maanantai 7. maaliskuuta 2016

Yks vapaapäivä

Mulla on aina silloin tällöin lauantaina töitä. Onneksi vaan silloin tällöin, sillä enimmäkseen tykkään, että ollaan koko porukka viikonloppu vapaalla ja tehdään silloin yhdessä jotain kivaa. Lauantaitöissä on kuitenkin se hyvä puoli, että se tarkoittaa yhtä arkivapaata viikolla! Yksi sellainen oli tuossa vajaa pari viikkoa sitten ja meillä oli poikien kanssa sen verran kiva päivä, että kerronpa siitä myös teille!

Aamu aloitettiin tottakai tosi rauhassa. Mä venytin ja venytin nousemista ja torkuin sängyssä vielä vaikka Henkka ja pojat istuikin jo aamiaisella. Aamu jatkui sohvalla kahvikupin kanssa ja pojat katteli samalla piirrettyjä. Ryhmä Hau alkaa olla jo joka aamun traditio ja saa olla aika tarkkana, ettei lapset istu sen ääressä liian pitkään. 

Aloittelin pojille leikit valmiiksi ja laitoin itselleni viimein aamiaista. Lautasen ääreen saapui kuitenkin myös pari pientä lokkia, joten sain oikeasti pitää puoleni että omaankin suuhun päätyi välillä jotain! 



Ysin jälkeen alettiin valmistautua ulos lähtöön. Puettiin päälle, pestiin hampaita ja siivoiltiin enimmät lelut. Leikittiin vähän aikaa pihassa ja lähdettiin sitten käymään isin työpaikalla. Siitä jatkettiin kaupunkiin asioille. Vähän jännäilin, kuinka meidän reissu sujuisi, sillä oltiin matkassa pulkalla. Sehän tarkoittaa, että kaupungilla pojat kävelikin sitten itsekseen. Yllätyin ihan, kuinka kiltisti he olivat! Toki mentiin heidän ehdoillaan, eli omiin juttuihin ei oikein voinut unohtua, mutta silti. Oon kyllä tosi ylpeä heistä! 

Palkinnoksi haettiin BR-leluista uudet autot ja tsekattiin Polarn o pyretin loppuale. Bongasin ison liudan sukkia pojille, ja ihan pilkkahintaan! Käytiin postissa hakemassa Crocsin paketti ja kävästiin vielä pikaisesti kaupassa. 



Kotona kokkailtiin äkkiä ruokaa, mössöä ja parsakaalia. Isikin sapaui kotiin lounaalle juuri sopivasti. Mun kokkailut on nykyisin vähän hankalia, sillä pojat ovat niin innokkaita apulaisia! Millään en hallitse niitä neljää pikkukättä keittiössä, jotka tutkivat kaikkea niin vauhdilla! POjat saivat autella jauhelihan paistossa ja pastojen kattilaan kaatamisessa. Yhdessä myös tiputeltiin parsakaalit höyryttymään. Se onneksi riitti ja molemmat suostuivat ihan suosiolla poistumaan keittiöstä veden alkaessa kiehua. Leikit jatkui omassa huoneessa ihmeen kiltisti.


Päiväunille käytiin tuttuun tapaan lounaan jälkeen, vaikka molemmat väittikin ettei yhtään väsytä. Kummasti uni vaan tuli aika vauhdilla molemmille. Mä olin päättänyt etten koko päivänä tekisi blogijuttuja, joten päiväuniajan käytin vain siivoiluun, päivällisen tekoon ja iltapäiväkahvien hörppimiseen. Haaveilin uusista sisustusjutuista ja selailin uusinta Avotakkaa. 

Pari tuntia riitti päiväunia molemmille ja pojat heräsi aika samoihin aikoihin. Katseltiin yhdessä piirrettyjä ja pojat sai syödä sohvalla välipalaansa. Kello alkoi lähestyä jo neljää ja mä aloin valmistautua illan pumppiin. 


 
Isi tuli kotiin ja mä lähdin jumpalle. Jumpan perään kävin vielä kaupassa ostamassa vähän viikonloppuherkkuja. Henkka ja pojat oli jo syöneet ja leikit oli siellä kovassa käynnissä. Luettiin koko porukalla sohvalla kirjoja ja oltiin vaan.

Illalla vielä syötiin iltapalaa, laitettiin lapset kylpyyn ja siitä nukkumaan. Vieteltiin parisuhdeaikaa sohvalla löhöillen ja herkutellen. Ei avattu telkkaria, laitettiin vaan kynttilöitä avattiin pullo viiniä ja otettiin ihan vaan rennosti.

