sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Miniloma Sveitsissä

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Offerillan kanssa.

Miltä kuulostaa ravintolailta, hotelliyö, hohtokeilaus tai pakohuone -peli, jopa -90% alennuksella normaalista? Aika uskomattomalta, enkä itse uskoisi, jollen olisi näitä juuri äsken katsonut Offerillan sivuilta. Kampaamopalveluita puoleen hintaan ja kasvohoitoja muutamalla kympillä. Ja valinnanvaraa oli oikeastaan niin paljon kun jaksoi vaan selata.

Monesti erilaiset koko perheen aktiviteetit jäävät toteuttamatta, sillä niihin meno koko perheellä on niin kallista. Meidän lapset innostuivat edellisellä lomalla keilaamisesta, mutta onhan se jo tiedossa, ettei siitä viikottaista harrastusta voi millään ottaa. Yksi keilarata pariksi tunniksi maksaa kuitenkin jo kuusikymppiä. Pakohuoneeseen olisi myös tosi kiva mennä kaveriporukalla, mutta reilun satasen hinta saa monesti jättämään sen leikin myöhemmälle. Mä itse olen lykännyt kampaajalla käyntiä jo kuukausia, sillä siihen voi laskea helposti menemään 150 euroa kerralla, eikä tarvitse edes kauhean ihmeitä tehdä. Tai hemmotteluhieronnat sekä kasvohoidot, joita ei tosiaan täydellä hinnallaan makseta Kelan maksamalla kotihoidontuella. 

Olin kyllä aiemminkin kuullut, että erilaisia diilipalveluja on saatavilla, mutta Offerilla oli mulle aivan uusi tuttavuus. Selasin yksi ilta pitkään valikoimaa, enkä osannut millään päättää mitä palvelu testattaisiin. Mua houkutteli ihan kauheasti erilaiset hemmotteluhoidot, joista tosiaan parhaimpien alennukset olivat jopa 90%! 

Offerilla toimii siis niin, että nettisivulta ostetaan lahjakortti johonkin palveluun tai tuotteeseen. Palveluita on tällä hetkellä Helsingissä, Turussa, Tampereella, Jyväskylässä ja Oulussa. Palveluvalikoima on laaja, ostettavissa on paitsi noita mainittuja hemmottelu- ja hiushoitoja, myös ravintolakäyntejä, harrasteita, vapaa-ajan aktiviteetteja, hotelliöitä, hierontoja ja hyvinvointipalveluja. Valittuaan palvelun johon lahjakortin haluaa ostaa, tehdään osto verkkopankkitunnuksilla, luottokortilla tai laskulle. Oston jälkeen sähköpostiin saapuu lahjakortti. Lahjakortista löytyy yksilöllinen tunnus, jolla palvelu sitten varataan/maksetaan.

Palvelun käyttö on helppoa ja nopeaa. Me päädyttiin pitkällisen pohdinnan jälkeen varaamaan miniloma Hyvinkään Sveitsiin, sillä meidän lapset ovat niin innostuneita uimisesta. Lahjakortti kun oikeuttaa paitsi yöpymiseen perhehuoneessa neljänkymmenen prosentin alennuksella, myös uimalan käyttöön, sekä buffetaamiaiseen. Lapset pakkasivat innoissaan uimalasit ja uikkarit mukaan  ja ajettiin perjantaina lyhyt matka Hyvinkäälle. 

Uimaan piti päästä tottakai heti ja me lähdettiinkin isojen poikien kanssa uimaan samantien, kun oltiin saatu pakolliset tavarat purettua. Isi ja Justus lähtivät käymään iltalenkillä ja kiertämään samalla Sveitsin palvelutarjontaa. Iltapalaksi pitäisi vielä jotain pientä löytää ja uinnin jälkeen nälkä olisi varmasti hirmuinen!

Lapsia ei meinannut saada altaasta pois millään. Heillä oli niin hauskaa lastenaltaan liukumäessä, että parituntinen vierähti hetkessä. Altaanvesi oli sen verran lämmintä, että melkein siihen olisi voinut tuoda vauvankin. Isosta altaasta löytyi myös hurja putkiliukumäki, johon siihenkin pojat uskaltautuivat mun kauhukseni. Nuo kaksi ovat oikein kunnon vesipetoja, eikä vedestä ja uimisesta tunnuta saavan kylliksi! Sveitsin uimala oli kivan pieni mutta monipuolinen, lapsille tärkeintä oli tietysti nuo liukumäet, mutta viihtyivät he hetken mun kanssa poreissakin, joka taas itselleni on se kylpylöiden ja uimaloiden ykkösjuttu. Käytetään lapsilla vielä käsikellukkeita, sillä molemmat ovat vielä osittain uimataidottomia. Uintitaidot ovat kehittyneet kylläkin rutkasti vuoden alkupuolella aloitetun uimakoulun takia ja veikkaan, että pian voidaan jättää apuvälineet molemmilta pois. 

