maanantai 26. tammikuuta 2015

112 - Arjen turvallisuus on pieniä tekoja

11. helmikuuta on virallinen 112-päivä. Tiesitkö, että sama 112-hätänumero toimii kaikkialla EU-maissa? Se on maksuton, sekä lanka- että matkapuhelinverkossa. Parantaakseen hätänumeron tunnettavuutta, Euroopan komissio on yhdessä Euroopan parlamentin ja neuvoston kanssa julistanut 11.2 viralliseksi hätänumeropäiväksi! Tänä vuonna kampanja on laajennettu jopa viikon mittaiseksi!

Arjen turvallisuus on usein pieniä tekoja ja ennakoinnilla päästään pitkälle. Onhan palovaroittimia riittävästi ja ne toimivat? Löytyykö kotoa sammutuspeite? Onko lapsia opastettu toimimaan hätätilanteen varalta? Osaatko itse toimia oikein? Ethän jätä sähkölaitteita päälle poistuessasi kotoa? Muistatko hätätilanteen tullen hätänumeron? Lukeeko se jossain näkyvissä?

Usein hätätilanteen ja shokin tullessa niinkin helppo numero, kuin 112 unohtuu. Sormet eivät saa edes näppäinlukkoa puhelimesta auki, kun kädet tärisevät niin kovin. Hengitä. Muistisääntö, 1+1=2 saattaa auttaa. 112-numeron voi näppäillä ilman näppäinlukon avaamista. Soitto 112:seen onnistuu vaikkei puhelimessa olisi saldoa. Kosketusnäyttö puhelimissa hätänumeroon pääsee soittamaan avaamatta puhelimenlukitusta. Hätänumero kannattaa kirjoittaa kotonakin näkyvälle paikalle, josta sen voi sitten tarkistaa. Erityisesti vieraammissa paikoissa, kuten mökillä ollessa, kannattaa etukäteen etsiä mistä paikan osoitetiedot löytyvät kirjoitettuna ylös. Hätätilanteessa tutunkin paikan osoite katoaa mielestä.

 Hätänumeroon soittoa ei tarvitse pelätä, päivystäjä kysyy kaiken tarpeellisen ja ohjeistaa toimimaan oikein. Jos lapsi saa käsiinsä lääkkeitä ja nielee ne, ei netistä tarvitse lähteä metsästämään myrkytystietokeskuksen numeroa, vaan soitto hätäkeskukseen riittää. Sieltä neuvotaan ja ohjeistetaan, sekä tarpeen mukaan laitetaan ambulanssi matkaan. 

Muistatteko, kun kouluissa harjoiteltiin hätänumeroon soittoa "leikisti"? Se oli aina niin jännää ja pelottavaa. Väitän, että myös jokaisen aikuisen tulisi "harjoitella" hätänumeroon  soittoa. Tosipaikan tullen soitto sujuu sutjakammin, kun toimintaohjeet tulevat selkärangasta. Lastenkin kanssa soittoa kannattaa harjoitella.
 
Itse olen joutunut (tai saanut) soittaa hätänumeroon töiden puolesta useita kertoja, ja huomannut että soittamiseen on vapaa-ajallakin sen myötä ollut pieni kynnys. Jos yhtään tuntuu, pitäisiköhän tästä ilmoittaa hätäkeskukseen tai poliisille, soita. Epävarmasti kaistalta toiselle seilaava auto, keskusta-alueella tielle kaatunut puu tai puistoon sammunut juoppo. Pitäisikö? Soita, oma valveutuneisuus saattaa olla turhaa, tai pelastaa toisen ihmisen hengen. Autoa saattaa ajaa humalainen tai nukahtamassa oleva kuski ja pimeässä tielle kaatunut puu ei näykkään kulman takaa tulevalle autoilijalle. Puistoon sammuja ei olekaan juoppo, vaan sairaskohtauksen saanut ihminen. Kaikki me ollaan paremmassa turvassa, kun pidetään myös toisista ihmisistä huolta.

Palovaroitin on  yksi halvimmista henkivakuutuksista. Se ei kuitenkaan pelasta rikkinäisenä, joten toimivuus kannattaa testata säännöllisesti. Palovaroitin on pakollinen JOKAISESSA asunnossa. Nykyään uusiin taloihin palovaroitin pitää liittää sähköverkkoon, eikä esimerkiksi meidän varoittimissa ole edes pattereita, jotka kuluisivat loppuun. JOkaista kerroksen alkavaa 60 nelimetriä kohti pitäisi olla yksi hälytin, ja ne tulisi sijoittaa keskeiselle paikalle, riittävän kauas seinästä. Jos kodista löytyy takka tai muu tulipesä, tulisi sen läheltä löytyä myös häkävaroitin. Tulipaloja kodeissa aiheuttaa ylivoimaisesti eniten tupakointi ja sitten sähkölaitteet. Voisiko tupakoinnin hoitaa aina ulkotiloissa ja vetäistä pistokkeet seinästä lähtiessään pidemmälle matkalle, sekä varustaa jokainen sähkölaitteita sisältävä huone omalla palovaroittimella. Itselle jäi viime kevään paloturvallisuuskoulutuksesta vahvasti mieleen se, kuinka nykyään monet lastenhuoneet on varustettu jos jonkinlaisella sähkölaitteella. Huoneissa nukutaan laitteiden keskellä ovet suljettuina ja ilman palovaroitinta. Savu nousee aina ylöspäin. Kestää kauan, ennen kuin se ajautuu oven alitse käytävässä olevan palohälyttimen lähettyville ja saa sen soimaan. Oven avaaminen vaan kasvattaa liekkejä antaen niille tarvitsemansa hapen.

