maanantai 19. joulukuuta 2016

Lukemisesta tukea puheenkehitykseen


Muistatte ehkä edellisen lukuaiheisenpostauksen, jossa kerroin Sandviksin lähettäneen meille ison kirjapaketin testiin.  Tuossa postauksessa pojat pääsivät ekan kerran tutustumaan uusiin kirjoihinsa. Nyt lukukertoja kullakin kirjalla on takana jo useampi ja myös tämä postaus on toteutettu yhteistyössä Sandviksin kanssa.




Paitsi, että lukemisesta saa valtavasti iloa, en se hyvää myös lapsen puheenkehityksen kannalta. Meidän lapsilla puheentuotto lähti myöhään liikkeelle, ehdin itse jo huolestuakin, kun sanoja tai lähinnä lauseita ei alkanut kuulua, vaikka lapset läheni kahta vuotta. Toki tiedossa oli, että poikien korvatulehduskierteet, sekä kaksosuus voivat osaltaan vaikuttaa hitaaseen puheenaloitukseen. Tästä syystä, lapsille on luettu aina. Kirjat ovat ihan alusta saakka olleet lasten ulottuvissa ja iltasatu kuului jo meidän puolivuotiaiden iltatraditioihin. Paitsi kielellisen kehityksen tukemiseen, myös rauhoittumiseen lukeminen on oiva keino.

Tällä hetkellä meidän kolmevuotiailla juttua ja sanoja riittää. Väitän itse, että siitä on ihan vaan kiittäminen lukuharrastusta. Kirjojen ja lukemisen avulla lasten sanavarasto karttuu, tarinoimalla itse kuvista, he kehittävät omaa mielikuvitustaan ja kuuntelemalla vanhemman kertomaa tarinaa oppivat keskittymistä ja mielikuvien luomista. Kaikista isoimpana juttuna pidän kuitenkin lukemisessa sitä, että se on meidän vanhempien ja lasten yhteinen hetki, ilman muita häiriötekijöitä.





On tosi mielenkiintoista seurata, kuinka valtavasti lapsi imee tietoa ihan vaan yhdestä lukukerrasta. Tarinaa kuunnellessa tehdään oivalluksia, jotka tietysti jaetaan heti, monesti meidän lukuhetket päivisin ovatkin enemmän kuvista tarinan kertomista, kuin niinkään sitä itse sadun kuuntelua. Iltaisin taas rauhoitutaan omiin sänkyihin kuuntelemaan satua, kumpainenkin lapsi toki saa itse valita iltasatunsa, joka heille luetaan. Samat sadut toistuu meillä monena iltana ja hauskoja ovatkin ne hetket, kun satun kuulemaan lasten kertovan satuja toisilleen. On ihan uskomatonta, miten tarkasti he osaavat kuvista kertoa tarinan, vaikkeivat lukea vielä osaakaan!

Edellisessä postauksessa kerroinkin, että Sandviks tarjoaa lapsille kolme erilaista kirjakerhoa, joista kahdesta nämä meidän kirjat on koottu. Itse näkisin Vau-kirjakerhon vielä soveltuvan hienosti kolmevuotiaille, niistä kirjoista on nimittäin tullut lasten ihan ykkössuosikkeja. Myös Disney-kirjakerho toimii hyvin, vaikka ainakin vielä niitä kirjoja on valikoitu enemmän iltasaduiksi, kuin ihan itse luettavaksi. Disney-kerho, on ehkä ihan himpun verran isommille vielä! Näiden kahden kerhon lisäksi löytyy tytöille suunnattu Twinsy-kirjakerho. Nyt joululahjaetuna, Vaukirjakerhon tutustumispaketin saa tilattua ihan ilman niitä normaalisti veloitettavia postimaksuja. Tästä linkistä saa oman tilauksen vetämään, ja niinkuin viimeksi todettua, tutustumispaketin ottamalla ei vielä sitoudu mihinkään. 




Luetaanko teillä paljon? Millaiset kirjat teillä on lasten suosikkeja?



Yhteistyössä: SANDVIKS

19 kommenttia:

  1. Meillä ei lueta juur mitään, lapsia eivain kirjat kiinnosta (ei kiinnostanut minuakaan pienenä). Jokainen lapsista on silti alkanut puhua keskivertoa varhaisemmin ja jo yksivuotiaina sanavarasto on ollut niin laaja, ettei ole enää pysynyt laskuissa sanojen määrässä.:) nuorimmainen sanoi ekan merkityksellisen sanansa jo 6kk iässä ekat kahden sanan yhdistelmät/yhdyssanat tuli jo yksveenä, samoin R-kirjain.:)
    Mutta siis ei lukeminen pahasta ole, itse en vaan kokemani perusteella allekirjoita sen välttämättömyyttä.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo, lapset on kyllä tosi erilaisia mitä tulee kiinnostuksen kohteisiin! Meillä on kirjat kiinnostaneet oikeastaan aina, mistä oon tosi ilonen, sillä kirjat on itsellekin lapsena olleet tosi tärkeitä! :)

      Poista
  2. Meillä on myös luettu pojille ihan pienestä pitäen. Meidän 3,5vllä on valtava sanavarasto ja luetut kirjat tulevat myös leikkeihin. Myös vajaa 2v kuuntelee jo mielellään kirjoja. Vanhempi jaksaa kuunnella todella pitkään, keskittymiskyky paranee. Lemppareita ovat kaikki Mauri Kunnaksen kirjat, erityisesti Herra Hakkaraiset ja Koiramäen talossa. Ne alkaa jo itsekin muistaa ulkoa.. Mutta lukeminen on mielestäni tärkeää ja kuten sanoit, yhteistä aikaa lapselle ja vanhemmalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoista saa kyllä ihan valtavasti! Mun mielestä ihaninta on seurata just sitä, miten lapset itse sanoittaa kirjan tapahtumia ja kertoo tarinoita!

