torstai 23. heinäkuuta 2015

Helpotusta arkeen #1

Kukaan tuskin pistää pahakseen, jos se oma tuttu arki helpottuu ihan vähän. Oli se elämä sitten ruusuilla tanssimista tai hampaiden kiristelyä, niin helpotus on aina tervetullutta.

Mä ainakin itsestäni huomaan, että mitä pidempään olen ollut äiti, sitä helpommin otan oikomismahdollisuudesta  kiinni. Miksi mennä sieltä mistä aita on korkein, eikä sieltä mistä se on jo kaadettu? Kaksos- ja miksei yksösarjessakin, ne muutamat lisäminuutit ovat usein korvaamattomia. Elämä hymyilee taas, kun kahvin saa juoda kuumana. Ehtii siivoilujen päätteksi istahtaa alas syömään rauhallista lounasta tai voi lasten leikkiessa istahtaa sohvalle lukemaan lehtiä. Mulle ainakin, nämä pienet hetket ovat luksusta.

Omasta arjestani olen huomannut monta helpottajaa, joita haluaisin nyt kesän ja tulevan syksyn aikana jakaa teillekin! Jaettu apu paras apu, vai mitä!

Ensimmäinen arjen helpotus vinkki jonka teille jaan, tuli mieleeni tänään poikien lounassotkuja siivotessa. Nämä ovat palvelleet meitä jo pitkään, ja tulleet ihan korvaamattomiksi. Mutten muistaakseni ole näistä blogissa maininnut.



Kestotiskirätit. Mun rakkaus. Mun pelastus.
Rakastan poikien Stokken taaperotuoleja. rakastin niitä jo syöttötuolivaiheessa, ne nimittäin ovat mielestäni olleet parhain vauvavuoden hankinta heti vaunujen jälkeen. Niistä on kyllä tultu rytinällä alas, mutta tuoli ei ole koskaan kallistunut tai kaatunut poikien touhuissa. Monet ärräpäätkin niiden kanssa on heitetty, sillä puupinta on ihan hirveä pitää puhtaana. VARSINKIN kun tuoleja on kaksi! Joinain päivinä tuntui että olin jynssännyt tuolit viidesti ja silti ne olivat yltäpäältä puurossa ja porkkanassa. Pidettiin joa taukoja itse syömisessä, kun mulla meni hermo siihen siivoamiseen! :D

Ensin löytyi peppupyyhkeet, joilla pyyhkiminen oli edes jollain tapaa sujuvaa. Ja sitten Raila Designin kestotiskirätit. Rättien pinta on ilmeisesti sen verran karheä, että kostea rätti pyyhkii helposti mukaansa liat ja sotkut. Hyvästi jynssäys, tervetuloa siistit tuolit.

Mä en selviäisi ilman näitä. Tiskirättinä ja kaatuneiden maitojen kuivaajana sieniliinat ja chifonetit on edelleen meillä kruunaamattomia kuninkaita, mutta syöttötuolien ja silikonitablettien puhdistuksessa mikään ei voita kestoliinaa.

Samalla on nappasin nämä kuvat, siirsin jalkatukia vähän alemmas. Rasmus halusi auttaa. :D


Mikään muu liinassa ei töki, paitsi liian räikeä kuosi. Nämä pyörii meillä hyvinkin näkyvillä, joten neutraalimpi (=harmaa) miellyttää tätä mutsia enemmän. Mutta en valita. Nää on liian hyvät, joten kestän tän väriläiskän meidän kotona!
Isoimpia plussia tässä ratissa on se, että joka pesukerralla sen imuteho lisääntyy! Mun kokemuksella myös karheus, joten mitä pidempään se on käytössä, sen paremmin se puhdistaa. Mä itse pyyhin tällä myös lasten suut. Tuolien pyyhintään riittää ihan vaan kostea liina, mutta eihän kukaan kiellä suihkaisemasta siihen vähän keittiön puhdistusainetta! Ja homma hoituu vielä vähän tehokkaammin! Ja käytön perään vaan pesukoneeseen. Pesuohje taisi olla kuudellekympille, mutta mä olen pessyt 95 asteessa. Ja hyvin kestää.

JOko sanoin että nämä on L-O-I-S-T-A-V-A-T ?

