keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Sukka-asiaa

Omassa sukkakaapissani on aina ollut puuvillasukkia. Kylmillä keleillä olen vaan lisännyt villasukan siihen päälle ja ihmetellyt kun varpaat on silti jäässä. Selvittämättä kuitenkaan mistä se johtuu.

Nyt kun pojille on goretex-kengät talvelle hankittuina, päädyin lueskelemaan googlen avustuksella sukkasuosituksia gore-kenkiin, jotta niistä saadaan kaikki mahdollinen hyöty irti. Tiesittekö, että puuvilla- ja villasukka kombo eivät kuulu gore tex -kenkään? Puuvillasukat keräävät jalan hikeä itseensä, jolloin jalka kastuu ja kylmettyy. Gore-ominaisuuksista ei ole paljon hyötyä, kun jalka kastuu kengän sisäpuolelta. Goretex-kenkään pitäisi siis laittaa  pelkkä villasukka, joka siirtää kosteuden sukan ulkopuolelle, kylmettämättä jalkaa. Näin jalat pysyvät lämpiminä kylmemmälläkin kelillä. Mutta aika hankala on laittaa vain perusvillasukat jalkaan. Mua ne ainakin helposti kutittaa.

Onneksi netin ihmeellisestä maailmasta löytyy vaihtoehtoja myös sukkapulmiin! Nimittäin merinovillasukat! Merinovilla siirtää kosteutta 30-kertaisesti keinokuituun verrattuna. Lisäksi se tuntuu kuivalta ja joustavalta ihoa vasten! Myös materiaalin pitäisi olla perinteistä villasukkaa pehmeämpää, joten sen ei PITÄISI kutittaa.

Poikien kaapista löytyy, ylläriylläri pelkkiä puuvillasukkia, joten sukkalaatikon täydennys tulisi nyt tarpeeseen. Muutenkin voisi hankkia merinovillasukkia koko meidän porukalle. Jotenkin kuvittelin, että ne olisi kauhean kalliita, mutta niitä löytyykin tosi kohtuuhintaisina!

Villasukka kengässä aiheuttaa usein myös sen ongelman, että kenkä tulee liian täyteen, eikä veri pääse kiertämään kunnolla ja lämmittämään jalkaa. Merinovillasukat ovat paljon ohuemmat ja vievät kengässä saman tilan kuin normaalikin sukka. 

Lisäksi jarrusukkia ei saisi käyttää kengässä lainkaan, ne kun estävät jalkaa liikkumasta kengässä luonnollisesti lisäten jarruilla kitkaa.. Kun jalka ei liiku askeleen aikana kengässä luonnollisesti voi aiheutua taas niitä jalan ja askeleen virheasentoja.

Menee taas nämä kenkä/sukkavalinnat vähän hankaliksi! :D

Jopa liian pieni sukka voi olla haitallinen askellukselle ja lapsen jalalle. Eli siinä missä kengän pitää olla oikean kokoinen ja vähän reilu, pitää myös sukan.

Toivottavasti näillä merinovillasukilla poikien jalat pysyvät lämpiminä syksyn ja talven nollakeleillä ja pikkupakkasilla!

Kuva

Googlettamalla merinovillasukat lapsille, yksi ensimmäisistä hakutuloksista oli Pierre-Robertin verkkokauppa, josta sukkatilaus sitten lähtikin matkaan jo edellisviikolla!  Nyt sitten vaan odotellaan, millaisia sukkia posti tuo tullessaan ja miten ne kelien viiletessä toimivat! Luotto on ainakin kova!

Nyt vaan jäin sitten miettimään myös merinovillaisia alusasuja lapsille.. 
Onko jollain kokemuksia niistä? Miltä merkiltä löytyy hyviä?

29 kommenttia:

  1. Viime talvena oli reiman merinovilla body, ja piti hyvin lämpösenä! Eikä kastunu ollenkaan, vaikka vaippa oli kerran päiväunien aikana vuotanu. Muut vaatteet oli märkiä! Eli suosittelen. Nyt meinaan hommata molemmille kerrastot, 5v saa paidan pitkikset, vähän yli vuoden ikänen bodyn ja sukkikset. Varmaan myös kypärämyssyt ostan sekä noita sukkia! Nyt oli jossain blogissa just alekoodi tonne pierre-robertille, -25% kaikesta.. Olikohan voimassa 15.11 asti. Sillä meinaan tilatakin, kun ei jää paljoa hintaa! -Laura

    VastaaPoista
  2. Katoppas lidlin uusin mainoslehti. Ite ajattelin käydä ostamassa noita retkeilysukkia 2,99€ , (pehmeää superwash merinovillaa) ;)

