keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Hän on täällä !





Tämän postauksen kirjoittamista olen odottanut jo lähes kuukauden päivät, mutta niin se vaan venähtikin aina tälle illalle saakka!

Nimittäin, meidän pieni on viimein maailmassa! Tai oli jo 2.4 aamuyöstä, mutten vaan millään ole ennättänyt sitä tänne blogiin kertomaan. Instagram ja tilini @nellienoor onkin ollut viime päivät aktiivisempi!

Lopulta meidän pikkumies syntyi raskausviikolla 40+6, spontaanisti ja vauhdilla! Ennakoivia merkkejähän mulla on ollut jo kolmen viikon ajan ja useasti ollaan jo oltu sairaalaan lähdössä. Nyt kuitenkaan lähtötarpeesta ei ollut epäilystäkään, sillä lapsivesien lorahdettua puoli kahden aikaan yöllä, alkoi niin jäätävät supistukset, että välillä tuntui kuin vauva syntyisi kotiin! Sairaalaan kuitenkin ehdittiin, mutta eipä vauvan maailmaan saattamisessa kauaa nokka tuhissut. Puolitoistatuntia sairaalassa teki tehtävänsä, kymmenen senttiä auki ja ponnistusvaihe 3min. Meidän kolmas poika oli maailmassa! 

Ja ompa hän ihana. Pulleat posket, paljon tukkaa ja nappisilmät. Ihan veljiensä näköinen pieni tuhisia. Päästiin jo eilen kotiin vauvan ollessa kaksi vuorokautta vanha ja nyt täällä harjoitellaankin ihan uutta arkea! Isoveljet on innoissaan ja isikin onneksi ainakin tän viikon kotona meidän kanssa. Vauvalle maistuu maito ja unetkin sujuu enimmäkseen kivasti, vaikka sairaalasta jäikin mulle aika mojova univelka. Nyt me keskitytään ihan vaan tähän vauvakuplaan, blogiin palailen kunhan siltä tuntuu. Insta kuitenkin päivittyy, joten hyppikäähän sinne!


21 kommenttia:

  1. Maailman ihanin uutinen, paljon onnea ja vauvan tuoksua sinne teille!! Oon monena päivänä käyny usean kerran tsekkaamassa joko on päivitystä tilanteeseen tullut! 😍 Oliko ukkeli minkä kokoinen kun syntyi? Ihanaa että se koitos on nyt ohi ja vauva on maailmassa!

    VastaaPoista
  2. Lämpimät onnittelut koko perheelle! Niin suloinen pieni😍

    VastaaPoista
  3. Voi että, sanattomaksi menee! Niin suuri ihme <3!
    Valtavasti onnea koko perheelle unohtamatta mielettömiä isoveljiä <3
    -Anjuska

    VastaaPoista
  4. Onnittelut pienestä prinsisstä! Ihana kolmikko teillä nyt on! <3

    VastaaPoista
  5. Oikein paljon onnea! Suloinen pieni mies!

    VastaaPoista
  6. Hurjasti onnea!! <3 Ihana pieni!

    VastaaPoista
  7. Onnea, onnea, onnea! Ja ihania vauvantuoksuisia päiviä! <3 Ja mää en tajua, miksi en oo aiemmin hoksannut sun Instagramia, siellähän on aivan ihania kuvia! Taisit saada vakiotykkääjän minusta! :D Mulla on itellä melkein samanikäinen poika kuin teillä, täytti maaliskuun lopulla neljä vuotta ja jännäsinkin, että sattuuko teidän pienokaiselle sama syntymäpäivä kuin meille, mutta näköjään viikko tuli eroa päiviin. :) Onnea vielä! <3

    VastaaPoista
  8. Onnea😊 Poika on kyllä teijän näkönen söpöläinen! Instassa oonkin jo kuvia nähnyt mutta tykkään kommentoida enemmän tänne blogiin.

    VastaaPoista
  9. Vihdoinkin, ihanaa!😊 Paljon onnea koko perheelle!💙

    VastaaPoista
  10. Oi, onnea! :) Vauvauutiset ovat ihan parhaita <3

    VastaaPoista
  11. Oi, onnea! Vauvauutiset ovat ihania <3

    VastaaPoista
  12. Voi onnea! <3 Meidän kaksiviikkoinen pikku poika lähettää myös terveiset!

    VastaaPoista
  13. Voi suloisuus mikä ihana pikkumies!! 😍 Tosi paljon onnea koko perheelle ja ihanaa vauva-aikaa! 💕
    -SaraKe-

    VastaaPoista
  14. Voi, onnea uudesta tulokkaasta :)

    VastaaPoista
  15. Mielettömän paljon onnea koko perheelle uudesta tulokkaasta!

    VastaaPoista
  16. Onnea! Ihania ensihetkiä :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!