lauantai 14. helmikuuta 2015

Ystävyydestä

Kuinka moni oli ennen lapsia sitä mieltä, ettei tarvitse mammakavereita?
Hep! Mä ainakin nostan käden ylös! 
Eniten se kai johtui siitä, etten kokenut saman elämäntilanteen omaavia tarpeellisiksi. Ihan hyvinhän voisin jutella vauvoista jo olemassa olevien ystävien kanssa.

Nyt kulunut vauva- ja taaperoaika on opettanut ainakin sen, että mammakaverit (niin paljon kuin sitä sanaa vihaankin) ovat olleet elintärkeä juttu sekä mulle, että pojille.

Mulla on aivan ihania ystäviä. Tärkeimmät heistä ovat myös poikien kummeja. He ovat niitä ystäviä, jotka ovat kulkeneet matkassa jo vuosia. Heitä ei tarvitse nähdä viikottain, ja silti aina aloitetaan siitä mihin viimeksi jäätiin. Varsinkin lasten myötä, yhteydenpito on harmittavasti jäänyt. Aika ei vaan enää riitä niihin pitkiin kahvitteluihin tai maratonpuheluihin. Silti ainakun heitä näkee, saa siitä virtaa taas välillä puuduttavaan arkeen. 

Koskaan en ole kokenut, etten voisi lapsettomille ystäville puhua lapsista, tai että kakkavaipat ja maidosta kastuneet paidat olisi jotenkin kielletty puheenaihe. Enemmän se on mennyt niin, että mä mielelläni puhuisin kaikesta muusta kuin lapsista, mutta ystävät taas kuulisivat mielellään poikien uusista tempauksista.


Ihanana bonuksena lasten mukana onkin tullut äitikaverit. Vertaistuki on vaan niin korvaamatonta. Ei sitä vaan jotenkin osaa ymmärtää, ennenkuin sen pääsee kokemaan. Mulla on ollut onni löytää aivan ihania äitiystäviä. Enimmäkseen siitä saa kiittää blogia, jonka kautta heidät on tullut bongattua tai he ovat bonganneet minut. Vaikka blogi itsessään on jo ihan valtavan ihana vertaistuenverkosto, jota ilman en varmaan edes enää pystyisi olemaan, ovat kasvottain tavattavat vertaiset kuitenkin asia erikseen.

Äitikavereita on monia, mutta parhainta ehkä on kun äitikaverin huomaakin olevan äitiystävä. Äitiystävä vaan ymmärtää asiat puolikkaasta sanasta. Äitiystävän luona ei tarvitse pelätä, että lapsi löytää lattialta ruuveja tai tuhoaa monien satojen arvoisen lasikoristeen. Äitiystävän kanssa juttu luistaa paitsi lapsista, mutta myös kaikesta muusta. Äitiys on vaan bonus, joka yhdistää. 

Kaikkien äitienkään kanssa ei voi tulla äitikavereiksi saati sitten äitiystäviksi. Vaikka äitiys kuinka yhdistää, olen vaan sitä mieltä, että jos persoonan kanssa ei jutut kohtaa, ei siinä vaiheessa ole väliä onko hän äiti vai ei. 



Mun päiviin tuo ihan valtavasti sisältöä muut äidit ja lapset. On ihanaa, että aina ei tarvitse lähteä kotoa minnekään rahtautumaan poikien kanssa, vaan heille tulee leikkiseuraa tänne. Samalla saan itse vertaistukea, kahviseuraa ja hyvänsyyn leipoa vaikka mustikkapiirakan. Paljon kivempi on leikkipuistossa juoda yhdessä kahvit kuin yksin (vaikka sitten ilman maitoa ;) ). Vahtia kaksilla silmillä niitä tuholaisia ja valittaa milloin mistäkin elämänmenosta. Toisaalta välillä on myös ihana pakata pojat vaunuun ja lähteä toisten kotiin leikkimään ja sotkemaan. Uudet lelut ja muiden lasten seura, tekevät pojille ihan valtavan hyvää.

Mä en kestäisi arkea vain kotona ilman mitään aikuista kontaktia. Mä tarvitsen ihmisiä ympärille ja sitä, että päivissä on välillä muutakin sisältöä kuin vaan se ainainen sama aikataulu. Liika on aina liikaa, ja ymmärrän ihan heitäkin jotka ovat vaan kotona. Onhan siinä tottakai oma työnsä lähteä liikkeelle ja usein kotona on vaan helpompaa. Silti väitän, että se muuallakin käyminen palkitsee.



Me poikien kanssa treffataan äiti- ja lapsiystäviä yleensä 1-3 kertaa viikossa. Yli kolme kertaa on jo mun mielestä liikaa ja alle yksi ihan liian vähän. Toisina viikkoina meillä on jo niin paljon muuta ohjelmaa, ettei vaan millään ehditä. Sitten otetaan vahinko takaisin kolmilla treffeillä. Yleensä treffeillä vierähtää aikaa 2-4 tuntia, vähän vuorokauden ajasta, poikien jaksamisesta ja päivästä riippuen. 

