sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Lauantaina

Edelliseen arkipostaukseen tuli toivetta tehdä samanlainen normaalista viikonloppupäivästä. Muutama viime lauantai on ollut vähän spesiaalimpi, joten tilaisuutta ei ennen eilistä tullut. Mutta eilen eleltiin ihan tosi tavallista lauantai-arkea, joten tässäpä tulee!

05.00 Justuksella on ollut muutamia hankalampia öitä nyt perätysten, joten mä olen siirtynyt vierashuoneeseen kahden aikaan yöllä, jotta saisin nukuttua vähän pidemmän pätkän. Justus on juuri herännyt ja Isi on rauhottanut hänet sylissä ja tutilla takaisin sänkyynsä. Rasmus herää ja kömpii meidän huoneeseen. Palaa itkien omaan sänkyyn ja herään vierashuoneesta hänen löhdyttomaan itkuun. "äiti on poissaaaaa, mun äiti on kadonnuuuuuuuuut" Käyn rauhottelemassa hänet ja peittelemässä sänkyynsä. 

07.00 Henkka tuo Justuksen mulle aamumaidolle. Rasmus herää samalla ja pyllähtää olkkarin lattialle piirrettyjen pariin. Noustaan Justuksenkin kanssa ja Justus mönkii olkkaria ympäri. Isi nukkuu vielä Kasperkin heräilee jossain vaiheess aja kömpii isin kainaloon jatkamaan uniaan. 

07.30 Keitän Justukselle puuroa ja valmistan samalla vähän isomman satsin, josta ajatuksena leipoa puurorieskoja aamiaiseksi. Justus syö. Rasmus haluaa muroja ja jogurttia.

08.00 Rasmus syö ja syötän Justusta. Kasper herää ja istahtaa piirrettyjen ääreen. Rasmus lähtee syötyään omiin leikkeihin. Justus mönkii lattialla mutta kitisee jo väsymystä. Teen omat aamupesut.

08.30 Justus aamu-unille terassille.



 - Pojat leikkivät, lukevat, katsovat telkkaria. Laitan pojille päivävaatteet sohvanreunalle, josta voivat pukea ne viitsiessään. Alan tehdä puuron jämästä puurorieskoja ja laitan ne uuniin. Keitän kahvin ja katan aamiaispöydän. Isikin heräilee ja syödään aamiaista koko porukka. Rasmus tulee toiselle aamiaiselle. 

9.30 Pojat leikkivät, istutaan Henkan kanssa vielä aamiaispöydässä. Mä suunnittelen aloittavani yhden ikuisuusprojekteistani, poikien housujen reikien parsimisen. Housuja on kertynyt aikamoinen pino ja kaikissa niissä on reikä oikeassa polvessa.

 - Isi siivoilee keittiötä ja mä istahdan ompelukoneen ja lankojen pariin. Menetän kertaalleen hermoni ompelukoneeseen, sen alalangan syötössä kun on joku vika ja lanka katkeaa jatkuvasti. Päätän jatkaa pelkällä neulalla ja langalla käsin ja bongailla kaupasta silitettäviä paikkoja isompien reikien päälle. 


 - Isi on saanut keittiön siivottua ja menee poikien kanssa leikkimään legoilla. Ollaan suunniteltu luistelureissua tällä päivälle, mutat se onnistuu vasta Justuksen herättyä. Henkka lähtee isojen poikien kanssa ulos, piha on nimittäin aikamoista sohjoa ja se pitää kolata ennenkuin päästään autolla pihasta pois. 

 - Mä jatkan korjausprojektiani ja teen samalla Justukselle lounasta. Bataatti kiehuu liedellä ja aamulla sulamaan otettu kanapatukka odottelee jääkaapissa. 

11.30 Justus herää vaunuista hymyssäsuin. Isi ja pojat tulevat sisään, kaikki ihan märkinä. Taivaalta sataa jotain räntää ja piha on pelkkää loskaa. 

 - Justus syö syöttötuolissaan samalla kun katan pöytää ja lämmitän tähteitä mikrossa. Pojille on edellisen päivän nakkikastiketta ja me aikuiset syödään chow mein -kasviswokkia. 

 - Annan Justukselle vielä maitoa ruokailun päätteeksi ja isi siivoilee keittiötä. Laitan isojen ulkovaatteet eteisen lattialle odottelemaan ja ohjeistan heitä vessan kautta pukemaan. Ohjeet kaikuvat kuuroille korville kun leikkihuoneessa on leikit kesken. 


 - Useamman muistuttelun jälkeen haalarit alkavat valua päälle. Isi pukee itsensä, pakkaa salikamppeensa, mä puen lapset ja sitten he koko porukalla alkavat valua ulos ja pakkautua autoon. Ollaan suunniteltu, että käydään ensin luistelemassa, jonka perään isi jää salille. 

 13. 00 Pakkaan vielä luistimet kassiin ja puen itselleni ulkovaatteet. Muut odottavat jo autossa. 

