keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Mistä on pienet pojat tehty? -blogi 5v ! Kuinka tähän on tultu ja miten tästä jatketaan ?

Ihan uskomatonta, että siitä ensimmäisen blogitekstin kirjoittamisesta on ihan just tullut kuluneeksi tasan viisi vuotta! Muistan vieläkin sen hetken, kun olin flunssan vuoksi sairaslomalla syksyllä 2012, tein raskaustestin ja aloitin blogin. En ollut bloggaamista miettinyt aiemmin edes sen kummemmin, jotenkin se ajatus vaan tuli ja pistin blogin pystyyn. Blogin nimikin muodostui hetken mielijohteessa, Pienen hiirulaisen odotus. En tiennyt blogeista mitään, en seurannut yhtään blogia, en tiennyt bloggerin-alustan käytöstä yhtään mitään, enkä suunnitellut edes jatkavani blogia kovin kauaa. Ajattelin, että kirjaan vaan odotusfiilikset talteen.

Päiväkirjaa olin kirjoittanut vuosia ja siitä ajatus blogiinkin luultavasti lähti. Mietin pitkään, tekisinkö blogista julkisen vai vaan omien ajatusten arkiston. Julkiseen päädyin kun kuulin, että odotettiin kaksosia. Halusin, että tuttavat kauempanakin voisivat sieltä lukea raskauskuulumiset. En ajatellut, että kaksosraskaus kiinnostaisikin myös tuntemattomia.

Alkuun en tosiaan edes tiennyt kuinka banneri tehdään, miten saan kuvat bloggeriin ja kuinka saan säädettyä blogin mieleiseksi. Alkuun en edes ollut kovin kiinnostunut tästä, kun ei ollut tiedossa niitä muita blogeja joihin vertaisin omaani. Vuoden 2013 puolella lukijamäärät alkoivat kasvaa. Jäätyäni sairaslomalle helmikuussa aloin myös lukea muita blogeja. Niiden myötä innostuin yrittämään omanikin kanssa enemmän. Kuvasin, muokkasin ja korjasin ulkoasua. Kaikki oli kuitenkin vielä hyvin lapsenkengissä. Otetut kuvat latasin blogiin sellaisenaan, ja harvoin edes oikoluin tekstiä. Blogi oli tosi harrastuspohjalla, enkä osannut yhtään stressata sen kanssa. Jälkikäteen lukiessa omat ajatukset nolottaa, oliko sitä oikeasti noin hölmö ja naiivi? Mutta en sitten suunnitelmista huolimatta ole poistanut niitä ekojakaan tekstejä, ne on kuitenkin osa mua, osa kasvamista ja kehittymistä.


Blogi kasvoi, kehittyi ja etsi uomiaan vuosien 2013 ja 2014 aikana. Nimi muuttui nykyiseen ja vietin monta pitkää iltaa säätämässä koodien kanssa ja muokkaamassa blogin ulkoasua. Lukijamäärät kasvoi kasvamistaan, en alkuun edes itse tajunnut kuinka moni mun juttuja luki. Kasvaneiden lukijamäärien vuoksi myös paineet kasvoivat. Halusin tehdä tätä aina vaan paremmin, kehittyä ja kehittää itseäni. Aloin kiinnittää enemmän huomiota teksteihin. Jäsennellä ja oikolukea niitä. Koin ja koen edelleen, että teksti on se mun vahvuus, kuvaaminen on ollut aina vähän pakon sanelemaa, enkä ole oikein koskaan kokenut sitä omakseni. Kasvaneiden kävijämäärien vuoksi mun piti myös miettiä, minkä verran halusin antaa muille itsestäni ja lapsistani. Olen aina halunnut olla rehellinen ja avoin, mutta pitää silti henkilökohtaiset asiat poissa blogista. Näyttää sitä elämän nurjaa puolta olematta kuitenkaan negatiivinen ja kaikesta valittaja. Liian kiiltokuva ja yltiöpositiivinenkaan en halunnut olla, ja jostain sieltä välimaastosta se blogiminä muovautui, ja muovautuu edelleen.

