maanantai 13. maaliskuuta 2017

Imetysvaateinspiraatiota

Tuplien odotus- ja imetysaikana mulla oli tavoite selvitä mahdollisimman vähillä hankinnoilla. Ajattelin jotenkin vähän vinksahtaneesti, että imetysaika olisi kuitenkin niin lyhyt, ettei kannata paljon vaatetta hankkia. Nekin vähät mitä hankin, oli oikeastaan kirpparin valikoimaa ja ihan väärän mallisia ja kokoisia mulle.

Imetysliivejä mulla oli kahdet, toiset ei istuneet lopulta lainkaan ja  toisissa en viihtynyt. Imetystoppeja ei ollut silloin yhtiäkään ja tulin ostaneeksi kaksi imetys t-paitaa, joiden mallista en sitten tykännyt yhtään. Ne oli ihan liian lyhyitä, ja maidon noustessa myös liian pieniä. Mulla oli myös pitkähihainen trikoopaita, josta tykkäsin muuten, mutta varmaan ne imetyshormonit aikaansai ihan mahdotonta hikoilua, joten myöskään pitkähihainen paita ei oikein ollut toimiva.

Eli metsään mentiin ja rytinällä!

Nyt mä hankin jo valmiiksi kaappiin odottelemaan mustia ja valkoisia imetystoppeja. Toiset on koossa M toiset koossa L. Tällä suunnittelin varmistavani sen, että paidat olisi ainakin tarpeeksi pitkiä! Sellon shoppailureissulta hankin myös noita ihan tavallisia naruolkaimisia pitkiä toppeja, jotka saa imettäessäkin helposti alas.

Imetysrintaliivit LINDEX Topit H & M

Imetysrintsikoista hankittuna on nyt vain noita toppaamattomia, joissa en kyllä tykkää yhtään liikkua ihmistenilmoilla, mutta jotka kotona ovat ihan järjettömän mukavia! Yhdet on Boobn, kahdet ostin jo jokin aika sitten lindexiltä. Kunhan vauva syntyy, suunnittelin tekeväni vielä täsmäiskun Changeen ja ostavani sieltä yhdet tai kahdet oikeasti istuvat ja tukevat liivit. Kun tissit on ojennuksessa, veikkaan että omakin fiilis on paljon parempi!

Muissa vaatevalinnoissa ja hankinnoissa mä hyppäsin imetysvaateosastolta pois kokonaan. Uskon, että imetystopit riittää ja niiden päälle voin vetäistä sitten löysän t-paidan. Tällöin helman voi nostella ihan rauhassa ylös julkisellakin paikalla, alla olevan imetystopin takia. 

Mä olen niin henkeen ja vereen legginssimutsi kotona, että tiedän jo nyt, että mun on ihan turha täyttää kaappia kaikilla kivoilla vaatteilla. 90% ajasta kuljen kuitenkin löysässä teepparissa ja legginsseissä. Ajattelinkin ennemmin panostaa muutamiin kunnollisiin kotileggareihin sekä muutamiin sopivan kokoisiin urheilutrikoisiin. Mikään kuntokuuri mulla ei tosiaan ole alkamassa, mutta totesimpa vaan poikien synnytyksen jälkeen urkkatrikoot kaikkein mukavimmiksi housuiksi päällä. ehkä se on tuo hieman korkeampi vyötärö mikä sen takaa.

Urheiluvaatteet STADIUM Paidat LINDEX Farkut MAMALICIOUS

Farkkuihin en edes haaveile mahtuvani ennen syksyä, joten ajattelin säilyttää kaapissa nyt majailevat Mamaliciouksen äitiysfarkut vielä synnytyksenkin jälkeen siellä. Parasta niissä on, ettei niissä ole sitä mahatuubia, vaan sivuilla joustokankaat. Toimii siis oikein hyvin synnytyksen jälkeenkin. Toiset farkut jotka mulla jo kaapissa odotteleekin, ovat Mamaliciouksen synnytyksenjälkeiset farkut. Jep, luitte oikein! Sain nämä siskoltani lainaan ja ne on suunniteltu juurikin vastasynnyttäneille äideille, niissä on korkeampi vyötärö ja joustavat sivut, jotta housut ei kiristä ja purista. Jalkaan saa siis vetäistä farkut, ilman pelkoa siitä, ettei nappi mene kiinni.