 - Ajetaan torin alle, jotta auto saa vähän sulaa. Pojat ovat jo innoissaan menossa jäälle. Muistan autosta noustessa, että unohdin lasten jääkiekkomailat kotiin. 

 - Jäällä on paljon muitakin ja koko tori on ihan märkä. Justusta ei huvita seurata luistelua vaunusta vaan viihtyy paremmin sylissä. Pojat kitisevät mailojen puuttumista ja narisevat etteivät pysy pystyssä ilman. Mulla alkaa tulla fiilis, että lähdetään ihan justiinsa pois, mutta hetken päästä kumpikin onneksi luistelee ihan tyytyväisenä. Isi lähtee salille ja jäädään lasten kanssa vielä hetkeksi jäälle. 


14.00 Lapset kyllästyvät ja mä alan myös olla aika valmis lähtemään kahville sieltä vesisateesta. Kävellään kauppaeskukselle kahville ja kaakaolle. Kahvilan vieressä on sopivasti leikkipaikka, jossa isot leikkivät sen aikaa kun imetän Justuksen ja hörppään kahvin.

 - Justus on ihan väsynyt, joten lähdetään kiertämään muutamat kaupat, josko hän nukahtaisi. Isot kaipailevat välipalaa, joten haen heille riisipiirakat ruokakaupasta. Kierretään POlarn o Pyretin ale, isot leikkivät sen aikaa junaradalla. Ostan vaan Justukselle kevääksi lapaset, muita tarpeita ei oikein olekaan. Muutamaa alepiataa pyörittelen, mutta muistutan itseäni uudenvuoden lupauksestani olla ostamatta mitään turhaa. Joten paidat jäävät kauppaan. 


 - Justus nukkuu ja käydään poikien kanssa Lindexillä ja Kappahlissa ajankuluksi. Jatketaan siitä BR-leluihin tappamaan aikaa. Isi soitteleekin siellä ollessamme olevansa valmis ja tulevansa hakemaan meitä ostoskeskuksen parkkihallista. 

- Justus herää kun valutaan halliin ja pojat alkavat riidellä hissinapin painamisesta.

15.40 Ollaan kotona, imetän Justuksen. Isi taittelee pojille paperilennokit, ja menee sitten laittamaan riisit kiehumaan. Hän ottaa mun perjantaina jääkaappiin valmistamani kanapadan odottelemaan riisien kypsymistä. Justus syö broileri-porkkana-makaroni -sosetta smoothiepussista ja mä kaivan Kasperille vähän siistimpää vaatetta. Ollaan lähdössä käymään mun työkaverilla iltakahvilla ja otan vain hänet mukaan. Keräilen ulkovaatteet eteisestä ja laitan ne kylppäriin kuivumaan. Laittaudun vähän ja istahdetaan kaikki sitten syömään.


16.15 Justus kitisee väsymystään ja isi laittaa hänet kesken ruokailunsa vaunuihin unille. 

16.45 Lähdetään Kasperin kanssa ajelemaan toiselle puolelle Lahtea. Kahvitellaan mun ystäväni kanssa ja Kasper leikkii hänen tyttärensä ja heidän kissansa kanssa. Pystyn sanomaan ei Kinderpiirakalle ja oon itsestäni tosi ylpeä! 

 - Isi ja Rasmus pelaavat vähän pleikkarilla ja leikkivät. Mutta enimmäkseen Rasmus haluaa leikkiä itsekseen ja isi luultavasti somettaa. Justuskaan ei pitkään nuku vaan herää jo viiden jälkeen. 

19 30 Käydään Kasperin kanssa vielä kaupassa ennen kuin tullaan kotiin. Justus on syönyt iltapuuron ja Rasmus iltapalan. Kasperia odottelee leipä kotona. 

 - Imetän Justuksen ja hän on ihan valmis unille. Jää sänkyynsä ilman sen kummempia kitinöitä. Isotkin pukevat yökkärit ja menevät sänkyyn hammaspesun jälkeen. Isi lukee heille sadun ja mä aloittelen kirjoittamaan sohvalla tätä postausta.

20.30 Kaikki lapset ovat unessa ja talo on hiljainen. Isi on laittanut saunan päälle ja kokkaillaan meille vielä iltapalasalaattia yhdessä. Salaattien valmistuttua istahdetaan sohvalle niiden kanssa ja katsotaan Criminal Mindsin jaksoa.

21.15 Mennään saunaan, jonka jälkeen katsotaan vielä yksi jakso ennen nukkumaan menoa ja hammaspesuja. 

 .. Justus herää paristi yön aikana, mutta pelkkä tutinnosto riittää. Viideltä hän on sitä mieltä, että nyt on aamu ja alkaa jumppailla sänhyssään. Mietitään Henkan kanssa, että sängyn pohjaa on nyt laskettava alemmas. Viiden jälkeen mä siirryn taas vierashuoneeseen ja Henkka saa hetken päästä Justuksen tainnutettua. Ja koko talo on taa shiljainen. 

.. Rasmus kömpii mun kainaloon seitsemältä. Kasper avaa hetken päästä telkkarin ja Justus huutelee sängyssään. Menen imettämään Justuksen ja istun hänen ja Kasperin kanssa olkkariin. Sunnuntaipäivä on alkanut!

