maanantai 22. toukokuuta 2017

Potkutellaan!


Postaus tehty kaupallisessa yhteistyössä Jollyroomin kanssa.

Ekat potkupyörätreenit pojilla oli vähän vajaa kaksivuotiaina. Niistä voi lukea täältä. (Voi mitä pikkumiehiä meillä pari vuotta sitten oli!) Siitä saakka potkupyöräily on ollut heidän yksi suosituimmista harrastuksistaan. Tänäkin talvena kevään saapumista odotettiin kuin kuuta nousevaa, jotta pian saataisiin pyörät esiin. 

Potkupyöräily on ollut myös siitä toimiva harrastus, että pyörien avulla pojat jaksavat potkutella pitkiäkin matkoja, eikä aina joka paikkaan tarvitse mennä bussilla tai autolla. Potkuttelu myös kehittää ihan valtavasti tasapainoa ja kehonhallintaa. Toisaalta laji on myös omiaan liikennesääntöjen opetteluun, eipä nimittäin taaperoa voi päästää liikenteen sekaan ihan päättömästi säntäilemään.

Meidän toimivin sääntö on ollut, että mikäli suojatien eteen ei pysähdytä, tai ensimmäiseen seis-käskyyn reagoida, pyöriä talutetaan loppumatka. Aika nopeasti pojat oppikin, että seis-käsky vaan pitää totella. Nyt lähes nelivuotiaiden kanssa liikkeellä voi olla jo aika huoletta, eikä hetkeen olla jouduttu turvautumaan taluttamiseen. Säännöllisesti siitä silti muistuttelen, ettei pääse unohtumaan.


Nuo ensimmäiset pyörät olivat Jollyroomin Pinepeak-potkupyörät, joiden väri kävi just eikä melkein poikien kypäriin! Tänä keväänä vaan niiden 10 tuumaisten pyörien säädöt oli jo maksimissaan ja isompiin pyöriin olisi siirryttävä. Nytkin olisin mielummin ottanut samanväriset pyörät, isoimmilla tuumilla vaan, mutta pojat valitsivat itse mielummin mustan ja valkoisen. Ja on muuten tarkkaa, kumpi on kumman. Selvästi pojat haluavat jo vähän yksilöllisyyttä valinnoissaan!

Nuo Pinepeakin 12" pyörät ovat juuri sopivia tällaisille reilu metrin mittaisille lähes nelivuotiaille. Jarrua ei pahemmin käytetä, vaan kumpikin jarruttaa jaloillaan. Kengät siis kiittävät! Valot pyöriin pitäisi vielä laittaa, se koettiin aika toimivaksi pikkupyörienkin kanssa, sillä vilkkuva valo kiinnittää helpommin autoilijoiden huomion, eikä pienet potkuttelijat jää huomaamatta!

Meillä pyörät kaivetaan esiin joka puistoreissulla, lenkillä ja mökkimatkoillekin ne pakataaan takakonttiin. Pojat kutsuvat niitä mopoikseen ja ovat muutenkin ihan pyörien lumoissa. Tavalliset pyörät taitavat siis odotella vielä hetken, ennen kuin ne otetaan aktiivikäyttöön. Vielä mennään hetki potkutellen!


Pinepeakin isoja ja pieniä potkupyöriä saa nyt ihan huikealla alennuksella, lähes -60% ! Jos oma pyörä lapsilta vielä puuttuu. 10" menee hyvin parivuotiaalle, jos vaan pituus riittää. Meilläkin Rasmus pääsi kunnolla potkuttelemaan vasta 2v1kk iässä, kun pituutta oli tullut riittävästi. 

Jos taas perinteinen pyörä on hankintalistalla, kannattaa niidenkin alennukset kurkistaa.

Mutta eipä ole tuo potkupyöräily ainoa kevään ja kesän suosikkilajeista, nimittäin jalkapallosta on nyt lyhyessä ajassa tullut lasten suosikkipeli pihalla. Meidän oma piha ei vaan oikein ole omiaan pallon potkimiselle. Pelien jälkeen sisään tulee ihan mutaisia ja pölyisiä poikia, mutta kyllä on silti ollut kivaa!