Meillä oli tosi ihana päivä. Niin ihana, että aloin vähän haaveilla taas kotiäitiydestä. En kokonaan, mutta joku lyhennetty työviikko kyllä innostaisi.. Toki tähänkin päivään mahtui monta itkupotkuraivaria, riitoja ja kiukkuja. Äänenkorotuksia ja yhteenpurtuja hampaita. Mutta pääasiassa päivä oli tosi kiva. POjat ovat jo niin omatoimisia, että alan taas päästä arjesta jo vähän helpommalla, kuin vaikka viime kesänä.

Löytyykö sieltä muita, jotka tekevät lyhennettyä työviikkoa?

20 kommenttia:

  1. Lyhennetty työviikko on meidän perheen arjen pelastus. Nelipäiväisen viikon tekijä on mies, mut kyllä se helpottaa omaakin viikkoani kun ei yhtenä päivänä tarvii ketään viedä tai hakea ym. Ja kotityötkin on vähäisempiä tuona päivänä. Lapsille isipäivä on tosi tärkeä ja muistavat kyllä tosi hyvin aina, et heillä on viikossa kolme vapaapäivää ja äitillä vaan kaks :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanat lapset! :D Varmasti lapsetkin nauttii säännöllisestä vapaapäivästä! :)

      Poista
  2. Minä teen 4-päiväistä. On 8v ja pian 2v lapset. Ihana paljon teillä kyllä nukutaan! Meillä pienrmpi ei nuku enää joka päivä ollenkaan kotona ollessa siis. Ja kaiken aikaa on vauhdissa ja pahanteossa :0

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, päikkärit on kyllä meillä aika luksusta! Vähän jännäilen kyllä, että milloin ne jätetään pois..

      Poista
  3. Kotona oleminen lasten kanssa on ihanaa! Moni onkin jälkeenpäin sanonut että elämän parasta aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin varmasti! :) On siinä kyllä omat hyvät puolensa! :)

      Poista
  4. Täällä! 30h viikossa ja perjantai aina vapaa. Aivan parasta! Suosittelen :)

    VastaaPoista
  5. Voi että oli kiva postaus! Tavallinen arki on parasta! <3

    VastaaPoista
  6. Minä teen 3pv viikossa töitä.(Lapset 4.v ja 1v9kk) Ja lapset 10pv/kk päiväkodissa.Ihan huippua!Meille tämä sopii paremmin kuin hyvin,ainakin toistaiseksi.Saadaan olla kotona,mutta lapset pääsee 2 tai 3 päivänä viikossa kavereiden kanssa touhuamaan ja minä pois kotoonta ihmisten ilmoille ja aikuisten juttuihin. :) Tykkään :)

    VastaaPoista
  7. Kuulostipa kivalta päivältä! Mulla on tällä hetkellä aika paljon ollut lauantaisin työvuoroja, arkivapains on kiva puuhastella lasten kanssa ja välillä vienkin lapset päiväkotiin ja pidän oman vapaapäivän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kyllä oli! :)
      Välillä kyllä tarvitsee ihan omaakin aikaa vapaapäivän muodossa! <3

      Poista
  8. Teidän päivä kuulostaa niin tutulta ja turvalliselta <3 Just sellaiselta mitä se meilläkin on tällä hetkellä. Tuollaisten päivien jälkeen on ihana istua illalla sohvalle (rättiväsyneenä :D) ja miettiä hymy huulilla, miten onnekas sitä onkaan :) Mistä poikien kuvissa näkyvät leggarit muuten on peräisin? Tykkäisin käyttää meidän kohta 2v pojalla enemmän legginsejä, mut en meinaa löytää sellaisia mistään! Kaikki on selkeästi suunnattu enemmän tytöille, eli niissä on aina jotain röyhelöä tai rusettia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä <3 Veit sanat suustani! Arki on kyllä ihanaa, niin hyvässä kuin pahassakin!
      Noi leggarit on Noshin uusimmasta mallistosta, ja itse asiassa sieltä tyttöjen puolelta! Meillä on oikeastaan vaan legginsejä, tykätään kaikki käyttää niitä enemmän ja pojatkin valitsee ne oikeastaan aina itselleen. :D Lindexiltä löytyy mun mielestä kivoja perusleggareita ja nää noshin sekä yhdet papun on myöskin yhdet suosikit!

      Rusetteja ja röyhelöjä on kyllä joo harmittavan usein!

      Poista
  9. Lyhennetty työviikko on ihana! Jos vaan oma työ on sellainen, ettei tarvitse tehdä niitä 5 päivän töitä 4 päivän palkalla. Hoitomaksuissakin säästää, kun on säännölliset vapaat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo totta! Tuollaisessa tilanteessa vapaa ei ehkä olisi kovin kiva! :/

      Poista
  10. Mistä poikien ihanat housut?😊

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!