torstai 21. heinäkuuta 2016

Kun arki muuttui helpoksi



En tiedä missä vaiheessa tuo tapahtui, vai mennäänkö nyt vaan jotain tyyntä myrskyn edellä -vaihetta, mutta viimeksi tänään mietin, kuinka helppoa meidän arki nykyään onkaan. (siis versus näihin aiempiin arkiin, joita perheenä ollaan elelty)

Nyt tuntuu, että meillä eletään tosi harmonista ja seesteistä aikaa. En tiedä, tuleeko tää fiilis sitten vaan menneestä lomasta, vai siitä helpotuksesta, että talokuviot loksahtivat viimein paikoilleen. Uskon kuitenkin, että eniten tää johtuu siitä, että meidän lapset kasvoivat iso(mm)iksi.

Onhan meillä monesti vieläkin täysi tohina, meteli ja vauhti päällä, mutta kun mietin aikaa taaksepäin, niin kyllä tää vaan silti helppoa on. Molemmat syö itse ruokansa sotkematta, kaatavat itselleen lisää maitoa, sanovat kiitos ja nousevat itse pöydästä, pyyhkivät suunsa ja kiikuttavat astiat keittiöön. He käyvät itse vessassa, muistuttamatta vielä ja kantavat itse pyykkinsä pyykkikoriin.

He leikkivät keskenään, keskittyvät lukemaan tai rakentamaan palapeliä. He jaksavat istua puolituntia telkkarin edessä piirrettyjä katsellen ja nukkuvat yönsä heräämättä. He kiipeävät itse vaunuun/autoon ja pukevat itse kengät jalkaan. He kertovat mihin sattuu, mitä haluavat syödä ja mikä harmittaa. He nukahtavat itse sänkyynsä hetken luettuaan, kunhan joku vaan odottelee huoneessa rauhoittumisen ajan.


Heistä tuli yllättäen isoja poikia, joiden puolesta mun ei tarvitsekaan tehdä kaikkea. Mä voinkin istua sohvalla lehteä lukien kahvikupin kanssa, tai maksaa kerralla kaikki laskut.  Ja ihan ilman keskeytyksiä. Mä voin tehdä heidän kanssa ruokaa, leipoa tai siivota. Ilman että sotku lopuksi on isompi kuin aluksi. Mä voin sanoa heille, että katsovat nyt Blazea, jotta saan laitettua marjat pakastimeen. Tai että istuvat eteisen lattialle odottamaan, että pakkaan tavarat lähtöä varten.

Mä voin kieltää ja mua totellaan. Uhkailla, kiristää ja lahjoja, niin että mua ymmärretään (niin no tästä en erityisen ylpeä kyllä ole, mutta kyllähän se nyt helpottaa.. :D)

Kaiken kaikkiaan tuntuu, että kaikesta on tullut nyt vastavuoroisempaa. Lapset tajuaa jo sen verran syy-seuraus-suhdetta, että siitä on hyötyä kasvatuksessakin. Heidän tarpeensa ja mielipiteensä on helpompi ottaa huomioon, kun tulkitsenkin sanoja, enkä pelkkiä eleitä ja itkua. Uhmaahan riittää, mutta tuntuu että sekin purkautuu esiin vaan turhautuessa ja tylsistyessä. Pääasiassa meillä on lopulta aika uhmattomia lapsia, jos aktiviteettejä vaan riittää.

Kaikkein isoin juttu tässä nykyisessä arjessa on, että ekaa kertaa koko äitiurani aikana, musta tuntuu että mulla on usein toinen monesti kumpikin käsi vapaa. Musta tuntuu, että riitän kahdelle. Se riittämättömyyden tunne, jota silloin vauva-aikana tunsi koko ajan, ei ole ollut läsnä enää hetkeen. Onko siihen sitten vaan tottunut, vai mikä, mutta sen nyt kuitenkin sanon, että nykyinen arki on kyllä vaan aika siistiä, ja mun lapset on ihan supermahtavia tyyppejä!


Joten, kanssaäidit. Lupaan, että se helpottaa. Tän haluaisin ainakin sanoa sille vuoden takaiselle minulle, joka oli  jokatoinenminuutti välillä valmis passittamaan lapset timbuktuun. Lapset kasvaa ja ne oppivat koko ajan uutta, kun niitä vaan jaksaa opettaa. Tai jos ei helpota, niin tulee ainakin näitä suvantovaiheita, kun voi ainakin uskotella itselleen kaiken sujuvan just eikä melkein hienosti. 

