tiistai 18. syyskuuta 2018

Lasten arkiruokasuosikki - Kanakeitto

Arkiruuat aiheuttaa välillä oikein tosissaan päänvaivaa. Pyöritin pitkään meidän arkiruokaviikkoa kuudenviikon kiertävällä ruokalistalla, jonka julkaisin täällä blogissakin. Sitten tuli kyllästyminen ja jokusen kuukauden olen kokkaillut ilman mitään listaa. Huomaan, että tämä aiheuttaa sen, että meillä toistuu samat ruuat uudestaan ja uudestaan. Osittain se johtuu varmasti myös siitä, että oli kesä ja syötiin paljon enemmän puistoissa ja tienpäällä kuin normaalisti. Osittain myös tuosta omasta dieetistä, jonka vuoksi oma syöminen oli tosi puhdasta ja pelkistettyä. Toki se vaikutti sitten myös niihin ruokiin, joita lapsille kokkailin.

Nyt syksyn tullen on hyvä tehdä ryhtiliike ja lisätä suunnitelmallisuutta arkiruuista. Yksi mun suurimmista intohimoist aon myös kokata edullisesti mutta terveellisesti ja ravintorikkaasti, joten sen pariss atakuulla riittää työnsarkaa. Luulen, että uusi kiertävä ruokalista tulee valmistumaan lähiaikoina, kunhan saan siihen oikein kunnon inspiraation. 


Yksi lasten arkiruokasuosikeista kaikkien jauheliharuokien ohella on kanakeitto. Tämä on myös omia suosikkejani varsinkin näin syksyllä, sillä lisäämällä srirachaa vähän omalle lautaselle, tulee keitosta ihanan tulinen. Meillä on säästöviikko meneillään, joten keitossakin on vain porkkanaa, lanttua ja maissia. Taivas on kuitenkin vain rajana, mitä muuta vihannesta sinne voisi lisätä. Kukkakaali toimii tosi hyvin, kuten myös selleri ja palsternakka. Raitajuurikin voisi olla kiva trendikäs lisä!

600g broilerinsuikaleita
1 kg perunaa
500g porkkanaa
puolikas lanttu
2 ps pakastemaissia
1 prk juoksevaa koskenlaskijaa
suolaa
pippuria
currya
timjamia
basilikaa

Paista broilerinsuikaleet parissa ruokalusikallisessa kookosöljyä. Mausta suolattomalla broilerimausteella. 

Kuori ja paloittele peruna, porkkana ja lanttu. Laita ne kattilaan kiehumaan curryn ja mausteiden kanssa.

Kun perunat ovat kypsiä, lisää vielä broilerisuikaleet sekä juokseva sulatejuusto. Anna keiton hautua hetki kannen alla, mutta älä enää keitä. Tarjoa puuro- tai perunarieskojen kanssa.



9 kommenttia:

  1. Kiitos tästä! Nyt tiedän mitä meillä syödään huomenna.
    -Niina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ihan superhyvää.👌 Kiitos tästä. Jopa nirso 6 vee söi ja otti lisää. 👍
      -Niina

      Poista
    2. Ihana kuulla! <3 Sellaiset reseptit onkin parhaita, jotka maistuu nirsoilijoillekin. Meidän 1v nirsoilija ei kelpuuttanut tästä kuin kanat ja maissit :D

      Poista
  2. Paljonko laitat vettä ja kuinka monelle hengelle tästä tulee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. vettä on noin 1,5 l ehkä vähän enemmän. Meidän 5 henkinen perhe söi tästä kahtena päivänä päivällisellä ja yhtenä lounaalla. Eli ehkä joku 10 annosta?

      Poista
  3. Tama on myos meidan lemppari! Vinkki: ananas ja paprika toimivat myos tooodella hyvin tassa keitossa! tuovat sellaisen ihanan twistin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo! Noita täytyykin kokeilla seuraavalla kerralla! <3

      Poista
  4. Kiitos vinkistä! Pitää tehdä! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!