Jollyroomin lähettämässä palloilusetissä olikin juuri sopivat tarpeet kahden pikkumiehen peleihin. Toinen maalin eteen maalivahdin hanskoissa ja säärisuojissa (jotka piti vetää melkein reiteen saakka :D) ja toinen pallon kanssa tähtäämään maalia. Pojat ovat vaan niin lojaaleja toisiaan kohtaan, ettei maalivahdi yritä estää palloa menemästä maaliin, vaan iloitsee veljen kanssa kun maali tulee! :D Ja sitten vaihdetaan. Palloilusetissä tuli myös reppu kaikille välineille, pumppu palloa varten ja pujottelua varten tarkoitetut muovikartiot. Nyt vaan vielä ilmoittamaan nämä tulevat Litmaset palloilukouluun!



Yhteistyössä JOLLYROOM

13 kommenttia:

  1. Milloin aiotte vaihtaa normaaleihin pyöriin? Mielestäni 4vuotiaat alkaa olla jo aika isoja vain potkuttemaan. Ja vaihteeks yhteistyöpostaus 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Potkupyöräilyyn eiei ole ikärajaa, eikä kokoa kuinka isot niillä voi potkutella. Tiedän paljon lapsia jotka potkuttelee vaikka ovatkin jo 6 vuotiaita, potkupyöräily tukee tasapainoa eikä siitä koidu kenellekkään vaaraa vaikka potkuttelisi vielä 30 vuotiaana. Joten potkutellaan vain kaikki! :)

      Poista
    2. Sitten kun pojat haluavat. Heillä kyllä on polkupyörät ja osaavat niillä ajaa mutta valitsevat silti mielummin potkupyörän 😊 millään tavalla ei haluta pakottaa polkupyörällä ajoon, saavat nyt ja jatkossakin valita itse mitä harrastavat.

      Poista
    3. Tämä totta ano2! 😊 kiva olisi itsekin kokeilla potkuttelua pyörällä, näinköhän oma tasapaino siihen taipuisi! :D

      Poista
    4. Ja tosiaan yhteistöitä on kokolailla aina blogissani ollut ja tulee kyllä olemaan jatkossakin. Ne on aina merkitty heti postauksen alussa :)

      Poista
  2. Moi!ois kiva jos tekisin postauksen bloggausurastasi. Miten päädyit bloggaamaan?mitä se vaatii?mistä ideat tulevat?mikä on haastavaa,mikä palkitsevaa? Kiinnostaa myös se, miten olet päätynyt noihin yhteistyöjuttuihin mukaan:onko nuo lahjukset kuin iso kannustin ja paljonko tienaat esim kuukaudessa bloggaamisestasi? Ei ole pakko kaikkeen vastata jos liian henkkoht mutta ois huippua lukea kattava postaus näistä!:)

    VastaaPoista
  3. Onpa suloiset pojat! Meilenkin likat potkutteli vajaa 2v iästä vajaa kolmeen vuoteen. Sitten halusivat kokeilla polkupyörää ja se olikin siinä. Potkupyörät joutaisi laittaa pikkuveljeä odottamaan. Suosittelen lämpimästi potkupyöriä kaikille lapsille!

    VastaaPoista
  4. Meille kotiutui kanssa tuo 12' potkupyörä valkoisena tässä pari viikkoa sitten. Vanha pinepeak piti antaa veljelle harjoitteluun.. neiti tykkää kanssa ihan mahdottomasti pyöräillä,omallansa. Kaikki kerho matkat ja muut mennään aina pyörällä.

    Olipa hyvä tuo taultus juttu. Meillä on samankaltainen sääntö, törttöile tai jätä kuuntelematta ohjetta tai kieltoa niin seuraavat kaksi kertaa mennään kävellen. On toiminut kyllä uskomattoman hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo teidänkin tapa kuulostaa hyvältä! Selkeillä säännöillä lapsikin kyllä oppii miten liikenteessä käyttäydytään! 😊

      Poista
  5. Hei! Minkä pituisia teidän pojat on? Meillä kesällä 4 v täyttävä ja mietin kumman kokoisen potkupyörän tilaan 10 vai 12 tuumainen?? Kiitos!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!