelihasta sika-nautaan, koska syyäänhä me possua muutenki, nii aattelin et samakai tuo, hirvee ero ainaki hinnasa!
    Ruokaostoksiin menee noin 300 euroa kuussa, nyt kun Mimi lopetti korvikkeen juonnin.

    Ravintoloissa käydään pari kertaa kuusa, mun herkkua on kiinalainen! Voisin syyä sitä vaikka jokapäivä. Mutta eiii passaa, ja ku Mimille pittää kummiski tehä ruoka nii sit tulee tehtyä kotona.

    Eikä muutenkaa osteta oikee mittää. Vaatteita ollaa saatu sukulaisilta ja kirpparilta oon ostanu lähes kaiken. Mun äiti toi just alennuksesta Mimille muutaman paidan, jotka oli maksanu 2 euroo kappale, UUTENA! Joten noita alennuksia tosiaanki kannattaa kattella nyt. Itelle en nykyää enää oikee osta vaatteita, ku silloin vaa ku oikeesti tarvin. Nyt ostin h&m:ltä 2kpl pakkauksen äitiyslegginssejä. Muutenki yritetään aina valita mahdollisimman halpa keino ja säästää kaikessa.

    Sähkössä säästetään nii, että kaikki lamput on ledilamppuja. Talvi-aikaan varsinkin tästä tulee aika iso säästö sähkölaskuun. Tv ei oo turhaan päällä, jne. Saunaa lämmitetää ehkä kerran kuusa. Nyt ei kyllä sitäkää, ku ei tarvi ku mennä istuu pihalle aurinkoo nii on jo saunassa. :D

    Nyt on jonkinverran lisämenoja ollu uudesta autosta ja tosta meidän pihan laittamisesta, mutta tähän on jääny hyvin rahaa ku ollaa karsittu sit muusta elintasojutusta.

    Ja oon iha samaa mieltä, että tosi monessa jutussa voi itse vaikuttaa rahanmenoon,eikä mun mielestä yllätyslaskuja oo olemassa kuin silloin jos lapsi sairastuu yllättäen. Kaikki muuhan on vaa itse hommattua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voitko kertoa mullekkin miten teillä menee vaan 300€ kuukaudessa ruokaan? Kuuluuko siihen pesuaineet yms.? Meillä menee 700€ ruokaan ja taloustavaroihin. Ja ollaan 3 hengen perhe...

      Poista
    2. Ostetaan vaan perusruokia. Ja joo kuuluu. Ku katon aina siitä plussatiedotteesta ku käyää vaa cittaris. Syyään siis vaa lihaa, maitoa, leipää, makaronia, riisiä, perunaa, vihanneksii jne. Ei ollenkaa eineksii, jogurttii,muroja jne. Ja toho kuuluu myäs vaipat. Vähällä päästään.

      Poista
    3. "Voitko kertoa mullekkin miten teillä menee vaan 300€ kuukaudessa ruokaan? Kuuluuko siihen pesuaineet yms.?"

      Hauska kommentti :D

      www.minajamuud.blogspot.fi
      Itse sain minimi kaikesta koska olin ennen lapsen syntyymä pari vuotta opiskelija.

      Poista
    4. Jos sanotaan, että ruokaan menee 300 euroa kuussa, niin millä logiikalla siihen kuuluu pesuaineet? :D Ruoka on eri asia kuin ruoka ja taloustavarat, kuten itsekin anonyymi erottelet. :)

      Poista
    5. No justhan miima89 vastas, että kuuluu! ;)

      Poista
    6. Muakin kiinnostaisi tietää miten 300e riittää kaikkeen! :D Me nimittäin oikeasti yritetään karsia ruokamenoista ja silti ilman vaippoja meillä menee ruokaan ja taloustavaraan 500e kuussa! Ja ollaan juurikin siirrytty paistijauhelihasta nauta-sikaan :D Tuoreista vihanneksista ja kalasta en kuitenkaan suostu luopumaan, joten ehkä se on sitten se :D Musta tuntuu että meillä menee ihan vaan maitoonkin kevysti 50e kuukaudessa! :D Eikä meilläkään noita muroja tai jogurtteja ole, rahkaa kyllä. En tajuu :D Vinkit jakoon Miia! <3

      Poista
    7. Mää itekki välillä ihmettelen, että mite meillä kuluu nii vähä!! Toki saan henkilökunta-alennuksen cittarista, mutta se ei oo ku joku vajaa 50 euroo kuussa. Nii ja pyykinpesuaineet saan työsuhde-etuna ilmaseksi. Tuoreita vihanneksia tulee aika harvoin ostettua, lähinnä pakasteesta syyään. Mutta kalaa meilläki syyää vähintää kerra viikossa 400g lohi.. jolle tulee hintaa noin 7-8 euroa. Ootas ku mää listaan tähä vaikka meijä viikon ostokset!!

