torstai 1. tammikuuta 2015

Hei hei vuosi 2014, tervetuloa vuosi 2015!

Ihanaa uutta vuotta 2015 kaikille! Meillä se starttasi varsin rauhallisesti, oltiin koko porukka syvässä unessa jo puolilta öin! :D Tämäkin päivä on kulunut enemmän ja vähemmän laiskotellessa ja rentoillessa. Isi suuntasi salille, joten mulla on viimein aikaa tehdä tämä 2014 vuoden kooste!

Tammikuussa 2014 starttasi kesäkuntoonprojekti. LÄhes vuosittain mun uudenvuodenlupauksiin kuuluu parin kilon tiputtaminen (kuten nytkin) ja se lähti viime tammikuussa hyvin vauhtiin. Bloginkin puolelle kirjoittelin kehityspostauksia viikottain ja kerroin tarkemminkin tavoista joille painoa pyrin tiputtamaan. Setti näyttää aika samalta kuin nytkin. Tammikuussa flunssien myötä alkoi myon Rasmuksen korvatulehduskierre, joka vei voimia meiltä kaikilta. Tammikuussa suunnittelin myös ostosreissua Ikeaan, pojille oli tulossa uusi leikkihuone vierashuoneen paikalle! Avauduin blogissa myös vähän rahasta ja kerroin periaatteistani vanhempana.. Näihin palailen vielä parin viikon sisään, onko periaatteet vielä samat ja pidetäänkö niistä kiinni? Tammikuussa lyötiin myös hääpäivä lukkoon. Päätettiin, ettei asiasta vielä kerrota kellekään.

Helmikuussa 2014 Rasmus jatkoi sairasteluja. Minulle soitettiin työtarjous kevääksi ja kesäksi, ja yhteistuumin Henkan kanssa päätettiin se hyväksyä. Henkka alkoi selvitellä mahdollisuutta jäädä neljäksi kuukaudeksi vanhempainvapaalle ja mä aloin palautella mieliin työjuttuja. Helmikuussa laiteltiin kotia vauvaturvalliseksi liikkumaan lähteneiden vauvojen vuoksi, sisustettiin leikkihuonetta ja jatkettiin kuntokuuria. Kirjoitin myös paljon huomioita saaneen postauksen ajatuksistani sokeria kohtaan. Haaveiltiin etelänlomasta ja shoppailtiin käyttövaatetta aleista koko perheelle. 

Maaliskuu 2014 Oli mun viimeinen kuukausi äitiyslomalla. Otin siitä kaiken irti ja blogissakin kirjoittelin ajatuksia töihinpaluusta, jotka olivat kovin ristiriitaiset. Pienet pojat kehittyivät vauhdilla ja meillä oli täysi tohina päällä. Myös Kasperilla alkoi korvakierre ja yöt olivat vähitäänkin haastavia. Samalla pidettiin pojille kevyt unikoulu, jotta päästiin eroon yömaidoista, öitä helpottamaan. Pojat alkoivat nukkua täysiä öitä aina tulehdusten välissä. Kirjoitin paljon poikien syömisistä ja omista ajatuksista lastenruokia kohtaan. Kirjoitin myös vauvavakuutuksista ja ensiaskelkengistä. Tehtiin Rasmuksen kanssa miniloma Tampereelle, jolloin olin ensimmäistä kertaa Kasperista erossa kaksi yötä.

Huhtikuussa 2014 Aloitin työt. Kaikilla meillä oli totuttelemista uuteen tilanteeseen, kun yllättäen isi oli viikot poikien kanssa kotona ja äiti töissä. Varsinkin ensimmäinen kuukausi oli rankka, sillä kumpikaan poika ei laskenut äitiä käsistään kun töistä saavuin. Ilta kului aina lattialla vuorotellen poikia sylitellen. Korvakierteet vaan jatkuivat tasaiseen tahtiin. Pojat sairastivat vuoronperää ja parin viikon välein käytiin lääkärissä. Kiittelin joka ainoa kerta vakuutuksia joiden ansiosta korvakierteet tuntuivat edes vähän helpommilta ja kaikki lääkkeet ja lääkärikäynnit saatiin laskutettua vakuutusyhtiössä. Blogi oli huhtikuun hiljainen uuden arjen vuoksi. Kaikessa hiljaisuudessa varattiin kirkko kesälle 2015.

Toukokuussa 2014 Vietettiin ensimmäistä äitienpäivää. Isi ja pojat olivat askarrelleet kortin ja lahjaksi sain hemmottelua hirojalla ja kasvohoidossa. Nautittiin kevään ensimmäisistä hellepäivistä ja lomailtiin Holiday Club Saimaassa koko perheen voimin. Blogissa pohdin myös perheemme kesän juhlapukeutumista ja mietin suunnitelmia kesälomalle. Työt jatkui, mutta aloin jo pikkuhiljaa kaipailla takaisin kotiin. POstasin myös Bumbleride-vaunuistamme käyttökokemuksen, joka edelleen kerää uusia lukijoita blogiin. Tulossa on lähipäivinä uusi postaus tuplavaunuviidakossa kahlaaville! Sairastelukierre jatkuu ja lääkärimme lupaa molemmille pojille putkitusajan heti kesäkuun alkuun.

