torstai 31. joulukuuta 2015

VUOSI 2015

Millainen oli meidän vuosi 2015? Päälimmäisenä sieltä on ainakin jäänyt mieleen häät, Lahteen muutto ja töiden aloitus. Vuosi oli kaikin puolin ihana, monia onnen hetkiä, mutta myös epäonnistumisia ja surua. Vuodelle 2016 odotukset on korkealla, ja mulla on fiilis että siitä tulee vähintäänkin yhtä hyvä vuosi kuin 2015 oli!

1. TAMMIKUU

Tammikuussa Joensuuss aoli kovat pakkaset. Blogissa mä kirjoitin ainakin tavastani tehdä kunnon suursiivous pakkaskelissä. Tammikuussa meidän perhe myös sairasti valtavasti. Tuntuu että tuohon kuukauteen kertyi Henkallekin sairaslomapäiviä iso kourallinen. Ensin vetäistiin nuhakuumeet ja siihen päälle vielä enterorokko, joka on ehkä hirvein tauti ikinäkoskaanmilloinkaan! Tammikuussa leikittiin paljon sisällä noiden sairastelujen vuoksi, mutta nautittiin myöskin pakkaspäivistä! 

Tuteista yritettiin kertaalleen eroon, mutta aika sille ei ollut otollinen. Uusiksi yritettiin sitten helmikuussa, jolloin vieroitus onnistui kertalaakista. Lomailtiin Vantaan Flamingossa ja ostettiin viimein uusi ihana pöytä! Oltiin myös onnellisen tietämättömiä siitä, että kohta meidän koti olisi myyty!
Tammikuussa löysin THE mekkoni, jota en olisi millään voinut hankkia ilman äitini rahallista avustusta. Loppukuusta hain sen kaupasta ja voi kuinka ihana se olikaan!

2. Helmikuu

Helmikuu alkoi kaksostenpäivällä, jota meillä juhlittiin tottakai! Tulevaisuudessa päivää olisi kiva juhlia isomminkin, joutuvathan pojat kuitenkin jakamaan aina synttärinsä! Helmikuussa kirjoitin myös silloin pinnalla olleesta subjektiivisen päivähoidon muutoksesta, joka kirvoitti hyvää keskustelua. Koko perheen vaatekaappi sai täydennystä, ja meidän koti meni yllättäin kaupaksi. Ei oltu osattu oikein varautua siihen, ja yllättäen jouduttiinkin miettimään vähän tarkemmin, mitä ja missä haluaisimme tulevaisuudessa olla ja tehdä.

Virta kuljetti meitä Lahteen ja myyntipäätöksen jälkeen ruvettiinkin järjestelemään muuttoa ja etsiä uutta kotia. Puolessa välissä kuuta kirjoitin ystävyydestä ja tuota postausta lukiessa keksin ainakin yhden lupauksen uudelle vuodelle. Ystävyyssuhteisiin tulen tulevana vuonna panostamaan enemmän! Tämä vuosi meni aivan liian kiireessä sillä saralla! 

Helmikuussa tehtiin laskiaispullia ja laskettiin pulkkamäkeä. Vietettiin hiihtolomaa Tahkolla ja sairastettiin taas vähän. Tällä kertaa vauvarokkoa. 

3. Maaliskuu

Maaliskuussa kirjoitin tutittomuudesta pariinkin otteeseen. Yllättävän sujuvasti päästiin tuteista eroon. Alkukuusta vietettiin POmp kutsuja, sopivasti naisten päivänä. Kirjoitin muutenkin pariinkin otteeseen vaatteista ja lastenvaatetuksesta yleensäkin. 

Oltiin löydetty uusi vuokra-asunto ja järkkäiltiin muuttoa kovaa vauhtia. Muuttolaatikot saapuivat meille ja ensimmäiset pakkailut suoritettiin. Oli haikeaa, mutta toisaalta oli ihana olla uuden alun edessä! Kokkailtiin paljon hyvää ruokaa ja haksahdin muutenkin vähän terveellisempään syömiseen, mikä sinänsä ei ollut yhtään hullumpi juttu! Tätä ehdottomasti lisää vuodelle 2016!