Muuten suunnittelin selviäväni ihan vaan omilla vaatteilla. Kesälle ehkä tarvitaan muutama kevyttunika, mutta muuten, imetys täältä tullaan!

p.s toi uusi Peakin huppari ja noi mintut Nike Freet on tietty ihan must-juttu imettäessä! Eikö! ;)

12 kommenttia:

  1. Hirveen kätevää, kun useampi seuraamani bloggaaja on raskaana, niin näitä tämän tyyppisiä vinkkejä suorastaan satelee. Sitten, kun nämä asiat, toivon mukaan pian, ovat ajankohtaisia, niin niihin voi vain palata. Ei sulla sattuisi olemaan jotain mammavaatepostausta tehtynä tästä raskaudesta? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Mä en oikeastaan ostanut muita äitiysvaatteita kuin muutamat legginsit ja pari teepaitaa. Muuten oon käyttänyt ihan vaan normivaatteita, omia ja uusia vähän isommassa koossa vaan. Siskoltani sain parit farkut jotka nekin on sitten olleet käytössä! Mutta postausta en oo näistä kyllä tehnyt :/

      Poista
  2. Onko linkkiä laittaa noista molemmista housuista, löytyyköhän esim. Zalandosta? Kiinnostaisi kovasti! 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nappasin nää urkkahousut stadiumin sivuilta, mut luulis zalandollakin olevan! :)
      https://www.stadium.fi/naiset/naisten-vaatteet/housut/229827101/nike.w-leg-a-see-lggng-jdi.black-white
      ja
      https://www.stadium.fi/naiset/naisten-vaatteet/housut/214409101/adidas.w-trefoil-leggings.black

      mustat legginsit on ihan vaan lindexin ja noi farkut on mamaliciouksen sivuilta! :)

      Poista
  3. Mie imetin niin, että miula oli paidan alla aina sellainen tuubitoppi jota laskin ja paitaa nostin :D Oli ihan kätevää, ainakin tällai vähän rintavana, mutta se varmaan tosiaan riippuu vähän siitä, että mikä itselle toimii :) Imettämisen onnettomin puoli oli ehdottomasti se, kun olen suuri mekkotyttö ja piti luopua mekoista imetysajaksi, nyyh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Toikin olisi kätevä! Musta vaan tuntuu ettei ne tue yhtään ja tissit sitten valuu :D

      Poista
  4. Hankitko siis kaikki nuo kollaasien vaatteet vai laitoitko ne siihen vaan näyttääksesi kykeneväiseltä hankkimaan ihan mitä mielesi tekee?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten otsikosta on luettavissa (inspiraatio) kyse on siitä millaisia vaatteita kaappiini on päätynyt/löytyy/tulee päätymään. Tekstissä mainitsenkin ekan kollaasin vaatteista mitä on hankittuna, eli oikeastaan kuvan sisältö. Tokasta kollaasista osa jo löytyy valmiiksi, käytinhän vaatteita ennen raskauttakin ;) osan olen hankkinut raskauden aikana, osan hankin kun vastaan tulee sopiva ja osaa toivon vaikka äitienpäivälahjaksi. :)

      Poista
    2. Pakko kysästä sulta et kuinka täälä lahdessa menee toi ensimmäinen neuvolalääkäri käynti, mitä siellä tehdään? Saako sieltä jo kuvia mahd.mukaan? Ja itteä hirveesti mietityttää noi seulat, että kannattaako siihen osallistua ylipäätään?

      Poista
    3. Imetysliivejä kannattaa ostaa lisää vasta 2-3kk imetyksen alkamisesta jotta maidon tuotanto on jo tasaantunut. Ja lämpimästi suosittelen boobin imetyspaitoja, tai muita samanlaisella luukkusysteemillä varustettuja paitoja. Boobilta löytyy myös pitkänmallisia t-paitoja, mitkä varmasti peittää selän

      Poista
    4. Mulla se oli ainakin tosi ajoissa, joskus rv 6 kun silloin ei tietoa noista oikeista viikoista ollut. Silloin juteltiin ja sitten lääkäri ultrasi. Ainakin ite sain parikin kuvaa mukaan! :)
      Seulojen kohdalla kannattaa miettiä se oma kanta, että haluaako kaiken selvittää. Ja mitä se sitten omalla kohdalla tarkoittaisi jos jotain löytyykin. :)

      Poista
    5. Joo, parit pitää ostaa myöhemmin kun maidonnousu tasaantunut ja raskauskilotkin poissa :)
      Mä en oikein noista luuluista tykännyt, et se klipsijuttu topeissa on enempi mun juttu! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!