Uinnin jälkeen palattiin huoneeseen, joka oli reilusti perushuonetta isompi. Oltiin toki valittu perhehuone, mutta yllätyttiin silti huoneen koosta. Isi oli hakenut meille kaikille iltapalaa, jota syötiin sitten sängyllä pikniktyyliin. Sängyllä syöminen oli lapsista ihan tosi hauskaa! Eihän tähän nyt olla yhtään totuttu kotona ja moneen kertaan he kummastelikin, että onhan tää nyt varmasti ihan ok. He kippistelivät smoothiea viinilaseista ja olivat niin onnellisia. Näistä ne lapsuusmuistot vaan syntyy. Pienistä jutuista arjen keskellä. 


Iltapalan jälkeen tietysti ne perinteiset iltavillit ja unille. Eipä tarvinnut kauaa odotella, kun kaikki lapset tuhisi kuorossa ja me voitiin Henkan kanssa keskittyä katsomaan elokuvaa läppäriltä. Syötiin suklaata ja avattiin piccolopunkku. Jotenkin vaan rakastan näitä perheen kesken tehtyjä minilomia. Onhan näissä aina vauhtia ja meteliä, mutta silti. Nää on kuitenkin niitä pieniä spesiaaleja irtiottoja arjesta. Jolloin ollaan ihan vaan toisiamme varten, ilman että joku keskittyy koko ajan kotitöihin tai muihin arjen askareisiin. Huomaan aina lapsistakin, kuinka he puhkuvat intoa näillä reissuilla. Ja miten hienoa heistä on, kun koko perhe nukkuu yön samassa huoneessa. Kun kylppäristä löytyy kylpyamme ja kun aamupalalle saa hipsiä tossuissa ja hupparissa.

Mä itse rakastan kaikista ravintolasapuskoista eniten hotelliaamiaisia. On jotenkin niin terapeuttista kerätä lautanen täyteen ruokaan ja istahtaa syömään kaikessa rauhassa. Hakea pari kuppia kahvia ja nauttia siitä, kun joku muu siivoaa sotkut. Usein varataan lapsille mukaan värityskirjat tai tabletti, jotta oman ruokailun sujuvuus on turvattu silloinkin, kun lasten mahat ovat jo täysiä. Tällä kertaa meidän ei tarvinnut turvautua mukana olleisiin apukeinoihin, sillä aulassa ollut leikkipaikka kiinnosti poikia sen verran. Siellä he leikkivät, kunnes me vanhemmat saimme syötyä.

Isot pojat halusivat vielä uudestaan uimaan aamiaisen jälkeen ja tällä kertaa isi lähti heidän kanssaan mun ja Justuksen jäädessä laittamaan tavaroita kasaan. Käytiin vielä Justuksen kanssa pikaisella kävelyllä, jotta hän nukahtaisi vaunuihin, ennen kuin isi ja pojat palasivat uimasta. Tsekattiin itsemme ulos ja lähdettiin ajamaan kohti Vantaata, jossa käytiin vielä siskoni luona iltapäiväkahvilla. Lapset tietysti nukahtivat autoon aikalailla samantien, joten saatiin ajella hiljaisuudessa aina Vantaalle saakka.

Me tullaan varmasti jatkossakin käyttämään hyödyksi Offerillan valikoimaa, varsinkin jos aktiviteetteja pitää etsiä pääkaupunkiseudulta. Myös ruokailemaan pääsee tuota väylää pitkin niin paljon edullisemmin, että ennen raflaan menoa kannattaa ehdottomasti tsekata tarjolla olevat diilit. Itse bongaan diilit nykyään helposti päivittäisestä uutiskirjeesta, josta huippudiilit näkee nopealla silmäyksellä ja saa lahjakortit nopeasti lunastettua itselleen. Myös puhelimeen ladattava sovellus tekee diilien bongaamisesta paljon helpompaa ja sujuvampaa. Sovelluksen kautta löysin meille esimerkiksi puolenhinnan burgeridiilin sekä patongit Subwaysta viidellä eurolla kappale. Nyt vaan sitten innolla odotellaan, että palvelu laajenisi tänne Lahteenkin. Isoimman hyödyn palvelusta kuitenkin saa paikkakuntalaisena, kun diileihin voi reagoida paljon vauhdikkaammin. Eli Tampere, Helsinki, Turku, Jyväskylä ja Oulu, kannattaa ladata palvelu puhelimeen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!