torstai 2. lokakuuta 2014

Syksy saapuu olohuoneeseen

 Jokunen viikko sitten kirjoittelinkin kollaasien muodossa olohuoneen uudistuksesta. Uutta tv-tasoa ei vieläkään ole, mutta verhot ja uuden sohvatyynyt saapuivat jo pari viikkoa sitten. Kynttilät ja villa vaan kuuluvat syksyyn, ja nyt niitä on meillä myös olohuoneessa.

Verhot ovat Vallilan ja sohvatyynyt on tilattu H&M Homesta. Matto ja sivupöytä on Askosta ja sohva Maskusta.

Pojatkin ovat keksineet nyt tuon sohvalle kiipeilyn. Onneksi sieltä aletaan osata tulla alas jo muutenkin kuin pääedellä.. Varsinkin Rasmuksesta on ihana mennä sohvalle tyynyjen sekaan pötköttelemään <3


Lattiasta tulee aina usein kyselyjä, eli meidän kodin lattiat ovat kolmisauvaista mattavalkolakattua tammiparkettia. Aivan ihana pinta niin silmälle kuin sukallekin! ;) Löytyy K-raudan valikoimista täältä! Myös seuraavan kodin lattiat tullaan vuoraamaan tällä, oon aina luullut olevani laminaattien ystävä, sillä kuvittelin kaikkien parkettien aina olevan sellaisia perinteisiä vaaleankeltaisen/oransseja.. Ei onneksi, löytyy niitä myös kylmissä ja vaaleissa sävyissä!

Myös olohuoneen tapetti on K-raudan mallistosta.

Toivomaanne Kodinhoitohuonepostaustakin on ihan pian tulossa! Malttakaa vielä hetki! Meillä on kodinhoitohuone aina niin täynnä tavaraa, etten ikinä saa otettua siitä kunnon kuvia!

8 kommenttia:

  1. Ihanan raikas olkkari <3

    Meillä alkaa myös pian näkymään remontti ja sisustusjuttuja blogissa, meillä nimittäin tulee muutto isompaan asuntoon ennen joulua :))) ja just tollasta valkotammea ajattelin lattiaan - tosin juurikin laminaatin muodossa.

    VastaaPoista
  2. Teidän olohuone näyttään ihanalta ja seesteiseltä! Nuo verhot varsinkin ovat minun mieleeni!
    Haluaisin itsekin hieman vaalentaa olohuoneemme ilmettä, mutta tumma sohva hallitsee koko tilaa liikaa. Uutta sohvaa odotellessa ;)

    VastaaPoista
  3. Oi kuinka nättiä, teillä on ihana koti :)

    VastaaPoista
  4. Tosi kivat muuten noi verhot!! Meillä puuttuu edelleen kolmet verhot, kun en mistään löydä mitään kivoja....

    VastaaPoista
  5. Kivalta näyttää! Kynttilöitä ei ole meillä taapero- ja koiraperheessä pystytty pitämään kuin roikkuvissa lyhdyissä, kun en ole pystynyt vahtimaan joka hetki, milloin siellä on käsi tai häntä ;)

    VastaaPoista
  6. Kuinka hyvin kestää parketti lapsiperheessä? Oon itse vaan monesti kiitellyt meidän laminaattivalintaa kun lattia on usein melko kovilla kiitos taaperon... :D Meidän lattiaa on hakattu ties millä, siinä on ajeltu autojen lisäksi milloin milläkin, sitä pitkin raahataan kaikkea ja ennen kaikkea korostan tuota hakkaamista. Laminaatti on kyllä säilynyt täysin jäljittä enkä ole ikinä edes uskaltanut parkettia ajatella ihan jo koirien takia, mutta vielä vähemmän nyt kun on taapero talossa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!