      Arkimaito 5x 0.70cnt kappale
      Omenamehu pirkka 1.49e
      Kuohukerma pirkka 2dl 0.99e
      Broilerin varras atria 500g 1.99e
      Kariniemen tulikuuma maustamaton fileepihvi 1kg 5.99e
      Peruna 2kg keltainen 1.19e
      Juhla Mokka kahvi 500g 3.59e
      Kananmunia 1.79e
      Muksu vadelmaherkku 6x125g 1.79e
      mutti tomaattimurska 400g 1.09e
      pirkka tonnikala 1.69e
      k-menu sika-nautajauheliha 1.99e
      tomaattimurska 1.09e
      jääsalaatti pss 1.55e
      vesimeloni pala 1.09e
      Ohrarieska 1.99e
      creme bonjour 200g 2.39e
      ananasviipale pirkka 0.69e
      Arkiraeju 500g 2.99e
      Tonnikalaa lisää 1.69e


      Henkilökunta-alennus 4e

      Kokonaissumma 44.74

      Suunnilleen tämän verran mennee pari krt viikko ruokaan. Kahvia ei siis mee viikossa pakettia ja osa muuki on semmosia joita ei mee aina, ja lihaa tosiaan sitte ostellaan aina ku on tarjouksessa isompia paketteja jne.

      Eli noin 300-400 e kuusa kauppaan. Riippuen kuusta. Jos laskis nyt vaikka noin 88 euroa viikossa ruokaan nii se tekis vähä päälle 300e. Viime kuussa tais olla just joku 350euroa. En osaa kyllä tarkemmin sanoa, että miten saahaa nii vähä kulumaan. Tosiaa ostetaan täysjyvää, ruisleipää, maustamatonta kanaa, jne. Ehkä me vaa syyää vähä? :DD



      Poista
    8. No aika samalta näyttää kuin meilläkin.. Pitää alkaa syynäämään meillä kuitit tarkemmin! :D
      Tai sitten te vaan osaatte tehdä ostokset tosi fiksusti! :D

      Poista
  4. Ei kai tämän kirjoituksen tarkoitus ollut köyhyys vaan tulojen tippuminen. Olen kanssasi samaa mietä että se tuntuu ihan joka perheessä jos tulot putoavat oli kuukausiansiot mitä tahansa. Kun on tottunut tiettyyn elämään on sen muuttaminen säästäväiseksi vaikeaa. Hyviä vinkkejä ! Kaupassa todellakin kannattaa käydä vain kerran viikossa. Muuten tulee haalittua kaikkea ylimääräistä =)

    VastaaPoista
  5. Tää oli hyvä postaus! Meilläki menee ruokakauppaan se 600-800e/kk ja meitä on vaan kolme. Ihan naurettavan paljon, mut niin se vaan katoaa sinne kun käy päivittäin ja kauppaan matkaa 50m. Sama ku asutaan keskustassa, ni on kaikki kaupat ihan vieressä ja aina joutuu ohittaa ne jos menee minnekkää, ni tulee näitä "no mä käyn nopeesti tossa lindexillä pyörähtämässä"... :D ja sama ravintoloiden kanssa, kun on ihan kivenheiton päässä, ni sinne on liian helppo mennä :/ (ja meillä liian huono itsekuri :p)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Kuu! Meillä vaippojen kanssa just jotain 600e, eikä siitä kyllä hirveästi pysty tiputtamaan millään! Kauheen kallista! :D

      Me ei onneksi asuta enää keskustassa, varmasti siellä asuessa onkin helpompi hairahtua shoppailemaan! :D

      Poista
  6. Anonyymit, koittakaahan pysyä asiallisina. Kuka köyhyydestä puhuikaan vaan säästämisestä. Tekstissä ei mielestäni mitenkään loukattu pienituloisia,päinvastoin. Eihän se ole meiltä muilta pois jos on mahdollisuus vuorotella miehen kanssa kotona oloa/työssäkäyntiä.