Millaisia arjentilanteita teillä nyt eletään? Onko arki helpompaa kun viimeksi kun sitä mietti, vai kuormittaako joku asia arkea nyt isommin?

22 kommenttia:

  1. Kun pojat on molemmat muutamaa kuukautta vajaa 3- ja 1-vuotiaita niin välillä must tuntuu, et täytyy olla tyhmä ja hullu, kun on tähän ruvennu! Toinen oppi kuivaks niin vaipat tuli takas kuvioihin. Toinen osas syödä itse niin tuli taas se syötettävä. Toinen osas sanoin kertoa kaiken niin tuli toinen, jonka pään sisältöä ei voi kun arvata. :D Kädet on täynnä, mut oikeesti oon varma, et 1-2 vuoden päästä nää on siinä iässä, et meilläkin tulee hetkiä, ettei kumpikaan kaipaa (tai sit mä uskottelen itelleni niin selviäkseni tästä :D).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, usein mietin, että olisin varmana helisemässä kahden tuolla ikäeroilla olevien kanssa! Meillä se haasteellisin vaihe oli vauvavuosi ja sitten se taaperoaika. Nyt onneksi helpottaa jo, ja voin luvata että teilläkin vielä helpottaa! <3

      Poista
  2. Just tänään tuli mietittyä että luoja, tästäkö tää kaikki hulluus alkaa. Pojat on nyt vähän reilun vuoden ja miltei koko ajan pitää olla kiipeilemässä, tonkimassa kaappeja, levittämässä tavaroita, kinastelemassa veljen kanssa leluista tai äitin huomiosta jne. Että tällästäkö tää nyt on seuraavat pari vuotta. Apua! Se vauvavuosi rupee tuntumaan ihan leikiltä. Ja se riittämättömyyden tunne, sekin tuntuu olevan nyt huipussaan. Koskaan ei saa keskityttyä toiseen kun pitää olla silmät selässä toisen kanssa. Lohduttavaa tietää että sekin saattaa vielä mennä ohi. Joten kiitos! :)
    - A

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, joo, älä mieti liikaa! :D Lapset onneksi oppii koko ajan, lopulta tulee se 675 kerta kun ne oikeasti uskoo ettei sitä kaappia tyjennetä tai kenkiä heitellä. Siihen saakka, hermoja!

      Mutta tosiaan, se helpottaa! Kohta huomaat että kahvi on aina kuumaa sun kupissa <3

      Poista
  3. Jaan kyllä samoja ajatuksia. Ennihän meillä on vielä pienempänä tulossa perässä, mutta Mimin kans arki on jo paljon helpompaa. Uhmaa meilläkään ei juurikaan ole, kunhan on nukuttu, syöty ja muuten kaikki kondiksessa.. Väsyessä se sit yrittää aina nostaa päätään ja sitten onkin päiväunien aika ja uhma katos. :D Ihanaa, että lapselle voi jo puhua niin, että hän oikeasti ymmärtää... ja jaksaa vähän odotellakkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä! Juuri tuo viestintä on kyllä kaiken a ja o :D Kun ne oikeasti tajuaa sen verran että siitä hyötyykin jotain!

      Poista
  4. Kiitos tästä kirjoituksesta! <3 t. Kahden parin viikon päästä 2v. uhma-prinsessan äiti :D

    VastaaPoista
  5. Ja nyt sitten tähän se vauva, vai miten se meni😉 Vieläkö vauvakuume vaivaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, tai sitten vaan nautitaan helpommasta arjesta :D Ei se oikeastaan tänne ole vielä missään vaiheessa iskenyt!

      Poista
  6. Tämä! Meillä on myös niin helppoa (=helpompaa) arkea nykyään. Tytöt leikkii omassa huoneessa keskenään, käyvät itse vessassa, pesevät omatoimisesti kätensä ruokailun jälkeen, heidän kanssaan voi keskustella oikeasti asioista jne. Ja sitten mun pitää palata töihin kun arki alkaa helpottaa! XD

    Niin ihanaa kun lapset kasvavat. Toisaalta niin sääli ettei mulla ole enää vauvoja ;)

    Elina/pikkupeikkoprinsessat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, toi on kyllä niin kakspiippusta! Justkun helpottaa niin että kotona onkin kivaa enimmäkseen, niin on lähdettävä töihin!

