keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Vileda tekee hyvää ! +sisältää siivousvinkkejä

 Yhteistyössä Vileda

Jos joku ei sitä vielä tiennyt, mä rakastan siivoamista. Paras rentoutumiskeino mulle on siivoaminen. Eikä vaan mikään perussiivoaminen, vaan kunnon iso viikkosiivous. Se kun saa jynssätä AJAN KANSSA puhtaaksi ihan koko kodin. Lapsiperhearjessa ikävintä on juuri se, että vaikka siivottavaa olisi vaikka kuin, siihen käytettävissä oleva aika on tosi rajallista. Usein aika on pois lapsilta ja perheen yhteiseltä tekemiseltä.

Ei siis varmaan tarvitse kahdesti kertoa kuinka innoissani olin Viledan tarjotessa yhteistyötä. Viledan tarjouksesta mahtavaa teki se, että sain paitsi uusia ihania siivousvälineitä, myös mahdollisuuden tehdä hyvää Viledan kanssa. Vileda nimittäin lahjoittaa 100e jokaisesta kampanjassa mukana olevan bloggaajan siivousvinkin sisältävästä blogipostauksesta lasten ja nuorten mielenterveystyön kehittämiseen ! Viledan ja Lastenklinikoiden kummien yhdessä toteuttaman kampanjan tavoitteena on lisätä yksi tunti lisää aikaa lapsille. Asiantuntijoiden mukaan nimittäin yksi suurimmista lasten ja nuorten mielenterveysongelmien lisääntymiseen johtavista tekijöistä on juuri perheen yhteisen ajan väheneminen. Vileda on kerännyt yhteistyössä Lastenklinikoiden Kummien kanssa jo huikeat 70 000e lasten ja nuorten hyväksi! Pidetään peukkuja, että summa tästä vielä nousee!

Mä en millään osannut valita vain yhtä siivousvinkkiä, jolla siivousaika saataisiin pienenemään, joten jaan teille nyt vähän useamman!

1. Ensimmäinen ja mun mielestä oleellisin vinkki on ihan ehdottomasti se, että koska siivousta ei millään saa lapsiperhearjesta pois, tehdään siitä siivouksesta perheen yhteistä tekemistä!
Jo meidän yksivuotiaat ovat innoissaan mukana siivoamassa. Viledan lahjoittama moppi on noussut lelusuosikiksi numero yksi, jopa ohi imurin! Lapset ottavat innoissaan mallia kuinka kaakeleista pyyhitään kalkkijämät ja miten tasoilta pyyhkäistään pois pölyt. Välillä tietysti jammaillaan musiikin tahtiin, sekä lauletaan kovaa ja korkealta!



2. Siisti siivouskaappi!
Paljon helpompi ja kivempi on aloittaa siivoukset, kun siivouskaappi on siisti ja kaikki tarpeellinen kädenulottuvilla! Joka siivoukseen on omat liinansa ja aiheensa, ja ne ovat kätevästi kädenulottuvilla mukaan napattavaksi.

 
3. Viledan Magical-suihke.
Ihan must-tuote joka kotitalouteen! Tämä oli mulle ihan vieras tuote tähän asti.  Mä tuskailen aina niiden kalkkijämien kanssa kylppärin- ja saunanlasiovessa, ja olenkin valehtelematta kokeillut joka ainoata kylpyhuoneen siivousainetta niihin! No empä tuskaile enää, kun magical-suihkeella ne kaikki sai yhdellä pyyhkäisyllä pois!  Tämän pitäisi jättää pyyhittyyn pintaan myös joku suoja, ettei lika pääse tarttumaan siihen enää kunnolla. Ihan huippu! Myös tuo kuvassakin näkyvä Miraclean-sieni, on ihan joka lapsiperheen pakko hankkia! Sillä lähtee kaikki pinttyneet liat kuten kahvi- ja teejäämät tai väriliitusotkut! Itse kokeilin tätä lavuaarin tummentumiin, joihin on kokeiltu kaikki myrkyt ja suihkeet, mutta mikään ei irrota pinttynyttä likaa. Tässä sienellä ja vedellä ne lähti niiin ihanan helposti!



4. Mikrokuituliinat pölyjen pyyhkimiseen.
Pölyt tarttuvat liinaan ja pysyvät siinä leviämättä enää siivottuun pintaan, eikä voimakkaita tuoksuja tai siivousaineita tarvita. PInnat voi pyyhkäistä puhtaaksi paljon nopeammin ja helpommin kuin jos seurana olisi perinteinen rätti ja puhdistusaine. Toinen ihan huippujuttu on kertakäyttöiset siivousliinat tai vauvan kosteuspyyhkeet! Mä pyyhin meidän syöttötuolit aina niillä! Puklurätitkin on meillä edelleen käytössä, sillä niillä käsien ja naaman pesu lapsilta sujuu keittiössä paljon kätevämmin, kuin vaikka talouspapaerilla. Lisäksi ne ovat keittiöpyyhkeitä pehmeämpiä herkälle iholle.

