perjantai 24. heinäkuuta 2015

Meidän (poikien) keittiö

Alkuviikosta lupailin teille postausta poikien leikkikeittiöstä! Tässä se viimein tulee!

Meidän nykyisen asunnon keittiö ei ole yhtään mun mieleen. Se on pieni komero, jossa ei ole riittävästi laskutilaa. Ruuanlaittoinnostus on kokenut inflaation, enkä edes muista milloin olisin viimeksi leiponut vaikka sämpylöitä, joita kuitenkin normaalisti teen viikottain!

Yksi ihana keittiö meidän taloudesta kuitenkin löytyy, ja sen ääressä kokkaillaankin ahkerasti päivittäin. Useimmiten keitellään tomaattikeittoa, ja kahvia sekä paistetaan vihanneksia. Mikroa käytetään myös tiuhaan ja kattaminen ruokapöytään on myös yksi suosikkijutuista.

Ehkä arvaattekin mikä keittiö on kyseessä? Ikean DUKTIG lastenkeittiö. Poikien valtakunta, jossa valmistuu jos jonkinlaista herkkua! 


Pojat saivat keittiön viime jouluna meiltä joululahjaksi ja se on ollut yksi suosikkileluista siitä saakka! Keittiöä ei olla vieläkään korotettu, sillä pojat ylettävät vasta juuri ja juuri ylähyllylle. Taustaseinä on tuunattu Annon mintunturkoosilla salmiakkikuosilla, josta olisi tarkoitus ommella vielä poikkien sänkyyn yhdet tyynyt. Myös jotain pientä tuunausta liitutaulutarralla olisi tarkoitus tehdä, kunhan saan vaan aikaiseksi ostaa sitä! 


Keittiön kaappeihin mahtuu ruokaa ja astioita vaikka kuinka. Meidän suosikkeja on ehdottomasti ikean pehmoruuat, sekä Ainoan valmistamat virkatut herkut. Pojilta löytyy vielä iso kasa muoviruokiakin, jotka kuitenkaan harvoin ovat leikeissä mukana. Ne eivät oikein pysy lautasilla ja pojista niiden lattialle levittely on paljon hauskempaa.




Astiat ovat pääasiassa Plaston ja ne tuovat ihanasti väriä keittiöön! Tähtipatalaput ovat myöskin Ainoan mallistoa ja tähtikuosiset säilytyspussit ovat H&M Homesta. Tuo keittiön koivuinen sävy on alkanut miellyttää muuten silmääni yhä enemmän! Aluksihan ajattelin vetäistä koko keittiön täysvalkoiseksi, mutta nyt olen iloinen etten sitä tehnyt. Tuota koivua olisi ihan levittää vähän myös muualle asuntoon, ainakin muutamissa sisustusesineissä!

Löytyykö teidän taloudesta joku ihana leikkikeittiö?




14 kommenttia:

  1. Meiltä löytyy myösin tuo keittiö ja lapset on kyllä tykänneet paljon. :)

    VastaaPoista
  2. Voi, että, nyt on pakko antaa palautetta, että tätä nykyistä fonttia on tooodella hankala lukea! Rakastan sinun blogia, joten anelen, että vaihtaisit tämän pois :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kyn sanoit! Mun koneella se näkyi hyvin, mutta jospa tää uusi toimisi kaikilla koneilla?

      Poista
  3. Meillä sama keittiö! Onko teillä pyöräkärry? Jos on niin tekisitkö siitä käyttökokemus postauksen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on! Kiitos vinkistä! Postaus tulee tällä viikolla! :)

      Poista
  4. Tosi kivan näköinen pikkukeittiö pikkumiehillä :) Ja kiitos, kun muokkasit fonttia! Edelleen nuo blogiotsikot "blogi, info, contact.." sekä postauksen päivämäärä on ihan puuroa, mutta itse blogitestiä pystyy lukemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt näkyy taas vähän paremmin :D Pystyy jo lukemaan! Päivämäärässä fontin kirjaimista näyttää ikään kuin puuttuvan paloja esim. t näyttää ällältä xD

      Poista
    2. Mikähän tässä fontissa mättää?! :D Hulluinta on, et itse nään sen omalla koneella ihan normaalisti :D

      Poista
  5. Meille on tulossa itse tehty ja poika on ihan intopiukeena jo nyt,kun näki keskeneräisen uunin :D

    VastaaPoista
  6. Me ajateltiin hankkia tämä Hugolle joululahjaksi... Sukulaisetki ollaan saatu innostumaan ja osallistumaan, sen verran on paljon kaikkea pientä tilpehööriä mitä keittiöön pitää hankkia, että jokaiselle löytyy jotakin ostettavaa :) Sitten onkin pojan (äidin) mukava leikkiä uudessa keittiössä ;)

    Tuohon leipomisinflaatioon ois tällainen pikainen ja herkullinen sämpyläresepti varmaan tarpeen, eikä tarvitse edes pöytätasoa pyörittelyyn ;) :

    http://laskettuaika.blogspot.fi/2015/07/pehmeat-ja-herkulliset-maailman.html#comment-form

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä!
      Ikeasta löytyy kyllä tosi paljon kaikkea ihanaa kokkailujuttua!

      Poista

Kiitos kommentistasi!