lauantai 26. syyskuuta 2015

P I Z Z A N I G H T !

Viimeksi oli tortillailta, niin nyt sitten luonnollisesti pizzailta!
Meillä on jo pitkään tehty pitsat tietyllä täytekombolla, joka vaan on niin hyväksi havaittu. Nyt kuitenkin vähän fiksailtiin, ja vaihdettiin tonnikala paprikaan. Hyvää tuli, mutten nyt ole ihan varma syrjäyttikö tuo paprika kuitenkaan tonnikalaa..


Nuo pitsalevyt on olleet meillä käytössä jo pari vuotta, ja ovat ihan parhaat kotipitsan teossa! Omamme ostettiin joskus Lidlistä, mutta bongailin näitä jokin aika sitten Kotikokilta(?)kin. Prismassa näitä muistaakseni oli. Pitsalevyjen pohjassa on siis reikiä, joten pohjasta tulee rapeampaa kuin normipellillä.

Mä teen pitsapohjan aina samalla ohjeella, en uskalla vaihtaa ettei vaan epäonnistu! :D Samalla ohjeella pyöritellään myös sämpylät, mutta niihin vaan laitan vehnäjauhojen sijaan sämpylä- ja ruisjauhoja sekä erilaisia siemeniä. Pitsapellit voidellaan öljyllä ennen paistoa, jotta pohja ei tartu kiinni.

Pizzapohja

puoli pussia kuivahiivaa
2dl vettä
5dl vehnäjauhoja
1tl suolaa
ripaus sokeria
4rkl rypsiöljyä, joista 2rkl taikinaan ja 2 rkl peltien voiteluun

1. sekoita kuivahiiva, suola ja sokeri kahteen desiin jauhoja. 
2. lisää 42 asteinen vesi ja sekoita kunnolla.
3. lisää vielä desi jauhoja, jonka jälkeen öljy. Sekoita.
4. Lopuksi vielä loput jauhot, niin kauan että taikinan koostumus on sopiva ja se isrtoaa hyvin sormista ja kulhosta.

Laita taikina jääkaappiin puoleksi tunniksi ja voitele sillä aikaa pellit ja valmistele pitsatäytteet.
Parasta pitsaa tulee, kun juuston laittaa tomaattisoseen päälle, ja vasta niiden päälle loput täytteet! ;) 

5. Paista 225 asteisessa uunissa 15-20 min. 

Kotitekoinen pitsa on kyllä superherkullista! Päälle vielä rucolaa ja kaveriksi lasi valkkaria. Namia!

14 kommenttia:

  1. Ihanan näköistä <3 kauhee nälkä tuli :D

    VastaaPoista
  2. Paljon tohon ohjeeseen tulee vettä? Se uupuu kokonaan. ;)

    VastaaPoista
  3. Hyvältä näyttää! :) Paljonko tuohon pohjaan tulee vettä?

    VastaaPoista
  4. Veden määrä puuttuu ohjeesta kokonaan?

    VastaaPoista
  5. Kuulostaapa herkulliselta! Kuinka paljon olet käyttänyt nestettä taikinassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 2 dl ! Se jäi ohjeesta epähuomiossa uupumaan! :)

      Poista
  6. Miksi laitat noin paljon öljyä? Itselläni on vastaava ohje mutta siihen tulee öljyä vain 1rkl?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 2-3 rkl on mun mielestä hyvä, osa öljystä menee noiden peltien voiteluun, oli tosiaan vähän hassusti kirjoitettu niin oli ehkä epäselvä. Nyt korjattu :)

      Poista
    2. Kiitos selvennyksestä! :)

      Poista
  7. Pieni toive lukijalta: ennen häitä mainitsit usein kuntoilusta ja ruolavaliosta ennen häitä, tavoitteena olla hyvässä kunnossa häissä. Voisitko kirjoittaa miten olet jatkanut sen jälkeen? Itsekin saan aina hyvän boostin päälle ennen jotain tavoitetta esim lomamatkaa, häitä tms mutta sitten se innostus lopahtaa ja ruokavalio muuttuu epämääräisemmäksi. Olisko jotain vinkkejä tai ihan vaan kokemusta mitä sen jälkeen. 😊:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Kiitos toiveesta!
      Ennen häitä mulla oli oikeastaan tavoitteena terveellinen ja tasapainoinen elämäntapa ja terveellinen kotiruoka. En oikein usko radikaaleihin dietteihin vaan kokonaisvaltaiseen muutokseen! :) Mutta kirjoitan tästä sitten jossain vaiheess atarkemmin! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!