2014 keväällä lähdin mukaan Blogirinkiin ja blogiin alkoi tulla enemmän kaupallisia postauksia. Edelleen puhuttiin pienistä määristä, ja kaupallisia oli ehkä yksi parissa kuukaudessa. Halusin päästä mukaan kaikkiin mahdollisiin, sillä raha houkutti. Oli hassua, että tilille tipahti ihan palkkakin tehdystä postauksesta, siihen saakka kun olin antanut blogistani vaan mainostilaa yrityksille tuotteita vastaan. Aloin arvostaa itseäni ja blogia enemmän. tajusin, että mun blogillanihan oli markkina-arvoa. Tajusin, ettei parin kympin lelu kokonaisesta postauksesta ja liudasta kuvia mun lukijamäärilläni ollutkaan enää reilua. Huomasin, kuinka harrastus alkoi pikkuhiljaa kehittyä osa-aikatyöksi ja olin aika innoissani tästä.

Alkuinnostuksen haihduttua tajusin, että blogi vaatisi ihan valtavasti työtä. Aloin katsoa omaa blogia kriittisemmin ja tajusin, että kuviinkin pitäisi panostaa jos aikoisin päästä vielä pidemmälle ja tulla vieläkin paremmaksi laadukkaan blogin tuottajaksi. En tiedä mitkä ne tavoitteet tuossa vaiheessa oli, en tiedä mitä ne ovat nytkään. Ymmärsin kuitenkin, että mun on luotava oma linjani. Mitä kertoisin, minkä verran ja mitä vastaan. Päätin tuolloin, että kaupallisuus tulisi olemaan osa blogia, haaveilinhan, että voisin joskus tehdä tätä isommin työkseni. Halusin kuitenkin, että kaiken kaupallisuuden takana voisin myös seistä. Halusin, että tuotteet joita mainostan olisivat oikeasti sellaisia, joista voisin kirjoittaa ilman kaupallinen yhteistyö -leimaakin. Kaikista yhteistyöistä halusin myös tehdä henkilökohtaisia. Kirjoittaa tuotteista osana meidän arkea, mukana meidän elämässä. Ei pelkkänä mainoksena, joka tuottaa mulle rahaa.


Vuoden verran tein tasaista puurtamista blogin eteen. Kirjoitin, kirjoitin, kuvasin ja muokkasin. Kuukausiansiot oli keskimäärin 100e, mutten antanut sen häiritä. Tiesin, ettei menestystä tule ilman kovaa työtä. Eikä se aina herkkua ollut, kirjoittaa postaus, käyttää siihen monia tunteja saada sitten lukijoiden ilkeileviä kommentteja, kun olen liian mustavalkoinen tai naiivi. Pakko oli pikkuhiljaa kasvattaa itselleen kuori ja antaa ilkeiden kommenttien mennä toisesta korvasta sisään ja keskittyä vaan niihin rakentaviin ja mukaviin kommentteihin. Edelleen, jätän liian ilkeät kommentit julkaisematta. Tottakai ne välillä satutti ja ihmetetty. Miksi tuokin lukija kerta toisensa jälkeen palaa, vaikken hänen mielestään teekään mitään oikein? 

2016 kesällä sain odottamani puhelun. Mun blogini, mun neljäs lapseni, päiväkirja joka oli koko äitiyteni  ajan mukana kulkenut ja kasvanut mun kanssa, oli alkanut saavuttaa sellaisia lukijamääriä, että mun pomonikin olivat tämän huomanneet. Mun pikkublogini pääsisi samaan talliin isojen nimien, kanssa osaksi uudistunutta Indieplacea, jonka Blogirinki ja Indiedays yhdessä muodostivat. Voitte varmasti kuvitella, että olin innoissani. Olin juuri siinä risteyksessä blogin kanssa, että oli pakko miettiä olisiko musta enää antamaan aikaani blogille. Tein kokopäivätyötä, kasvatin kahta kolme vuotiasta ja olin juuri tehnyt plussatestin vauvasta. Tiesin, etten voisi enää panostaa samalla tavalla blogiin kuin ennen, aika ei vaan millään riittäisi.