    Mulla sama tilanne eli nyt kotihoidontuella ja mies töissä. Mahdollisesti vaihdetaan talvella toistepäin tai sit lapsi menee päiväkotiin ku palaan töihin. Mä oon säästäny aika samoissa jutuissa. Ei osamaksuja eli ei osteta sellasta mihin ei varaa. Itelle ostanu paljon vähemmän kaikkea. Kampaajalla tmv en käy enää. Lehtien ostelu oli yks pahe josta kerty huomaamatta iso summa kuukauden mittaan. Eniten oon kuitenki kiittäny itteeni siitä että säästin myös töihinpaluuta varten. Mulla on rahastoissa rahaa (siellä ne pysyy varmemmin tallessa ja ovat työskennelleet lisää euroja) sitä varten että kun palaa töihin niin tarvii uusia työvaatteita ym ja ihan perusmenoihin kuten ruokailuun ja bensaan jne, eka palkka kun tulee kuitenkin vasta kuukauden päästä.
    -Saija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä!
      Rahastot on kyllä hyvät! Sieltä rahaa ei saa yhtä helposti pois kuin tililtä, ja korotkin on paljon parempia! :)

      Poista
  7. Hih, eihän tässä Nelli oo puhunut köyhyydestä pätkääkään vaan tulojen suhteuttamisesta menoihin :D arvostan sitä että, että kun lapsia aletaan saamaan niin on myös asiat järjestetty niin ettei tarvitse köyhyydessä elää ;) go Nelli, oot mun lemppari bloggari!

    VastaaPoista
  8. Voi kun nää anonyymit perustais kaikki oman blogin ja käyttäis tota ilmeisen vilkasta mielikuvitustaan siellä eikä keksimällä muiden postauksista ruikuttamisen aihetta. Kaikesta toki saa ongelman, mutta joka ainoa näistä inisijöistä kaatuu jo siihen, että postauksessa sanotaan tulojen pysyvän edelleen hyvinä ja pohditaan sitä, miten tulotason muutokseen suhtaudutaan. Ei vihjaustakaan siihen, että nyt ollaan sitten köyhiä, ennen kuin nämä muka-loukkaantujat eksyivät kommenttiboksiin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanoppa muuta! :D
      Sisälukutaito olisi ihan suotava jos blogeja lukee :D

      Poista
  9. Yksinkertainen elämänohje - jätä kaikki turha pois. Lapsi ei katso tienaako isi ja äiti muutaman satasen vai tonneja kuussa. Sille riittää rakkaus, huolenpito ja muut perustarpeen tyydyttämiset. Ei lapsi pyydä varsinkaan ekoina vuosina että tahtoo sitä tätä tuota, vanhemmat ne taloutta hallitsevat ja heidän on osattava itse järkevästi käyttää rahaa. Rahaa on kaikilla mutta eri asia miten paljon. Elämässä joutuu tekemään valintoja. Sinänsä asiathan on hyvin jos molemmat vanhemmat ovat työssäkäyviä, on vähän eri asia puhua yksinhuoltajista tai perheistä joissa eletään täysin yhden ihmisen tuloilla. Ja silti he pärjäävät...

    VastaaPoista
  10. Mikä noita anoja taas riivaa :D naurettavaa touhua !

    Hyvä teksti Nelli ! Meillä menee ihan tajuttomasti myös rahaa kauppaan. About 500-800e kuussa. Mutta ruoka tosin on sellainen missä meillä ei tingitä, etenkin nyt syksyllä taas kun ruvetaan reenaa kunnolla. Laadukas ja puhdas ruoka kun yleensä on sitä hintavinta :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en tiiä.. :D

      Me aika hyvin on saatu pysymään 500e, mut siitä alemmas on kyllä mahdotonta.. Jos tuoretta haluaa syödä, niin kalliiksi se tulee :/
      Dietit on kyllä pahoja! Silloin ei oikein pystykään säästämään ruuassa, mutta ehkä se sitte taas parantaa elämänlaatua niin haittaako tuo nyt niin ;) JOnnekinhan se raha kuitenkin menisi jos ei ruokaan :D

      Poista
  11. hYVÄ POSTAUS! Toiv kaikki lukee tän ihan ajatuksella :) hitto noita anoja taas riittää...

