keskiviikko 15. elokuuta 2018

Juhlan aihetta

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Pizza-online.fi:n kanssa.

Pari viikkoa sitten tuli meidän perheessä yksi elämänvaihe loppuunsa, kun isot pojat lähtivät taas päiväkotiin ja jäin itse vain nuorimman kanssa kotiin. Kokopäiväinen kotiäitiys oli ohi ja isot pojat aloittivat päiväkodissa viskari-ryhmässä. Kympikin oli päiväkodista ihan valtavan innoissaan, se koettiin tosi tärkeäksi jutuksi, joten olihan sitä myös syytä juhlia. 


Kyselin lapsilta, millaiset juhlat he haluaisivat pitää ja toiveet olivat ilokseni aika helppo toteuttaa. He toivoivat leikkipuistoreissua koko perheen voimin, jonka jälkeen syötäisiin pizzaa ja juotaisiin kokista. Illalla voitaisiin katsoa vielä leffa. Tämä sopikin meille kaikille, varsinkin kun se vapauttaisi meidät kaikki pois keittiöstä valmiin ruuan ääreen! Pieni ongelma lasten toiveessa oli vain se, ettei oma ruokavalioni tällä hetkellä oikein anna periksi herkuille tai pitsalle. Pelastukseni olikin se, että käyttämästämme ruokapalvelusta löytyy myös paljon muuta kuin pizzaa!

Pizza-online.fi on ollut meidän perheelle tuttu sovellus jo kauan. En edes muista milloin se ekaa kertaa ladattiin mieheni puhelimeen, luultavasti jo joskus palvelun alkuaikoina, sillä pizzat ovat olleet aina iso osa meidän viikonloppuja. Ei olla koskaan tilattu palvelusta mitään muuta kuin pizzaa, joten minulle oli tosi iloinen yllätys, että sieltä löytyy laaja valikoima kaikkea muutakin. Vaikka nimi kovasti johtaakin pizzaan, löytyy tuttujen hampurilaisten ja falafelien lisäksi myös nepalilaista, kiinalaista ja thaimaalaista ruokaa. 


Me päädyttiin lopulta nepalilaiseen aikuisten kesken ja lapset valikoivat vaihtelun vuoksi meille tuntemattomasta pizzeriasta kinkku-ananas pizzan. Tilaukseen liitettiin vielä ne lasten toivomat limpparit, klikkailtiin ostoskoriin ja jäätiin odottamaan kotiinkuljetusta. Kotiinkuljetus onkin mun mielestä palvelun tärkein ominaisuus, sillä välillä ruokatarve herää ihan yllättäin, eikä ole kiinnostusta lähteä paikan päälle syömään tai edes hakemaan. Itse hakiessa ruuat helposti jäähtyy ja vaikkei jäähtyisikään, joutuu näkemään sen lähtemisen ja ajamisen vaivan. 

Meidän päiväkodinaloitusjuhla onnistui yli odotusten. Pizza oli lapsista herkkua ja he kippistelivät limpparilla innoissaan. Pieninkin pääsi maistelemaan, ja ihastui varsinkin pitsan reunaan, jota sitten pääasiassa söikin. Me vanhemmat rakastuttiin valkosipuli Naan-leipään ja ruuista riitti meidän perheelle vielä seuraavankin päivän lounaalle. Tilaamalla vältyttiin kokkailulta siis kahdelle eri ruualle! Lapset nautti, kun heitä juhlittiin ja päivä toteutettiin heidän toiveidensa mukaan. Mutta olihan se myös haikeaa, että yksi aikakausi päättyi nyt. Illalla katsottiin vielä se lasten toivoma leffa ja sitten seuraavalla viikolla alkoikin päiväkoti.

Mua ilahdutti Pizza-online.fi:n laaja valikoima, jota en ollut yhtään osannut odottaa. Pizzavalikoimakin on toki laaja, mutta se me tiedettiinkin, sillä ollaan jo usean vuoden ajan tilattu kaikki pizzat pää asiassa Pizza-online.fi:n kautta. Tykkään siitä helppoudesta, kun tilauksen voi näpytellä sohvalta ja maksaa suoraan verkkopankkitunnuksilla, tai vielä parempaa, mobilepaylla. Mahdollisuus muunkin ruuan kuin vaan pizzan tilaamiseen aiheuttaa meillä varmasti sen, että päädytään useamminkin muuhunkin ruokaan, kuin siihen perinteiseen.

ARVONTA: Onko sinulle Pizza-online.fi jo tuttu? Tiesitkö, että palvelusta löytyy muutakin kuin Pizzaa? Klikkaa instagramin (@nellienoor) puolelle ja osallistu siellä 35 €:n ruokalahjakortin arvontaan! Arvonnan säännöt täällä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!