28 kommenttia:

  1. Me käytetään Kiertin hamppuisia kestorättejä - ihan parhaat! Bamburätit alkaa herkemmin ajan myötä haiskahtaa, mutta hamppurätit on aina freesit! :) Kuosit näköjään vaihtelee, mutta me ollaan löydetty vaikka mitä kivoja ja silmää miellyttäviä rättejä!

    http://www.kierti.fi/

    VastaaPoista
  2. Varmasti oot kuullut myös bambutiskiräteistä, siis semmoisista itse virkatuista, ne on kanssa aivan ihania! Mulla tosin yksin asuvana aikuisena ei ehkä ole kokemusta ihan niin haastavista sotkuista kuin mitä lapsiperheen arjessa voi päivittäin tulla vastaan, mutta olen tykännyt hirveästi noiden rättien paitsi ulkonäöstä niin myös imutehosta. On helppoa vaan heittää rätti pyykkien mukana pesukoneeseen ja sen imuteho vain paranee. Ja kuten sanottua, ne on myös tosi nättejä mun mielestä, helppoja itse tehdä tai pyytää jotain virkkaus-/neulomistaitoista ystävää tekemään. :) Värivaihtoehtoja langoissa on huimasti, joten rätistä saa just sen kokosen ja näkösen kun haluaa (olettaen nyt että joku osaa tehä semmosen :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, muistan kuulleeni, mutten ole tullut ajatelleeksi että sellainen olisi hyvä!
      Onnistuisikohan se itse, vai onko siinä joku ismpi juju? :D

      Poista
    2. Mä oon virkannut niitä vinon pinon meille, siis bamburättejä, ja ne on ihan loistavia! Teho vaan paranee, mitä useammin niitä pesee :) suosittelen,eikä ole edes kovin haastavia tehdä. Tsekkaas tämä: http://talonpuolikas.blogspot.fi/2014/05/rattitehdas.html?m=1

      Poista
    3. Ei siinä oo mitään ihmeempää, virkkuukoukku + bambulankaa ja helpointa varmaan on virkata ihan vaan ketjusilmukoita sen verran minkä kokoisen rätin haluaa ja esim. pylväillä tai kiinteillä silmukoilla sitten neliö siitä (pylväät varmaan parempia kun jättävät vähän löysemmäksi tavallaan sen rätin että on enemmän reikiä välissä, kuivuu nopeemmin). Reunat voi toki sitten vielä kiinteillä silmukoilla tai pylväillä virkata jos haluaa nätimmän rätistä. Tai miksei siitä voisi tehdä vaikka ympyrääkin, mutta neliö lienee helpoin. Tai jos osaa virkata isoäidinneliöitä, niistäkin tulee tosi nättejä rättejä, yksi- tai monivärisenä. Bambulanka vaan lienee tuohon tosiaan parasta, Novitalla on bambulankaa (josta 50% muistaakseni bambua) ja sitä saa ihan Prismasta ja Cittarista käsittääkseni yleensä. Mä oon käyttänyt blend bamboo -nimistä lankaa, hiukan kalliimpaa, mutta suurempi prosenttimäärä on ihan bambua ja värivaihtoehdot on sata kertaa herkullisemmat. Sitä saa tosin hakea ihan lankakaupasta tai tilata netistä. Voi mikä hehtaariselitys, anteeks :D

      Poista
    4. Kiitos! Pakko mun on tutustua tähän vähän tarkemmin, ja kurkata millaisia lankoja siellä cittariss avaikka on! :)
      Kiitti Johanna linkistä! Käynkin heti katsomassa!

      Poista
  3. Meillä on ollut jo ihan pienestä asti parikymmentä neliönmuotoista eriväristä joustofroteista lappua. Niillä on pyyhitty sotkut ja nassu ja kädet. Ovat olleet korvaamaton apu. Muuten menisi varmasti hurjasti talouspaperia. Ja tuollaisia kaksinkertaisesta joustofroteesta tehtyjä isompiakin rättejä on useita eri kuoseilla. Niillä putsataan isommat sotkut.

    Myöhemmin löysin itselleni samasta materiaalista tehdyt kestokasvolaput, jolla putsaan kasvot. Ei tarvi enää niitäkään ostaa kaupasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noista on tullut meillekin ihan huiputuote! Paljon paremmat kuin kerttispyyheet! :)

      Ja noista kasvolapuista innostuin nyt myös itse!

