tiistai 16. kesäkuuta 2015

Mustekala ja Kilpikonna vesileikeissä! sis. video ja arvonta!

 Tässä kuussa päästiin Blogiringin kautta mukaan Liberon kamppikseen, jonka tavaoitteena on kerätä varoja Itämeren suojeluun ja erityisesti uusille kasvatusaltaille, jotta kolme tiettyä lajia ei kuolisi sukupuuttoon. 

Olette ehkä jo bonganneet kauppojen vaippahyllyiltä Liberon uusia Limited Editionin vaippoja, joissa komeilee eri kaloja. Meidän pojat bonagilivat ainakin valaita, mustekaloja ja kilpikonnia! Vaipat ovat nyt kauppojen hyllyillä, ja keräämällä niistä koodeja, voit hankkia itsellesi nuo supersöpöt huppupyyhkeet Liberokaupasta! Pojat tykästyivät omiin huppupyyhkeisiinsä ihan valtavasti, eikä niitä lopulta suostuttu ottamaan päältä ollenkaan!

Libero on tehnyt auttamisen nyt todella helpoksi. Paitsi ostamalla Limited Edition vaippoja, voit auttaa, mutta Liberolla on myös supersöpö video sivuillaan, jonka katsomalla lahjoittaa varoja kasvatusaltaiden rakentamiseen. Videossa vauvat uivat kalojen seassa, niin söpöä! Käykää täältä katsomassa itse!

Viime viikolla täällä Lahdessa oli useampi lämmin päivä, joten alkuviikosta suunnattiin koko perheen voimin rannalle leikkimään. POjat on ihan valtavan innoissaan vedestä, ja minkä tahansa järven, ojan tai lammen nähdessään he hihkuvat tohkeissaan. Meillä oli iso kasa hiekkaleluja ja palloja matkassa, mutta ainoa mikä poikia kiinnosti, oli vedessä läträäminen! Vesi roiskui ja pojat nauroi. Sorsaperhekin saapui seuraamaan poikien touhuja. Pojilla oli niin hauskaa, ettekä varmasti usko mitä näiden kuvien jälkeen tapahtui.. ;) Kurkkaa video alta! Ei kannata välittää mun taustalta kuuluvasta hihittelystä.. Tässä vielä suora linkki videoon, mikäli tuo upotettu video ei toimi!



 Nyt jollakulla teistä lukijoista on mahdollisuus voittaa kylpyviitta itsellenne! Kilpailuun osallistutte Instagramissa jakamalla kesä/kylpyaiheisen vesileikkikuvan! Kilpailuun pääsette siis osallistumaan jakamalla vesiaiheisen kuvan Insatassa häshtägillä  #LiberoMeri2015 Muistakaa tägätä myös oma tilini @nellienoor, jotta löydän sitten teidän kilpailukuvat!  Muistattehan, että tilin ja kuvien on oltava julkisia kaikille, jotta löydän ne! :) Kilpailuun voi osallistua 30.6 saakka, ja kesäisin/iloisin kuva voittaa! Eikun niin kuvia lataamaan!

Yhteistyössä
Blogirinki
ja

27 kommenttia:

  1. Mun mielestä tuo kilppari on söpömpi, ehkä ajattelen sen myös niin et se sopisi meidän tytölle paremmin 😊

    VastaaPoista
  2. Ihanat pojat! :) Nää on kyllä tosi kivan näköiset pyyhkeet, pakko saada!! :)

    VastaaPoista
  3. Hyh tulee ihan kylmä katsellessa täälä lapissa on niin kylmää ollu et ei vesileikit tulis mieleenkään :D

    VastaaPoista
  4. Voi miten ihanat pojat!! Ihana video!

    -tyttöankka

    VastaaPoista
  5. Voi että! Näyttää kivaa olevan :) Mutta brrrrrrrr, varmasti kylmää vettä :D

    VastaaPoista
  6. Kilppari!
    Poksinmatkamaailmaan@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Miult puuttuu yks koodi tohon kylpyviittaan enää! :)

    Itse kisan jätän väliin, koska mitään kesäkuvii ei tuu näillä säillä, hirmu kylmää ja sateista taitaa olla koko kesä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa! Kohta siis saat oman viitan! <3
      Toivotaan että helteet vielä tulisi!

      Poista
  8. Miten lämmintä tuo vesi oikein oli, kun pojat tuolleen rypivät siinä?

    VastaaPoista
  9. Meilläkin on jo alettu keräämään koodeja noihin pyyhkeisiin, tosin meidän taapero käyttää vaippoja enää pelkästään yöllä, joten pahoin pelkään, ettei ehditä kerätä tarpeeksi koodeja ajoissa. Pitää varmaan ostaa vaippoja jemmaan seuraavaa suunnitteilla olevaa vaippaikäistä varten :D

    -Susanna / Colour Outside the Lines

    VastaaPoista
  10. Aika kohmeiselta näyttää! Tää on niin tätä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika kohmeista olikin, tosin pojilla ei tuntunut kylmä olevan :D

      Poista
  11. Harmi kun kirjotat nykyään niin harvoin ja silloinkin joka toinen on mainos postaus :/ Tykkäsin lukea teijän elämästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmittaa itseänikin kirjoittaa näin harvoin. Mutta tällä hetkellä mennään näin, muuhun ei vaan aika riitä. Jospa häiden jälkeen pääsisin taas totuttuun rytmiin! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!