      Vauvoja on kyllä välillä ikävä, ne kun pysy paikallaan. Mut toisaalta, onhan toi nyt huikeeta tutustua noihin tyyppeihin, joista tulee päiväpäivältä hauskempaa seuraa!

      Poista
  7. Sun kirjoituksista on itse asiassa pystynyt lukemaan ikään kuin rivien välistä, että teidän lapset on aika helppoja. Että vaikka kaksi on enemmän kuin yksi, niin muuten vaikuttavat hyvin helpoilta lapsilta.

    Meillä on toki helpompaa kuin ennen, mutta ollaankin tultu syvältä suosta :D Kaksi poikaa vuoden ja viiden kuukauden ikäerolla, vanhempi samanikäinen teidän poikien kanssa. Ei ole riittänyt kädet, ei hermot, ei jaksaminen. Nyt elämä alkaa taas muistuttaa vähän elämää. Esikoinen erikoisen haastava ja vaativa lapsi, kuopus kipeä ja siitä syystä valvova ja huutava vielä vuoden iässäkin. Melkoinen soppa! Onneksi tunnelin päässä näkyy jo valoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa tutulta ja lohdulliselta, vertaistukea :) Itsellä esikoinen 3v. ja kaksoset 1v. poikia kaikkia...mitä tarkoitat esikoisen erikoisella haastavuudella ja vaativuudella? Meillä varmaan samantyyppistä..

      Poista
    2. Kiitos Nelli <3

      Itsellä kolme pientä poikaa, kaksosetkin, alle 4v. joten tuo ettei kädet riitä, riittämättömyys, uhma, oman saatika parisuhteen ajan puute jne. Mutta lohduttavaa että joskus helpottaa ehkä..toki lapset aika erilaisia voi olla temperamentiltaan ja meillä kaikki näyttää tunteensa herkästi ;)

      Poista
    3. Joo, ollaan kyllä siinä mielessä päästy helpolla, että meillä on ollut aika perushelpot lapset. Enimmäkseen. Toki ne omat haasteensa on jokaisessa lapsessa ja tempperamentissä.

      Ano1, teillä varmasti ikäero jo pelkästään asettaa aika isot haasteet, mutta jos isoin jo kolme vee niin ehkä vähän jo alkaa helpottaa!

      HUikeasti tsemppiä kaikille! <3

      Poista
  8. Muistan niin tuon ajan ja mietteet! Mutta valitettavasti meillä se oli tyyntä myrskyn edellä :D Toki lapset yhä ovat helpompia tietyissä asioissa, osaavat pukea ja toimia omatoimisesti, mutta kyllä meillä kiristellään vanhempien hermoja taas (lapset täytti huhtikuussa 4v)! Kiljutaan, uhmataan, riidellään, kokeillaan rajoja niin että rytisee. Yritän vaan ajatella että mielummin nyt kun teini-iässä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, no tätätpä vähän pelkäsinkin! :D Eli se ois syytä nyt nauttia vielä kun pystyy!

      Poista
  9. Minulla on kahdet tuplat. Toiset kohta 8v ja toiset 1,5v ja ai että nautin pienempien touhuista, koska tiedän että kyllä vielä helpottaa 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on varmasti ihan totta! Helpottaa vähän tietää mitä on tulossa. :)

      Poista
  10. olipas voimaannuttava postaus! Kiitos ;)
    Just mietin tuossa toissa iltana muksuja nukuttaes et vähän olisikin elämä helppoa jos olisi vain tuo vajaa 3 v täällä. Se kun on jo niin itsenäinen ja osaa paljon asioita. Onneksi kuitenkin arkea vauhdittaa pian 1 v pikkuveli sairauskierteineen. Ehkä tuo neidin uhma meilläkin joskus laantuu ja elämä tasaantuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosm kiva kuulla että tunsit tän hyödylliseksi! :)
      Kyllä se varmasti, lapset onneksi koko ajan oppii uutta, vanhemmatkin. Ja sitä oppii käsittelemään lastakin <3 Tsemppiä sinne!

      Poista

Kiitos kommentistasi!