Käy kokeilemassa NYT toimivatko oman kotisi palovaroittimet!


Osaatko itse sammuttaa tulen? Tiedätkö milloin käyttää sammutuspeitettä ja milloin vettä? Miten jauhesammutin toimii ja missä ne kotona ja työpaikalla sijaitsevat? Työnantajan tulee työpaikalla huolehtia sammutuskoulutuksesta, mutta kotona se jää omalle vastuulle. Sammutinta tulee huollattaa säännöllisesti ja siitä tulee irrottaa sokka ennen käyttöä.

Varovaisuus, ennakointi ja valveutuneisuus kannattaa!

www.blogirinki.fi
Yhteistyössä 112-päivä

19 kommenttia:

  1. Tuli mieleen, että puhelimeen kannattaa myös laittaa ICE- koodilla läheiset, esim. puoliso ICE 1 , äiti ICE 2 jne.
    Siten esimerkiksi hoitohenkilökunta saa läheisiin yhteyttä kännykän kautta, jos muuten ei ole mitään tietoa potilaasta. :)
    Terkuin: palomiehen tytär ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin ollut jo vuosia puhelimessa ICE äiti ja ICE puoliso. Se ICE ensin, jotta osaa etsiä yhteystiedoista nopeasti i-kirjaimen kohdalta. ICE = In Case of Emergency.

      Poista
    2. Totta! Hyvä vinkki Selina ja Ano!

      Poista
  2. Joo. Näistä jutuista on hyvä aina välillä muistutella!
    (Mun äiti on hätäkeskuspäivystäjä, joten on näitä ohjeistuksia tullut kuultua. :P En ole kyllä joutunut koskaan soittamaan hätäpuhelua mistään syystä.)

    Me asutaan vuokralla uudessa talossa & täällä on tosiaan joka huoneessa sähköverkkoon kytketyt ja ketjutetut palovaroittimet. Hyvä niin... kätevää, kun ei tarvitse miettiä paristojen vaihtamisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä olin aluksi ihmeissäni meidän hälyttimistä! Mutta hyvä että ne on jatkossa kiinteät, niin ei jää ainakaan puuttumaan!

      Poista
  3. Tää oli ihan loistava juttu!!:) Sähkömiehen vaimona ja poliisin/hätäkeskuspäivystäjän (ja nyk. Näiden alojen opettajan) tyttärenä voin ilolla kertoa, että nää asiat on meillä kunnossa!:) Hienoa, että otit kantaa näin tärkeään asiaan!:)

    VastaaPoista
  4. Tosi hyvä postaus niin tärkeästä asiasta!

    VastaaPoista
  5. Täytyy sanoa, että yhden tulipalon kokeneena (http://einiinhallittukaaos.blogspot.fi/2014/05/the-worst-day-of-my-life.html?m=0) koskettava ja erittäin tärkeä aihe! Minä osaston soittaa, mutta ei aavistustakaan mitä sinne sanoin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on kyllä tosi hurja kokemus koettuna!
      Onneksi se monesti tuleekin selkärangasta tosipaikan tullen!

      Poista
  6. Hei tiedätkö onko tuolloinen 11.2. jokin 112- tapahtuma Joensuussa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovasti yritin googlettaa, mutten löytänyt kuin Myystä jonkun verenpainetarkastuksen..? Ois kiva jos jossain olisi paloautoja esillä!

      Poista
  7. Mä teinkin vähän samantyyppisen postauksen. Tosin enempi pienen lapsen näkökulmasta. Käy kurkkiin :)

    VastaaPoista
  8. Tulee tuosta 112-päivästä vain mieleen kun se koulu paloi Kouvolassa. :/

    VastaaPoista
  9. Hyvä kirjoitus! Isäni toimii hätäkeskuksessa hätäkeskuspäivystäjien vuoromestarina ja meillä kotona ollaan aina treenattu hätänumeroon soittamista ja puhuttu näistä asioista. Hyvin tärkeitä juttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pitää muistaa itsekin opettaa pojille jo ajoissa nää jutut!

      Poista

Kiitos kommentistasi!