torstai 18. helmikuuta 2016

Terveellistä herkuttelua iltapalalla

 
Kovasti toivotte aina meidän ruokajuttuja, joten nyt yksi iltapalauutuus, jota inspiroiduttiin testaamaan ihan yllättäin!

Meidän lasten iltapalathan ovat niitä hyvin perinteisiä, puuroa, talkmuruja+jugua, smoothiea, leipää, hedelmiä. Välillä kuitenkin innostutaan tekemään jotain muuta ja uusimpia testejä ovatkin juustosarvet ja tuorepuuro. Tänään kokeiltiin "suolaisia" muffinsseja ja vedettiinkin melkein koko satsi kerralla! Ihan superhyviä ja mikä ehkä parhainta, myös terveellisiä!


Halusin tulla jakamaan reseptin teillekin, josko joku muukin näistä innostuu. Päälle voisi ripotella vähän kookoslastuja tai siemeni, mutta meiltä ei löytynyt nyt kumpiakaan.

Iltapalamuffinssit
 
1 dl ruisjauhoja
2 dl grahamjauhoja
1,5 dl kaurahiutaleita
1,5 tl leivinjauhetta
1/2 tl ruokasoodaa
2 tl kanelia
 
2 munaa
200-250g turkkilaista jugua
1 prk vadelma-omena Muksusosetta
1/2 dl rypsiöljyä
1/2 dl siirappia (muscovado/cane)
 
2 dl marjoja 
(me käytettiin vadelmia)
 
1. 
Sekoita jauhot keskenään.
 
2. 
sekoita toisessa kulhossa kaikki muut aineet paitsi marjat.
 
3. 
Yhdistä seokset ja sekoita joukkoon vielä marjat. 
 
4. 
Jaa taikina muffinssivuokiin ja paista uunissa 180 asteessa n. 30 min.

Raikastamo-pillimehut saatu.


Ohje on sen verran helppo, että sen voi valmistaa vaikka yhdessä lasten kanssa. Meillä molemmat pojat ovat valtavan innostuneita ruuanlaitosta ja leipomisesta, joten olen yrittänyt saada ujutettu viikkoihin ainakin pari ruuanlaitto/leipomiskertaa heidän kanssaan. Välillä meno on aika vauhdikasta, eikä desimitalliset ole ihan täysiä. Jauhoja lentelee ja sotku on sen mukainen.. Mutta kyllä se lasten innostus silti palkitsee. Mutta muistimpa kuitenkin taas tänään, että kyllä leipomiset olisi vaan kivempi stressittömämpi hoitaa kaksin yhden lapsen kanssa :D.
 
 
Tykätäänkö teillä leipoa?

17 kommenttia:

  1. Mä en oo koskaan itse tehnyt suolaisia muffinseja, täytyykin kokeilla! Meillä lapset tykkäävät myös kovasti olla apukokkeina kaikessa ruoanlaitossa ja leipomisessa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <joo, mä ihastuin näihin niin, että ens kerralla kokeilen kinkku-juusto uffinsseja, joita työkaveri tänään kehui! :)

      Teillä on varmasti vilskettä!

      Poista
  2. Kiitos, näitä kokeillaan. Saisko niitten juustosarvien ja tuorepuuronkin ohjetta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki! Teen molemmista ohjeet kunhan seuraavan kerran tehdään niitä!
      Tää kinuskikissa ohje on hyvin samantyylinen! http://www.kinuskikissa.fi/juustosarvet/

      Poista
  3. Mikä tekee näistä "suolaisia muffinseja"?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. suolainen on lainausmerkeissä juuri siksi että varsinaisesti eivät ole suolaisia kun suola uupuu. Mutta empä keksinyt parempaakaan vastakohtaa makealle :)

      Poista
    2. siis nää eivät siis ole makeita? eivätkä varsinaisesti suolaisiakaan? Oliko nää niinkuin happamia, kun on jogurttia ja marjoja?

      Poista
  4. Kiitos reseptistä! Jäin miettimään tuota cave-siirappia? Onko se jotenkin erityistä, kun se tekee näistä marjamuffinsseista suolaisia ja terveellisiä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei siinä taida muuta erityistä olla, kuin että valmistettu ruokosokerista joka on terveellisempi kuin valkoinen sokeri. Tosin näin pieninä määrinä ero tuskin on kovin oleellinen! :)

      Tykkään vaan ite korvata valkoista sokeria muilla makauttajilla, hunaja toimisi kivasti myös siirapin tilalla!

      Poista
  5. Minä oon hullu leipomaan ! Tosin gluteenittomasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei toi gluteeniton leivonta on kyllä juttu minkä itsekin haluaisin oppia!

      Poista
  6. oii kuulostaa herkuille! Täytyy ehdottomasti testailla :)

    VastaaPoista
  7. Öö, oliks nää siis sokerittomia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät ole :) kuten ohjeessa näkyy, muffinsseissa on siirappia ja marjoissa ja soseessa olevaa hedelmäsokeria.

      Jos haluat tehdä ilman lisättyä sokeria -version, voi siirapin jättää pois ja lisätä sen sijasta vaikka toisen purkin sosetta! :)

      Poista
  8. Muffinssit uunissa! Kiitos vinkistä. 😊 meillä just nuo samat iltapalat pyörii ja kaikki uudet ideat on tervetulleita. Olen seurannut sun blogia parin vuoden ajan ja saattaisit tykätä tästä sivustosta. Käys kattoo(ystäväni kokkailee terveellisiä taaperoystävällisiä ruokia yms. Singaporesta käsin) http://www.kiddieliciouskitchen.com/

    VastaaPoista
  9. Testasin eilen mansikoilla. Toisen vehnäjauhodesin korvasin sämpyläjauhoilla. Tosi hyviä, jännästi suolaisia ja makeita samaan aikaan. 1 v 4 kk tyttökin tykkäsi, olisi syönyt vaikka toisenkin. Hoki vain "puwwaa, puwwaa", luuli siis pullaksi. :D Kiitos ohjeesta. Lisää odotellen.. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!