5.Siivoa usein.
Mä itse olen huomannut, että kun siivoaa joka päivä vähän jotain, säästyy niiltä pitkiltä maratonsiivouksilta ja pinttyneeltä lialta. Meillä imuri alkaa olla osa sisustusta, sillä joka päivä pitää imuroida ainakin keittiö. Myös moppi on helposti käden ulottuvilla, sillä saa nopeasti ja helposti lattiaan jääneen lian pois.





Mikä on teidän tehokkain pikasiivouskikka?

18 kommenttia:

  1. Toinen siivousaddikti ilmottautuu =D ihanat apulaiset sulla =))))

    VastaaPoista
  2. Mieki oon mukana tossa :)! Tosin pitää vähän miettii miten tuon toteutan, kun olen Miss Sotku :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kivaa! Joku pikasiivousvinkki! Se omalla vesisäiliöllä oleva moppi nopeuttaa lattiasiivousta ainakin hirveesti! ;)

      Poista
    2. Suihkupulloon valmiiksi sekoitus käsitiskiainetta ja vettä. Tarpeen tullen suihkaus pinnalle ja pyyhitään rätillä. Kyllä lähtee ruoanjämät näppärästi playtray'stä :)

      Pohjoistuuli

      Poista
    3. Pitääkin kokeilla! Playtrayn puhdistus on kunnon murheenkryyni aina! :D

      Poista
  3. Apua, onko tuo todella teidän siivouskaappi?! Löytyy kyllä monenmoista purkkia ja siisti! Missä te säilytätte imuria?
    Voi tuo kalkinpoisto, siis me ollaan niin jynssätty suihkukaapin ovia ties millä mutta ne pisarat ei lähde.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On! :D Mulla on ehkä pienimuotoinen pakkomielle siisteistä kaapeista.. ;)
      Imuria säilytetään olohuoneen nurkassa :D Jos se pitää saada pois silmistä, niin sitten vaatehuoneessa. Se on niin iso, ettei oikein mahdu siivouskaappiin..

      Kokeile tota ihmesientä ja tuota suihketta! Ne oli ihan loistavia!! Mä en vaihda enää muuhun! :D

      Poista
  4. Mulle iski siivouskaappikateus kun katoin tota teijän siivouskaappia :D Meillä se on niin sotkunen ja sieltä löytyy kaikkea maan ja taivaan väliltä. En tiennyt että tästäkin voi tunte kateutta :D

    http://aitinaomanlainen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D oot ihana! :D Tuo meidänkin on vasta vähän aikaa sitten siivottu ja järjestetty! :D

      Poista
  5. Haha siis ollaan taas niin samiksia! :D mä oikein odotan aina viikkosiivousta ja haaveilen siitä, että saisin rauhassa puunata koko kämpän. Mut ihan hyvin se hoituu pienten apulaistenkin kanssa ;D just ostettiin uusi imuri ja imuroidaan päivittäin. Pojat rakastaa imurointia! Ihanat apulaiset sielläkin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, ihanaa että löytyy muitakin siivousnarkkareita! :D
      Yks mun märistä unista on saada siivota koko viikonloppu ihan yksin :DD

      Oih, uusi imuri <3 Hyvä että sullakin on tuo tehokaksikko siellä auttamassa ;)

      Poista
  6. täälä kans yks siivoushullu :) meillä ku on kosteuspyyhkeitä vauvan hoitopöyällä niin nappasen siitä vähintään kerran päivässä parit ja pyyhkäsen lavuaarin ja pöntön :) jääkaapin ovesta otan kans kosteuspyyhkeellä sormenjäljet pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Ne on niin käteviä!
      Kivaa etten ole ainoa siivoushullu! :D

      Poista
  7. Minäkin oon kade tuosta siivouskaapista, vaikken mikään siivouksen ystävä olekaan :D Magicia aion kyllä kokeilla ja ostaa useamman kuin yhden yleissiivouspurnukan, se on nyt päätetty. JOSKUS mä saan suursiivous-fiiliksen, mutta liian harvoin. Meillä on ihan liikaa tavaraa pienessä tilassa joten ehkä toi pelkkä kamojen raivaus vie voimat ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihan ehdottomasti! Oli ihan mahtava tuote, ja suosittelisin ihan ilman sponssiakin! :)
      Mutta toi on ihan totta, että pelkästään tavaroiden raivauskin vie voimat.. Meillä olisi kans edessä muutamien kaappien tyhjennys kirpparille. KIva olisi taas saada kunnolal tilaa! :)

      Poista
  8. Hei Nelli,

    Kiitos postauksestasi ja hyvistä vinkeistä :)

    Terv, Hanna/ Vileda

    VastaaPoista
  9. moi sinulla hyvä siivous kaappi .se on tosi ku se on järjestyksessä nii on helppo ottaa mitä tarvii.käytätkö kumikäsineitä siivotessa.oli ainaki yhet nätisti paketissa ovessa.itselläki on kaappi järjestyksessä helppo ottaa mitä tarvii ja pesuainetta suihku pullossa nii sit helppo tahroja siivota.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!