torstai 12. maaliskuuta 2015

Mitä kuuluu meidän tutittomille taaperoille?



Tutitonta arkea on meillä nyt eletty tasan viikko. Miten me selvittiin, kuinka kaikki sujui ja miten lapset tähän reagoivat?

Päiväunet:

Ensimmäinen kerta, kun nukkumaan mentiin ilman tuttia, oli päiväunet. En sitten suunnitelmista huolimatta tehnyt tutittomuudesta kovin suurta numeroa. Päätin, että jos jompi kumpi tutin perään kyselee, kerron tuttien lähteneen vauvoille, ja että päiväunien jälkeen käydään ostamassa uudet autot isoille pojille. Tuttia ei kuitenkaan kumpikaan kysellyt. Päiväunille käytiin pitkän kaavan mukaan. Luettiin pitkä satu ja halailtiin ja pussailtiin pehmoleluja moneen kertaan. Lopuksi vielä silittelin molempien poskia hetken, ennen kuin lähdin huoneesta pois. Jonkin aikaa pojat huutelivat ja juttelivat toisilleen, samoin kuin tekevät aina päiväunille käydessään. Sitten lastenhuone hiljeni, ja pojat nukkuivat normaalit kahden tunnin unet. Päiväunilta heräsi kaksi iloista poikaa. 

Olin ihan ihmeissäni. MITEN ihmeessä mun pienet tuttinarkkarit muka kävi noin helposti nukkumaan ilman tuttia?! Voiko tää muka olla noin helppoa?



Eihän se ollut. Hetken huumaa kesti pari päivää, sitten Rasmus päätti ettei tarvitse päiväunia. Muutaman päivän päiväunet kuluivat sängyssä hyppien ja huudellen ja vasta ihan lopuksi nukahdettiin hetkeksi. Nyt on selvästi korostunut se, että mitä väsyneempiä pojat ovat, sen helpommin he päiväunille nukahtavat.


Yöunet: 

Yöunet ovat sujuneet vielä kivuttomammin kuin päiväunet. Ensimmäisenä ja toisena yönä Rasmus heräsi kerran huutamaan, muttei kumpanakaan pyytänyt tuttia. Rasmus on luonteeltaan kovin herkkä, ja usein yöllä herääminen ärsyttää häntä niin paljon, ettei hän ilman apua osaa rauhoittua takaisin unille. Sama juttu kävi nyt. Kun se ennen on rauhoitettu laittamalla tutti suuhun, nyt hyssyteltiin ja halailtiin sylissä. Ensimmäisenä yönä Rasmus raivosi kymmenen minuuttia, toisena siihen saakka että pääsi syliin. Molempina öinä rauhoituttuaan nukkui sitten aamuun asti.



Yöunille nukahtaminen tapahtuu yhtä helposti kuin ennenkin. Pojat jäävät iltasadun jälkeen omiin sänkyihinsä nunnun ja unilelujen kanssa ja hetken kuluttua ovat unessa. Suurin haaste tutittomuudessa on se, että herätessään aamulla poikia on enää mahdotonta saada takaisin nukkumaan. Tutin kanssa riitti tutin suuhun laittaminen ja poika oli hetkessä unessa. Nyt meillä herätään kukonlaulun aikaan, kun mikään keino ei tunnu auttavan pidentämään unia aamulla edes tuntia pidempään. Poikia, ja erityisesti Rasmusta, pitää myös selvästi enemmän rauhoitella sylissä. Kun ennen tutti riitti rauhoittamaan pojan takaisin uneen, nyt Rasmus tarvitsee herätessään syliä rauhoittumiseen.

Rauhoittuminen:

Turha kiukkuaminen ja kitinä on meillä selvästi vähentynyt. Kun suututaan, niin sitten raivotaan. Tuteista luopumisen myötä, poikien uhma on noussut ihan uusiin sfääreihin! Kai se tutti turrutti ja taltutti hieman sitä uhmaakin, ja nyt kun sitä ei ole, purkautuu taaperon uhma koko komeudessaan! :D Sylissä ollaan selvästi enemmän kuin ennen, ja huomaan itse saavani paljon vähemmän aikaiseksi. Toisaalta taas vietän aikaa poikien kanssa huomattavasti enemmän. Rauhoittelu ei ole enää ollenkaan niin helppoa kuin se oli tutin kanssa. Tutti suuhun ja kiukku oli tiessään. Nyt sylissä on rimpuileva ja huitova lapsi, jota sitten vaan pitäisi jotenkin pystyä rauhoittelemaan. Pinna on ollut tiukalla ja ääntä on tullut korotettua aika usein, mutta muuten tuntuu että tutittomuus on sujunut hyvin.