    VastaaPoista
  3. Hoksasitko tilausta tehdessä, että muutamassa blogiringin blogissa on ollut alekoodi pierre robertille :) Mä en tilannu vielä sukkia, kun omaa kamppista varten juttuja tilasin.. Mutta hyödynnän varmasti alen ja tilaan vielä sukkia koko perheelle :) Muutenkin noi Pierre Robertin vaatteet on ihania <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En! Tein tilauksen jo niin ajoissa, ettei kukaan ollut vielä julkaissut postaustaan! Kyllä harmitti seuraavalla viikolla, kun bongasin emmiltä ja essiltä ne koodit :/ Onneksi ei ollut kauhean hinnakkaita ilmankaan! :D

      Poista
  4. Ps. Kiitti tästä postauksesta, oon taas vähän viisaampi :)

    VastaaPoista
  5. Popilla kans merinovilla sukkia ;)

    Me käytettiin jo viime talvena merinovilla sukkina sekä iholla haalarin alla. Osin siis merinovilla bodyn ja housut. Laitoin ne suoraan iholle ja siihen päälle haalari. Eipä ollu koskaan kylmä eikä hikinen lapsi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai on! Pitääkin siis ehkä tehdä reissu sinne!
      Pitää varmaan meidänkin hankkia aluskerrastot merinovillaa..

      Poista
  6. Itse olen muutaman vuoden vannonut merinovillan nimeen omissa kylmän kelin vaatteissani, ne on vaan niiin paljon parempia verrattuna esim. keinokuiduista tehtyihin vaatteisiin :) Hintavia tosin ovat, mutta silti joka sentin arvoisia. Parasta on se, että mukautuvat tosi hyvin eri keleihin, samat merinovillapitkikset pelittävät kohta alkavilla viileämmillä keleillä kuin myös sitten oikeasti kylmillä talvikeleillä. Tosin paukkupakkasille on vielä paksummatkin olemassa. Nimenomaan ohuet merinovillasukat ovat olleet muutaman talven ihan huippujuttu ulkoillessa, ainoa vaan että ne kuluvat itsellä ainakin yhdessä talvessa ja kohta taas pitäisi hommatakin uudet.. Hyvää merinovillavaatteissa on myös se, että en taida olla koskaan pessyt yhtäkään vaatetta, jotain tahraa lukuunottamatta. Kuulostaa ehkä ällöltä, mutta tuuletus yön yli pakkasessa poistaa hajut (jos niitä nyt koskaan olen huomannut). Säännöllisessä hikiliikuntakäytössä merinovillavaatteeni eivät tosin ole olleet, mutta päivittäisessä ulkoilussa kylläkin (siis silloin kun kelit niitä vaatii).

    Ja joten kun lapsi syntyi viime syksynä, etsin hänellekin merinovillavaatteita. Vastasyntyneenä oli käytössä Reiman vauva-haalari, hyvä (ja söpö) oli sekin mutta jäi pian pieneksi. Sitten koko talven ja keväänkin oli Popin merinovillahaalari, oli tosi hyvä :) Nyt olen huomannut että merinovillaa näyttäisi löytyvän lapsille myös ns. halvemmilta merkeiltä, ainakin Lindexiltä ja Name itillä näyttäisi olevan. Name itin värit oli melko kuraa, mutta ostin jo ohkaset lapaset ja suunnittelin myös ostavani kaulurin ja sukkia. Ja eiköhän se kerrastokin tule joltain merkiltä hankittua.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Pitäisi tosiaan itsekin panostaa vähän! Luin kans tuosta ettei tarvisi pestä! Hurjalta kuulostaa, mutta niinhän se on kaiken muunkin villaisen kanssa, että tuulettaminen riittää!

      Lapaset pitää saada meillekin! Kiitti kattavasta kommentista!

      Poista
  7. Muistetaan vielä tämän lisäksi katsoa ettei lapsella ole kengässä jarrusukkaa! Jarrut vaikeuttavat kengän pukemisen lisäksi myös askellusta kun jalka ei pääse samalla tavalla vapaasti liikkumaan kuin jarruttoman sukan kanssa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän taitaa tuolla postauksessa lukeakin ;)

      Poista
    2. Huippu postaus taas kerran! Mäkin kävin heti tuolla nettikaupassa innokkaana katselemassa. Noissa vauvakoon 19-21 sukissahan on jarrut, otitko sitä pienempää kokoa (17-19) sun pojille? Mietin tuota kokoasiaa kun meille pitäis olla jo noi isommat, mutta sitten on ne jarrut eli ei olekaan kenkään hyvät. Aion ehdottomasti tehdä tilauksen kyllä, vaikuttaa hyviltä tuotteilta.

      Kiitos ihanasta blogista ja mahtavista vinkeistä!