Paljon on treffattu useampaa äitiä kerralla Joensuun Perheentalolla, joka on mun mielestä ehdottomasti tutustumisenarvoinen paikka ihan kaikille! Lapsille on hirveästi leluja ja ruokailut ja vaipanvaihdot on tehty helpoiksi. Välillä on kuitenkin ihanaa myös linnottautua jonkun äitiystävän kotiin, sulkea lapset leikkihuoneeseen ja keittää iso pannu kahvia.

Löytyykö teiltä ihania äitiystäviä? 
Järjestättekö leikkitreffejä, vai meneekö aika kotihommissa?

Oikein ihanaa ystävänpäivää kaikille! 
Erityisesti mun ihanaisille ystäville ja äitiystäville, tunnistatte varmasti itsenne! <3

19 kommenttia:

  1. Kiva postaus! Onko kukaan muuten sanonut sulle että näytät Vappu Pimiältä 😊

    VastaaPoista
  2. Kuin mun näppikseltä tää teksti! Mä en pärjäis ilman äitiystäviä. Yli viis vuotta kotiäitinä, tylsää olis tullut ilman ihania ystäviä. Me treffataan kerran viikossa perhekerhossa koko mammakööriä ja pari-kolme kertaa sitten kylästellään puolin tai toisin. Ainakin yks näistä kerroista aina ulkona. Silloin kun meitä oli vielä useampi kotiäiti tällä alueella, kierrettiin vuoroviikoin kenen luona oltiin. Nyt meitä on vähemmän ja ollaan aina vähän missä milloinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kyllä ihanalta tuo teidän treffailu! Tollaista tarvii! :)

      Poista
  3. Vaikka kaksosten kanssa liikkeelle lähteminen on mulla joskus vähän tuskaista, niin nykyään kotoa pois lähteminen on jopa helpompaa kuin kotona olo! Kotona muksut kiukuttelevat milloin mistäkin, mutta muualla harvemmin. Esittävät parastaan ja ihmettelevät uusia leluja ja nurkkia. Äitikamuja on tullut ihanan monta. Yhden kanssa tavataan pari-kolmekin kertaa viikossa, muiden kansaa harvemmin. Meillä käy vieraita tai itse kyläilemme ehkä noin viitisen kertaa viikossa.. Aika paljon. Mutta se antaa voimaa ja illallat on ehdottomasti rauhoitettu.

    -jules

    VastaaPoista
  4. Hyvää ystävänpäivää sinullekin! :) Muutamia äitiystäviä minulla on, ja vasta eräs ystäväni sai esikoisensa. Ja toinen hyvä ystävä odottaa esikoistaan. :)

    VastaaPoista
  5. Olipas kiva postaus ja ihania kuvia!
    Mammakavereita löytyy ja leikkitreffejä on tullut järjejestettyä. Myös lapsettomien kanssa ystävyyssuhteet ovat kestäneet. Parhaat kestävät! <3

    Ihanaa ystävänpäivää teidän perheelle!

    VastaaPoista
  6. Ihana kirjoitus ystävistä.:) Minä vauvakuumeilevana joensuulaisena olen miettinytkin, missä täällä tutustuisi parhaiten muihin äiteihin. Perheentalo taitaa olla suosittu paikka? Kaikki vinkit talletan mielelläni muistiin tulevaisuutta varten. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siellä ainakin käy aika paljon porukkaa! Käy ihmeessä kurkkaamassa millainen se on! Ja varmaan sitte fb:n äitiryhmien kautta löytyy paljon samanhenkisiä! :)

      Poista
  7. Mulla oli kans vähän samansuuntaiset ajatukset, ja miten sitä voikaan olla niin väärässä. Mammakaverit on kyllä kultaakin kalliimpia! Aivan yhtälailla kuin ne muutkin ystävät <3

    VastaaPoista
  8. Vielä ei sen ihmeemmin löydy, ei tietty sitä vauvaakaan ihan vielä ole :D kohta alkaa perhevalmennus niin toivottavasti siellä tutustuu lähellä asuviin muihin odottajiin :)

    VastaaPoista
  9. Löytyy! Onneksi, sillä koen äitikaverit ja -ystävät ihan korvaamattomiksi. Lähes päivittäin nähdään jonkun kaverin kanssa sisäleikkien, ulkoilun tai kerhoilun merkeissä. Välillä järkkäilen sitten isompia leikkitreffejä, jolloin meidän ns. vakiporukka kokoontuu meillä - kuutisen äitiä ja kymmenkunta lasta. Iloa, riemua, kahviseuraa sekä vertaistukea!

    VastaaPoista
  10. Kyllä ne mammakaverit on tärkeitä:) Niiden kaa jakaa tärkeen asian; lapset.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!