    VastaaPoista
  12. Niin,kun sä Nelli kyselit niitä säästövinkkejä muiden arjessa,niin ainakin meillä on alettu entistä enemmän vertailla hintoja/laatua kaupassa...ja yritetty keksiä jotain kivaa ja halvempaa tekemistä shoppailun/kahvilan tilalle :) nauti kotiäitiydestä :)

    VastaaPoista
  13. Hyvä kirjoitus! Omilla valinnoilla pystyy vaikuttamaan paljonkin kuinka paljon rahaa menee mihinkin ja etenkin mihin sitä rahaa käyttää.

    Ja tosiaan samaa mieltä, että toisen jäädessä hoitovapaalle, vaikuttaa muuttuneet tulot aina tilanteeseen, oli perheen yhteenlasketut tulot pienet tai suuret.

    Mä en ehtinyt töihin esikoisen ja kaksosten välissä ja olin hoitovapaalla esikoisen kanssa varsinaisen äitiysloman jälkeen noin vuoden verran. Nyt taas tuntuu luksukselta olla äitiyslomalla kaksosista, kun raha perustuu taas esikoista edeltäneisiin työtuloihin. ;) Mutta aikansa kutakin! Kiva, että on mahdollisuus olla lasten kanssa kotona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paula! :)

      Niin s evaan menee, että kun tiettyyn tulotasoon tottuu, tulojen lasku vaikutta aihan aina! :) Ennen kuin tottuu sitten taa suudelleen!

      Toi on kyllä hyvä! Eikö siinä ole se kolmen vuoden sääntö? Mua taas vähän hirvittää se, kohta pitäisi se kolmas laittaa aluille jos samoille äippärahoille mielin :D tai sitten käydä puolivuotta olemassa töissä ennen sitä kolmatta.. Minimit ei oikein houkuta :D

      Poista
    2. Jep, jos seuraava(t) syntyy ennen edellisen lapsen täytettyä kolme, perustuu raha työtuloihin.

      Vaikka kaikkea ei pysty aina suunnitella eikä kaikkeen vaikuttaa, niin kannattaahan noissa ainakin yrittää taktikoida, ettei ehdoin tahdoin joudu minimille! :) meillä se uusi vauvakuume iski esikoisen ollessa aikalailla teidän poikien ikäinen! ;)

      Poista
    3. Niimpä! Meillä ei vielä kuumeilla, joten eiköhän se lyhyt työpaussi tule ajankohtaiseksi ennen kolmosta! :D

      Poista
  14. Tää aihe on nyt meilläkin pinnalla kun molemmat lähtee opiskelemaan niin pakollisten laskujen (vuokra,vesi,sähkö,netti ja puhelin)jälkeen jää ilman opintolainaa 150e :D sillä pitäs kaikki muu saaha, tässä tapauksessa voi sanoa että onneksi ei ole lasta elätettävänä. Opintolainan onneksi saa mutta koska kuitenki halutaan sitä mahdollisimman vähän sitten myöhemmin maksettavaksi niin täytyy miettiä miten eletään mahollisimman pienillä menoilla.

    Mutta joo siis hyvä postaus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toi on tosiaan totta, että opiskelijana tulot ei tosiaan huitele kovin korkealla. Meilläkin opiskeluaikana kaksion vuokra oli 550e + sähkö ja molemmat saatiin tukia kelasta yhteensä 900e. 350e ei oikein riittänyt kaikkeen ja kun lainaa ei haluttu ottaa, oli molempien käytävä töissä. Mutta toisaalta pari iltaa töissä oli ihan kivaa vaihtelua. : ) Tsempit opiskeluihin!

