maanantai 4. syyskuuta 2017

Smoothiemoment


Mä rakastan smootheja (apua, miten se taipuu?!) Valmistetaan niitä melkeinpä joka aamu viikonloppuisin ja ainakin pari kertaa välipalaksi viikolla. Smoothien olen todennut helpoksi tavaksi tankata lapsiin vitamiinejä ja hedelmiä, Rasmus varsinkin saattaa nirsoilla hedelmien ja vihannesten kohdalla, mutta kun ne on blendattu smoothien sekaan, hänkin suö ne. 

Oma suosikkini on mustaherukkasmoothien lisäksi tämä kuvan vihersmoothie, joka saa kirpeytensä limestä ja makeutensa banaanista. Itse laitan sekaan aina pari desiä omenamehua, mutta yhtälailla ne voisi korvata vedellä. Tai jos haluaa tehdä jugupohjaisen, toimii sekin ihan kivasti.


Limen mehun puristan smoothien sekaan, sillä koko hedelmän kanssa smoothiesta tulee omaan makuun liian kirpeä.

Tuosta ohjeen määrästä tulee kaksi pientä lasia ja yksi iso, varsinkinn jos mehua laittaa sen pari desiä. Viikonloppuisin teen usein tupla, välillä tripla-annoksen. Lehtikaalia laitoin yhden ison lehden tähän satsiin ja määrä olikin aika sopiva.

Maistuuko siellä smoothiet?


8 kommenttia:

  1. Tykätään smoothieista, tehdään niitä noin kerran-pari viikossa lapsille ja itselleni teen kasvispainoitteisia useamminkin. Sinne uppoaa vaihdellen marjat, hedelmää, chiansiemeniä, kuivattua nokkosta, kurkkua, porkkanaa, avokadoa, pinaattia, persiljaa, aina hampunsiemeniä (kannattaa tutustua, jos on vieras ruoka-aine:))... Joskus jogurttia, yleensä nesteeksi käytän vettä. Mehua ja liiallista hedelmien käyttöä smoothieissa koitan välttää suuren hedelmäsokeriannoksen ja sen nopean nauttimisen vuoksi (hedelmäsokerin käsittelee vain ihmisen maksa, ei muut elimet, ja smoothie/mehu/limu juodaan melko nopeasti ja tämä aiheuttaa maksalle väliaikaisen "stressitilan", hedelmäsokeria tulee iso annos eikä maksa ehdi tarpeeksi nopeasti käsitellä sitä -> riski maksan raavoittumiseen. Voi verrata: paljonko hedelmää söisi sellaisenaan ja kuinka kauan siihen menisi vrt paljonko hedelmää menee smoothiessa ja kuinka nopeasti sen imaisee.

    Tavallista sokeria puolestaan käsittelee lähes kaikki ihmisen elimet, jopa aivot. Vaikkei sokeri liiassa määrin tee ihmiselle hyvää niin se ei aiheutta elimistölle samalla tavalla ns shokkitilaa kuin hedelmäsokeri. Siksi ei voi suoralta kädeltä sanoa, että parempi syödä hedelmiä kuin jotain, jossa on sokeria (sokeriton parempi:)), koska molemmissa on omat ongelmansa liiaksi käytettynä. Hedelmiäkin voi siis syödä liikaa, vaikka ilman perusteluja voi kuulostaa liioittelulta.

    Tätä ei moni tiedä tai tule ajatelleeksi, siksi halusin jakaa tämän tänne.)

    Smoothiet on oiva tapa saada lisättyä kasvisten määrää ruokavaliossa, ja seassa menee siemenet jms jotka vois muuten jäädä syömättä, mutta joiden ravintoarvo on korkea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyään ihmiset välttelevät sokeria ja tätä myöten myös hedelmien ja marjojen liiallista syöntiä. Sen sijaan ämpätään proteiineja ja viljatuotteetkin jätetään minimiin. Popsitaan energiapitoisuudeltaan matalia kasviksia joissa vitamiinienkin määrä on älyttömän vähäinen hedelmiin ja marjoihin verrattuna. Vai sattuuko joku tietämään henkilön, jonka maksa olisi rasvoittunut tai ylipainoa kertynyt liiallisella hedelmien syömisellä?? Niistähän sitä energiaa ja ennen kaikkea vitamiineja saa, mitä ihmiselimistö tarvitsee toimiakseen! Eihän ihmisten lähisukulaisetkaan (simpanssit ja jopa gorillat) syö kuin kasviksia ja hedelmiä, ja lihakset ovat valtavat!;) Tähän voisi verrata myös ihmisen todellista lihan syömisen tarvetta...

      Poista
    2. Kiitos vinkistä! Tuosta en ollutkaan koskaan ennen kuullut!

      Poista
  2. Tasapaino kaikessa. En minä ainakaan syö niin kuin kuvailit. :) by the way, hedelmistä ei saa paljoa energiaa, koska ne sisältää vain vähän hiilareita eikä juurikaan proteiineja. Niillä saa nälän tunteen kyllä pois ja virkeyttä. Mutta kannattaako niitäkään liikaa vetää? ;) onhan se eri juttu syödä yksi appelsiini kuin ympätä appelsiini, omena, banaani ja päärynä samaan ja imaista hetkessä huiviin. Kovin moni ei niitä kaikkia söisi sellaisenaan, vaan vain yhden niistä.
    Asioita kannattaa tarkastella joskus eri näkökulmasta kuin mihin on tottunu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietysti tasapaino kaikessa. Pointtini oli lähinnä se, että harmittaa miten nykyään (yleisesti ottaen)vältellään luonnon omia vitamiinipommeja hiilareiden pelkojen takia. Vaikka varmasti nykytilanne on huimasti parempi vertaa vuosia taaksepäin jolloin on korostettu lähinnä vain viljojen syönnin tärkeyttä ja ämpätty mummon lihapullia ja muusia naamariin.;)väittäisin että nyt on trendi kuitenkin menossa siihen suuntaan että halutaan myös väriä lautaselle:)
      Ps. Hämmästyttää aina yhtä lailla miten paljon some vaikuttaa ihmisten ajatusmaailmaan.mutta uskon että enemmän hyvässä kuin pahassa tämmöisissä asioissa!

      Poista
    2. jep, jotenkin luulen, ettei hedelmiä silti liikaa voi syödä. Syömiseen tuntuu kyllä trendit vaikuttavan ihan valtavasti!

      Poista
  3. Mä ostin just ison pussillisen pakastepinaattia ja sitä nakkaan aina nappulan mukaan smoothieen, ei maistu marjojen ja hedelmien mukana miltään! Mua niin harmittaa, kun en voi syödä kiiwiä :( Jos maistan sitä pienenkin palan, niin alkaa kurkkua jo kutittaa. Ei siis osteta sitä oikeastaan koskaan.

    Meillä lemppareita on ehdottomasti, ananas-kookossmoothie & marjasmoothiet. Mutta, joskus oon tehnyt herkkusmoothien myös banaanista, maapähkinävoista, ja tummasta kaakaojauheesta. Maistuu kylmänä ihan suklaapirtelölle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hei joo, en olekaan tajunnut että sitä voisi käyttää myös smoothieen! LAitan sitä monesti ihan ruokiin.
      Ananaskookos, toi kuulostaa kyllä tosi herkulta! Meillä olisikin juuri sopivasti ananas.. :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!