Isoksi paisunut blogi toi mukanaan taas muitakin mietteitä. Missä nyt menisi se yksityisyyden raja, miten lasten kuvat, millä ajalla mä tätä tekisin. Mun piti tehdä valinta harrastuksen ja työn välillä. Ja mä valitsin työn. Tuntui, että se oli se oikea seuraava askel mun blogiurallani. Tehdä tästä harrastuksestani työ, joka nyt tällä hetkellä elättää meitä. Mun ilokseni mieheni on aina ollut iso tuki tässä hommassa, hän rohkaisi ja ehdotti että osallistuisi itse enemmän kotitöihin, jotta mulle vapautuisi sieltä aikaa kirjoittamiselle. Halusin ainakin lähteä tätä kokeilemaan ja en ole hetkeäkään katunut päätöstäni.

Mä tiedän, että siellä monia ärsyttää blogin kaupallistuminen. Ja osittain mä sen ihan ymmärränkin. Mutta toisaalta taas en. Jos mä kirjoittaisin kolumnia, ketään ei haittaisi se että tekstistä tulee mulle rahaa. Tai ne mainokset siellä lehtien sivuilla. Kukaan ei kokisi niitä huonona. Tai sitäkään, että joutui ehkä maksamaan siitä lehdestä voidakseen lukea sen kolumnin tai joutui ajaa kirjastoon lukeakseen sen. Mutta joku siinä mun blogissa olevassa mainoksessa vaan kiukuttaa. Edelleen mä voin sanoa käsi sydämellä, että se pari vuotta sitten tehty päätös mainosten takana seisomisesta pätee edelleen. Olen sanonut ja tulen varmasti jatkossakin sanomaan kiitos ei lukemattomille sellaisille ehdotuksille, jotka ei vaan istu mun blogiini. Mutta mä myös mielelläni testaan ja kokeilen uusia tuotteita. Kerron kokemuksistani teille ja jaan tietoa uusista tuotteista ja yrityksistä.

Mä tajuan, että mainostaminen ja kaupallisuus ärsyttää. Mutta mä toivoisin, että ymmärtäisitte, että se on se pakollinen paha, jonka avulla voin edelleen tehdä tätä. Vai kuinka moni viitsisi viettää koko sunnuntai-päivän tietokoneella kirjoittamassa kuulumisia ihan vaan aikansa kuluksi, jos vaihtoehtona on viettää koko päivä perheen parissa. Toki, mä teen tätä, kirjoitan ja bloggaan koska rakastan tätä. Luultavasti tekisin tätä jossain mittakaavassa olipa tämä työ tai harrastus tai jotain siltä väliltä. Mutta mä pyytäisin, että katsoisitte kaiken sen kiukun läpi niitä kaupallisia postauksia. Ei ne ole pelkkää mainosta. Mä teen jatkuvasti töitä sen eteen, että saan niistä kaupallisistakin tehtyä blogini näköisiä. Että ne kaupallisetkin on yhtälailla minua ja meidän arkea kuin ei kaupalliset. Mä etsin edelleen sitä kultaista keskitietä sopivan postaustahdin ja sponsoroitujen postausten välillä. Ja siinä tarvitsisin teidän apua. Mikä määrä kaupallisuutta on sopivasti? Olen itse järkeillyt sen niin, että jokaista kaupallista postausta kohti pitäisi olla 1-2 ei kaupallinen. Mutta nyt antaisin pallon teille. Mikä on oikea määrä just sun mielestä?