      Poista
  15. Ei hyvänen aika mitä kommentteja! "Vaikka perheen tulot tippuisi 4000 eurosta 3000 euroon tai 2000 eurosta 1000 euroon, ero on aina suuri ja vaatii uudelleen asennoitumista ja sopeutumista uuteen tilanteeseen." Lainattu suoraan tekstistä! Ei ollut mitään puhetta köyhyydestä ei.
    Mutta joo, tuo ruoka on tosi iso säästökohde. Siihen saa kulumaan suuria summia, jos ei tarkemmin ajattele. Ja huvitukset on toinen: paljon kivaa voi tehdä lasten kanssa ihan ilmaiseksi (esim.puistoilut, rantareissut), mutta niihinkin saa kulumaan hurjia summia, jos aina valitsee sen Hoplopin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä nii..
      Hyviä vinkkejä MAri! :) Hoplop tosiaan pitemmän päälle tulee tosi kalliiksi! Ilmasia leikkipuistoja taas on vaikka kuinka! :)

      Poista
  16. Sillee välttis ihan aiheesee miten säästää kotihoidontuelle ku tippuu mut yleisesti ni itse huomasin ku toisen imetin ja toinen kasvo korvikkeella niin miyen iso raha säästettii ku imetin :) korvikkeesee kulu kauheasti rahaa. Ja kun lapsi isompi ja kakka ei enää löysää niin kestovaipat joita pesee niin iso raha säästyny.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korvike ja valmiit lastenruuat on joo tosi kalliita! :)
      Kestovaipat varmasti myös hyvä! :)

      Poista
  17. Miten ajankohtainen asia meidänkin arjessa! Mulla alkaa kodinhoitotuki tästä kuusta eteenpäin. Onhan siinä iso ero vertaa palkkatuloihin, meillä myös puntaroitu taloutta tästä eteenpäin. Hyviä vinkkejä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se! Mut onneksi kotonaolossakin on omat hyötynsä! :)

      Poista
  18. Olen yh, olen saanut lapseni hedelmöityshoitejen avulla. Lapsen syntymän jlk rahankäyttö muuttui aivan täysin..ei enää koko aikaa itseensä panostamista, ei matkoja mihin meni aivan hirveesti rahaa eikä muutenkaan mitä extempore ostoksia. Silti olen pitänyt mielestäni itteni hyvässä kunnossa ja ihan kivoissa uusissa vaatteissa ja samaa pätee lapseen. Nyt ollessa puoli vuotta hoitovapaalla olen käyttänyt rahaa / säästöjä jonkin verran mutta myös maksanut lainat ym ja rahaa vielä jäi säästöönkin ;) Nyt töihin olen menossa ja kivalta tuntuu kieltämättä taas saada normi palkka. Mutta ihmeen hyvin yh pärjää jopa hoitovapaalla. Lapsen myötä niin monet menot on karsiutunut ja elämä on paljon enemmän ns ruohonjuuritasolla, josta tykkään hirmuisesti <3 Äitiyslomalla säästin aika paljon rahaa, koska tuntui, ettei rahaa mennyt muuhun kuin ruokaan ja satunnaisiin hankintoihin itselle ja vauvalle. Elämä on kyllä totaalisesti muuttunut lapsen saannin jälkeen ja tietysti parempaan suuntaan :) Ihmettelen joskus miten sain ennen raskautta tuhlattuakin hirmu määriä rahaa kaikkeen ei-niin-tarpeelliseen!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista! :) Totta tuokin, että asenteet ja ostokäyttäytyminenkin muuttuu lasten myötä valtavasti! :)

      Poista
  19. Vähän kyllä hirvittää, että mitä tapahtuu kun parin kk päästä meillä tipahdetaan samaan tilanteeseen... Onneksi tosiaan mies käy töissä, mutta kyllä silti pistää tiukille, varsinkin kun en ole kauhean hyvä oikein mistään tinkimään. :P Varsinkaan ruuasta ei meillä tingitä vaan syödään sitä mitä halutaan. Ravintolat ja kaupungilla pyöriminen on kyllä jäänyt jo aikaa sitten, joten ehkä nyt on sen nettishoppailun vuoro :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä :/
      Olisi se aikamoinen homma, jos toinen ei olisi töissä..
      Täällä toinen nettishoppailun uhri moi! Pitäisiköhän seuraavaksi luopua netistä, niin ei tulisi shoppailtua? ;)

      Poista
  20. Tätä lukiessa tuli mieleen et on toisaalta ihan kiva että sain äippärahanki miniminä opiskelujen takia niin ä-loman päättyessä ei tullut tätä ongelmaa. Tulotaso ollut koko ajan tasaisen pieni, niin ei oo missään välissä ehtinyt tottumaan parempaan :D Kiitos kuitenki hyvästä kirjotuksesta... Mielelläni kyllä lähtisin töihin jos vaan töitä saisin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta!
      Kerralla kun tottuu tiettyyn tulotasoon, ei kirpase yhtään sitten kotihoidontuelle siirtyminen. :)