Tutin perään ei aluksi kyselty ollenkaan ja luultiinkin sen jo unohtuneen. Neljä päivää tutittomuutta ja Rasmus ensimmäisen kerran pyysi tuttia keittiön kaapin edessä käsi ojossa. Kiukkuhan siinä tuli, mutta selitykseksi kelpasi ettei "titiä" enää ole. Monet kerrat halittiin ja pussattiin unileluja, mutta tuttia ei enää kaipailtu. Toisen kerran Rasmus kyseli tuttia saman päivän iltana. Katsottiin yhdessä kaappiin, että ei ne tutit vaan ole siellä. Unille Rasmus kävi taas kiltisti. Tänään pojat näkivät tutin ensimmäisen kerran luopumisen jälkeen. Bussissa ollessamme, vieressä olevissa vaunuissa pojalla oli tutti suussa. Molemmat meidän pojista tuijottivat tuttia tiukasti ja olin jo ihan varma, että nyt tulee huuto. Mutta ei. Ei sen perään kumpikaan kysellyt.



Kokonaisuudessaan olen ihmeissäni siitä, miten tämä meni näin helposti! Oltiin valmistauduttu jo tuntien huutoraivoon, kiukkuun ja itkuun. Pojat pääsivät tosiaan yllättämään meidät! Ilmeisesti aika tutista luopumiseen oli sitten kuitenkin juuri oikea, vaikka luulinkin sen olevan pojillemme henki ja elämä! 

Nunnusta ja pehmoleluista on tullut pojille selvästi tärkeämpiä, mutta muuten nukkumiset sujuu meillä samoin kuin muutenkin. Eniten tutin puuttumisen huomaan omassa pärjäämisessäni! Useimmissa tilanteissa minä kaipaan sitä tuttia enemmän! Huutoraivokiukut pukemisissa oli niin paljon helpompi hoitaa laittamalla tutti suuhun, kuin kuuntelemalla huutoa ja taistelemalla ne vaatteet kiemurtelevalle taaperolle. 

Mä välillä kaipaan sitä tuttia niin valtavasti, se helpotti mun arkea niiin paljon! Mutta pojille tuntuu riittävän uudet hienot legoautot tilalle. Joten, meillä ei enää syödä tuttia!

9 kommenttia:

  1. Ihana kuulla, että kävi noinkin helposti. Itse koitin kokeilumielessä nukuttaa poikaa tällä viikolla ekan kerran sänkypäikkäreillä ilman tuttia, muttei siitä mitään tullut - jätkä raivosi ja nukahti lopulta heti kun sai tutin. Josko viikonloppuna kokeilisi uudestaan kun mies on henkisenä tukena. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, meilläkin oli tarkoitus jo paristi aiemmin, mutta mun hermo ei kestänyt :D Nyt taisi olla vaan oikea aika.

      Poista
  2. Heissulivei 23-tien toisesta päästä!
    Löysin joku aika sitten blogisi ja tässä olen unettomia mahankasvatusöitäni kuluttanut lukemalla teidän elämästä, ihan ensimmäisestä entrystä lähtien. :)
    Koukussa ollaan siis ja pahasti!
    ..tosin en yhtä pahasti kuin meidän junioritason kansalainen tuohon äänenvaimentimeensa! Jätkä on 2v 7kk ja unituti on ihan todella, todella tiukassa. Onneksi meillä on tuti ollut vauva-aikoja lukuunottamatta vain unikaverina!
    Odottelen voimia taistella lapseni ilkeän kumilutteron kourista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No heipä hei! Kiva kuulla että olet viihtynyt! Ja tsemppiä mahankasvatteluihin!
      Meillä meinasi tuo tutin lutkuttaminen laajentua pitkin päivää syömiseen, niin päätettiin sitten ottaa kerralla pois. Kova ikävä mulla itselläni sitä tuttia kyllä on! :D

      Poista
  3. Tuttuja fiiliksiä. Tutti on lopulta vanhempien helpotus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä! Viikonloppunakin ikävöin sitä niiiiin paljon! :D
      Ja en oo siihen sun edelliseen kommenttiin ehtinyt vielä vastata, mut treffit ois joo kiva! Viestittele kun olette Lahdessa! :)

      Poista
  4. Minkä ikäisiä siis pojat olivat kun otit tutin pois? Meillä nyt 3 päivää ilman. Yöunet menee ihan kun ennenkin, päikkärit taas yhtä tuskaa. Mun poika on 2v3kk.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pojat oli aikalailla tasan 1v 9kk. Se alkaa siitä helpottaa! Meilläkin se alku oli taistelua varsinkin Rasmuksen kanssa, mutta pikkuhiljaa se tutin tarve unohtui! Meillä tosin apuna oli nunnu, josta tulikin sitten pojille vielä tärkeämpi kuin ennen! :)

      Tsemppiä!

      Poista

Kiitos kommentistasi!