Maaliskuussa nähtiin ystäviä, vietettiin parisuhdeaikaa ja syötiin. Kevät alkoi pikkuhiljaa tulla ja aloittelin siinä vähitellen häädieettiä. Maaliskuussa kirjoitin myös lähtemisen vaikeudesta. Tai liikkumisen haasteista noiden kahden nappulan kanssa!


4.Huhtikuu
Huhtikuussa hyvästeltiin vanha koti. Se eka omakoti, johon myös meidän vastasyntyneet silloin tuotiin. Jäljelle jäi monta ihanaa muistoa, ja hieman haikeana heilutettiin kodille hyvästit. Huhtikuussa juhlittiin pääsiäistä siskoni luona ja syötiin taas kerran hyvin!

Käytiin lapsimessuilla ja sisustettiin uutta kotia. Mun dieetti tuotti tuloksia ja olin tosi ylpeä itsestäni, kun sain kaiken sen stressin ja myllerryksen keskellä revittyä itsestäni kuitenkin jaksamista hyvin syömiseen ja liikkumiseen.

Huhtikuussa alkoi yhteistyö Top Studion kanssa ja tuo kuvissakin oleva hiusöljy on noussut yhdeksi mun top 3 kauneustuotteeksi! Häitä suunniteltiin myös paljon, tässä kuussa se tosiaan alkoi vasta konkretisoitua, että me ihan oikeasti ollaan menoss apian naimisiin!

Blogissa mulla oli kunnon kirjoitusflow ja kirjoitin mm. lasten jäähyttämiseen liittyvistä ajatuksistani. Keittelimpä ihan ekaa kertaa ikinä myös simaa, Blogiringin kamppiksen innoittamana!

5. Toukokuu

Toukokuu tuntui olevan yhtä juhlaa. Kuukausi aloitettiin vappubrunssilla perheen ja sisarusten kanssa, tästä tulee vielä tapa, sen verran herkulliset tarjoilut meillä oli! Tässä kuussa juhlittiin myös siskoni Baby Showereita sekä omia polttareitani, joista ei muuten vieläkään ole tullut postausta blogiin! Hupsis!

Tässä kuussa aloiteltiin myös häihin liittyvä yhteistyö Hyvänolon keskuksen kanssa. Testailin kavitaatiota ja yllätyin positiivisesti sen antamista tuloksista! Muutenkin liikuntakärpänen puraisi toukokuussa, ja Yoogaia innoitti mut jumppailemaan myös kotona. Tämä lähtee uudelle käytölle myöskin alkuvuodesta, sen verran huippu palvelu oli kyseessä!

Toukokuulla kirjoitin monta muutakin yhteistyö juttua, joista yksi suosikki oli ehkä Vileda kamppis, tulihan sen myötä mun siivouskaappiini kauan himoittu tuote, höyrypesuri! Myös tuo kuvassa näkyvi liina on aivan mahtava tuote korkeakiilto pöydälle!

Toukokuussa tehtiin paljon hääaskarteluja, lähetettiin häiden kutsukortit ja stressattiin kovasti! Kirjoitin lasteni uhmasta ja muistan että tuossa kuussa se tuntui erityisen haastavalta! Kirjoitin myös korvakierteestä, joka varmaan monella näin talven tullen on hyvinkin ajankohtainen! Meillä se koettiin lasten ensimmäisenä vuotena ja pidetään nyt peukkuja ettei tälle talvelle saada samaa kohtaloa! Toukokuussa kirjoitin myös lasten merkkivaatteista ja yhdestä omasta suosikkimerkistäni, nimittäin marimekosta!

6. Kesäkuu

Jos toukokuu tuntui menevän josjonkinlaisten juhlien parissa, niin meni kyllä kesäkuukin. Juhliminen aloitettiin siskoni yo-juhlilla ja jatkettiin siitä joka viikonloppu juhannukseen saakka. Suurin juttu kesäkuussa oli poikiemme kaksivuotisjuhlat, joita vietettiin kahteen otteeseen. Kertaalleen JOensuussa ja toisen kerran Lahdessa. Mukana juhlimassa kaikki pojille tarkeät ja läheiset ihmiset <3

Itse poikien juhlapäivää vietettiin Helsingin Snadistadissa sekä kaksosten ja kolmosten karnevaaleilla! Treffattiin siellä myös ihanaista Jenniä poikineen! 