      Poista
  21. Kiitos vinkeistä! Mä taas vinkkasin tänään yhdestä ihan muusta, pikkupikkuvinkistä kiireisestä pikkulapsiarjesta selviytymiseen... ;D

    Mukavaa viikonloppua teidän poppoolle! <3

    VastaaPoista
  22. mä en tajuu miten teil menee vaan 600e neljän ihmisen kuluihin??? meillä menee kahdelle saman verran tai yli! :S ite oon kaupassa töissä joten tasan tiiän mitä kannattaa ostaa ja mitä ei...uskomatonta! Ite oon kaiken lisäksi opiskelija ja puoliso ei oo mikään businessmies eli tulot on ihan naurettavan pienet. Ehkä tää Helsinkin on vähä kalliimpi.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kai se perusruoka täällä pääkaupunkiseudulla yhtään sen kalliimpaa ole? Ostoskassin hintaan vaikuttaa kauppa josta se on ostettu (lähikauppa/jättimarket tai jotain siltä väliltä), kassin sisältö (tuoreet vihannekset/hedelmät, kala, laadukkaat lihat ym. nostaa kassin hintaa) ja koko jne. Eri perheissä syödään eri tavoin.

      Poista
    2. Kiitti neuvoista, noitahan en 5 vuoden kaupassa työskentelyn jälkeen vielä tiennytkään! ja kyllä ruoka on kalliimpaa Helsingissä kun esim. Kouvolassa

      Poista
    3. Joo kyllä meillä se n. 600e menee, ja sekin on mun mielestä ihan hirveästi! TUntuu vaan ettei siitä oikein pysty tinkimään.. Niinkuin ano2 sanoikin, tuoreet vihannekset, kala ja liha maksaa :/.

      Mä luulen että asuinpaikkaa enemmän ruuan hintaan vaikuttaa juurikin kauppa mistä sen ostaa. Pieni lähimarketti tulee varmasti pitkässä juoksussa kalliimmaksi kuin isot ruokakaupat! :)

      Poista
  23. Hyviä vinkkejä! :) mulla loppui ne "paremmat" tuet aikaa sitten, nyt mennään kotihoidontuella... Huimat 400€, kahdesta lapsesta! Kun on tuo vanhempi jo 5v niin sen osuus on huimat 70€/kk :D töihin menoa en edes suunnittele vielä, kun ei ole paikkaa odottamassa. Minä säästän omissa menoissani (=vaatteet, kosmetiikka ym..) ja panostan lasten hyvinvointiin :) itelle ostan vaan sellasta, jota tiedän käyttäväni ja mieluiten alesta ;) siskoni kanssa myös vaihtelemme vaatteita/kenkiä/ laukkuja, ei tartte aina ostaa :) -Laura

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on alet! :D
      Toi on kyllä kätevää, että siskon kanssa voi kierrättää tavaraa! :)

      Poista
  24. Meillekin ajankohtainen aihe, joten mielenkiinnolla luin. Samoilla linjoilla mennään - viikon ruokalista kirjoitetaan etukäteen ja sen pohjalta tehdään kerran viikossa ruokaostokset. Ollaan tämä vuosi keskitetty ostokset Lidliin ja jokaisessa kauppakassissa on säästetty melkoisesti. Ruoka tehdään alusta asti itse, eineksiä käytetään todella harvoin. Lastenvaatteissa tulee noh, myönnettäköön, tuhlailtua, mutta kuten totesit, merkkivaatteista saa hyvän hinnan etenkin nettikirppareilla. Pitää sitä jotain "paheita" olla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Ei sitä voi liian hyveellinen ollakaan! ;)
      Voih, lastenvaatteet.. Niihin on niin helppo tuhlata! :D

