tiistai 9. tammikuuta 2018

Vauvan talvi

Huomasin tuossa vuosikatsausta tehdessä, että isojen poikien talvivaatteista oli montakin postausta, mutta vauvan talvivarustus on jäänyt ihan unholaan. Vauvan vaatteista kirjoittelu on kuitenkin mielestäni tärkeempi juttu kuin isompien lasten, se kun aiheuttaa tosi helposti päänvaivaa! Ainakin itselleni. Mikä on oikea määrä vaatetta vauvalle missäkin kelissä. Isompi lapsi osaa kertoa jos on kylmä tai kuuma, vauvan kanssa on vaikeampaa.


Kuulin joskus sellaisen ohjeen, että pue vauvalle aina kerros enemmän kuin itselle. Tämä on ollut mun mielestä tosi toimiva ohje, ja tätä useimmiten pyrin noudattamaan. Tämähän toteutuu yleensä vaunuiss atoppapussilla, alle vaan se sama varustus vaatetta kuin itsellekin pukee. Jos vauva ei ole toppapussissa, lisäilen yhden kerroksen enemmän vähän joka kohtaan. Eli lapasta, villasukkaa, välikerrastoa.

Toppapussissa -0-5 asteen lämpötiloissa meidän vauva nukkuu vanuhaalarissa, toppatöppösissä, -tassuissa ja kypärähatussa. Kun tulee enemmän miinusasteita, siirrytään ensin toppapukuun ja sen jälkeen aletaan lisätä kerroksia toppapuvun alle. Yli kymmenen astetta alkaisi olla sellainen lukema, jolloin laittaisin vauvalle haalarin alle villahaalarin. Yli viidessätoista lisäisi toppapussin päälle villapeiton ja kahtakymmentä pidän itse ulkonukutuksen rajana. 

Kun vauvan kanssa ulkoillaan ilman vaunuja ja toppapussia, lisään välikerroksen jo ihan pienillä pakkaslukemilla. Villasukat sujahtavat tossuihin aika helposti, sillä vauva ei kuitenkaan vielä osaa liikutella varpaitaan tossuissaan. Yli kymmenessä asteessa en vauvan kanssa pulkkailisi tai ulkoilisi ilman toppapussia. Pulkassa käy kuitenkin ihan erilailla viima kuin vaunuissa ja vauva on siinä aika suojaton.

Niskasta kokeilemalla selviää helposti, onko vauvalla kuuma. Sieltä huomaa myös, jos vauva on viluinen. Tosin kylmiä varpaita tai sormia se ei paljasta.

Pitkiä aikoja ulkoillessa tai viileillä keleillä puen vauvalle aina merinovillaa ihoa vasten. Hankin Justukselle juuri Pierre Robertin alesta nuo vaatteet sen verran isossa koossa, että ne menevät sitten ensi talvenakin. Body koossa 86 on iso oikeastaan vaan hihoista ja housut koossa 86/92 ovat vain lahkeistaan pitkät. Ne ei yhtään haittaa muiden vaatteiden alla. 



Seuraavassa kerroksessa on joulupukin tuoma villahaalari, joka on ihanan paksua merinovillaa. Tuo pitää kyllä ihan varmasti lämpimänä. Mun ystävä neuloi Justukselle tumput ja villasukat, joiss avartta on reilusti. Ne on helppo pukea vauvalle huopatossujen ja nahkahanskojen alle. 

Välikerroksen päälle sitten toppaa lämmittämään ja pitämään tuulta. Paccasilta saatiin Justukselle nuo nahkahanskat ja ne on olleet ihan mahtavat. Kertaakaan ei ole sormet olleet kylmät vaikkei alle olisikaan lisätty lisäkerrosta. Tuo lisäkerros käsiin meillä ei vielä olekaan kertaakaan ollut käytössä, sillä kovimmillaan ollaan ulkoiltu -6 asteen pakkasessa. Pipona on Metsolan merinovillainen myssy, jonka valitsin isommass akoossa, jotta se menee sitten ensi vuonnakin. Alkutalvesta tuo oli iso, mutta nyt varsinkin kypärämyssyn kanssa jo oikein passeli. 


Tossuina käytetään toppapussissa ihan vaan äitiyspakkauksen toppatöppösiä, mutta pulkassa ne eivät riitä. Hyväksi havaitut ovat nuo ystäväni Justukselle hankkimat huopatossut, jotka ovat ihan tosi lämpimät! Niiden päälle voi tarpeen mukaan vetää vielä Stonzit, mutta harvemmin näin tehdään, sillä Justus ei vielä kävele tai konttaa maassa. 

