tiistai 18. elokuuta 2015

Uusi arki


Pikkuhiljaa kesä alkaa kääntyä syksyyn. Ei onneksi ilmojen puolesta, sillä ainakin täällä Lahdessa kesä antaa nyt elokuussa parastaan! Ihanat helteet ovat saapuneet, ja mä olen ainakin innoissani! On huippua saada vielä hetki nauttia kesän lämmöstä ja siitä ettei ole mitään velvollisuuksia. Kohta kuitenkin kylmä ja märkä syksy on täällä ja tätä lämpöä ikävöidään varmasti moneen kertaan!

Monessa blogissa ollaankin jo kirjoiteltu päiväkotiarjesta, ja ihan pianhan se koittaa meilläkin! Tarkkaa alkupäivää ei vielä ole, poikien hoitopaikkakin on vielä hakusessa. Tiedossa kuitenkin on, että parin kuukauden sisään Rasmus ja Kasper aloittavat päiväkodin.

Itse olen tästä paitsi innoissani, myös toki vähän haikeana. Pitkään ollaan kuitenkin oltu poikien kanssa kolmisin kotona, ja oon alkanut tottua tähän kotiäiteilyyn. Onhan se omalla tavallaan kuitenkin tosi ihanaa! Huomaan kuitenkin itsestäni, että kaipaan jo arkeen muutakin kuin lasten kanssa touhuilua. Odotan innolla sitä, että pääsen käyttämään päätäni, syömään lounaan rauhassa ja kuulemaan välillä omia ajatuksianikin.




Poikien hoito tulee ainakin tämän syksyn olemaan osa-aikaista. Kolmena päivänä viikossa he ovat hoidossa, jotta itse saan keskityttyä niinä päivinä täysillä opiskeluun ja gradun tekoon. Kesättä sitten mietitään lähempänä, kun on tiedossa millä aikataululla oma valmistuminen toteutuu ja palaanko miten nopeasti töihin.

Päiväkotiarki luonnollisesti mietityttää, sillä onhan se varmasti iso muutos kotihoitoon tottuneille pojille. Veikkaan kuitenkin, että he tulevat nauttimaan hoitopäivistä täysillä. Kumpikin lapsistamme on niin kovin sosiaalinen ja utelias touhuaja, että toiset lapset ja uudet aktiviteetit ovat heistä varmasti hieno juttu! POikien puolesta en kauheasti osaa siis päiväkodin alkua jännäillä. Ikä ja kehitysaste tuntuu hoidon aloitukselle juuri sopivalta! Ja onhan heillä aina turva toisistaan!

Uutta päiväkotiarkea ajatellen onkin tehty pieniä hankintoja pitkin kesää. Poikien vaatekoko on pysynyt pitkään 92cm ja vasta nyt pikkuhiljaa aletaan siirtyä 98:n. Vaatteet siis odottavat nimikoimistaan ja ulkovaatevalikoimakin alkaa olla hattuja lukuunottamatta hankittu. Vähän ehkä jo innoissani odottelen niitä kirpeitä syysaamuja, kun uudet ihanat vk-vaatteet saa kaivaa esiin! Mutta kaikki ajallaan, vielä kuljetaan shortseissa! Reput saapuvat ihan näinä päivinä, tossut pitäisi vielä ostaa ja pojille pitäisi tehdä nunnut myös päiväkotikäyttöön.

Päiväkotiarjessa ehkä eniten jännittää se, kuinka Rasmuksen ja Kasperin yksilöllisyys huomioidaan päiväkodissa. Monesti saa kuulla sitä, että kaksoset niputetaan paketiksi, eikä heitä tunnisteta kuin värikoodatuista vaatteista tai nimilapuista. Tämä onkin asia, joka varmaan nostetaan esille heti ekoissa keskusteluissa. Vaikka itse usein tuleekin käytettyä yleisnimitystä pojat/lapset, toivon ammattikasvattajat näin ei tekisi. Rasmus ja Kasper ovat päivähoidon aloittavat sisarukset, siinä missä muutkin isommilla ikäeroilla olevat.