      Poista
  4. Meillä juuri samaisessa käytössä ikean halvimmat pienet froteepyyhkeet. Päivän päätteeks pyykkiin ja uus aamulla tilalle :) Alkoi talouspaperin ja kosteuspyyhkeiden menekki olemaan jo sen verran kovaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei! Saako niillä myös tahrat hyvin tuoleista pois?
      Talouspaperi hupenee täälläkin ihan liikaa! :D

      Poista
  5. Nuita tiskirättejä on kyllä olemassa monenvärisiä. Googlaappa olikohan muotoiluhuone tuokiolla jotain mustavalkoisia tms. Itselläni yksivärisiä mustia (olen itse onmellu ne) ja tykkään kyllä todella kovasti käyttää niitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On varmasti! :) Mutta näissä meidän räteissä ainoa huono puoli on tuo väri :)

      Poista
  6. Poikkee nyt vähä aiheesta mutta sallittakoon se :) oon miettiny noiden pilvitablettien ostamista, ja nyt ku huomasin et teillä on valkoiset, aattelin kysyä että onko ne ottaneet väriä mistään ruuasta? Edes tomaattikastikkeista, mustikasta, porkkanasta..? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo tabletit on ihan loistavat! Ne on olleet meillä pian vuoden, eikä kumpikaan ole värjäytynyt. Ei edes vesimelonista, vaikka se värjäsi meidän playtrayt! Mustikkaakin syödään melkein päivittäin, eikä noille ole käynyt mitään :) Huippu hinta-laatusuhde! :)

      Poista
    2. Mulla on Kiertin musta-valkoinen ja valko-harmaa rätti. Löytyy siis myös neutraaleja värejä 😊

      Poista
    3. Kiva! Tuollaiset sävyt olisi myös mun mieleen! :)

      Poista
  7. Pitääpä itsekkin kokeilla näitä kestorättejä :) Sukulainen virkkaa näitä myös itse,mutta jotenkin oon vierastanu ajatusta pyyhkiä pöydät virkatulla "rätillä"..
    Samanlainen pikku isäntä sielläkin heti ruuvaamassa ja tosissaan, on ne sulosia <3
    Nyt on muuten pakko sanoa että fontin väri tekstissäsi on haastava lukea, liian haalea (vai onko mun silmissä se vika :D).
    -anjuska

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sama! Jotenkin kuulostaa vieraalta ,et voiko se muka puhdistaa! Mutta kai se sitten voi! :D

      Ei varmasti ole sun silmissä! Vaihdoin sen loppuviikosta, mutta nyt on vanha taas bäck ja toivottavasti näkyy entiseen malliin! :)

      Poista
  8. Mulla on vinot pinot edullisia (rainbow 3e 3kpl) mikrokuituliinoja tiskirätteinä. Menee 1-3 päivässä ja pesen 95asteessa. Irtoo tahrat hyvin. Pestävät liinat on käteviä kun ei rupee haisemaan, talouspaperin käyttö on mun mielestä hirveetä tuhlausta :D Mulla on joskus ollut vähän hintavampi viledan pestävä rätti jossa on semmosia "kumitassuja" toisella puolella ja se vasta hyvä olikin, mutta koska rättejä pitää olla paljon niin nämä rainbow rätit on noussut ykkösiksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Ja talouspaperia menee ihan hirveästi, vaikka yrittäisi pyyhkiä vaan pikkujutun!

      Poista
  9. Meillä myös kestorätit käytössä, lähinnä kasvojen ja käsien pyyhintään. Täytyisi hommata lisää, kun on joku sotkuvaihe/esiuhma ruokailutilanteissa...kuluu niin nopeaan. Pesen niitä lapsen vaatteiden kanssa samassa 60c-pyykissä :-).

    -tyttöankka

    VastaaPoista
  10. Hei! Asian vierestä kirjotan mutta ko näytti että teän trip trapit ovat niin hyvässä kunnossa. Meän on ihan kamalassa,maalit on lähteny useasta paikasta 😔 tuolit on 2,5v vanhoja..tytöillä vain olleet. Vai näyttääkö ne vain kuvassa hyvältä? 😄

    Laura

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on muutama kohta mistä maali lähtenyt, ja istuimissa on muutama ura myöskin ja lommoja tietty. Mutta enimmäkseen ovat kyllä yllättävän hyvässä kunnossa, vaikka ovatkin olleet jo melkein kaksi vuotta käytössä! :)

      Mutta jateltiin, että kunhan pojat alkavat syödä oikeasti siististi, hiotaan j amaalataan nämä uusiksi! :) toimisikohan teillä?

      Poista
  11. Täältä peesi Kiertin hamppuräteille! Ihan mahtavia ovat. Meillä käytetään tiskirätteinä ja kestävät hyvinä vuodesta toiseen. Brion Sit-tuoli puhdistuu noilla hyvin ja kuoseja on moneen lähtöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös se sit ole myös puinen? Pitää kyllä testata meidnkin noita hamppuisia! :)

      Poista
    2. Joo, Sit on puinen ja muutenkin TrippTrapin oloinen tuoli. Kiertil oli ennen mun makuun kivempi valikoima hamppuliinoja, mut kyllä nykyisistäkin pari kivaa löytyy. Hamppu on sen verran karhea, et sillä lähtee kaikki :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!