      Poista
  3. Meillä lapset ovat kolmikielisiä ja niinpä rupesin lukemaan ja laulamaan heille heti alusta alkaen. Monesti sanotaan että monikielisillä ja pojilla kielenkehitys voi olla hitaanpaa mutta meillä vanhempi lapsi oli aikainen puheessa, nuoremmasta ei vielä voi sanoa. Suomi, äidin puhuma kieli, oli vanhimmalla hallussa monia ikätovereitaan aiemmin, kaksi muuta kieltä tuli hitaammin perässä mutta eivät nekään juuri ikätovereitaan huonommin. Nyt just kolme vuotta täyttäneenä hän vaihtelee sujuvasti kieltä sen mukaan kelle puhelee. Uskon, että monipuolisesti erilaisten kirjojen lukeminen, kielellä leikittely ja laulaminen on edistänyt vanhemman lapsen kielellistä kehitystä, niin sanojen hahmottamisessa, sanavaraston määrässä kuin kielten erillisyyden tunnistamisessa. Ja kaiken lisäksi meillä luku- ja lauluhetket on ihania läheisyyden hetkiä, hauskoja rallatteluja ja kivoja leikkejä. Lukemista ei pidä ottaa vakavasti vaan se on osa päivittäistä yhdessäoloa ja leikkiä.
    *nattsnakk*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo laulut ja rallattelut pitäisi kyllä ottaa meilläkin enempi käyttöön! Se on vaan itselle se haastavampi juttu kuin lukeminen! :D

      Poista
  4. Minäkään en allekirjoita tuota että lapselle lukeminen jotenkin edistäisi välttämättä puheenkehitystä. Ihan jo siitä että paljon lukenut ja kuullut että vaikka lapselle kuinka luettu ei välttämättä puhunut juuri mitään ennen 3vuoden ikää.
    Meillä eivät myöskään ole jaksettu kirjojen parissa kauheasti olla kun ovat niin aktiivisia. Silti kyllä iltasatu ollaan noin 2v eteenpäin pidetty mukana.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki puheenkehityksen taustalla on paljon erijuttuja, eikä tietenkään tarkoituskaan ollut antaa ymmärtää, että pelkkä lukeminen kehittäisi puheenkehitystä. :)

      Poista
  5. Miksi isomman lapsen kirjapaketteihin silti lisätään postikulut? Vau-kirjan sivujen mukaan vain vauvojen paketit saa tilattua ilman postikuluja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo, se on tuosta vau-kirjakerhon paketista vain ale, muissa postikulut tulee ihan normaalisti :)

      Poista
  6. Mutu-puheista faktaan: Ne jotka tykkäävät lukemisesta pärjäävät paremmin koulussa: http://www.oecd.org/education/skills-beyond-school/48631582.pdf
    *nattsnakk*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en tykänny lukea lapsena mut peruskoulun päättötodistuksen keskiarvo 9,6. Revi siitä faktaa. :D ei pahalla.;)

      Poista
  7. Nyt on kyllä vellit ja puurot niin sekaisin kun olla ja voi😞 tämmönen kirjoitus saa mielen todella matalaksi ja itku kurkussa tätä tuli luettua. Viivästynyt puheenkehitys ei ole missään tekemisissä sen kanssa luetaanko paljon vai ei. Se on synnynnäinen ominaisuus. Asioista kannattaa ottaa selvää ja faktat tarkistaa 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon pahoillani, jos teksti jotenkin pahoitti mielesi. Toki ihan puheenkehityksen häiriössä syyt on ihan muualla kuin siinä luetaanko vai ei. Mutta lukemisen hyödyistä löytyy kyllä monista tutkimuksista paljonkin näyttöä. Kysehän on nyt jälleen siitä omasta kokemuksesta, mitään faktatietoahan postauksessa ei edes ole :)

      Poista
  8. Esikoiselle luin ja loruttelin paljon pikkuvauvasta asti, alkoi puhumaan yksinkertaisia lauseita 2-3-vuotiaana. Toiselle luin vähemmän enkä ihan vauvana oikeastaan mitään, puhui kuin papupata jo 2-vuotiaana. Kolmas nyt vajaa vuoden ja sanoo joitain sanoja, en oo juurikaan lukenut kuin ihan vasta viimeisen parin kuukauden aikana jotain. Ja lisäänpä vielä että esikoinen joka oppi hitaasti, ei koskaan katsonut telkkaria tai muuta kuin vasta joskus 2-3 vuotiaana. Keskimmäinen tykkäsi seurata jotain jo vuoden iässä, kolmatta ei juurikaan töllö kiinnosta. Niin nämä on erilaisia.

    VastaaPoista
  9. Meillä esikoiselle luettiin paljon, mutta alkoi puhua vasta kolme vuotiaana. Toiselle ei luettu niin paljo, mutta aloitti puheen jo ennen kuin täytti yksi :)

    VastaaPoista
  10. Vaikuttaa siltä kuin kommentoijat olisivat ymmärtäneet puheenkehityksen samana kuin puhumisen aloittamisen ajankohdan. Lukeminen kehittää puheenkehitystä on fakta. Niillä lapsilla, joille on luettu paljon ja mobipuolisesti on laajempi sanavarasto ja parempi kuullun ymmärtäminen koulun aloittaessa kuin niillä lapsilla joille ei oltu luettu. Myöhemmin lukemisen harrastus korreloi koulumenestykseen. Puheenkehitys ei kulminoidu tai pääty siihen milloin lapsi oppii puhumaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!