15 kommenttia:

  1. Minua ärsytti lapsena se, että meistä puhuttiin "kaksoset". Oonkin kuulemma topakasti aina ilmoittanut, että "älä sano meitä kaksosiksi", jos joku niin on sanonut :D, sukulaiset tai äiti.

    Nytkin minulla on omassa päiväkotiryhmässä kaksoset, mutta sitä ei oikeastaan edes muista. Päiväkotiryhmissä on paljon sisaruksia ja siihen on tottunut. Ja tottunut ajattelemaan lapsia sekä yksilöinä, että ryhmänä. Vasukeskustelutkin pidetään erikseen sisarusten/kaksosten/kolmosten(!) kohdalla :). Mutta hyvä näistä asioista ja omista toiveista on kertoa päiväkotiin! Tsemppiä uuteen arkeen sen koittaessa. Minustakin on nyt töiden alettua alkanut tuntua, että on ihanaa ajatella taas pitkästä aikaa jotain vähän haasteellisempaa kuin, että mitähän tänään syötäisiin ja mitä kirjoja luettaisiin :D.

    - kvaak

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihih, ihana! Mä aina unohdan että olet kaksonen, vaikka oonkin tiennyt sen jo kauan! :D
      Toivottavasti meilläkin sujuu noin, ja pojat rinnastuvatkin samallalailla sisaruksiksi kuin kaikki muutkin sisarusparit! Ja varmaan ihan turhaan tätä mietinkään, varmaan nää jutut on olleet esillä niin kauan että valtaosassa päikkyjä sujuu hienosti! Varmaan ne huonot muutamat kokemukset vaan nousee siellä keskustelupalstoilla esiin! :)

      Kiitos! Tuota tunnetta mäkin jo ikävöin! <3

      Poista
  2. Meillä ei oo tyttöjä ainakaan päiväkodissa niputettu yhteen, vaikka päivän jälkeen yleensä heitetäänkin kommentit vaan, että "hyvin on mennyt päivä, molemmilla". :) Ryhmän omat hoitajat erottavat tytöt toisistaan, vaikka niillä ois samanlaiset vaatteet. Nyt oli hieman haastetta, kun koko ryhmä oli täynnä tuurajia ja erottivat työt vaan siitä, että Alinalla on tukisandaalit! Oli vähän, että whaaat. Mutta nyt tänään olikin jo ryhmän yksi oma hoitaja palannut takaisin töihin :) Heti tuli parempi fiilis jättää tytöt sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Tuplien kanssa sitä ehkä on vielä paljon herkempi tuollaiselle, kuin eri-ikäisten sisarusten kanssa. Ja mulla nousee karvat pystyyn muutenkin jos muut niputtaa poikia liikaa tai ei koe tarpeelliseksi erottaa niitä toisistaan :D

      Voin vaan kuvitella tuon sun fiiliksen :/ Onneksi omat hoitajat palailee jo töihin! <3

      Poista
  3. Varmaan päiväkodissa kuitenkin helpompaa kohdella yksilöinä epäidenttisiä kaksosia kuin identtisiä, teidän pojat on kuitenkin oman näköisiä että kyllä heidät oppisi erottamaan muutenkin kuin vaatteista :) Mutta ehkä asiaa voisi vielä helpottaa, jos heidät pukee vähän erilaisiin vaatteisiin, vaikka nuo mätsäävät asut ovatkin aivan suloiset :D Musta ainakin juuri silloin helpommin ajattelee kaksoset "yhdeksi" jos he ovat puettu samalla tavalla, vähän niinkuin unohtaa, että kaksosetkin saattavat olla kaksi aivan täysin erilaista ihmistä vaikka näyttäisivätkin samalta! Mutta toivottavasti saisitte hyvän hoitopaikan jossa kaksosuus osataan ottaa huomioon hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin samaa, että jännästi ajateltu kun ottaa huomioon, että usein olen huomannut kuvista pojat samalla tavalla puettuina.