Ja mitä tulee niihin tuloihin. Mä en ahneuksissani kahmi itselleni yhteistöitä. Kuten tuolla ylempänä kerroinkin, sanon monelle kivalle jutulle ei, vaan koska se ei sovi joko mun aikatauluihin tai mun blogini teemaan. Noin 10% sähköpostiin tulleista ehdotuksista muovautuu lopulta yhteistyömuodoksi. Mun blogissani on rahayhteistöitä, raha+tuoteyhteistöitä ja tuoteyhteistöitä, kuvaoikeuksien myyntiä sekä mainostuloja. Eli osasta yhteistöistä maksetaan ihan euroja, joista menee vero kuten tavallisestakin palkasta. Välillä tilille kilahtaa mainostuloja mainoksista, verotettua tämäkin ja välillä postauksen palkkio on rahaa ja tuotteita. Osa pelkkiä tuotteita. Myös saaduista tuotteista maksan veroa. Postauksen palkkiointi riippuu ihan täysin sopimuksesta, joka yrityksen kanssa on tehty. Ison osan mun yhteistöistä sopii mun tuottaja Indieplacella, jolloin mä toteutan postauksen vain sopimuksen mukaan. Tietysti silloinkin olen ensin itse hyväksynyt, että tuote sopii mun blogiini ja mulla on siitä sanottavaa. Osan yhteistöistä sovin itse, jolloin tietysti muokkaan myös sen sopimuksen itse. Vaikka se onkin kivaa niinkin, vaatii tuollainen yhteistyömuoto paljon enemmän työtä jo ennen kuin postausta edes alkaa kirjoittaa. Osa mun kuukausipalkasta muodostuu myös mainostuloista, eli noista blogissa puörivistä mainosbannereista. Jonain kuukautena saatan myydä oikeuksia ottamiini kuviin, jolloin niistä tulee rahallinen palkkio. Pelkän tuotteen kohdalla itse tuote on se saamani palkka. Ruokaahan tavaralla ei tietysti makseta ja siksi näillä pelkillä tuotelahjoilla ja -postauksilla ei kovin pitkälle pötkittäisi. 

Jokaikisen kaupallisen postauksen kohdalla kaupallisuudesta kerrotaan heti ensimmäisessä kappaleessa. Jos jokin tuote on tullut meille ilmaiseksi, mainitsen siitä aina tuotteen kohdalla. Se ei ole leuhkimista, vaikka saattaa äkkiseltään tuntua siltä. Teen sitä siksi, etten halua sortua piilomainontaan, en leuhkiakseni "ilmaiseksi" saadulla tuotteella.

Oon tullut tosi pitkälle blogin kanssa ja eniten siitä on kiittäminen teitä lukijoita. Olette ihan mahtavia, kun olette jaksaneet matkassa näinkin kauan ja luette edelleen mun juttuja. Haluan kiittää teitä, että paitsi mahdollistatte tän mulle, teette tästä kommenteillanne myös vastavuoroista. Ette usko, kuinka paljon apua myös niistä teidän kommenteista on ollut tähän suuntaan. Vastavuoroisuus, vertaistuki ja vuorovaikutus on ehkä bloggaamisen parhaita juttuja. Iso kiitos teille 💕💕

Viisi vuotta. Toivon kovasti, että edessä olisi vielä toinenkin samanmittainen pätkä tätä touhua. Kiitos kun just sä olet siellä mukana lukemassa mun juttuja!

9 kommenttia:

  1. Onnea sinulle ja blogille! <3 jatka samaan malliin!
    Tällaista postausta olenkin odotellut ja kiitos kun valaisit blogin tekemisen taustoja. Mielestäni sinulla on hyvässä suhteessa kaupallisia ja ei kaupallisia postauksia. Ja just siitä tykkään erityisesti,että niistäkin kerrot osana teidän arkea. Siitä voisi moni muu bloggaaja ottaa mallia :) vaikkei tuote olisikaan itselle sopiva/ajankohtainen/hyödyllinen tms niin itse olen saanut yhteistyöpostauksistasi vinkkejä mm.synttärilahjoihin tuttujen lapsille.
    Ja pakko vielä mainita, että nuorimmainen lapsukaisistasi on niiiiiiiiiiiiiin äärettömän suloinen pakkaus,että kuvista tulee väkisin itsellekin hymy huulille. Toki isot pojat myös,mutta joku tuossa hynypojassa kolahtaa minuun joka kerta :) Kiitos vielä ja onnea!

    VastaaPoista
  2. Teksti on kyllä ehdottomasti sun vahvuus! Mulla on just se ongelma, että vaikka asiaa olis ei ole aikaa ja toiseksi sen vaan saa sitä tuotettua järkevästi ulos :D Sitten, kun olisi aikaa ei ole inspiraatiota. Oon niin vakavissani miettinyt välillä blogin lopettamista, mutta sitten taas se kuppi kallistuu, että ehkä se aika sille vielä löytyy... Hienoa, että oot päässyt näin pitkälle!