18 kommenttia:

  1. Lapset ovat kyllä niin hassuja! Naurahdin, kun kirjoitit heti aamuviiden tapahtumista,miten äiti on kadonnut :) Onneksi äiti löytyi toisesta sängystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta! Jotenkin kovin hellyttävää myös! :D ♡

      Poista
  2. Mielenkiinnolla kyselen,että eikö teidän pojat tarvitse lounaan jälkeen minkäänlaista lepohetkeä?Itselläni samanikäinen poika ja nukkuu edelleen kunnon päiväunetkin.
    Hyvää jatkoa teidän perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oikeastaan, eivät ole melkein vuoteen nukkuneet päiväunia, vaikka ottaisin ne meidän päivärytmiin tosi mielelläni! Arkisin monesti istahdetaan alas lukemaan tai pötkötellään muuten vaan sängyssä, mutta tuona lauantaina sitä ei tullut tehtyä kun lähdettiin luistelemaan :)

      Kiitos samoin sinne!

      Poista
  3. Mielenkiinnolla kyselen,että eikö teidän pojat tarvitse lounaan jälkeen minkäänlaista lepohetkeä?Itselläni samanikäinen poika ja nukkuu edelleen kunnon päiväunetkin.
    Hyvää jatkoa teidän perheelle!

    VastaaPoista
  4. Mikä on kanapatukka? Miksi kaikki tulivat märkinä ulkoa? Eivätkö vaatteet pitäneet vettä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh mitä kysymyksiä taas...

      Poista
    2. Kanapatukka on semmonen vauvanruokapötkö jossa on broileria, vihanneksia ja linssejä. Vähänku vihannespihvi mutta pötkönä :)

      Ulkona satoi, joten kyllähän siinä vaatteet kastuu. Ne päällimmäiset siis. Ei toki läpi, mutta märäksihän se pinta toki jää :)

      Poista
  5. Hohhoijaa... "Eivätkö vaatteet pitäneet vettä?" Sekö jäi päällimmäiseksi ajatukseksi tuosta postauksesta???

    Nää arkipostaukset on ihania 💗

    VastaaPoista
  6. Nää on tosi kivoja postauksia! :) Oot ennenkin maininnut teidän iltapalasalaateista, niin voisitko joskus tehdä niistä jotakin simppeliä reseptiä? Kiinnostaisi kovin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toki! Vaikkakin ne on aika perussekoituksia. Mutta laitan korvan taakse jos saisin julkaistua tässä parin viikon sisään jo! :)

      Poista
  7. Ihana päivä :) yks asia,mikä mua aina näitä sun postauksia lukiessa on ihmetettänyt on se,kuinka vähän teidän isommat pojat syö ja myös se,että kun te vanhemmat aina herkuttelette vasta heidän mentyä nukkumaan? Meillä nuo herkkuhetket koko perheen yhteisiä,ja meidän poika 4,5 vuotta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syö vähän?? 😂 Mitä ihmettä, hehän söi 5 krt päivän aikana mikä kaiketi on ihan normi ja suositus? 😀 Mun saman ikäinen tosin ei jaksa päivällistä jos syö noinkin tuhdin välipalan joten mun mielestä pojat söivät oikeinkin hyvin. 😀
      Ja mitä herkutteluun tulee niin en viitti edes kommentoida...😂🙈

      Tosi kiva postaus Nelli!

      Poista
    2. Aijaa! Mulla taas on se fiilis, että meidän lapset syö ihan hirveästi :D Niiden annokset on usein isompia kuin mun. Mua kovasti kiinnostaisi, että kuinka teillä syödään? Oon nimittäin ollut siinä uskossa että tää 2-3 tunnin välein syönti ja 5 krt päicässä on aika hyvä rytmi lapselle :)

      Meillä herkutellaan toki myös lasten kanssa, mutta lasten käytyä nukkumaan meillä on aina sitä parisuhdeaikaa yhdessä sohvalla iltapalan ja telkkarin kanssa. Ei se iltapala toki aina herkkua oo. Ja isommat herkut herkutellaan tosiaan kaksin, koska mun mielestä lapsille riittää se pienempikin määrä :)

      Herkutellaan siis myös koko perheen voimin iltapäiväkahvilla tai perjantaikarkeilla. Tuohon lauantaihin ei nyt vaan kummempia herkkuja kuulunut, paitsi kylässä Kasperin syömä kinderkakkupala.

      Poista
    3. Ano2: Mun mielestä söivät myös ihan hyvin, aika normitavalla oikeastaan. Tästä ei tietysti annoskoot selviä, mutta sellaista tavallista ne mun mielestä nekin on :D

      Kiitos! :)

      Poista
  8. Jos saat tuon housujen paikkaus operaation selvitettyä niin kiinnostaisi postaus siitä! Yritin myös itse paikkailla käsin ja jäi aika onnettomaksi yritykseksi joten siihen vinkkejä kaivataan :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!