      Poista
    2. Ano1: Joo niin varmasti on! Oot luultavasti oikeassa! :) Mä ehkä vaan oon niin tarkka tosta asiasta, kun en haluaisi että pojat joutuu "kärsimään" kaksosuudestaan yhtään. Ja kun oon vaan nähnyt nekin tilanteet, kun ihmiset kokee ettei haittaa vaikkei tiedä kumpi poika kumpikin on. Ja mulle se vaan on tärkeää että heidät tunnistetaan myös itsenään. Ei vaan yhtenä puoliskona kaksosista.
      Ja ihan totta että erilailla pukeminen helpottaa tätä, ja ehkä sitä kokeillaankin ainakin aluksi, jos muuten hoitajilla on vaikeuksia tunnistaa! :)

      Kiitos! Samaa toivotaan mekin! :)

      Ano2: Ymmärrän hyvin ettet ymmärrä pointtia, en ehkä tajuaisi itsekään jos ei omia kaksosia olisi :) Mun mielestä vaatteet ei saa määrittää lasta, enkä sen vuoksi halua että vaatteiden perusteella vaan tunnistetaan lapsi toisesta. Kuten toinen ano tuossa yllä sanoikin, meidän lapset ovat kovin erinäköisiä, joten ei se paljoa vaadi että heidät tunnistaa ihan omista piirteistään, eikä erilaisista vaatteista. Toki alkuun voidaan helpottaa tunnistusta pukemalla erilaisiin vaatteisiin, mutta uskon silti siihen, että kun vaatteiden perusteella tietää kumpi on kyseessä, ei niin katso kasvon piirteitä tai elekieltä.

      Ja samaankaltaisesti pukeminen on vaan meidän perheen juttu. En haluaisi siitä luopua vaikka lapseni ovatkin kaksosia, koska tuskin mun pitäisi siitä luopua eri-ikäisten tai sukupuolisten sisarustenkaan kohdalla. :)

      Poista
    3. Kiitos vastauksesta 😊 totta puhut. Kuitenkin harvinaisempaa on kahden eri-ikäisen samanlainen pukeminen kuin kaksosten, sillä kokemuksella minkä omaan. Toki joku toinen voi olla asiasta eri mieltä. Hyvää syksyä ja tsemppiä arjen haasteisiin 👍
      T: Ano 2

      Poista
    4. Jep, en osaa tuosta harvinaisuudesta tai yleisyydestä sanoa sen enempää. :)
      Siinä olet oikeassa, että mielipiteensä kullakin, ja hyvä niin! :)
      Mukavaa syksyä ja onnea arkeen myös sinne!

      Poista
  4. Tämä kysymys nyt ei varsinaisesti liity postaukseen, mutta onko teillä ollut käyttöä noille Skip Hopin ns.valjasrepuille? Mahtuuko niihin tavaraa vai olisiko järkevämpää ostaa suoraan se isompi malli. Mietin tässä omalle lapselle : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika vähän, pojat käyttää niitä enempi leikeissään. Meillä on se isompi reppu ollut nyt hoitolaukkuna. Ihan paristi on valjasreppuja käytetty, ja reissuun kun lähdetään niin otetaan ne varmaan myös mukaan.

      Mun vinkki olisi ehkä ostaa jotkut halppisvaljaat Emma tms. ja sitten ihan vaan tuo iso reppu muuhun käyttöön! :) Valjasreppuun mahtuu juurija juuri esim. vaippa tossut ja pieni juomapullo. Ei vaihtovaatteita oikeestaan.

      Poista
  5. Tsek: http://talonpuolikas.blogspot.fi/2015/08/ikeaa-sen-olla-pitaa.html ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!