Tuon kuvien toppapuvun lisäksi, Justuksella on käytössä äitiyspakkauksen haalari vaunuissa, sekä Nordbjornin musta haalari. Äp-haalari jää kyllä hetkenä minävaan pieneksi, joten luultavasti Nordbjorn siirtyy sitten vähemmillä ominaisuuksilla vaunukäyttöön. 


Ensi talveksi tilasin Justukselle Pomp de Luxilta tämän kauden toppahaalarin koossa 86, joten sekin odottelee sitten kevättalven kelejä, jos poika sattuu venähtämään pituutta!

7 kommenttia:

  1. Tosi hyvä postaus taas kerran! Onko justuksen molon haalari ostettu uutena? ☺️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ei ole, ostin sen loppusyksystä fb-kirpparilta parillakympillä.

      Poista
  2. Siis minkä pituinen J on nyt? :) Meidän 2,5v käyttää tuota vaatekokoa, heh. :)
    Me asuttiin Lapissa, jossa nukutin vauvaa ulkona rattaissa, mutta toppapussista ja välikerroksista huolimatta ei pysynyt lämpimänä vaunukopassa päikkyjen aikana. Lopulta keksin aina lämmittää kauratyynyn ja laittaa sen päikkyjen ajaksi vaunukoppaan toppapussin alle, johan pysyi varpaat lämpöisinä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Justus on nyt varmaan jtn 76cm tms, en oikein osaa sanoa kun edellinen neuvola oli marraskuussa :D
      Mutta arvioin noita Justuksen tulevia vaatekokoja aina sen mukaan, mitä koko isot pojat käytti vastaavassa iässä, he kun kasvavat kaikki lähes ihan samaan tahtiin!

      Hei toi kauratyynyhän on loistoidea! Pitääkin laittaa korvan taakse, jos täällä ikinä päästään koviin pakkasiin :D

      Poista
  3. Hyvä postaus :) meillä kohta yksvee nukkuu kolmen tunnin päikkärit ulkona, joten vaatetta pitää olla pikkupakkasellakin enemmän kuin esim tunnin unille pitäisi olla. Viiden asteen pakkasella tarvii olla sisävaatteiden (2 kerrosta) lisäksi ohut merinovillahaalari, toppahaalari ja rattaiden jalkapeite. Kovemmalla pakkasella villapeittoa alle ja päälle ja/tai toppapussiin koko poika :) Meillä on käytössä Reiman Antura-tossut, aivan huiput! Niissä on tosi lämmin vuori ja väliin mahtuu helposti villasukat tai paritkin eikä tossut haittaa konttaamista kuten kengät, mutta niillä voi hyvin harjoitella jo kävelemistä.

    VastaaPoista
  4. oispa luxusta jos joku kääris itetki aina villahaalareihin ja peittoihin ja kävisi nukuttamassa vaunuihin!;) Huippu postaus muuten!ja nuo villaiset välikerrastot on kyllä ehdottomia.:)

    VastaaPoista
  5. Meillä on ollu lapsille lampaantaljapussi ulkounia varten (voi käyttää noin viidestä plusasteesta pariinkymmeneen pakkasasteeseen, lämpimillä keleillä tietenkin tavallinen toppapussi tai peitto). Eli siihen laitan noin viiteen-seitsemään pakkasasteeseen asti pelkästään ohuen merinopuvun vauvalle, lisäksi ohuet tumput ja sukat sekä myssyn. Kun pakkasta tulee enemmän, laitan lisäksi ohuen villapaidan, sillä kylmää tulee pussiin lähinnä kaula-aukosta, joten suojaan sitten hartiat ja rinnuksen sillä paidalla. Kun pakkasta on -10 ja enemmän, laitan pussin päälle viltin ja samoin kuomun päälle, niin pysyy sisäänhengitettävä ilma lämpimämpänä. Kovemmilla pakkasilla laitan toisen viltin vielä pussin päälle. Lapset ovat nukkuneet ulkona tässä pussissa noin parivuotiaiksi tai kaks ja puolvuotiaaksi, riippuen vuodenajasta. Oon tykännyt tosta lammastaljapussissa ku unihaalariksi riittää yksi ohut merinopuku ja ei tartte pukea mitään haalareita tai muita. Helppo ja nopea laittaa lapsi ulos unille!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!