      Hanne

      Poista
  8. Mä pidän talvella pääasiassa pelkästään villasukkia. Teen omia ja saan tehtyä ohuita jotka käyvät kenkään :) Tytöille olen tehnyt ohuesta langasta sukkia talven varalle, katsotaan kuinka käy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa ihanalta! Mun on kans aina saatava pitää villasukkia talvella ja syksyllä! Vaikka meillä on lattialämmitys, niin villasukat vaan kuuluu jalkaan talvella! :D

      Poista
  9. Oman kokemuksen mukaan Gore-tex kenkiin paras sukka on sekoitesukka.

    T. Kenkämyyjä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei! Pitää kokeilla sitä sitten seuraavaksi! :)

      Poista
  10. Mä oon luottanut popin ja ruskovillan merinovillaan jo pitkäääään :) Paita+sukkahousut (nyt ku poika isompi niin housut+sukat) ja siihen päälle pahimmilla pakkasilla vielä fleece tai ruskovillan/popin villahaalari niin eipä oo palelleet. Alulapasiksi ruskovillan merinovillaset ja alukypärälakkina on kans ollu vauvoina kaikilla ruskovillan tai popin lakit. Popin merinovillat oli muuten verkkokaupan alessa just nyt ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai on! Kiitos vinkistä! LÄhdenkin heti kurkkimaan!

      Poista
  11. Sä oot kyllä niin täydellinen äiti lapsilles, ja muutenki tosi hyvä esimerkki muille. Sä aina mietit tarkasti mitä ostat lapsillesi, vertailet ja otat selvää mikä on oikeasti hyväksi ja raaskit käyttää rahaa siihen vähän kalliimpaan ja laadukkaampaan. En tiiä ketään muutta äitiä joka oikeesti välittää noin paljon just kenkien ja sukkien oikeanlaisuudesta, vaikka just tollaset pienet jutut vaikuttaakin paljon pidemmällä ajalla! Oot kyllä esimerkki äiti :)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :D <3
      Kylläpä piristi päivää! <3

      Poista
  12. Meillä poika on vauvasta asti (nyt 10 kk) puettu pelkästään merinoisiin ja alpakkaisiin vaatteisiin ulkohaalarin alle. Ite oon käyttänyt enimmäkseen vaatteita Devoldilta, Nøstebarnilta ja Johalta sekä tietenkin Janusilta. Halvoista villapuvuista Cubusin puku jäi käyttämättä, ku se tuntui niin karkeelle. Mikk-Linellä ois kans aivan ihania tuotteita, mutta ne ovat jääneet meiltä suurimmaksi osaksi koittamatta. Sitä ku ei oo oikeen tarjonnassa kirppareilla.

    Hyvälaatuinen merinovilla ei kutita. Itekkin käytän pelkästään niitä alusalusteina. Miusta tekniset alus-ja välivaatteet ovat ihan hirveitä. Villaa ei voittanutta.

    Jos villaa käyttää sisälläkin, sappisaippua on ehoton ostos. Sillä saa näppärästi lounaslistan ja pukluläiskät pois paijan rintamuksista.

    Ja sukkavalinnoista puheenollen, suosittelen teille aikuisillekin kyllä villaisia sukkia. Ja älkää vaan erehtykö teknisisiin alussukkiin. Niitten kanssa saakin sitten ihmetellä miksi varpaita palelee ja kengät haisee. Tosi viluvarpaiselle alpakkainen sukka on ihan ehoton, paljon lämpimämpi mitä tavan villa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvistä vinkeistä Nattsnakk! Merinovilla on mulle vielä niin uusi tuttuvuus, että nämä tulee varmasti tarpeen! :)

      Poista
  13. Oon ostanut lapselle ihan Prismasta muutamalla eurolla sekoitesukkia, joissa 70% merinoa ja loput tekokuituja. Näillä on menty talvet, vaikka kenkinä ei goreja oo koskaan ollutkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä! Pitää siis katsoa myös Prisman valikoimat! :)

      Poista
  14. Merinovilla tuotteet on todella hyviä. Name Itiltä löytyy vaatekerrasto, kaulurit, lapaset ym. merinovillaa. Hyvälaatuisia ja valmistettu lampaan sisävillasta joka on otettu eläintä kiduttamatta. Mutta kun ostaa merinovillaa, tulisi muistaa selvittää miten se on eläimestä otettu, jne ( katso video 45 minuuttia merinovillasta ). Mutta hei, hyvää syksyä teille! :) Ja törmäillään jos näille kulmille satutte. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi! Toi olikin ihan uusi tieto! Kiitos Laura! Taidankin suunnistaa Joensuun Name Itiin huomenna, meiltä puuttuu vielä kypärähattua ja lapasta molemmilta pojilta! :D

      Törmäillään! <3

      Poista

Kiitos kommentistasi!