Kesäkuussa 2014 Juhlitaan pienten poikiemme 1-vuotisjuhlia kolmeen kertaan. Saldona on monta ihanaa hetkeä ja iso kasa uusia leluja. Molemmat pojat saavat heti kesän alussa putket korviinsa ja sairastelukierre loppuu kuin seinään. Kesäkuussa blogi liittyy Blogirinkiin ja kirjoittelen käyttökokemuksia syöttötuoleistamme. Sisustuskärpänen puraisee ja uusia haaveilen uusista sisustusjutuista kotiin. Painitaan myös turvaistuinvalinnan kanssa, ja ongelmoin asian kanssa enemmän kuin minkään muun vauva-ajan hankinnan! Kirjoitan arjenhelpotuksista monikkoäideille ja vilauttelen kesän alelöytöjä. Käyn yhdissä polttareissa ja kirjoitan sukupuolisensitiivisestä kasvatuksesta. Kesäkuussa juhlin myös pienimuotoisesti omia 26 vuotis synttäreitäni!

Heinäkuussa 2014 Loppuvat työni. Minulle tarjotaan jatkoa ja pohdinkin sitä ihan tosissani, vaikka houkutus kotiinjäämiselle onkin suuri. Samalla isille väläytellään reissutyömahdollisuutta Jyväskylään. Päädyn kuitenkin hylkäämään työmahdollisuudet, koen että paikkani on vielä kotona pienten poikien i luona. Heinäkuussa meille viimein tulee uudet turvaistuimet. Vietämme paljon aikaa perheen kesken, lomailemme Jyväskylässä, Tampereella ja Lahdessa. Käymme vekararokissa ja Pikkukilissä. Kirjoittelen muutenkin blogiin paljon itsestäni, tyylostäni ja kauneudenhoitotuotteistani. Kirjoitan myös taaperoruokailusta (jonka sujuvuudesta olen aika ylpeä ;)) ja tv:n haitallisuudesta pienelle lapselle.

Elokuussa 2014 Alkaa hoitovapaani. Alku on taas tahmea ja pojat selvästi kapinoivat uutta arkea vastaan. Eroahdistus nostaa päätään ja ongelmoin kovasti sen kanssa. Elokuu on varmasti raskainta aikaa koko siihenastisessa tupla-arjessa. Elokuussa kirjoitan mielipide postauksen Sokerista ja siitä nousee iso haloo myös av-palstalla. En osaa olla enää hiljaa häistäni ja vähän ex tempore julkaisen asian blogissa. Tanssimme ystäviemme häitä ja olen ensimmäistä kertaa erossa yön ajan molemmista pojista. Juhlitaan myös yhtiä polttareita ja sisustetaan olohuonetta. POjista otetaan viimein yksivuotiskuvat ja molemmat oppivat kunnolla kävelemään. Kirjoitan blogiin vähän raha-asioista ja annan omat tarkan euron vinkkini. POstaus on yksi blogin suosituimmista postauksista edelleen.

Syyskuussa 2014 Rasmuksen korvakierteet jatkuvat jälleen. Sairastetaan flunssaa toisen perään eikä menoa helpota yhtään isin työskentely toisella paikkakunnalla. Taas opetellaan uutta arkea, kun yllättäen olenkin yh arkipäivät. Blogille on paljon aikaa iltaisin, ja se näkyykin postaustahdissa. Loppukuusta arki alkaa jo kuormittaa enemmän ja blogikin jää vähän syrjään. Arkea varjostaa myös epävarmuus tulevasta, missä asutaan jatkossa ja missä isin työt tulevat olemaan? Kirjoitan PCO:sta, lasten leikistä, kaksosuudesta, ensiaskelkengistä, lapsiluvustani ja välikausivaatetuksesta. Koetaan ensilumi ja haaveilleen POmp de luxin syksyn ihanuuksista. 

Lokakuussa 2014 on blogin puolella hiljaista. Sairastetaan koko porukalla, eikä voimat millään riitä kaikkeen. Isin työtilanne alkaa kuitenkin onneksi pikkuhiljaa selvitä ja lokakuussa kuullaankin ilouutisia, isi tulee takaisin kotipaikkakunnalle töihin! Äidiltä pääsee iso helpotuksen huokaus. Minusta ei vaan ole yksin pyörittämään meidän arkea. Lokakuussa kirjoitan myös äidin omasta ajasta ja teen ystävän kanssa shoppailureissun KUopioon. Irtiotto tekee todella hyvää ja marraskuuhun startataan ihan uudella energialla!