Juhannus meni perinteisesti mökillä kovasti jo tulevia häitä jännäillen! Kesäkuussa sain viimein ihanaiset räpsyt silmiini. Näistä olen nyt pitänyt hetken taukoa, mutta jos joku tietää hyvän tekijän Lahdesta, ottaisin ne mielelläni takaisin! 

Häiden suunnittelu jylläsi kovana, eihän niihin juhliinkaan pitkä aika enää olisi!

7. Heinäkuu


Heinäkuussa ne sitten koittivat. Alkupäivät heinäkuusta kuluivat Joensuussa hääjuttuja hoidellessa, onneksi meillä oli valtava apu poikien mummosta ja ukista, jotka hoitivat poikia oikeastaan koko viikon. Eipä olisi tullut järjestelyistä muuten mitään! Päivä oli lopulta ihan täydellinen, enkä siitä mitään muuttaisi <3

Toinen suuri tapahtuma heinäkuulta oli suloisen kummityttömme syntymä. Milaa odotettiin maailmaan kovasti ja hän onkin löytänyt paikkansa jo meidän kaikkien sydämistä! Heinäkuussa olikin kovin vauvahuuruista aikaa, kun KAsperkin innostui nukkeleikeistä Milan innoittamana!

Vierailtiin asuntomessuilla, vietettiin laatuaikaa lasten kanssa ja tehtiin paljon pyöräretkiä! 

Blogille oli paljon aikaa ja postauksiakin tuli 18. Se on enemmän kuin yhtenäkään muuna kuukautena! 

Kirjoittelin paljon lastenhuoneen sisustuksesta, lastenvaatteista ja muista hankinnoista. Ja tottakai hääjutuista!

8. Elokuu


Hääjutut ne vaan blogissa jatkui, mutta samalla alettiin valmistautua jo uuteen arkeen. Mä olin aloittamassa gradun teon ja pojat olivat menossa osa-aikaisesti hoitoon. Napanuora katkeaisi lopulta ja mä en enää viettäisikää leijonanosaa päivästä lasteni kanssa. Mutta hyvällä fiiliksellä oltiin, sitä mä olin kaivannutkin! 

Sain kuulla että syksylle olisi luvassa kenkäuutuuksia blogiin, kun päästiin mukaan Crocsin test squadiin! Noita ihania kenkiä olettekin nähneet syksyn mitään blogissa monia! 

Edelleen liikuttiin paljon, päivittäin pojat ajeli potkupyörillä, joista tuli heidän suosikkiajoneuvot! Paljon oli blogissa juttua myös syömisistä, vaikka elokuu olikin meillä kiristelykuukausi. Ruokamenot puolitettiin ja kaikki muukin turha kulutus oli katkolla. Tästä kirjoittelen lisää tammikuussa!

Blogissa esittelin muutamia oman vaatekaapin uutuuksia, kerroin meidän pyöräkärrystä ja kirjoittelin lasten kuivaksiopettelusta. MYös arkijuttuja oli pari!

9. Syyskuu


Syyskuu oli mun viimeinen kotiäitikuukausi. Otettiin siitä lasten kanssa kaikki mahdollinen irti ja vietettiin päiviä rentoille. Ulkoiltiin paljon, olihan kuitenkin lämmin syksy! Blogissakin kirjoitin paljon ihan vaan siitä perus arjesta, lasten leikistä ja potkupyöräilystä. 

Pikkuhiljaa alettiin haaveilla uudesta kodista, kun mulle yllättäen avautuikin työtilaisuus. Alettiin taas miettiä arkikuvioita uusiksi, menisikö pojat sittenkin hoitoon kokoaikaisesti?

