sunnuntai 4. syyskuuta 2016

KOTONA ollaan !

Aika hieno fiilis oli kyllä ekaa kertaa availla läppärin luukku, täällä uuden kodin olkkarissa. Henkka laittoi juuri pojat nukkumaan, toista kertaa uuteen huoneeseensa, ja mulla on nyt pieni hetki aikaa kertoa meidän kuulumisia vähän teillekin.

Täällä on tosiaan vietetty viimeisimmät viikot ihan hurjassa kiireessä pakkaillen, siivoten ja hoitaen ihan vaan käytännön juttuja vakuutuksista pankkiasioihin. Mut yllätti myös sopivasti jokin syystauti juuri muuton korvalla, joten oma vointi ei ole ihan hirveästi sallinut hoitaa näitä asioita. Tukiverkko on kuitenkin onneksi ollut loistava ja nyt loppusiivousten ja pahimman muuttourakan jälkeen voi viimein nostaa jalat ylös ja kiittää läheisiä ihan hirveästi avusta. Eipä olisi selvitty ilman heitä.

Muutosta kerron vielä lisää, tuli monta pointtia tajuttua, joiden ansiosta muutto sujui edes hieman sujuvammin. Mutta nyt pakko vilauttaa muutamat uutukaiset kotikuvat teillekin, tiedän että siellä ollaan ihan yhtä malttamattomia kuin täälläkin! Ja lupaan ,että se paljon toivottu pohjakuvakin vielä tulee blogiin, ei tosin vielä tässä postauksessa. Yritin rajailla valtaosan muuttolaatikoita pois kuvista, jokunen niitä kuitenkin mukaan sujahti!

Meidän kotiin tullaan eteiseen, josta avautuu pitkä käytävä aina kodinhoitohuoneen ovelle, josta taas pääsee läpi ulos. Käytävältä lähtevät taas kolmen makuuhuoneen ovet, joista ensimmäinen isoin ja näin olleen lasten leikkihuone. Käytävältä avautuu näköala myös olohuoneeseen ja meidän vanhempien makuuhuoneeseen. 




Lastenhuoneeseen laitettiin jälleen reilun vuoden tauon jälkeen expedit, joka taitaa kyllä olla mun ehdottomia suosikkeja lelusäilytyksessä! Pojat on innoissaan uudesta leikkihuoneesta, onhan koko huone kuitenkin ihan vaan leikkejä varten. Ja tilaa ihan toisellalailla kuin aiemmassa huoneessa. Matot meillä puuttuu kaikkialta muualta paitsi olkkarissa, nekin tosin saadaan pesulasta jo perjantaiksi!

Olohuoneesta taas kierretään ruokatilaan ja keittiöön, jotka ovat kivasti olohuoneen kanssa samassa tasossa, muutaman rappusen alempana kuin eteinen ja makuuhuoneet. Väliseinä erottaa keittiön olohuoneesta, mikä on jo nyt todettu oivaksi ratkaisuksi, vaikka alkuun olinkin ehdoton tupakeittiön kannattaja. Ja keittiö on. Ihan kaikkia mitä odotinkin, oli ihan huippua tänään kokkailla ekat ruuat perheelle, kun ympärillä oli tilaa ja laadukkaat kodinkoneet. Resepti-intokin blogin puolella ehkä paranee keittiö uudistuksen myötä!



Nyt näyttäisi nappulat olevan untenmailla, joten lähdetään testaamaan uusi sauna. Ihanaa sunnuntai-iltaa kaikille!

16 kommenttia:

  1. Paljon onnea uuteen kotiin! :)

    VastaaPoista
  2. Onnea uuteen, hienoon kotiin! Todella innoissani odotan lisää postauksia uudesta kodista :)

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Tää valo on kyllä ihanaa, varsinkin pimeän edellisen asunnon jälkeen! Ja kiitos! :)

      Poista
  4. Woow, kuin kivaa on jo se, kun muuttaa vuokra-asunnosta toiseen, saatikka sitten omaan omakotitaloon!😍onnea hurjasti! Luokaa yhdessä lämpimiä muistoja omassa kodissa.

    VastaaPoista
  5. Oi, teillä on kyllä kaunista! Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  6. Oi miten ihanaan blogiin löysinkään! Klikkasin itseni heti lukijaksi! Onnea uuteen kotiin joka näyttää avan ihanalta! Pitääkin tutustua blogiisi oikein ajan kanssa. Olet tervetulluy kurkistamaan myös minun blogiini!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan Marita! TUlen varmasti vastavierailulle! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!