tiistai 1. marraskuuta 2016

Yhden lapsen kanssa

Meidän lapset ovat todella tiivis parivaljakko. He ovat paita ja peppu, majakka ja perävaunu. Onhan veljen kanssa jaettu ihan koko tämän hetkinen elämä, ja jo aika ennen sitä, kohdussa. 

Nyt lasten kasvaessa on tuntunut tarpeelliselta antaa pojille myös sitä ihan yksin aikaa. Sellaista spesiaaliaikaa, jolloin lapsi saa olla ihan vaan hän. Pelkkä yksilö, pelkkä Rasmus tai Kasper. Ja ehkä kaikkein tärkeintä tässä, saa äidin tai isin jakamattoman huomion.



Syksyllä Henkka alkoi käydä poikien kanssa jumpalla, jonka ajan sitten vietin taas toisen lapsen kanssa muita juttuja tehden. Useimmiten ollaan kotona ja silloin lapsi saa päättää ihan itse mitä tehdään. Välillä käydään kaupassa tai lähdetään ulos lenkille. Mutta useimmiten vaan ollaan kotona ja nautitaan siitä, kun veli ja isi ei ole jaloissa pyörimässä.

Eilen oli Rasmuksen jumppapäivä ja me jäätiin Kasperin kanssa kotiin. Aluksi tutkittiin pimeää kotia taskulampuilla, katseltiin kun valonsäde osui peiliin ja kuinka maassa makaava imuri muuttui käärmeeksi. Kun alkoi vähän jännittää, laitettiin valot päälle ja istuttiin sohvalle lukemaan Lentsikat kirjaa. Kirjasta Kasper keksi, että haluaa katsella samaista elokuvaa telkkarista. Pelkästään se, että elokuvaa katsoessaan saa vallata juuri sen haluamansa kohdan telkkarin edestä, on jo iso juttu pikkumiehelle.


Vähän aikaa katsottuamme ruvettiin leipomaan sämpylöitä. Leivotaan paljon poikien kanssa kolmisinkin, mutta se vaan on aika villiä touhua aina. Paljon kivempi ne leipomiset onkin hoitaa ihan vaan yhden lapsen kanssa, kun koko episodi on paljon rauhallisempi. Parhainta on saada mitata ainekset kulhoon, sekä työntää kädet taikinan joukkoon. Koko taikinan valmistusajan Kasper kyseli, joko äiti? Joko voi laittaa kädet?


Sitten kohotettiin taikina, katsottiin vähän lisää elokuvaa ja lopuksi vielä pyöriteltiin sämpylät omaperäisiksi kököiksi. Laitettiin uuniin ja jatkettiin elokuvaa. Rasmuksen ja isin saapuessa kotiin, ne uunissa paistuvat sämpylät piti näyttää ihan heti ekaksi veljelle. Katso mitä me äidin kanssa tehtiin!

Veli on molemmille pojille ihan kauhean tärkeä. Veljeä ikävöidään aina ihan ensimmäisenä. Mutta on myös ihana nähdä se, kuinka erilaisia pojat ovat ollessaan ihan vaan yksin. He ovat rauhallisempia, tottelevaisempia ja hiljaisempia. He keskittyvät ja rauhoittavat. Äitinä kaikkein isoin juttu on se, kun pystyn kuunnella ihan joka sanan. Pysähtyä odottamaan, että se ihan koko lause on valmis, eikä toinen veli vaadi huomiota jo vieressä. Seurata sitä yhtä lasta joka keskittyy leikkeihinsä, pelaa tablettia tai leikkii rauhassa kenenkään häiritsemättä. Luulenpa, että nämä hetket on oikein terapeuttisia myöskin pojille. Toivoisin, että näistä voisi pitää kiinni myöhemminkin, silloinkin kun vauvakin on jo syntynyt ja pojat joutuvat jakamaan huomiota taas vähän enemmän ja useamman kanssa. 

Vietetäänkö teillä aikaa vain yhden lapsen kanssa kerrallaan? 

4 kommenttia:

  1. Hei! Huippua kuulla että isä käy lasten kanssa jumpalla, yleensä kun ne on aina äidit jotka sinne jumppaan saapuvat lasten kanssa. Itse pidän perhejunppaa ja meillä nyt joutuu mieskin osallistumaan sinne pakosta kun en kahden lapsen kanssa touhutessa pysty samalla ohjaamaan :) aika yhden lapsen kanssa tekee toisinaan kyllä hyvää lapselle että vanhemmalle, joskus tuntuu jopa ihan oudolta kun toinen puuttuu ja on niin rauhallista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se on aina ollut isin juttu meillä! Mä teen sitten lasten kanssa muita juttuja! :)
      Toi on kyllä totta! Ja on vaan niin outoa, kun voi olla ihan vaan sitä yhtä lasta varten!

      Poista
  2. Varmasti ihania hetkiä nuo tuommoiset, niin äidille kuin pojillekin! Meiän pojilla on kaks vuotta ikäeroa, mutta silti he ovat tosi tärkeitä toisilleen, Pikkuveljellä ehtii tulla ikävä jo sillon aikana kun Isoveli on puolitoistatuntia kerhossa ja kun Isoveli tulee kotiin, pitää rutistaa oikein kunnolla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, ihanat veljekset siellä teilläkin <3 On ne vaan niin suloisia, kun veli on niin supertärkeä!

      Poista

Kiitos kommentistasi!