Postauksia tuli niin saappaista kuin ulkovaatteistakin. Ruokajututkin oli taas isossa osassa, ja muisteltiinpa siinä mennyttä elokuutakin. Hääjuttujakin mahtui myös tähän kuukauteen. Ja pääsipä postaukseen yksi mun lemppariaihekin! Siivous!

10. Lokakuu


Lokakuu oli hiljaista blogissa. Se starttasi meidän Turkin reissulla, josta saattekin kuulla enemmän ensi vuonna. Työkiireiden vuoksi multa on unohtunut tuo postaus täysin! 

Reissu oli mitä mahtavin ja sen jälkeen alkoikin ihan uusi arki! Blogissa vallitsi hiljaisuus kun me opeteltiin uusi arki. Vaikka tuli niitä postauksia kuitenkin se 1-2 viikkoon. Keittelimpä ekan kerran hilloakin! Myös lastenvaatteisiin sanoin taas sanottavani!

11. Marraskuu

Myös marraskuussa blogi oli hiljainen, lapsilla oli syksyn eka flunssa ja meidät vanhemmat piti kiireisenä asunnon etsintä. Viikottain käytiin asuntonäytöissä ja illat kartoitettiin meidän tarpeita. Ensi vuonna meillä on oma koti!!

Blogissa kirjoitin meidän ruokaviikosta ja ostoksista, lasten ulkovaatteista ja vinkkailin viihdykettä sadepäiviin. 

Kokailtiimpa jouluruokaakin! Availin myös meidän tulevia suunnitelmia kotijuttuihin liittyen ja niistä kuulettekin lisää heti vuoden alussa! 

12. JOulukuu

Joulukuu olikin askartelujen ja joulujuttujen aikaa. Blogissa kirjoitin niistä ekoista fiiliksista kaksosraskaudesta kuullessani ja vinkkasin myös lahjat päiväkodin tädeille.

Julkaisin myös kovasti keskustelua aikaansaaneen päiväkotipostauksen, jonka osaan kommenteista en ole vieläkään ehtinyt vastata! 

Isossa osassa oli myös joulufiilistely, mutta vähän tuolta paistaa läpi kiire, jonka vuoksi ei kauheasti ehtinyt fiilistellä ja panostaa. JOulukalanteri olisi kiva saada kasattua taas ensi vuodelle, tänä vuonna keksin siihen monenmonta ideaa! 

Paljon kirjoitin myös joulukuussa lasten vaatteista ja koko perheen kengistä, kiitos Crocsin! Pientä mahakaipuuta aiheutti myös nuo poikien raskausajan muistelut. Näinköhän ensi vuodelle nähdään jo uutta vauvamasua? No ei kai.. :D

Tän postauksen myötä toivotan teille kaikille ihaaa uuden vuoden aattoa ja kaikkea hyvää uudelle vuodelle! IHana on ollut, että ollette jatkaneet mukana kaikki nämä vuodet ja kuukaudet! Toivottavasti meillä on paljon yhteisiä hetkiä myös tulevaisuudessa! Viettäkää ihana ilta ja palaillaan sitten taas ensi vuoden puolella! Pusuja! <3<3

Nelli

8 kommenttia:

  1. Kiva postaus. :)
    Ihanaa ja iloista uutta vuotta teidän perheelle.<3

    VastaaPoista
  2. Ihana näköinen vuosi teillä ollut! Ja vauhdikkaan :D mekun ollaan tälläisiä kotikissoja..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mekin :D Mutta onhan tuohon mahtunut touhua jos jonkinlaista! :D

      Poista
  3. Kivan värikkäitä kuvia =) Hyvää uutta vuotta

    VastaaPoista
  4. Sori, vähän ot-kommentti, mutta onko noissa rattikelkoissa sattunu ratti väärinpäin? Eiks toi ratti pitäs olla semmonen turvaratti, ettö jos tenava paiskautuu laskiessaan rattia vasten, ni rintakehä osuu siihen koloon eikä ratin kaarta vasten. Voi säästyä murtuneilta kylkiluilta tai ainakin ikävältä kivulta mustelmineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on! Ei olla vaan saatu käännettyä niitä :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!