Marraskuussa 2014 Rasmukselle puhkeaa lukemattomien antibioottikuurien myötä atooppinen ihottuma, joka äityy hetkellisesti todella pahaksi. Ja taas kiitellään vakuutuksia. Ihottuma paranee rasvoilla ja pysyy niillä hallinnassa. Marraskuussa päätään nostaa pienenpieni raskauskuume, jolla ei ole mitään tekemistä järjen kanssa. Onhan juuri kuitenkin eletty mielettömän rankka syksy, jonka olisi pitänyt viedä viimeinenkin raskaushaave tiehensä! :D Haaveilen myös omakotitalosta ja kirjoitan ajatuksiani imetyksestä. Meille kotiutuu uudet suloiset matkarattaat ja poikien esiuhma nostaa kovasti päätään. Blogissa kirjoitan lasten suosikkileluista, kauppakuiteista ja heijastimista. 

Joulukuussa 2014 Fiilistellään kovasti tulevaa joulua joulukalenterin muodossa. POjille otetaan influenssa rokotteet ja itse käyn lääkärissä kuulemassa, että PCO:ni on parantunut raskauden ja synnytyksen myötä. Alkaa olla korkea aika miettiä uutta ehkäisymenetelmää, sillä raskaushaaveista huolimatta, vauva(t) ei ole nyt ajankohtainen. Ehkäisyasiaan palailen vielä tammikuun aikana! JOulukuussa vietetään myös useampi parisuhdeilta ja annetaan muutenkin toisillemme kunnolla aikaa. Tuttujen ja blogi"tuttujen" erouutiset muistuttavat itseäkin siitä, ettei hyvää parisuhdetta saa pitää itsestään selvyytenä ja että parisuhdekin tarvitsee työtä kestääkseen ja toimiakseen. 

Vuonna 2015 lupaan..

.. olla entistä parempi ja läsnäolevampi äiti lapsilleni
.. muistaa enemmän kehua ja huomioida miestäni sekä viettää hänen kanssaan enemmän kahdenkeskistä aikaa ilman puhelimia jatietokoneita
.. olla armollisempi itselleni. Olen upea myös tällaisena kuin nyt olen!
.. tiputtaa pari liikakiloa ja näyttää upealta hääpuvussani
.. varata monta kirpparipöytää ja myydä siellä monta kassillista turhaa tavaraa
.. ottaa omaa aikaa salilla ja jumpissa. Omaan jaksamiseenkin täytyy panostaa!
.. parantaa taka-alalle jääneitä ystävyyssuhteita
.. syödä vähemmän herkkuja ja käyttää vähemmän rahaa vaatteisiin
.. nauttia elämästäni ja perheestäni vielä enemmän kuin edellisenä vuonna
.. aloittaa graduni

Mitä sinä lupasit?



4 kommenttia:

  1. Mä kävin kirjoittamassa megapitkän kommentin aikoinaan sun PCO-kirjoitukseen omasta tilanteestani ja kuinka meillä oli juuri syntynyt kaksostypyt. Hienoa, että raskaus korjasi sinun PCO:si ja oli pakko tulla hehkuttamaan, että niin se korjasi minullakin! Jotenkin juuri, kun molemmat meistä pohti sen yleisyyttä on minulle ainakin ollut helpotus ja myös ihmetys, miten usein se onnistunut raskaus sitten muuttaa tilanteen! Eli joskos joku (niin kuin minäkin) tähän blogiin löytää PCO-haulla voisi lohduttaa ajatus, että yleensä se korjaantuu. Ja lääkärini mukaan myöskään raskaus ei ole ainut asia, joka tilanteen korjaa, kun se nyt ei varmaan lohduta ketään, joka kärsii tästä syystä lapsettomuudesta vaan kuulemma PCO on helpoiten (yleensä) hoidettavissa oleva lapsettomuutta aiheuttava häiriö. Ja myös oikea lääkitys sekä aika tekevät tehtävänsä...

    Ihanaa uutta vuotta sulle Nelli! Jatkahan samaan malliin tän blogin kanssa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihania uutisia! :D Onnea hurjasti myös sinne! <3 Muistankin joo kommenttisi, on noi vaan ihmeellisiä asioita mitä kehossa voi tapahtua!
      Mä itse kummastelin sitä, että netistä löytyi tosi heikosti tietoa siitä, miten usein tuo PCO korjaantuu, ja miten paljon sitten raskaudet alkaa ihan itsestää, ilman mitään apuja. Mutta kai aika usein suht helposti!

      Toivottavasti pco-haulla tosiaan löytää helposti tänne, ja joku saa vähän lohtua näistä "ennakkotapauksista" ;)

      Oikein ihanaa uutta vuotta myös sinulle ja tytöillesi! <3 Ja kiitos ihanasta kommentista! :)

      Poista
  2. Hieno vuosi teilläkin takana! :) Toivottavasti tästä tulee vieläkin parempi! <3 Lupasin myös muutaman kilon pudotusta ja lisäksi yritän opetella nauttimaan arjesta aiempaa enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän tästä tule! :) Kyllä me molemmat ne parit kilot tiputetaan! Ihanaa uutta vuotta sinne Nella! <3

      Poista

Kiitos kommentistasi!