      Poista
  25. Me käydään s-ryhmän kaupoissa ja syödään lähinnä rainbown tuotteita, jotka on paljon halvempia ja ihan yhtä hyviä. Ruokaan menee noin 250€/kk(2aikuista, yksi 1-vuotias ja kaksi kissaa). Musta on ihan itsestäänselvyys että ruoat tehdään alusta itse. Vaippoihin menee paljon vähemmän nyt, ku tyttö on päiväkuiva. Myös kosmetiikka, vaatteet jne. yritetään Suomesta ostaessa ostaa Sokokselta, niin saadaan bonarit talteen. Vaatteet kyllä ostetaan yleensä netistä ja alesta. Useimmiten tilaan kaverin kanssa kimppatilauksen briteistä, josta saa vaatteita reilusti halvemmalla kuin Suomesta samoja. Omat ja miehen vaatteet on lähinnä merkkivaatteita sellaisilta merkeiltä, joiden tiedetään olevan laadukkaita ja kestävän pitkään. Aika vähän ostetaan ns. halpista, koska ne tuppaa menevän hyvälläkin huollolla nopeasti pilalle. Lapsellekin ostan vain laadukkaita ja kestäviä vaatteita sopivalla kasvuvaralla, jotta menevät esim. koko talven ja pysyvät hyvinä. (Esim. H&M:t näyttää kamalilta rytkyiltä jo kaupassa) Ja olen ihan natsitarkka vaatteiden pesun kanssa, joten vaatteet oikeasti kestävät pitkään ja lapsen vaatteista saa kirpparilta ihan kivasti rahaa. Meillä mies opiskelee ja minä olen hoitovapaalla. Asutaan halvassa opiskelijakämpässä, johon kuuluu netti, sähkö ja vesi. Ei syödä ulkona, eikä käydä baarissa kuin korkeintaan kerran kaksi vuodessa. Ei osteta lapselle leluja, vaan saa pärjätä niillä mitä saa lahjaksi ;) Mun mielestä yhden lapsen kanssa elämä ei ole kovin kallista. Vaatteet ja kengät on ainoo iso panostus. Muuten meidän ilot tulee ihan ulkoilusta ja yhdessäolosta. Syksyllä ruvetaan käymään perhekerhossa ja paikallisen urheiluseuran järjestämällä ilmaisella temppuradalla. Mies onneksi valmistuu ja minäkin lähden töihin ennen kuin maksulliset harrastukset tulevat mukaan kuvioon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, te saatte kyllä ruokaostokset tosi halvalla! Me kans käydään prismassa ja pääasiassa ostetaan rainbowta, mutta silti ruokalasku on aika huikea! Ykkösbonuksista tulee kyllä kivaa pientä lisää ruokakassista! :)

      Halvassa on joo monesti toi ongelma, että siinä materiaali menee kauhean nopeasti huonoksi! :/ Mutta niissäkin mun mielestä löytyy poikkeuksia! Vaikka juuri toi mainitsemasi H&M. Meillä on paljon myös tosi hyvälaatuista vaatetta sieltä, joka ei ole mennyt miksikään pesussa! :) Materiaalit kannattaa syynätä tarkasti kaupassa! :)

      Hui ne harrastukset! ONneksi ei ole meilläään vielä ajankohtaisia! :)

      Poista
    2. Oon tehny huomion, että poikien vaatteet on paljon laadukkaampia ja parempia h&m:llä kuin tyttöjen. Siis esim farkut ja kauluspaidat jne. Tyttöjen vaatteet on sellaisia lepruja jo ostettaessa, joten jätän ne kauppaan. Toki varmaan niissäkin löytyy poikkeuksia, mutta pääosin näin.

      T. Tytön ja pojan äiti

      Poista
  26. Mukavan oloinen blogi sulla täälä. :) jään seuraileen teidän elämää. Käyhän vastavierailulla blogissani www.talojameri.blogspot.com.

    Ompas mielenkiintoista keskustelua syntyny tähän postaukseen. :D minä en uskalla edes ajatella,
    että kuinka paljon meillä menee kuukaudessa jo pelkästään ruokaan. varmaan ihan liikaa. Ollaan kyllä kovia symään. ;) Pitää kuitenkin muistaa, että on tärkeää syödä monipuolisesti. Minä ostan surutta tuoreita kasviksia ja hedelmia, vaikka ovat kalliita. Pakasteessa kaikki kärsii kumminkin eikä oo niin ravinteikasta :// Kalaa, kanaa ja lihaa ei tänä päivänä saa turhan halvalla.

    Itsellä tahtoo olla vähän se ongelma, että törsään liikaa omiin tuloihin nähden. :( opintotuki 270€ kun ei oo mikään kummonen raha... sillä ei kuukauden ruokia edes saa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!