    VastaaPoista
  3. Viisi vuotta on seurattu jo tätä blogia, meijän esikoinen kun on kutakuinki kaksosten ikänen. Blogisi on hyvin tehty, siinä näkyy että teksteihin on nähty vaivaa. Kiitokset blogistasi ja toivottavasti jatkoa riittää!
    *nattsnakk*

    VastaaPoista
  4. Yhteistöiden ja tavallisten postausten suhde on mielestäni hyvä, koska ne mainostetut ei juuri nyt nouse ollenkaan mieleen :)

    Kirjoitat myös yhteistyöpostaukset mielestäni hyvin, eli ne todella ovat tuotteita, joista itsekin oikeasti tykkäät/käytät niitä yms.
    Verraten siihen, että yhdestä blogista luin taloudenhallinnasta, minkä yhteydessä mainostettiin pikavippifirmaa! Eline asiat nyt eivät vaan sopineet yhteen ja postaus tehty vain raha mielessä. Bloggaaja saidin tästä paljon palautetta.

    Olen lukenut blogiasi jo neljä vuotta, josta viimeisen pari ihan säännöllisesti. Ja mielenkiintoisinta se,että minulla ei edes ole lapsia.

    Eli jotain hyvää blogissasi ehdottomasti on :)

    VastaaPoista
  5. Onnea blogille! Olen jo vuosia seurannut juttujasi ja lähes aina poimin readeristäni uuden postauksesi heti luettavaksi. Eli voisi sanoa, että mielenkiintoiset tekstisi ovat koukuttaneet. :)

    Omaan makuuni yhteistyöpostauksia on hieman liikaa suhteessa normipostauksiin. Ehkä 3 tavallista per 1 yhteistyö olisi hyvä. Mutta pointsit siitäkin, että myös yhteistyöjutut ovat kattavasti ja selkeästi kirjoitettuja.

    VastaaPoista
  6. Olen reilun vuoden lukenut blogiasi aktiivisesti, eikä missään kohtaa kaupallisuus ole häirinnyt. Vaikka lapseton olenkin, ovat postauksesi mielenkiintoisia ja huolellisesti tehtyjä. Ja jokainenhan meistä tarvitsee rahaa elääkseen, joten ihan rauhassa jatka vain yhteistyöpostausten tekemistä,sillä olet aina antanut tuotteista rehellisen mielipiteen.

    VastaaPoista
  7. Hyvä, avaava kirjoitus. Kaupallisuus jossain blogeissa ärsyttää, kun näkee että teksti on kirjoitettu joko kokonaan rahan takia tai tuotteen takana ei tunnuta muuten olevan. Sulla kaupalliset kirjoitukset on hyvin perusteltuja, siksi ne ei ärsytä.
    Kiitos kiinnostavasta blogista. Hienoa työtä teet, lycka till!

    VastaaPoista
  8. Hei!
    Olen alusta asti lukenut innolla blogiasi. Alkuajan tekstit ovat ihanan henkilökohtaisia, aitoja ja luontevia.
    Nykysin harvemmin luen blogiasi, ja se harmittaa!
    Minusta kaupallisia tekstejä on turhan paljon, kaikkia niitä en edes lue.
    Teksteistäsi on kadonnut maanläheisyys, normaalin arkielämän asiat.. Ennen kerroit myös niistä ei ihanista ja täydellisesti sujuneista päivistä jne.
    Kaihoilla muistelen alkuajan juttujasi.

    VastaaPoista
  9. Olen lukenut blogiasi neljä vuotta. Olen tykännyt, saanut vertaistukea. Itsekkin kotiäitinä neljälle lapselle. Nyt viime aikoina alkanut tuo kaupallisuus ärsyttämään. Tämänkin postauksen jälkeen kaikki 4 seuraavaa yhteistyöpostauksia. Toki ymmärrän kaupallisuuden, juuri niin kuin siitä kirjoititkin. Mutta minusta suhde pitäisi olla yhtä kaupallista kohden 2-3 tavallista. Tietysti jos on rajallinen aika postata niin mielummin postaa siitä mistä saa rahaa/tavaraa. Mutta jos tästä vielä pahenee, voi olla ettei hetken päästä ole kenelle mainostaa. Joka tapauksessa hyvää syksyn jatkoa teidän perheelle! Ihailen sinua äitinä.

    Tiia

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!